Mua pelottaa ihan hirveästi lapsen koulun alkaminen. :(

["hanna"]

Mun poika on vasta 5v, mutta silti pelkään hänen koulunaloitustaan niin että välillä rintaa puristaa ja itkettää. Poikani on ihana lapsi, kiltti, rauhallinen, kaikkien kaveri, hyväntahtoinen ja hirmu reilu ainoaksi lapseksi. Valitettavasti hän on myös hirveän ujo, arka, ei sano kavereille ikinä vastaan, ja nolostuu tosi helposti eikä kehtaa tehdä moniakaan asioita jos joku katsoo. Hän on myös vähän sosiaalisesti kömpelö, ei oikein ujoutensa vuoksi osaa ottaa lapsiin yhteyttä, vaan saattaa vaan mennä jonkun hauskan näköisen leikin reunalle ja tuijottaa leikkiviä lapsia niin kauan kunnes joku pyytää hänet mukaan. Hän ei ujoutensa vuoksi myöskään monesti aloita itse kavereilleen puhumista, tai vastaa jos vaikka uusi tuttavuus kysyy hänen nimeään tms. Alkujähmeyden jälkeen hän kyllä juttelee vieraillekin ja lapset hnestä päiväkodissa tykkäävät kun tuntevat hänet, mutta koulussa on sitten taas uudet lapset ja pelkään että he eivät ymmärräkään poikani olevan vaan ujo, vaan pitävät häntä outona tuijottajana. Tiedättehän, se on kuitenkin ihmisten, myös lasten mielestä hieman omituista jos toinen vain seisoo sanomatta sanaakaan ja tuijottaa.

Olen itse ollut lapsena ihan samanlainen, ja mua kiusattiin koko peruskoulun ajan koska olin helppo uhri kun en uskaltanut pistää vastaan. Kärsin kiusaamisen aiheuttamista traumoista vieläkin, vaikka yläasteen jälkeen opinkin pitämään puoliani ja sanomaan tarvittaessa lujastikin vastaan. En kuitenkaan osaa oikein sanoa mikä sai minut rohkaistumaan, ja haluaisinkin tietää miten saisin poikaani vähän edes reippaammaksi. Omien sanojensa mukaan häntä jännittää hirveästi jos muut lapset nauravatkin hänelle, ja siksi häntä alkaa ujostuttamaan kun pitäisi suunsa ensimmäistä kertaa avata. Olemme isänsä kanssa yrittäneet sanoa että se ei ole vaarallista jos tekee tai sanoo jotain hassua, kunhan ei ole ilkeä kellekään, ja että itselleenkin on hyvä osata nauraa. Sen lisäksi olemme koittaneet kovasti tutustuttaa poikaa erilaisiin lapsiin ja aikuisiin, ja kannustaneet häntä olemaan sosiaalinen. Paljon hän onkin reipastunut esim. vuoden takaiseen verrattuna, mutta silti hän on perusluonteeltaan ujo ja vähän syrjäänvetäytyvä.

 

["minni-"]

Hei! Lue vaikka Liisa Keltikangas-Järvisen Temperamentti ja koulumenestys tai jokin muu hänen kirjansa. Temperamenttipiirteet pysyvät ja lasta tulee ymmärtää sellaisena kuin hän on. Olet melko turhaan huolissasi ja saatat tartuttaa huolestumistasi lapseesi tietämättäsi. Omat kokemuksesi vaivaavat sinua ja on selvää, että olet sen vuoksi huolissasi. Nyt maailma on kuitenkin toisenlainen kuin silloin kuin olit lapsi. Koulussa henkilökunta tekee kaikkensa, että kaikilla olisi ainakin yksi kaveri, ja koulussa ymmärretään, että lapsilla on hyvin erilaisia temperamentteja. Luokanopettaja oppii tuntemaan lapsesi.

Minulla itselläni on kolme koululaista. Pojat ovat olleet hyvin hitaasti lämpeneviä ja hyvin ovat silti pärjänneet ja saaneet kavereita. Tyttö ei uskaltanut eskarissa aluksi paljon puhuakaan, mutta nyt kuudennella on hyvin sosiaalinen ja ystävien ympäröimä. Olen itse aineenopettaja.

Tsemppiä!

 

["..."]

Ymärrän hyvin, meillä sama huoli täällä. Poikamme on melko lailla kuvauksesi kaltainen, ja vaikka koulu ei ala vielä pariin vuoteen, huolehdin jo nyt. Itse olen yrittänyt painaa huolen taka-alalle ja opettaa lapselle sosiaalisia taitoja ja rohkeutta. Esim aina kun mahdollista, tutustutan lasta toisiin lapsiin ja yritän saada leikkiä aikaiseksi esim. leikkipuistossa vieraidenkin lasten kanssa.

