S
"seya"
Vieras
40 turvapaikanhakijan oli määrä saapua toukokuussa pieneen Tröglitzin kylään Saksassa. Heille suunniteltu vastaanottokeskus kärsi kuitenkin mittavia vaurioita viime viikonloppuna sattuneessa tulipalossa.
Saksi-Anhaltin osavaltiossa sijaitsevaan Tröglitzin kylään saapuville turvapaikanhakijoille tarkoitettu rakennus syttyi tuleen lauantain vastaisena yönä. Poliisi on antanut ymmärtää, että palo olisi sytytetty tahallaan, sillä sen levittämisessä käytettiin apuna ilmeisesti polttoainetta.
Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta rakennuksen vahingot ovat niin suuria, että se on jonkin aikaa asuinkelvoton. Turvapaikanhakijoiden oli määrä saapua kylään ensi kuussa. Tulipalon ja vastaanottokeskukseen kohdistuneiden protestien vuoksi on kuitenkin epäselvää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Poliitikkojen päätös sijoittaa 40 turvapaikanhakijaa pieneen kylään kohtasi niin suurta vastustusta, että kaupunginjohtaja Markus Nierthin oli jätettävä tehtävänsä viime kuussa. Nierth tunsi, ettei hän saanut tukea muilta viranomaisilta käsittelemään uusnatsien vihamielisyyttä, joka kohdistui hänen suunnitelmiinsa asuttaa kymmeniä turvapaikanhakijoita kylään.
Lähteet: Nordfront.se, Yahoo! News
http://www.patriootti.com/rakenteilla-oleva-vastaanottokeskus-paloi-saksassa/