miksi pitää olla kumppani?

[muntarina]

Että toisen puolesta ei voi puhua. Siinä tämä juttu menikin mönkään. Pyysin teitä vakuuttamaan minut oman parisuhteenne ihanuudesta, kun ei uponnut, olin muka väittänyt että olitte väärässä? Eevan ettei nuo syyt saa minua heräämään. En pyytänyt kertomaan miksi minun pitäisi ajatella kuin te tai päinvastoin vaan kertomaan syitä. No ei riittänyt minulle ja pyysin lisää, sain huutoa?

Pyysit vakuuttamaan. Moni kertoi oman syystä. Ne ei kelvannut sulle. Ja sitten pahoitit mielesi kun kukaan ei voinnut sua vakuuttaa? Häh? punainenlanka oli missä?

Mutta joo, mä olen kokenut todella paskan parisuhteen jossa ei juurikaan hyvää ollut. Onneksi erosimme. Paras juttu elämässä. Mutta mulle onneksi oli itsestään selvä ettei kaikki maailaman miehet ole sellaisia kuin mun ex. En kategoroinnut kaikkia miehiä samanlaiseksi, niin kuin tuntuu että sinä nyt parisuhteeseen pettyneenä teet. Mä olen sen nyt nähnyt, hyvä parisuhde on jotain sellaista jota on vaikea kuvata. Ehkä yksi tapa voisi olla se: Kahdet aivot toimivat paremmin kuin yhdet- Tulee lisää näkökulmia elämään. Ja sitten se turva mitä toisen läheisyys tuo. Sun ei tartte yksin selvitä asioista (vaikka selviäisikin niin kaksi on paljon helpompaa).

Vakuutteleen en sua ala. Ei sitä voi tehdä toisen puolesta. Ei sun tartte olla suhteessa jos se tuntuu väärältä. Mutta kun jotenkin tuntuu että sulla itselläsikin on nyt ajatukset ristissä. Mä sanoisin että annan itsellesi aikaa. Älä sulje ovia, vaan ole avoin. Puoliso löytyy ilman etsimistäkin jos on löytyäkseen. En mäkään ole paskan liiton jälkeen tuolla kylillä huidellut ja etsimällä etsinyt. Se mahtava ihminen vaan tuli eteen. Mut jos suljet ovat, et sä sitä nää. Koska lähtökohtaisesti olet asiaa vastaan.

 

["miu"]

Ensin et pyytänyt vakuutteluita ja nyt pyysit... En enää pysy mukana juonessa.

Minun ja miehen liittoa on kuvattu sanalla symbioosi. Se on mielestäni oikein osuva sana kuvaamaan kuinka elämme onnellisina.

 

[onnellinen erakkomutsi]

Jotkut tykkää elää luonnostaan pariskuntaelämää, toiset on luonnostaan yksineläjiä (suhdemielessä, lasten kanssa voivat elää kuitenkin).
Itse kuulun tähän jälkimmäiseen, olen pienestä asti ollut erakkoluonne. Minä en yksinkertaisesti osaa pitää "poikaystävää", olen kokeillut ja se ei kertakaikkiaan ole minulle milläänmuotoa luontainen olotila, en tiedä mitä sellasen kanssa pitäisi tehdä.. noin niin kuin kokoajan, ja miksi.
Ei vaan aukene mulle parisuhteen salat, mutta en sitä toivokaan, koska viihdyn parhaiten yksin.
[Ja tietysti lapseni ja perheeni seurassa].

Kyllä mua usein ihmetyttää, miksi ihmiset haluavat elää parisuhteessa, ja ovat jatkuvasti pahalla päällä sen puolisonsa takia. Mietinh että saavatko he siitä valittamisesta jotain kiksejä sitten. Moni ei halua olla hetkeäkään yksin ja loikitaan yhdestä suhteesta heti seuraavaan, mikä ihmeen järki siinäkin on.. ja sitten vielä nämä kyyhkyläiset jotka elävät jossain symbioosissa sen puolisonsa kanssa 100 vuotta, puistatus sentään.

Mutta kuten sanottua, meitä on moneksi. Pääasia että jokainen tietää itse mikä sopii ja mikä ei.

