Y
Yökukkuu
Vieras
Olen vuoden verran ollut nyt taas töissä, 3 vuoroa sairaalassa.
Taas eilen illalla kun tulin iltavuorosta kotia, keksi mies että nyt olisi taas hyvä aika päästää höyryjä pihalle. Eli rupesi paasaamaan ja huutamaan asiasta mitä olen jättänyt tekemättä. Alkoholia oli ottanut.
Itse paloin loppuun lapsen ollessa pieni, kahteen vuoteen en nukkunut kahta tuntia pidempään, yritin pitää paikat siistinä, tehdä kaikki kotityöt(myös ne miesten työt kun mies ei niitä tehnyt) ja pihatyöt.
Sitten annoin olla. Sitten suunnilleen siivosin vain minun ja lapsen sotkut, tein vain meille ruuan, vaihdoin vain meille lakanat jne. Ja vaadin että myös minä saan nukkua. Ja töihin palattuani olenkin pienen taistelun jälkeen saanut nukkua enemmän mitä ikinä. Mies alkoi ymmärtää jutun jujun, että myös hänen tarvitsee osallistua.
Mutta
Tämä illalla riitely. Ompas niin hienoa tulla myöhään illalla kotia ja alkaa saamaan niskaansa sitä paskaryöpytystä. Eikä siinä, ihan aiheestahan mies sanoo, ihan samoista asioista joista minä hänelle sanoin pari vuotta.
Mutta en minä myöskään enää aio tehdä asialle mitään. Aikani yritin, pyysin hyvällä ja pahalla.
Nyt teen vain sen mitä jaksan, mikä tuntuu hyvälle ja pidän huolen, että myös minä saan tehdä lapsen kanssa muutakin kuin vaan huutaa lasta pois keittiöstä että äiti saa siivota ja tehdä ruokaa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että asioita jää tekemättä. Astioita jää, vaatteita jää, ja tavaraa jää, eikä mies kestä. Eikä mua suoraa sanottuna edes hetkauta vaikkei kestäkään. Eihän häntäkään hetkauttanut kun minä sanoin etten jaksa.
Eikä mieskään ole täydellinen asioissa joista valittaa, illalla kotia tullessani lapsen iltapalat oli vielä pöydässä, kahvimuki ulkona, ja pyykkinsä toista päivää telineellä.
Enkä myöskään enää aio polttaa itteeni loppuun yhdenkään miehen takia. Mies alottaa illalla tappelun, painuu sit itse alkoholin myötä nukkumaan, ja minä valvon stressaantuneena koko yön. Ja seuraavana päivänä taas töihin. Eikä mitään armoa saa, vaikka olis aamuvuoroon menossa.
Mietin vaan että mitäs nyt sitten. Laitanko jotkut kuulosuojaimet kun tulen kotia, käännynkö suoraa ovelta hotelliin nukkumaan. Vai joko sitä löis lopullisesti hanskat tiskiin.
No tällaista ajatuksen purkua vaan...
Taas eilen illalla kun tulin iltavuorosta kotia, keksi mies että nyt olisi taas hyvä aika päästää höyryjä pihalle. Eli rupesi paasaamaan ja huutamaan asiasta mitä olen jättänyt tekemättä. Alkoholia oli ottanut.
Itse paloin loppuun lapsen ollessa pieni, kahteen vuoteen en nukkunut kahta tuntia pidempään, yritin pitää paikat siistinä, tehdä kaikki kotityöt(myös ne miesten työt kun mies ei niitä tehnyt) ja pihatyöt.
Sitten annoin olla. Sitten suunnilleen siivosin vain minun ja lapsen sotkut, tein vain meille ruuan, vaihdoin vain meille lakanat jne. Ja vaadin että myös minä saan nukkua. Ja töihin palattuani olenkin pienen taistelun jälkeen saanut nukkua enemmän mitä ikinä. Mies alkoi ymmärtää jutun jujun, että myös hänen tarvitsee osallistua.
Mutta
Tämä illalla riitely. Ompas niin hienoa tulla myöhään illalla kotia ja alkaa saamaan niskaansa sitä paskaryöpytystä. Eikä siinä, ihan aiheestahan mies sanoo, ihan samoista asioista joista minä hänelle sanoin pari vuotta.
Mutta en minä myöskään enää aio tehdä asialle mitään. Aikani yritin, pyysin hyvällä ja pahalla.
Nyt teen vain sen mitä jaksan, mikä tuntuu hyvälle ja pidän huolen, että myös minä saan tehdä lapsen kanssa muutakin kuin vaan huutaa lasta pois keittiöstä että äiti saa siivota ja tehdä ruokaa. Ja tämä tarkoittaa sitä, että asioita jää tekemättä. Astioita jää, vaatteita jää, ja tavaraa jää, eikä mies kestä. Eikä mua suoraa sanottuna edes hetkauta vaikkei kestäkään. Eihän häntäkään hetkauttanut kun minä sanoin etten jaksa.
Eikä mieskään ole täydellinen asioissa joista valittaa, illalla kotia tullessani lapsen iltapalat oli vielä pöydässä, kahvimuki ulkona, ja pyykkinsä toista päivää telineellä.
Enkä myöskään enää aio polttaa itteeni loppuun yhdenkään miehen takia. Mies alottaa illalla tappelun, painuu sit itse alkoholin myötä nukkumaan, ja minä valvon stressaantuneena koko yön. Ja seuraavana päivänä taas töihin. Eikä mitään armoa saa, vaikka olis aamuvuoroon menossa.
Mietin vaan että mitäs nyt sitten. Laitanko jotkut kuulosuojaimet kun tulen kotia, käännynkö suoraa ovelta hotelliin nukkumaan. Vai joko sitä löis lopullisesti hanskat tiskiin.
No tällaista ajatuksen purkua vaan...
