Koska helpottaa nelivuotiaan kanssa?

[.....]

Ihan bullshittiä. Koti on se paikka, missä kuuluukin voida kiukutella. Se on helvetin huolestuttavaa, jos lapsi ei uskalla kotonaan aikaajoin vetää kunnon itkupotkuraivareita ja olla tottelematon.

Juuri näin. Ylipäänsä on ihan luonnollista, että lapsi hoitopaikassa tottelee ja toimii mallikelpoisesti, vaikka kotona ei. Kyllähän aikuisetkin työpaikalla usein paremmin käyttäytyvät kun kotona.

Ja samoin on ihan ymmärrettävää, että joku nelivuotias, joka vastaa harjoittelee sosiaalisia taitoja ja tunteita, saa hermoromahduksia ja huutokohtauksia.

 

[vierailija]

Järkevä ihminen osaa myös tehdä eron mieleltään häiriintyneen hakkaajan (väkivaltaisuus) sekä harkitun ja hallitun kurittamisen välillä.

On se kumma, että jos oikeudessa voidaan todistaa, että tekijä on toiminut harkitusti ja suunnitellusti käydessään uhrin kimppuun, hän saa kovemman tuomion, kuin silloin kun teko olisi ollut impulsiivinen.
Mutta kun uhrina on lapsi, niin kyse ei olisikaan väkivallasta jos sen tekee harkiten, vaan kasvattamisesta. Eikä tässä ole siis mitään muuta eroa kuin se, että uhri on pienempi ja siinä asemassa, että kaipaa erityistä suojelua.
Ihmistä ei saa satuttaa. Lapsikin on ihminen.

 

[.....]

On se kumma, että jos oikeudessa voidaan todistaa, että tekijä on toiminut harkitusti ja suunnitellusti käydessään uhrin kimppuun, hän saa kovemman tuomion, kuin silloin kun teko olisi ollut impulsiivinen.
Mutta kun uhrina on lapsi, niin kyse ei olisikaan väkivallasta jos sen tekee harkiten, vaan kasvattamisesta. Eikä tässä ole siis mitään muuta eroa kuin se, että uhri on pienempi ja siinä asemassa, että kaipaa erityistä suojelua.
Ihmistä ei saa satuttaa. Lapsikin on ihminen.

Hyvn sanottu. Itsekin jotenkin helpommin ymmärrän, että tunnin huutokilpailun päätteeksi sekoaa ja läppäisee, kun että valmiiksi suunnitelee ja listaa, miten aikoo fyysisesti kurittaa lasta mistäkin rikkeestä.

 

[vierailija]

Ei se nyt ihan näinkään ole. Meillä on voimakastunteinen introverttilapsi joka ei todellakaan näytä tunteitaan "vieraille" eli esim. kerhossa kulissi pitää. Koti, ja nykyään uutena paikkana myös mummola, on sellaisia joissa tunteet sitten saa näkyä ja joskus siellä vyöryy ulos myös kaikki se mitä on pidätellyt "ihmisten ilmoilla". Perheessä on myös kaksi muuta lasta jotka näyttää harminsa avoimemmin ja herkemmin myös muille ja muualla, eikä ne koskaan paisukaan valtaviksi ja niistä pääsee nopeammin eteenpäin. Eli ei se, että toisaalla kiukutaan ja toisaalla ei, kerro suoraan mitään kurista tai kasvatustaidoista, se voi kertoa myös turvallisuudesta, luottamuksesta ja lapsen henkilökohtaisesta tilasta.

En tiedä mistä aloittajan kohdalla on kyse, mutta ei tuossa nyt tarvitse olla VIKAA kenessäkään.

Just näin. Päivällä tsemppaa pk:ssa ja illalla purkautuu kotona.

Mut tietty tiukkana pitää olla.

 

[vierailija]

Yleensä siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa hidastella, se nimenomaan haluaa, että sitä kannetaan. Harvemmin niitä kävelyhaluja löytyy sillä, että saa ilmasen kyydin.

Se riippuu ihan tilanteesta ja siitä mihin lapsi pyrkii veteläksi heittäytymisellä. Välillä kantaminen toimii ja välillä ei, jolloin kokeillaan jotain muuta.

Teipataanko se lapsi sänkyyn vai miten sitä pidetään siellä väkisin. Mun mielestä nukkumaan meneminen ei saa koskaan aiheuttaa minkäänlaista stressiä. Sen pitää olla hyvä juttu. Jos se lapsi tarvii jonkun viereen siksi aikaa, että nukahtaa, niin sitten se tajotaan sille.