 

[juuu]

Pyysin teitä vakuuttamaan minut suhteenne ihanuudesta, en ajatellut sen olevan näin vaikeaa jos kerta onnea on riittämiin? ? En siis pyytänyt teitä vakuuttamaan siitä, miksi samat asiat sopisivat/tuntisivat hyvältä minulle. Kuitenkin joku käsitti asian niin, kun en heti syitänne ymmärtänyt täysin, niin alettiin huutamaan että tämä sopii minulle miksi et voi sitä ymmärtää! Kun sanoin vaan että en itse näe noita kovin suurina asioina niin otitte sen niin, että väitin teidän olevan väärässä. Suhteenne voi olla hyvä vaikkei se minulle näy tavoittelemisen arvoisena.

En kaipaa vakuutteli itselleni vaan yritin pyytää mukavia kertomuksia suhteistanne mistä voisin päätellä että suhteet ovat tavoittelemisen arvoisia. Kahvin tuoksu aamulla ei ihan riittänyt. Lähinnä tämä meni tämmöiseksi puolin ja toisin puolusteluksi, vaikka teillähän ei pitäisi olla siihen syytä ,vain vaan minulla-katkeralla sinkulla. ... hmmm...

 

[muntarina]

Jotkut tykkää elää luonnostaan pariskuntaelämää, toiset on luonnostaan yksineläjiä (suhdemielessä, lasten kanssa voivat elää kuitenkin).
Itse kuulun tähän jälkimmäiseen, olen pienestä asti ollut erakkoluonne. Minä en yksinkertaisesti osaa pitää "poikaystävää", olen kokeillut ja se ei kertakaikkiaan ole minulle milläänmuotoa luontainen olotila, en tiedä mitä sellasen kanssa pitäisi tehdä.. noin niin kuin kokoajan, ja miksi.
Ei vaan aukene mulle parisuhteen salat, mutta en sitä toivokaan, koska viihdyn parhaiten yksin.
[Ja tietysti lapseni ja perheeni seurassa].

Kyllä mua usein ihmetyttää, miksi ihmiset haluavat elää parisuhteessa, ja ovat jatkuvasti pahalla päällä sen puolisonsa takia. Mietinh että saavatko he siitä valittamisesta jotain kiksejä sitten. Moni ei halua olla hetkeäkään yksin ja loikitaan yhdestä suhteesta heti seuraavaan, mikä ihmeen järki siinäkin on.. ja sitten vielä nämä kyyhkyläiset jotka elävät jossain symbioosissa sen puolisonsa kanssa 100 vuotta, puistatus sentään.

Mutta kuten sanottua, meitä on moneksi. Pääasia että jokainen tietää itse mikä sopii ja mikä ei.

Jännä stereotypia sulla että parisuhteessa olevat on aina pahalla päällä ja valittavat. Kerron sulle, kaikki suhteet ei todellakaan ole sellaisia. Tuo on niin ontuvaa... Mulla parisuhde todellakin symbioosi jossa voi olla oma itsensä toisen kanssa. Olemme vielä molemmat erakkoluonteisia ja voimme todellakin olla sitä yhdessä. Naimisissa ollaan oltu 15 vuotta ja en todellakaan voi valittaa yhtään mistään. Ja pahalla päällä ole vain menkkojen aikaan ja se ominaisuus olis varmaan vaikka olisin sinkku.

siinä olen samaa mieltä että jokaisella on oikeus valita itselle sopiva polku. Mut mua ärsyttää tollaset stereotypia ihan suunnattomasti. Totta, läheisriippuvaisia on olemassa. Ja totta, on suhteita joissa onni on ehkä kulissi. JOS sitäkään. Mutta eihän nyt kaikki suhteet ole sellaisia.

 

["miu"]

Pyysin teitä vakuuttamaan minut suhteenne ihanuudesta, en ajatellut sen olevan näin vaikeaa jos kerta onnea on riittämiin? ? En siis pyytänyt teitä vakuuttamaan siitä, miksi samat asiat sopisivat/tuntisivat hyvältä minulle. Kuitenkin joku käsitti asian niin, kun en heti syitänne ymmärtänyt täysin, niin alettiin huutamaan että tämä sopii minulle miksi et voi sitä ymmärtää! Kun sanoin vaan että en itse näe noita kovin suurina asioina niin otitte sen niin, että väitin teidän olevan väärässä. Suhteenne voi olla hyvä vaikkei se minulle näy tavoittelemisen arvoisena.

