E
ellen en
Vieras
Olen todella väsynyt ja turta. Ei tunnu oikein miltään, oikeastaan eniten tuntuu henkisesti kuolleelta. Päässäni on alkanut päivittäin pyöriä pakkoajatuksia kuolemasta. En aio tappaa itseäni, en edes tahdo tappaa itseäni, mutta kärjistetysti sanottuna ensimmäinen ajatus päässä kun herään on "sinut pitäisi lopettaa/sinun pitäisi kuolla/sinua ei pitäisi olla". Se on mennyt siis aivan pakkoajatustasolle ja pyörii päässäni "jatkuvasti".
Minusta tuntuu, ettei tästä yksinkertaisesti ole mitään ulospääsyä. Ei mitään. Pelkään, että romahdan pian lopullisesti. Käyn töissä, töistäni pidin vielä tuossa talvella, nyt tuntuu ettei sekään tunnu yhtään miltään.
Ystävyyssuhteet ovat jääneet. En jaksanut enää yrittää ylläpitää ihmissuhteita, joissa olin pelkkä olkapää mutten saanut kuuntelijaa itse. Kumppanilleni olen yrittänyt puhua näistä ajatuksista mutta hänen vastauksensa on, että minun kannattaisi ehkä käydä salilla. Tällä hetkellä voin fyysisesti (psykosomaattista varmaankin) pahoin, jos menen kävelylle tai pyöräilemään tai teen jotain. Olen tosi pettynyt kaikkeen, kyyninen, inhoan melkein kaikkia.
Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi.
Olen niin jännittynyt, etten osaa enää edes liikkua luontevasti. Kaikki mistä pidin ennen tuntuu vastenmieliseltä. Ruoka ei maistu miltään.
minua vaivaa jotenkin sellainen ajatus, että jollain tavalla minua ei kuuluisi edes olla. Että en oikein elä. Että en ole oikein edes kunnolla olemassa. Tunnen itseni yhdentekeväksi.
Psykologin tapaamiset ovat hyödyttömiä, sille menee se sama esitys läpi kuin kaikille töissä, satunnaisissa tapaamisissa, vähän hymyilet ja olet kohtelias koska niin kuuluu tehdä.
En tiedä miksi edes kirjoitin tämän tänne. Yhdentekevää.
Minusta tuntuu, ettei tästä yksinkertaisesti ole mitään ulospääsyä. Ei mitään. Pelkään, että romahdan pian lopullisesti. Käyn töissä, töistäni pidin vielä tuossa talvella, nyt tuntuu ettei sekään tunnu yhtään miltään.
Ystävyyssuhteet ovat jääneet. En jaksanut enää yrittää ylläpitää ihmissuhteita, joissa olin pelkkä olkapää mutten saanut kuuntelijaa itse. Kumppanilleni olen yrittänyt puhua näistä ajatuksista mutta hänen vastauksensa on, että minun kannattaisi ehkä käydä salilla. Tällä hetkellä voin fyysisesti (psykosomaattista varmaankin) pahoin, jos menen kävelylle tai pyöräilemään tai teen jotain. Olen tosi pettynyt kaikkeen, kyyninen, inhoan melkein kaikkia.
Tunnen itseni todella yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi.
Olen niin jännittynyt, etten osaa enää edes liikkua luontevasti. Kaikki mistä pidin ennen tuntuu vastenmieliseltä. Ruoka ei maistu miltään.
minua vaivaa jotenkin sellainen ajatus, että jollain tavalla minua ei kuuluisi edes olla. Että en oikein elä. Että en ole oikein edes kunnolla olemassa. Tunnen itseni yhdentekeväksi.
Psykologin tapaamiset ovat hyödyttömiä, sille menee se sama esitys läpi kuin kaikille töissä, satunnaisissa tapaamisissa, vähän hymyilet ja olet kohtelias koska niin kuuluu tehdä.
En tiedä miksi edes kirjoitin tämän tänne. Yhdentekevää.