Voi sitä lasta ihan pidelläkin siellä sängyssä tai vähintään palauttaa sen sinne heti takaisin, jos se sieltä poistuu. Voi myös painostaa jollain rangaistuksella pysymään sängyssä.

Kaikkein suurin stressi kyllä aiheutuu siitä, jos lapselle sallitaan riehuminen, riekkuminen, yleinen sikailu tms. nukkumaan mennessä.

Miksi lapsi pitää saada pelkäämään? En minä ainakaan halua pistää lastani tekemään asioita, joita se pelkää. Sensijaan tiedän, että sitä vituttaa kuin pientä oravaa pakkasella, kun saa itse siivota raivarinsa jäljet ja sen se joutuu tekemäänkin.

Rangaistusten ideana on se, että niitä pelätään siinä määrin, että ei toisteta sitä kiellettyä juttua. Toki jos lapsi on sellainen, että sotkun siivoaminen on riittävä pelote niin tietysti hyvä niin. Mutta jos kyseessä on vain yksittäisen esineen heittäminen niin sen esineen takaisin haku harvemmin harmittaa lasta kovin paljoa (eli ei ole kunnon pelote).

Jos mulle valittaa ruuasta, voi olla syömättä ja mennä omiin touhuihinsa. Seuraava ruoka on sitten seuraavalla ruoka- ajalla. Mitään tuolin kääntämisiä kukaan harrasta.

No ei ehkä teillä harrasteta tuolin kääntämisiä. Mutta toimiva keino se on silti.

Tai sitten lapsi voi raivota ja valittaa, kun sillä on paska päivä. Se on ihan ok. Kotona saakin purkaa tuntojaan.

Sellaisen lapsen kanssa joka päästetään tuolla lailla raivoamaan kotonaan on aika ikävä muiden elää. Eikä sellaisen käytöksen mahdollistaminen ja käytännössä siihen rohkaisu ole myöskään lapsen oma etu.

 

[AivanSama]

Se riippuu ihan tilanteesta ja siitä mihin lapsi pyrkii veteläksi heittäytymisellä. Välillä kantaminen toimii ja välillä ei, jolloin kokeillaan jotain muuta.

Aha.

Voi sitä lasta ihan pidelläkin siellä sängyssä tai vähintään palauttaa sen sinne heti takaisin, jos se sieltä poistuu. Voi myös painostaa jollain rangaistuksella pysymään sängyssä.

Kaikkein suurin stressi kyllä aiheutuu siitä, jos lapselle sallitaan riehuminen, riekkuminen, yleinen sikailu tms. nukkumaan mennessä.

Jos et nyt mene nukkumaan, niin sitten ........
Kuulostaa ihastuttavalle. Voi kun tämä olisi tajuttu aikoja sitten, niin nukahtamislääkkeitä ei oli tarvinnut edes keksiä.
Ehkä sen lapsen on vaikea rauhoittua ja pysähtyä. Oletko ajatellut, että jonkinlainen toimita, joka auttaa rauhoittumaan voisi toimia paremmin kuin uhkailu?

Rangaistusten ideana on se, että niitä pelätään siinä määrin, että ei toisteta sitä kiellettyä juttua. Toki jos lapsi on sellainen, että sotkun siivoaminen on riittävä pelote niin tietysti hyvä niin. Mutta jos kyseessä on vain yksittäisen esineen heittäminen niin sen esineen takaisin haku harvemmin harmittaa lasta kovin paljoa (eli ei ole kunnon pelote).

Jos sinä tykkäät hallita pelolla, niin kaikinmokomin.
Minä en. Ei oman sotkun siivoaminen ole mikään pelote, vaan itsenstäänselvä vittumainen homma, joka tehdään. Se ei ole myöskään rangaistus.

No ei ehkä teillä harrasteta tuolin kääntämisiä. Mutta toimiva keino se on silti.

Juu, ei todellakaan harrasteta tuolin kääntämistä. Mun on todella vaikea ymmärtää sen funktiota? Meinaako se sitä, että ruokapöydässä saa keikkua ja käännellä tuolia miten sattuu vai mitä? Jos ruokapöydässä ei osaa käyttäytyä, vaihdetaan paikkaa. Selkeää ja yksioikoista. Eikö?

Sellaisen lapsen kanssa joka päästetään tuolla lailla raivoamaan kotonaan on aika ikävä muiden elää. Eikä sellaisen käytöksen mahdollistaminen ja käytännössä siihen rohkaisu ole myöskään lapsen oma etu.