En kaipaa vakuutteli itselleni vaan yritin pyytää mukavia kertomuksia suhteistanne mistä voisin päätellä että suhteet ovat tavoittelemisen arvoisia. Kahvin tuoksu aamulla ei ihan riittänyt. Lähinnä tämä meni tämmöiseksi puolin ja toisin puolusteluksi, vaikka teillähän ei pitäisi olla siihen syytä ,vain vaan minulla-katkeralla sinkulla. ... hmmm...

Mielestäni olen kirjoittanut, että ymmärrän myös yksineläviä ja yrittänyt kuvailla omaa suhdettani, johon olen enemmän kuin tyytyväinen jotta vastaisin kysymykseen mitä minä koen parisuhteessani tavoittelemisen arvoisena.

Jokainenhan elämässään tavoittelee eri asioita, eikä se missään nimessä ole pois minulta! Ensin vain vastasit ettet halunnut vakuutteluita ja nyt halusitkin...

 

["abcde"]

Pyysin teitä vakuuttamaan minut suhteenne ihanuudesta, en ajatellut sen olevan näin vaikeaa jos kerta onnea on riittämiin? ? En siis pyytänyt teitä vakuuttamaan siitä, miksi samat asiat sopisivat/tuntisivat hyvältä minulle. Kuitenkin joku käsitti asian niin, kun en heti syitänne ymmärtänyt täysin, niin alettiin huutamaan että tämä sopii minulle miksi et voi sitä ymmärtää! Kun sanoin vaan että en itse näe noita kovin suurina asioina niin otitte sen niin, että väitin teidän olevan väärässä. Suhteenne voi olla hyvä vaikkei se minulle näy tavoittelemisen arvoisena.

En kaipaa vakuutteli itselleni vaan yritin pyytää mukavia kertomuksia suhteistanne mistä voisin päätellä että suhteet ovat tavoittelemisen arvoisia. Kahvin tuoksu aamulla ei ihan riittänyt. Lähinnä tämä meni tämmöiseksi puolin ja toisin puolusteluksi, vaikka teillähän ei pitäisi olla siihen syytä ,vain vaan minulla-katkeralla sinkulla. ... hmmm...

Minulla on tunne että minulla on koko ajan aivan liian vähän aikaa rakkaani kanssa. Viihdyn hänen kanssaan ja toivoisin voivani olla hänen kanssaan enemmän, mutta työelämän kiireet estävät sen. Viikonloput ovat ihania kun voin olla hänen kanssaan, oli se sitten vain samassa tilassa olemista. Katson välillä hänen kuvaansa ja tunnen kaipausta.

Hän on rakastajani, puolisoni ja tärkein ystäväni.

 

[Kokonainen]

Minusta parisuhteet on vähän lapsellisia sopimuksia suoraansanoen. Otetaan joku ihminen asuinkumppaniksi ja sitten päätetään että "toi on minun vaimo, tai toi on minun mies", eihän sellasessa ole mitään järkeä oikeesti, ei ketään voi omistaa. Sitten kytätään ja saadaan itkupotkuraivareita jos toinen ei tanssi oman pillin mukaan.
Itse olen ainakin pärjännyt hyvin ilman "puolisoa", koska en tunne itseäni puolikkaaksi. Teen mitä haluan ja koska haluan (siis niissä puitteissa kun pystyn).
Eikä naisen tarvitse olla nykyaikana lapseton vaikka se EI olisi jonkun "vaimo". Luojan kiitos. Pelkkä vaimo-sana saa ihoni kananlihalle, tulee mieleen huora tai palvelija.

 

[kunhan totean..]

Olen aika varma, että se suhteesi ei toiminut kommunikaatio-ongelmien takia..

 

[juuu]

Se minua siis ihmetyttää, miksi onnellisen sinkun vakuutteli kuulostaa aina kelsityltä ja sen alta kaivetaan esiin "totuus" kyllä. Mutta parisuhteessa oleville riittää syyksi mikä vaan kauppakassien kantoavusta keinutoliseuraan ja halikaveriin. Siis se on ok, mutta minä saan kauhean selitteljän maineen, mitä olenkin, mutta aina, ei vaan nyt, pääsee parisuhteessa elävät helpommalla kun tää nyt vaan on sitä. Siksi se ei uppoa minuun. Ja jos joku vertasi muitakin elämän suhteita parisuhteisiin mutta minun tapauksessani muita ihmissuhteita ja niistä kertyvää kokemusta ei kuitenkaan lasketa?

