E
ELET
Vieras
Ennen vanhaan uskallettiin pitää lapsille kuria ja rangaista tarvittaessa.
Nykyvanhempien touhua taas kun seuraa, niin sanotaan kyllä lapselle että "tämä oli viimeinen varoitus, jos et lopeta niin..." mutta todellisuudessa sen jälkeen seuraa vielä ainakin sata varoitusta eikä siitä uhatusta rangaistuksesta ole tietoakaan.
Vaikka kyllä toisaalta tämän tietyllä tavalla ymmärtää sikäli, että nykyään sosiaalisesti hyväksytyt rangaistukset ovat lähes kaikki sellaisia, että niistä on haittaa myös muille kuin rangaistuksen kohteelle (esim. sovitusta tekemisestä pois meneminen), jolloin niiden käyttöä tulee vanhemmalle houkutus varoa. Toisaalta nykyään rangaistukset ovat myös paljon tehottomampia pelotevaikutukseltaan kuin ennen.
Yleisesti nykyään on vanhemmilla vallalla lässytyksen ja "traumapelkoisuuden" kulttuuri, jota lapset luonnollisesti käyttävät täysimittaisesti hyväkseen ajaakseen tahtonsa läpi. Lapsilla kun ei tunnetusti ole samalla lailla omantunnon rajoitteita tämän asian suhteen kuin aikuisilla, vaan esim. teeskennelty itkupotkuraivari oman tahdon läpiajamiseen on lapsista ihan ok keino. Tämän tuloksena lasten kunnioitus vanhempia ja muita aikuisia ja näiden auktoriteettia (nykyään tosin enemmän "auktoriteettia") kohtaan on heikompi kuin koskaan.
Nykyistä lastenkasvatuskulttuuria voisi kärjiestäen verrata siihen, että verenhimoista terroristia yrittäisi panssarivaunun sijaan taltuttaa halauksin, kun panssarivaunun käyttö tuntuu ikävältä. Luonnollisesti se terroristi vain nauraa sille halaukselle ja halaajan psyykkiselle heikkoudelle, ja jatkaa teurastamista entiseen malliin.
Nykyvanhempien touhua taas kun seuraa, niin sanotaan kyllä lapselle että "tämä oli viimeinen varoitus, jos et lopeta niin..." mutta todellisuudessa sen jälkeen seuraa vielä ainakin sata varoitusta eikä siitä uhatusta rangaistuksesta ole tietoakaan.
Vaikka kyllä toisaalta tämän tietyllä tavalla ymmärtää sikäli, että nykyään sosiaalisesti hyväksytyt rangaistukset ovat lähes kaikki sellaisia, että niistä on haittaa myös muille kuin rangaistuksen kohteelle (esim. sovitusta tekemisestä pois meneminen), jolloin niiden käyttöä tulee vanhemmalle houkutus varoa. Toisaalta nykyään rangaistukset ovat myös paljon tehottomampia pelotevaikutukseltaan kuin ennen.
Yleisesti nykyään on vanhemmilla vallalla lässytyksen ja "traumapelkoisuuden" kulttuuri, jota lapset luonnollisesti käyttävät täysimittaisesti hyväkseen ajaakseen tahtonsa läpi. Lapsilla kun ei tunnetusti ole samalla lailla omantunnon rajoitteita tämän asian suhteen kuin aikuisilla, vaan esim. teeskennelty itkupotkuraivari oman tahdon läpiajamiseen on lapsista ihan ok keino. Tämän tuloksena lasten kunnioitus vanhempia ja muita aikuisia ja näiden auktoriteettia (nykyään tosin enemmän "auktoriteettia") kohtaan on heikompi kuin koskaan.
Nykyistä lastenkasvatuskulttuuria voisi kärjiestäen verrata siihen, että verenhimoista terroristia yrittäisi panssarivaunun sijaan taltuttaa halauksin, kun panssarivaunun käyttö tuntuu ikävältä. Luonnollisesti se terroristi vain nauraa sille halaukselle ja halaajan psyykkiselle heikkoudelle, ja jatkaa teurastamista entiseen malliin.