 

["hanna"]

[QUOTE="minni-";30793301]Hei! Lue vaikka Liisa Keltikangas-Järvisen Temperamentti ja koulumenestys tai jokin muu hänen kirjansa. Temperamenttipiirteet pysyvät ja lasta tulee ymmärtää sellaisena kuin hän on. Olet melko turhaan huolissasi ja saatat tartuttaa huolestumistasi lapseesi tietämättäsi. Omat kokemuksesi vaivaavat sinua ja on selvää, että olet sen vuoksi huolissasi. Nyt maailma on kuitenkin toisenlainen kuin silloin kuin olit lapsi. Koulussa henkilökunta tekee kaikkensa, että kaikilla olisi ainakin yksi kaveri, ja koulussa ymmärretään, että lapsilla on hyvin erilaisia temperamentteja. Luokanopettaja oppii tuntemaan lapsesi.

Minulla itselläni on kolme koululaista. Pojat ovat olleet hyvin hitaasti lämpeneviä ja hyvin ovat silti pärjänneet ja saaneet kavereita. Tyttö ei uskaltanut eskarissa aluksi paljon puhuakaan, mutta nyt kuudennella on hyvin sosiaalinen ja ystävien ympäröimä. Olen itse aineenopettaja.

Tsemppiä![/QUOTE]

On todellakin totta ettei maailma ole enää samanlainen kuin silloin kun itse olin lapsi, mutta mä nään niin päin että se on nykyään vielä kamalampi. Lähes joka viikko kuulen jonkun kaverin lapsen tulleen hakatuksi koulussa, jopa ekaluokkalaiset tuntuvat olevan hirveän väkivaltaisia toisiaan kohtaan. KiVa-koulusysteemi tuntuu nykyään menneen vaan siihen että meriittejä tavoittelevat opettajat salailevat kiusaamista, jotta ei vaan kukaan huomaisi että juuri heidän koulussaan kiusataan. Ei tunnu kovin luottavaiselta laittaa lasta koulutielle ja yksinään selviytymään.

Kiitos kuitenkin kirjavinkistä, tutustun tuohon ehdottomasti.

 

[futis-säbä]

Minulla on myös kaksi ujoa lasta ja itsekin olin lapsena ujo. Kannattaa laittaa lapsi johonkin joukkuelajiin, esim. jalkapallo- tai sählykerhoon. Mukavaa olisi, jos samassa ryhmässä olisi tuttuja esim. päiväkodista. Muutenkin kannattaa olla aktiivinen ja pyytää pojalle leikkiseuraa 1-2 tunniksi silloin tällöin. Näin poika pääsee vähitelle osaksi kaveririnkiin.

Sekin auttaa saamaan arvostusta kaverien silmissä, kun on hyvä jossakin lajissa, mitä koulussa usein pelataan.

 

[Tm,]

Minustakin joku harrastus olisi hyvä, koska se auttaa saamaan kavereita. On kuitenkin tärkeää, että harrastus on sellainen, josta lapsi on itse kiinnostunut.
Olen ap:n kanssa eri mieltä. Minusta maailma on hyvä. Ennakkoajatuksilla on taipumusta toteutua!

 

["hanna"]

Minustakin joku harrastus olisi hyvä, koska se auttaa saamaan kavereita. On kuitenkin tärkeää, että harrastus on sellainen, josta lapsi on itse kiinnostunut.
Olen ap:n kanssa eri mieltä. Minusta maailma on hyvä. Ennakkoajatuksilla on taipumusta toteutua!

Kauhean vaikea ajatella että koulumaailma ois kovin paljoa ainakaan mun lapsuudesta parantunut. En mä muista kuin ihan yks kaks nyrkkitappelua, kun taas nykyään on uutisissakin vähän väliä noita jo ala-asteella tapahtuneita törkeitä pahoinpitelyitä, ja tosiaan viimeksi tänään yksi kaverin ekaluokkalainen on saanut kolmelta pojalta köniinsä ihan kunnolla kesken koulupäivän. Mä en pysty itsestäni takaamaan mitä teen jos mun lastani joku koulussa satuttaa.

 

["paniikki"]

Olen itse samojen huolien kanssa valvonut öitä ja eskari alkaa vasta 2017! Taipumusta pelätä pahinta ja tällaiset ajatukset tapaa yleensä toteutua.

Kertokaa vinkkejä kuinka opetan myös ujonpuoleista lastani puolustamaan itseänsä, jos esim. kolme lasta alkaa kiusaamaan sanallisesti.

KIVA-koulu ei toteudu täälläpäin ja tuntuu tapa olevan niin, että kiusattu joutuu opettajien taholta syntipukiksi. Näin on tapahtunut sisareni lapsille. Kiusaaminen hyväksytään ja kiusattua yritetään syyllistää. Kiusatun pitää muuttaa itseänsä ja myötäillä muita.... ARGH!!!

Mutta yritän ajatella positiivisesti ja kannustaa lastani ottamaan kontaktia muihin lapsiin. Tuo harrastus varmaan toisi edes koulun ulkopuolisia kavereita ja samalla nostaisi itsetuntoa.

 

["Liisi"]

Kannattaa etsiä lapselle kavereita jo ennen koulua juttelemalla muille vanhemmille ja järjestämällä kaveritreffejä. Koulun aloittaminen kaverin kanssa on huomattavasti helpompaa kuin yksin.