 

["okei"]

Minusta parisuhteet on vähän lapsellisia sopimuksia suoraansanoen. Otetaan joku ihminen asuinkumppaniksi ja sitten päätetään että "toi on minun vaimo, tai toi on minun mies", eihän sellasessa ole mitään järkeä oikeesti, ei ketään voi omistaa. Sitten kytätään ja saadaan itkupotkuraivareita jos toinen ei tanssi oman pillin mukaan.
Itse olen ainakin pärjännyt hyvin ilman "puolisoa", koska en tunne itseäni puolikkaaksi. Teen mitä haluan ja koska haluan (siis niissä puitteissa kun pystyn).
Eikä naisen tarvitse olla nykyaikana lapseton vaikka se EI olisi jonkun "vaimo". Luojan kiitos. Pelkkä vaimo-sana saa ihoni kananlihalle, tulee mieleen huora tai palvelija.

Femakko? Tiedätkö toiset voi olla vaimoja, olematta palvelijoita. Joskin kovin vahvat femakot ei miehiä kiinostakaan, ihan siitä että he ovat niitä päälle päsmäreitä, kaikesta kaikentietäviä ja hyvin itseriittoisia (tämä usein pätee myös parisuhteen ulkopuolisssakin suhteissa kuten vaikka suhtautumisessa työtoverihin).

Itsekyys näkyy jo tuosta että lapselle ei isää suoda. Jos ei itse voi elää miehen kanssa, lapselta ei sitä oikeutta pidä kieltää. Ja lapset nyt vaan ei luonnostaa sikiä ilman miestä.

 

["AV-mamma"]

Se minua siis ihmetyttää, miksi onnellisen sinkun vakuutteli kuulostaa aina kelsityltä ja sen alta kaivetaan esiin "totuus" kyllä. Mutta parisuhteessa oleville riittää syyksi mikä vaan kauppakassien kantoavusta keinutoliseuraan ja halikaveriin. Siis se on ok, mutta minä saan kauhean selitteljän maineen, mitä olenkin, mutta aina, ei vaan nyt, pääsee parisuhteessa elävät helpommalla kun tää nyt vaan on sitä. Siksi se ei uppoa minuun. Ja jos joku vertasi muitakin elämän suhteita parisuhteisiin mutta minun tapauksessani muita ihmissuhteita ja niistä kertyvää kokemusta ei kuitenkaan lasketa?

Koska parisuhde on niin perustavanlaatuinen malli, joka tunkee monelle eri osa-alueelle yhteiskunnassa. Ihmisten on vaikea kuvitella elämää tämän mallin ulkopuolella. Ja edelleen, mun mielestä on aika turha etsiä syitä sille, miksi olla tai olla olematta parisuhteessa.

 

[onnellinen erakkomutsi]

Jännä stereotypia sulla että parisuhteessa olevat on aina pahalla päällä ja valittavat. Kerron sulle, kaikki suhteet ei todellakaan ole sellaisia. Tuo on niin ontuvaa... Mulla parisuhde todellakin symbioosi jossa voi olla oma itsensä toisen kanssa. Olemme vielä molemmat erakkoluonteisia ja voimme todellakin olla sitä yhdessä. Naimisissa ollaan oltu 15 vuotta ja en todellakaan voi valittaa yhtään mistään. Ja pahalla päällä ole vain menkkojen aikaan ja se ominaisuus olis varmaan vaikka olisin sinkku.

siinä olen samaa mieltä että jokaisella on oikeus valita itselle sopiva polku. Mut mua ärsyttää tollaset stereotypia ihan suunnattomasti. Totta, läheisriippuvaisia on olemassa. Ja totta, on suhteita joissa onni on ehkä kulissi. JOS sitäkään. Mutta eihän nyt kaikki suhteet ole sellaisia.

Mä tyoin teksissäni mielestäni esiin sekä niitä valittavia pariskuntia, että niitä symbioosissa eläviä onnellisia kyyhkyläisiä. Henkilökohtaisesti en ymmärrä kumpiakaan, tai edes mitään siltä väliltä. Miksi siitä piti herne vetää nenään. Ole ihan rauhassa onnellinen, ei minua kiinnosta kenenkään selonteot niiden suhteista, voi hyvää päivää.
Ei parisuhdetta hehkuttava ihminen mikään "erakkoluonne" ole, kaikkea sitä kuulee.