Juu, kyllä on ikävä elää ihmisen kanssa, joka uskaltaa menettää malttinsa joskus. Huomattavasti parempi, että niitä tunteita ei näytetä millään tavalla eikä missään muodossa.
Eikunhei, annamäarvaan... kaikki positiiviset tunteet saa näyttää, mutta paskat fiilikset pitää niellä.
Pyh.

 

[vierailija]

On se kumma, että jos oikeudessa voidaan todistaa, että tekijä on toiminut harkitusti ja suunnitellusti käydessään uhrin kimppuun, hän saa kovemman tuomion, kuin silloin kun teko olisi ollut impulsiivinen.
Mutta kun uhrina on lapsi, niin kyse ei olisikaan väkivallasta jos sen tekee harkiten, vaan kasvattamisesta. Eikä tässä ole siis mitään muuta eroa kuin se, että uhri on pienempi ja siinä asemassa, että kaipaa erityistä suojelua.
Ihmistä ei saa satuttaa. Lapsikin on ihminen.

Ei kurittamisessa ole kyse siitä, että vihattaisiin tai inhottaisiin lasta tai haluttaisiin hänelle pahaa. Se, että puhutaan kuritusta tarvitsevasta lapsesta "uhrina" on ihan yhtä järjetöntä ajattelua kuin kokea kiven sisässä istuvat vangit uhreina.

 

[vierailija]

Hyvn sanottu. Itsekin jotenkin helpommin ymmärrän, että tunnin huutokilpailun päätteeksi sekoaa ja läppäisee, kun että valmiiksi suunnitelee ja listaa, miten aikoo fyysisesti kurittaa lasta mistäkin rikkeestä.

Aika outoa, että joku pitää rangaistuksen antamista lapselle äkkipikaistuksissa ja suuttuneena/seonneena (jolloin todennäköisyys ylilyönneille ja "oikeusmurhille" eli syyttömän rankaisemiselle on suurin) parempana asiana kuin sitä, että asian tekee harkitusti ja ajatuksella.

Oikeastaan ylipäätään se, että lapsen kanssa päädytään johonkin tunnin molemminpuoliseen huutokilpailuun on osoitus siitä, että kurinpidon kanssa ollaan todella hakusessa.

 

[AivanSama]

Aika outoa, että joku pitää rangaistuksen antamista lapselle äkkipikaistuksissa ja suuttuneena/seonneena (jolloin todennäköisyys ylilyönneille ja "oikeusmurhille" eli syyttömän rankaisemiselle on suurin) parempana asiana kuin sitä, että asian tekee harkitusti ja ajatuksella.

Oikeastaan ylipäätään se, että lapsen kanssa päädytään johonkin tunnin molemminpuoliseen huutokilpailuun on osoitus siitä, että kurinpidon kanssa ollaan todella hakusessa.

No... en tiedä. Kyllähän harkitusti tehty hengenriistokin katsotaan vakavammaksi teoksi kuin äkkipikaistuksissaan tehty?

Olen minäkin läpsäissyt lapsiani käsille, kun olivat ottamassa kuumasta uuninpellistä kiinni. Väkivallanteko kai sekin, mutta samalla estin heitä polttamasta käsiään ja satuttamasta itseään vielä pahemmin.

Yhtälailla olen napannut kiinni takin selkämyksestä ja napannut kiinni ja vielä rykäissyt vauhdilla siten, että lapsi kellahti pyllylleen. Toki estin häntä joutumasta auton alle, mutta väkivaltainen teko tuokin on, jos ei mieti asiayhteyttä.

Se, että harkitusti haluaa satuttaa toista ei ole yhtään parempi kuin se, että äkkipikaistuksissaan satuttaa toista. Harkittu teko kertoo tekijänsä kylmästä ja välinpitämättömästä asenteesta. Hän olisi voinut keksiä jonkin muunkin kurinpitokeinon. Äkkipikaisuuksissa tehty teko kertoo tekijänsä arvaamattomuudesta, joka saattaa pitää läheiset varpaillaan.
Mutta se, että väitetään ihmisen, joka on äkkipikainen olevan alttiimpi viemään tekonsa äärimmäiselle levelille, on aika epäreilua ja suhteetonta.

 

[.....]

Aika outoa, että joku pitää rangaistuksen antamista lapselle äkkipikaistuksissa ja suuttuneena/seonneena (jolloin todennäköisyys ylilyönneille ja "oikeusmurhille" eli syyttömän rankaisemiselle on suurin) parempana asiana kuin sitä, että asian tekee harkitusti ja ajatuksella.