 

["joopa"]

Mun pienestä asti ujo ja arka tyttö, joka on nyt 6. luokalla, on koulukiusattu ja hän käy koulupsykologilla purkamassa pahaa oloaan. Yhtään kaveria hänellä ei ole enää, kun viimeinenkin meni kiusaajien puolelle. Kiusaaminen ei ole fyysistä, mutta pahaa jälkeä henkinenkin kiusaaminen tekee. Pelottaa ihan, vieläkö se pahenee tuosta, kun yläkoulu alkaa, vai vaikuttaisiko luokan hajoaminen positiivisesti. Että näin meidän lapsen kivassa koulussa.

 

["hanna"]

[QUOTE="Liisi";30793616]Kannattaa etsiä lapselle kavereita jo ennen koulua juttelemalla muille vanhemmille ja järjestämällä kaveritreffejä. Koulun aloittaminen kaverin kanssa on huomattavasti helpompaa kuin yksin.[/QUOTE]

Tämä on varmasti hyvä idea. Onneksi asutaan melko pienessä kylässä (n. 12000 asukasta) ja tunnetaan täältä melko paljon saman ikäpolven edustajia, joten voisi olettaa että samaan kouluun tulee paljon tuttujen lapsia, sekä tietenkin päiväkodista joitain myös. Ehkä se vähän ehkäisee kiusaamista, mutta ei mekään tietenkään kaikkia mitenkään tunneta.

 

[Aran äiti]

Minua pelotti muutama vuosi sitten kovasti erittäin aran poikani koulunaloitus. Vain pari kertaa on ollut tilanne, että poika on kokenut kiusaamista. Molemmilla kerroilla kiusaaminen loppui heti, kun otin yhteyttä koululle.

Poika on dysfaattinen eikä uskalla puhua luokassa kavereille eikä opettajalle. Kuitenkin koko luokka tukee poikaani! : ) Häntä pyydetään mukaan, häntä rohkaistaan ja kannustetaan - ilmapiiri on pojallemme todella hyvä.

Ap, kannattaa ottaa heti alusta lähtien avoin ja reipas asenne suhteessa kouluun ja toisten oppilaiden vanhempiin. Omien kokomusteni pohjalta (meillä on muitakin koululaisia) ongelmat ratkeavat kun ne selvitetään; leensä ottaen ihmisillä on tahtoa hyvään.

 

[Muti]

Minun lapseni juoksi pienempänä karkuun, jos joku vieras aikuinen yritti jutella hänelle. Musiikkikoulu piti lopettaa kun ei suostunut enää sisään, kun opettaja oli jotain häneltä kysynyt. Olen myös kerran viennyt lapsen kerhosta tuttujen lasten luo kylään ja istunut tunnin verran aluksi itkevä lapsi sylissä. Lapsi on siis arka ja ujo. Piirteet ei ole mihinkään muuttuneet, mutta hänelle päiväkoti teki hyvää. Koulussa on edelleen vähän ongelmia arkuuden kanssa mutta pääasiassa asiat sujuu ihan ok.

 

[Aran äiti]

Tässä lääkkeitä, joilla minä olen tukenut omia lapsia
-En oo koskaan ajatellut, että lapsen sosiaaliset taidot kehittyy itsekseen, vaan ottanut sen linjan, että niiden eteen tehdään meillä duunia. Arka lapsi tarvii tukea.
- Ollaan käyty paljon kerhoissa ja harrastuksissa jo pienestä asti, jotta tottuu menoon ja meininkiin. Myös toimimaan muiden kanssa.
- Kutsunut aina meille leikkijöitä kylään
- Olen kutsunut heti niin eskarin kuin koulun alettua luokkalaisia kylään ja ottanut tästä säännöllisen tavan. Tutustuvat vapaa-ajalla ja oppivat leikkimään, sekä toimimaan yhdessä Myös koulun ulkopuolella.
- Olen tukenut läksyissä ja valmistellut, että hyvä ote koulutyöhön kehittyy. On tärkeää että pärjää muiden mukana.
- Kuunnellut murheet, tsempannut, kannustanut ja kehunut, jotta itsetunto kehittyy.
- Puhunut erilaisuudesta ja siitä, kuinka ihmiset on aina hyviä eri asioissa ja että ihmisten ei tarvitsekaan olla hyviä samiossa jutuissa. Jokaisella on omat juttunsa, missä ovat hyviä tai ei niin hyviä.
-Ollaan puhuttu myös siitä, että elämässä kaikki ei ole helppoa. Ei kellään. On paljon asioita joiden eteen joutuu tekemään töitä. Mutta että vaikeudet kyllä talttuu ja hankalat asiat selviytyy. Jokainen kohtaa hankaluuksia ja niistä sitten opetellaan pääsemään yli.

Koulu on osaltaan tuonut meillä tukea vuorovaikutustaitojen kehittymiselle ja koulusta on löytynyt myös uusia ystäviä.

 

[vierailija]

Kotikouly on vaihtoehto.