V
"Vauvakuumeilija"
Vieras
Aloin pari vuotta sitten seurustella miehen kanssa ja mies sanoi sitten melko pian, että onneksi tuli tehtyä lapset nuorena ja ettei enää halua lapsia, odottaa seuraavaksi saavansa lapsenlapsia. En siinä sitten saanut sanottua, että mä haluaisin vielä lapsen. Miehellä on kolme lasta joista kaksi täysi-ikäistä ja nuorinkin jo 17-vuotias, mulla taas on 10-vuotias lapsi.
Tiedän, että asia olisi pitänyt ottaa puheeksi jo silloin, mutta se vain jäi ja jäi. Ja kun aloin tajuta mikä kultakimpale mies on niin aloin miettiä sitä, että haluanko menettää noin ihanaa miestä ja parisuhdetta sen takia, että etsisin toisen miehen joka haluaa lapsen. Tuollaista miestä kuin mun avomies on, on vaikea löytää. Jos jättäisin hänet, niin saattaisinkin jäädä ilman uutta parisuhdetta ja sitä toivottua lasta. Kaikista parisuhteistani tämä on parhain enkä voi kuvitella elämää ilman miestä, rakastan häntä niin paljon. Olen tässä parin vuoden aikana vähitellen yrittänyt hyväksyä sen etten tule saamaan lisää lapsia.
Älkääkö tulko tähän sanomaan, että onhan sulla jo yksi lapsi. Joo totta kai on, mutta ei se silti poista sitä kaipuuta ja surua. Usein ne jotka kommentoivat, että onhan sulla lapsi, ei kannata enää lähteä vauvarumbaan yms. ovat niitä joilla itsellään on vähintään kaksi lasta eikä niiden saamisessa ole ollut kovin kummoisia ongelmia. Tehty lapset parin kolmen vuoden ikäerolla eikä yrittämiseen ole mennyt pitkiä aikoja. Se on niin helppo sanoa toiselle kun ei ole itse joka sen tuskan kokee ja tuntee...
No olen huomannut viime aikoina, että mies katselee hymyillen pienten lasten päälle tai kun telkkarissa/netissä on suloisia lapsia niin mies katselee niitä mun kanssa. Pari viikkoa sitten mies sai tietää, että entinen työkaverinsa saa uuden puolisonsa kanssa lapsen. Tuo entinen työkaveri on 50-vuotias eikä hänellä ole ennestään lapsia. Mies sanoi mulle, että pitäisikö meidänkin vielä tehdä vauva. Sitten sanoi perään, että ei kai kun on totuttu jo liian hyvälle. Mä en sanonut tuohon mitään.
No toissapäivänä aloin neuloa vauvanpeittoa kun löysin halvalla siihen sopivaa lankaa. Ajattelin, että kyllä niitä vauvoja lähipiiriin kuitenkin tulee niin voi antaa sen lahjaksi tai sitten myydä sen. Mies kysyi mitä teen ja kerroin tekeväni vauvanpeittoa ja selitin tuon lahja/myyntijutun. Mies siihen, että niin tai itselle. Sanoin naurahtaen, että se on liian pieni mulle. Mies naurahti takaisin eikä sanonut enää mitään asiasta.
No ehkä pitkä sepustus tämä mun teksti ja muiden mielestä varmaan turhanpäiväistä, mutta mä mietin että onko mies sittenkin muuttamassa mieltään vai onko tuo jotakin tyhmää vitsailua eikä hän tajua miten se vaikuttaa muhun. Varsinkin kun mies ei tiedä mun vauvakuumeesta.
Tiedän, että asia olisi pitänyt ottaa puheeksi jo silloin, mutta se vain jäi ja jäi. Ja kun aloin tajuta mikä kultakimpale mies on niin aloin miettiä sitä, että haluanko menettää noin ihanaa miestä ja parisuhdetta sen takia, että etsisin toisen miehen joka haluaa lapsen. Tuollaista miestä kuin mun avomies on, on vaikea löytää. Jos jättäisin hänet, niin saattaisinkin jäädä ilman uutta parisuhdetta ja sitä toivottua lasta. Kaikista parisuhteistani tämä on parhain enkä voi kuvitella elämää ilman miestä, rakastan häntä niin paljon. Olen tässä parin vuoden aikana vähitellen yrittänyt hyväksyä sen etten tule saamaan lisää lapsia.
Älkääkö tulko tähän sanomaan, että onhan sulla jo yksi lapsi. Joo totta kai on, mutta ei se silti poista sitä kaipuuta ja surua. Usein ne jotka kommentoivat, että onhan sulla lapsi, ei kannata enää lähteä vauvarumbaan yms. ovat niitä joilla itsellään on vähintään kaksi lasta eikä niiden saamisessa ole ollut kovin kummoisia ongelmia. Tehty lapset parin kolmen vuoden ikäerolla eikä yrittämiseen ole mennyt pitkiä aikoja. Se on niin helppo sanoa toiselle kun ei ole itse joka sen tuskan kokee ja tuntee...
No olen huomannut viime aikoina, että mies katselee hymyillen pienten lasten päälle tai kun telkkarissa/netissä on suloisia lapsia niin mies katselee niitä mun kanssa. Pari viikkoa sitten mies sai tietää, että entinen työkaverinsa saa uuden puolisonsa kanssa lapsen. Tuo entinen työkaveri on 50-vuotias eikä hänellä ole ennestään lapsia. Mies sanoi mulle, että pitäisikö meidänkin vielä tehdä vauva. Sitten sanoi perään, että ei kai kun on totuttu jo liian hyvälle. Mä en sanonut tuohon mitään.
No toissapäivänä aloin neuloa vauvanpeittoa kun löysin halvalla siihen sopivaa lankaa. Ajattelin, että kyllä niitä vauvoja lähipiiriin kuitenkin tulee niin voi antaa sen lahjaksi tai sitten myydä sen. Mies kysyi mitä teen ja kerroin tekeväni vauvanpeittoa ja selitin tuon lahja/myyntijutun. Mies siihen, että niin tai itselle. Sanoin naurahtaen, että se on liian pieni mulle. Mies naurahti takaisin eikä sanonut enää mitään asiasta.
No ehkä pitkä sepustus tämä mun teksti ja muiden mielestä varmaan turhanpäiväistä, mutta mä mietin että onko mies sittenkin muuttamassa mieltään vai onko tuo jotakin tyhmää vitsailua eikä hän tajua miten se vaikuttaa muhun. Varsinkin kun mies ei tiedä mun vauvakuumeesta.
Kuulostaa siltä, että saattaisi vähän myös olla pehmenemässä vauvasuunnitelmien suhteen. Toki en tunne miestäsi ja hänen huumorintajuaan, joten ei varmaksi osaa sanoa... Mutta puhukaa ihmeessä. 
