Kerrotaanko vanhemmille kuolleesta kaksosesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiti nyt 58v
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äiti nyt 58v

Vieras
Jos naisen oletetaan odottavan yhtä lasta ja hänelle joudutaan tekemään hätäsektio vauvan tilan huonontumisen vuoksi, minkä vuoksi hänet joudutaan nukuttamaan ennen sektiota ja jos kohdusta löydetäänkin yhden lapsen sijasta kaksi lasta, toinen elävä ja toinen kuollut niin kerrotaanko vanhemmille tästä vai salataanko se kuollut lapsi heiltä? Minä sain lapsen reilut 30 vuotta sitten hätäsektiolla ja minut nukutettiin sitä varten, mutta olen varma, että kohdussa oli elävän syntyneen lapsen lisäksi kuollut kaksosen, josta ei ole minulle ja miehelleni kerrottu. Elävänä syntynyt lapsi kun on monesti puhunut, että hänellä on sellainen tunne että hän ei saapunut maailmaan yksin ja olen lukenut, että jos kaksosista toinen kuolee jo raskausaikana eikä sitä kerrota elävälle kaksoselle, niin hän vaistoaa sen silti kaksosten välillä olevan vahvan siteen vuoksi. Tämä minun reilut 30 sitten syntynyt poikani puhuu usein, että hän haluaisi olla kaksosen ja lapsena hän puhui jatkuvasti, että "Meillä pitäisi olla minun ja noiden isompien sisarusten lisäksi minun ikäinen ja kokoinen tyttö tai poika". Samoin hän öisin heräsi itkien painajaisiin ja hoki, että "Vauva, vauva, missä vauva on". Olen varma, että hänen lisäkseen hätäsektiosta kohdustani löytyi kuollut vauva joka hävitettiin meiltä vanhemmilta salaa eikä siitä kerrottu meille.
 
Muistan joskus lukeneeni, että aika iso osa ihmisistä aloittaa taipaleensa kaksosena, mutta valtaosassa tapauksia toinen kaksosista kuolee alkumetreillä. Eli ei kai tuo mahdotonta ole.
 
Ei sinulta mitään kuollutta kaksosta ole salattu, kyllä sellaiset löydökset kerrotaan aina vanhemmille.
Monesti tosiaan raskaus voi alkaa kaksosraskautena, mutta sitten jossain vaiheessa toinen menee kesken, ilman että kukaan edes tajuaa sitä. Noin toki on voinut sinullakin käydä.
 
Ei nykyaikana ainakaan salata ja tuskin 30 vuotta sittenkään, niin olis tehty
Itse olen vähän kahden vaiheilla. 30 vuotta sitten ei vielä ollut samanlaisia tietojärjestelmiä käytössä kuin nykyisin, eikä joka asiasta jäänyt pysyvää tallennetta ja suurin osa sairaalan dokumenteista kirjoitettiin käsin. Ihan hyvin voi olla, että ovat katsoneet, että asian kertomisesta ei ole mitään hyötyä/asia ei vain ole tullut puheeksi.
 
En usko, että tietojärjestelmän olemassaololla tai olemattomuudella on vaikutusta asian kirjaamiseen tai siitä kertomiseen. Tärkeät asiat on kirjattu ylös potilasasiakirjoihin aina. Käsin kirjaaminen on voinut olla jopa helpompaa.
 
Itse olen vähän kahden vaiheilla. 30 vuotta sitten ei vielä ollut samanlaisia tietojärjestelmiä käytössä kuin nykyisin, eikä joka asiasta jäänyt pysyvää tallennetta ja suurin osa sairaalan dokumenteista kirjoitettiin käsin. Ihan hyvin voi olla, että ovat katsoneet, että asian kertomisesta ei ole mitään hyötyä/asia ei vain ole tullut puheeksi.
Käsin ne sinne tietokoneellekin kirjoitetaan. Ja valitettavasti tietojärjestelmissä on sen verran ongelmia, että paperille ne nykyäänkin kirjoitetaan, ja siirretään sitten koneelle.

Ei niitä ole salailtu yhtään sen enempää ennen kuin nytkään. Lääkärit eivät silloinkaan ole olleet niin hienotunteisia, että jättäisivät mitään kertomatta, ja siksi valtava määrä ihmisiä pitää lääkäreitä töykeinä ja epäkohteliaina. Onneksi siihen voi luottaa, että myös ne ikävät asiat kerrotaan ihan suoraan. :D
 
Similar threads

E
Viestiä
2
Luettu
506
Aihe vapaa
enkeleitä, onko heitä?
E
I
Viestiä
17
Luettu
2K
Aihe vapaa
Kpsvierailija
K
K
Viestiä
3
Luettu
684
X

Yhteistyössä