 

[juuu]

Teillä silti joku syy on miksi olette parisuhteessa? Miksi muuten olisitte? Sattumaa? Niin tuskin.

 

["miu"]

En tiedä kuinka moni oikeasti ajattelee omasta tahdostaan yksinelävän olevan onnettomampi kuin onnellisessa parisuhteessa elävän. En minä ainakaan.

Mutta ikävä sanoa, että tekstisi kuulostaa (ehkä vahingossa?) hiukan katkeralta itselleen vakuuttelulta kuinka kumppanista ei ole kuin haittaa... Voi olla että olen tulkinnut väärinkin.

 

[muntarina]

Se minua siis ihmetyttää, miksi onnellisen sinkun vakuutteli kuulostaa aina kelsityltä ja sen alta kaivetaan esiin "totuus" kyllä. Mutta parisuhteessa oleville riittää syyksi mikä vaan kauppakassien kantoavusta keinutoliseuraan ja halikaveriin. Siis se on ok, mutta minä saan kauhean selitteljän maineen, mitä olenkin, mutta aina, ei vaan nyt, pääsee parisuhteessa elävät helpommalla kun tää nyt vaan on sitä. Siksi se ei uppoa minuun. Ja jos joku vertasi muitakin elämän suhteita parisuhteisiin mutta minun tapauksessani muita ihmissuhteita ja niistä kertyvää kokemusta ei kuitenkaan lasketa?

Mä olen jo monta kertaa kertonut miksi koen parisuhteeni hyväski. Mutta sekö nyt on selittelyä. ...kohta tulee kirosana.

Pitääks mun nyt vaan vääntää että on se niin vitun paskaa talviaamuna istua autoon kun mies on töihin lähtiessää molempien autojen päältä lumet pyyhkinyt. Ja kyllä mua niin kyrpii kun lapsen ollessa kipeä, voimme vuorotella hoitovastuuta että toinen voi välillä nukkua. Ja sekös vasta jurppii että on joku jonka kainaloon käpertyä töiden jälkeen kun tuntuu että työssä kaikki on potkinut päähän.

Ja raivostuttavinta on se että se ihminen oikeesti tuntee mut ja hyväksyy mun hyvät ja huonot puolet. Vitun säälittävä paska koko ukko, ei tässä suhteessa oo mitään järkee.Vittu ihan perseestä. Eli mä ymmärrän sua ja kummarran. Sä oot fiksu. Mäkin vaan oon niin säälittävä roikkuja etten tajua irrota, mut hei, eihän mul oo ees omaa elämää.

 

[juuu]

Niinhän minä sanoin, 99% käsititte väärin. Ja olen se joka tämän aloitti eli saan kaikki hyökkäykset päälleni, vierailijat kun jatkavat matkaansa kommenttinsa jälkeen. Minä jään korjaamaan väärinkäsityksiä joita aiheutin. En ole katkera paska, en vaan osaa kaivata jotain mitä en ole kokenut. Ja ajattelin että kuvailunne saavat minut ymmärtämään asioita ja osa toki auttoikin mutta vähän laimeaksi jäi, en tarkoita että suhteenne olisi sitä. En ole kaikkia ja kaikkea vastaan

 

[Kokonainen]

[QUOTE="okei";30684126]Femakko? Tiedätkö toiset voi olla vaimoja, olematta palvelijoita. Joskin kovin vahvat femakot ei miehiä kiinostakaan, ihan siitä että he ovat niitä päälle päsmäreitä, kaikesta kaikentietäviä ja hyvin itseriittoisia (tämä usein pätee myös parisuhteen ulkopuolisssakin suhteissa kuten vaikka suhtautumisessa työtoverihin).

Itsekyys näkyy jo tuosta että lapselle ei isää suoda. Jos ei itse voi elää miehen kanssa, lapselta ei sitä oikeutta pidä kieltää. Ja lapset nyt vaan ei luonnostaa sikiä ilman miestä.[/QUOTE]

Ihan ihminen tai nainen vaan, ilman sen kummempia istejä. Lapsellani on isä. Niin enkä ole edes lesbo. Minua ei vaan koskaan saisi kenenkään vakihuoraksi = vaimoksi, minua ei miehet komentele, jos se tekee minusta itseriittoisen niin hyvä niin.

