9
9mmmm
Vieras
Noh tässäkun olen kirjastossa lueskellut paljonkin viimeaikoina yksipolku johti toiseen
Olin lukemassa aivojen hermoradoista ja sähkötoiminnoista yhteyksineen jnee.
Sitten yksi ongelma johti minut lukemaan autoimmuunisairauksista. Noh siinähän elimistö hyökkää omia soluja kohtaan .
Tyyppiesimerkki autovasta-aineiden aiheuttamasta autoimmuunisairaudesta on SLE eli punahukka, jossa verenkierron autovasta-aineet voivat aiheuttaa tulehdusta esimerkiksi iholle, munuaisiin että sydämeen.
esim siirryin ms tautiin joka aiheuttaa hyökkäyksen myellin solkulavon erikoistunut rakenteeseen joka toimii eristeenä ja noh tää seuraava teoria onkin sitten aika omituinen mutta lukases.
esim ms taudissa proteiini ei laskostu kunnolla ja hapetus on silloin väärä
noh aloin miettimään mikä näitä oireyhtymiä voi aiheuttaa ja sitten olikohan se kun luin hammastieteistä kirjaa törmäsin sanaan fluori joka joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa tälläistä kehossa ja jumalauta kaikki alko natsaamaan noiden muiden sairauksien kanssa yks yhteen.
Fluorin pieni fluoriini-ioni on hyvin ärhäkkä ja pystyy tunkeutumaan kehon jokaiseen soluun.
eli vieras aine tunkeutuu siis tuon teorian mukaan jokaiseen soluun noh yllätys jos niissä soluissa on vierasta ainetta hyökkäää oma keho näitä soluja vastaan joka voi aiheuttaa juuri noita autoimmuunisairauksia.
Se häiritsee kalsiumin ja fosforin aineenvaihduntaa, mutta yhdistyy myös mielellään magnesiumin ja mangaanin ioneihin ja pääsee siten vahingoittamaan monen sadan entsyymin toimintaa. Näiden entsyymijärjestelmien murtuminen häiritsee vuorostaan hiilihydraattien aineenvaihduntaa, luun muodostumista ja lihasten toimintaa. Kaikki kehon elintoiminnat ovat itse asiassa riippuvaisia entsyymeistä, ja koska fluori helposti saavuttaa luut ja pehmytkudokset, suuret sisäelimet ja aivotkin, jokaisen sisäelimen, tuloksena voi olla laaja kirjo toksisia oireita.
niin ja mitkäs sairaudet ovatkaan juuri nousseet 1900 luvulla? tai löydetty uusina?
Sittemmin lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että fluorilla on taipumus kertyä, etenkin luustoon, mutta myös pehmytkudoksiin. Noin puolet päivittäisestä fluoriannoksesta jää kehoon, koska terveetkään munuaiset eivät pysty eliminoimaan sitä sen enempää. Loput imeytyvät luihin ja hampaisiin, sisäelimiin jne. Kun fluorin kasautuminen alkaa pikkulapsena, se saavuttaa toksisen rajan, jossa se alkaa vahingoittaa luustoa, 38:ssa vuodessa. Siten monet ihmiset saavuttavat elinaikanaan huomattavan korkean myrkytystason.
Toisten entsyymien häiriintyminen vahingoittaa luuston kasvua ja maksan toimintaa, toisten aiheuttaa syöpää ja muita vakavia sairauksia sekä kätkytkuolemaa (J Biol Chem, 1984). Fluorin toiminta kehossa haittaa myös proteiinien muodostusta, josta voi seurata kromosomivaurioita ja allergisia iho- tai suolisto-oireita.
luin noista kromosomivaurioista ja ne liittyi juuri taas siltäkin osin autoimmuunisairauksiin toki olen sen kirjan parissa vasta aloitellut
mutta jos tuo pitää paikkansa on fluori voimakas keskushermomyrkky
ja aika moniin sairauksiin liittuu juuri keskushermoston vahingoittuminen. esi mms tautiin jnee
voisikko sen verra njeessaa jso löydät tietoa esim miksi jos fluori on niin hyvää reikiintyminen on lisääntynyt vai onko se ?

- Keskushermostossa tapahtuu jostain syystä myeliiniä muodostavien oligodendrosyytti-solujen ohjelmoitua kuolemaa. Tästä seuraa tulehdusvaste ja immuunijärjestelmän herkistyminen.