Sinä saat ihan rauhassa olla vaikka viiden miehen vaimona, ei tarvitse mulle kiukutella.

 

["AV-mamma"]

Teillä silti joku syy on miksi olette parisuhteessa? Miksi muuten olisitte? Sattumaa? Niin tuskin.

On ollut sellainen kutsumus hakeutua parisuhteeseen. On aina tuntunut siltä, että semmoinen pitää olla. Syitä sille olen selitellyt edellisissä viesteissäni, en tiedä, oletko lukenut niitä. Ei sen kummempia tai syvällisempiä syitä.

 

[muntarina]

[QUOTE="miu";30684136]En tiedä kuinka moni oikeasti ajattelee omasta tahdostaan yksinelävän olevan onnettomampi kuin onnellisessa parisuhteessa elävän. En minä ainakaan.

Mutta ikävä sanoa, että tekstisi kuulostaa (ehkä vahingossa?) hiukan katkeralta itselleen vakuuttelulta kuinka kumppanista ei ole kuin haittaa... Voi olla että olen tulkinnut väärinkin.[/QUOTE]

sama juttu. Tiedän kokemuksesta että yksinkin voi olla onnellinen. Mut mul meni kuppi nurin ap:n erittäin epäselvän tekstin kanssa.... Jooo,tyhmää provosoitua tälläisestä mut kun pyydetään kertoon hyviä juttuja niin sit tuntuu että "hei et nyt vakuuttanut mua"- No shit, ei kai se ollut tarkoituskaan. Vaan kertoa miten itse kokeen.

Jotenkin tuntuu että ap vaan halusi ketjuun kirjoittajaksi niitä joilla on paska liitto, ja paskat kokemukset. Ja sitten niitä ruoditaan => vakuuttaa ap:n siitä että hänen on parempi yksin.

 

[Hah heh]

[QUOTE="Heh";30683175]Ei tarvita psykiatria selvittämään mitä tuollaisen vuodatuksen kirjoittaneen eronneen naisen päässä liikkuu. Älä viitsi yrittää huijata edes tai etenkään itseäsi.

Voimia ja tsemppiä, löydät vielä joskus jonkun.[/QUOTE]

En minä ainakaan tiedä mitä ap:n päässä liikkuu. Kumppani saa olla jos haluaa muttei ole pakko olla. Molemmat vaihtoehdot luonnollisia. Sinustako jokaisella pitäisi olla pakkomielteenä kumppanin hankkiminen?

Itselläni pyörii vaan mielessä että miten jaksaisin olla enää kenenkään omaishoitaja, olin sitä jo vuosia lähiomaiselle. Miehet usein, ei aina, sairastuu ja kuolee naisia nuorempina. En jaksaisi millään huolehtia vanhenevasta miehestä. Olen jo vastuuni kantanut muista tässä elämässä. Toki voisin itse kuolla ennen kumppania mutta toinen vaihtoehto ikävä kyllä todennäköisempi. Onhan tässä vielä vuosia vanhuuteen mutta aika kuluu äkkiä ja nuorempikin voi sairastua. Oman sairauden yllättäessä olis kiva olla läheinen ystävä mutten halua olla kenenkään taakkana...

 

["..."]

Haa, en suosittele todellakaan niitä sammakoita pussailemaan! Ei kannata. Moni parisuhteessaan tyytymätön tai eronneena traumoja kerännyt on siis tyytynyt.

Kyllä sä Ap ymmärrät sitten jos kohtaat sen, jonka kanssa ei tarvitse "osata olla suhteessa" vaan siinä vaan noh ollaan sen kummemmin ihmettelemättä tai miettimättä. Asiat siis kulkee omalla painollaan. - aina puhutaan toki suhteen huoltamisesta ym mutta jos kaksi ihmistä sopii oikeasti toisilleen niin se "huoltaminen" tulee mielestäni aivan automaattisesti eli esim.lapsiperheessä sitä kahdenkeskistä aikaa vaan otetaan ja keksitään, eikä vängätä mitenkä sitä nyt kehtais tai "ei nyt voi mitään tehdä yhdessä kun on nuo lapsetkin niin pieniä vielä". Nojoo, minä en lasten vuoksi tosin ole parisuhteessa, niitä tuli myöhemmin "kaupantekijäisinä" molempien halusta.

Tuuripeliä se mielestäni on kohtaako sen oikeasti sopivan vai ei. Yleensä juuri silloin sen kohtaa kun ei enää etsi eikä edes kuvittele löytävänsä mitään. Ne jotka etsii pakolla, monesti tyytyy kuitenkin siihen ok tyyppiin.. sitten valitetaan myöhemmin kun ei seksi maistu ja se toinen vaan ärsyttää. Kai tuo on luonteestakin kiinni, osa osaa tyytyä ja osa ei lopulta vaikka niin olisi kovasti halunnutkin.
On mullakin siitä nuorempana kokemusta. Se suhde päättyi vuosien jälkeen hyvin riitaisasti. Päällisin puolin puoliso oli kuin unelma, kaikki puitteet kunnossa mutta se henkinen & fyysinen yhteensopivuus ei vaan toiminut. Ei sitten millään. Alkuhuuma oli ja meni. Nykyään sitä huumaa saa aikaiseksi jo siitä aamupususta (yli 15 vuoden jälkeenkin)..
Ne, jotka ovat sen kokeneet ja elävät sitä elämän kestävää huumaa ymmärtää. Toivoisin kaikille sitä mahdollisuutta mutta todellakin siinä tarvitaan onnea! Parempi se yksin olla muutoin.
Ja pöh, ei tässä yhteiskunnassa tarvitse olla parisuhteessa. Sinkut ovat halutumpia työmarkkinoilla jne. Ahdasmieliset voi väittää toista tietty mutta enemmän nykyään suositaan itsenäistä elämäntyyliä.

Jännä miten jotkut lukee aloittajaa aivan toisin kun mä.. Ei minun mielestäni ole mitään pahaa vaikka parisuhde enimmäkseen olisikin itsekkäistä ja mukavuudenhaluisista syistä tai sitä ei ymmärtäisi miksi joku haluaa olla ylipäätään suhteessa. Mun suhde ainakin perustuu mukavuudelle ennenkaikkea mutta aivan kenen tahansa kanssa minulla ei voisi olla erittäin mukavaa Tekopyhät inisee itsekkyydestä jne.. Ja ne, joilla ei lopulta ehkä asiat olekaan niin auvoisasti mitä haluaa itselleen uskotella.

 

["miu"]

Teillä silti joku syy on miksi olette parisuhteessa? Miksi muuten olisitte? Sattumaa? Niin tuskin.

Ihan oikeasti: molemminpuolinen rakkaus ja ikävä, jos toinen ei ole lähellä. Ja meillä se on ainakin jatkunut alkuhuumankin jälleen.

Toivottavasti ollaan semmoinen 100-vuotinen symbioosipari.

 

["vaimo"]

Teillä silti joku syy on miksi olette parisuhteessa? Miksi muuten olisitte? Sattumaa? Niin tuskin.

Rakkaus? Eikö se jo yksinään riitä? Jos rehellisiä ollaan, niin se on kyllä minulla 90% syy parisuhteessa oloon. Jos rakkaus loppuisi, niin parisuhdekin.

Tähän lisäksi turvallisuus, elintaso, vakaus, ihanat yhteiset harrastusmahdollisuudet kun on samat intressit, loistelias seksielämä, juttuseura, hyväksyntä sellaisena kuin on, (yhteisten) haaveiden toteuttaminen, yhteisten lemmikkien hankinta, (lasten hankinta ja yhdessä huolehtiminen onnellisena perheenä), se ihana tunne kun tietää voivansa vaikka kuolla toisen puolesta, askareiden tekeminen puoliksi, ei pelkoa tyhjän päälle jäämisestä, tieto että pidetään huolta jos sairastuu yms. joku jolle purkaa murheet, joku joka auttaa aina hädän hetkellä, se että on joku jolle laittaa ruokaa ja maistattaa uusia juttuja ja intoilla niistä, yhteisen kodin sisustaminen ja rakentaminen yhdessä jne jne jne.

 

["yksinainen"]

mä taas olen sitä mieltä että miksi olla yksin? siinä ei ole mitään kivaa.