Oikeastaan ylipäätään se, että lapsen kanssa päädytään johonkin tunnin molemminpuoliseen huutokilpailuun on osoitus siitä, että kurinpidon kanssa ollaan todella hakusessa.

Mielstäni nyt vain väkivaltaa jo etukäteen suunnitteleva ja ajatusta päässään hautova ihminen ei ole ihan tasapainoinen.

 

[.....]

Ei kurittamisessa ole kyse siitä, että vihattaisiin tai inhottaisiin lasta tai haluttaisiin hänelle pahaa. Se, että puhutaan kuritusta tarvitsevasta lapsesta "uhrina" on ihan yhtä järjetöntä ajattelua kuin kokea kiven sisässä istuvat vangit uhreina.

Eihän vankeusrangaistustakaan enää anneta kuritukseksi vaan rangaistukseksi eikä vankiloissa enää kuriteta vankeja, vaan nimen omaan vankien olosuhteita pyritään koko ajan parantamaan, että ovat yhteiskuntakelpoisia vielä vapauduttuaankin. Ja samoin on lasten kurittaminen nykyään kielletty, kun viisaus on lisääntynyt.

 

[.....]

Se riippuu ihan tilanteesta ja siitä mihin lapsi pyrkii veteläksi heittäytymisellä. Välillä kantaminen toimii ja välillä ei, jolloin kokeillaan jotain muuta.



Voi sitä lasta ihan pidelläkin siellä sängyssä tai vähintään palauttaa sen sinne heti takaisin, jos se sieltä poistuu. Voi myös painostaa jollain rangaistuksella pysymään sängyssä.

Kaikkein suurin stressi kyllä aiheutuu siitä, jos lapselle sallitaan riehuminen, riekkuminen, yleinen sikailu tms. nukkumaan mennessä.



Rangaistusten ideana on se, että niitä pelätään siinä määrin, että ei toisteta sitä kiellettyä juttua. Toki jos lapsi on sellainen, että sotkun siivoaminen on riittävä pelote niin tietysti hyvä niin. Mutta jos kyseessä on vain yksittäisen esineen heittäminen niin sen esineen takaisin haku harvemmin harmittaa lasta kovin paljoa (eli ei ole kunnon pelote).



No ei ehkä teillä harrasteta tuolin kääntämisiä. Mutta toimiva keino se on silti.



Sellaisen lapsen kanssa joka päästetään tuolla lailla raivoamaan kotonaan on aika ikävä muiden elää. Eikä sellaisen käytöksen mahdollistaminen ja käytännössä siihen rohkaisu ole myöskään lapsen oma etu.

Rangaistusten tehtävä ei ole pelottaa lasta (eikä niitä vankeja), vaan olla ei-toivottava seuraus väärin tekemisestä. Ja palaan ensimmäiseen kommenttiini, eli aika heikot eväät on toimia kasvattajana, jos ei ole muuta keinoa kasvattaa lasta kun pelko ja väkivalta.

 

[vierailija]

Ei ole erityislapsi, mutta silti tuntuu välillä etten jaksa. En tiedä voiko 4-vuotiaalla olla vielä uhmaa? Kiukuttelua, joka asiaan sanotaan ei, kävellessä hidastellaan ja kieltäydytään tulemasta eteenpäin, kun pitäisi mennä nukkumaan lähtee juoksemaan ja pelleilemään, välillä heittelee tavaroita, ruokapöydässä huutaa yleensä ettei tykkää... Kaikki tuntuu olevan aina huonosti ja lapsi ärsyyntyy helposti. Päiväkodissa puolestaan menee kaikki hyvin eikä koskaan tule mitään negatiivista palautetta, vaan päinvastoin on sanottu, että lapsi tulee hyvin toimeen. Päiväkoti on pieni ryhmäperhepäiväkoti, jossa ei ole mitään kaoottista melua. Kotona sitten protestoi huutamalla ja kiukuttelemalla. Ja tätä on myös loma-aikoina, ei siis vain päiväkotipäivien iltoina. Oli 3 viikon joululoma ja koko aika oli hermoja koettelevaa!

Voiko tämä vielä olla uhmaa vai onko lapsi vaan vaikea ihminen? Ja loppuuko/muuttuuko tää joskus?

Kyllä kaikki helpottaa viimestään silloin kun lapsi muuttaa kotoa pois

 

[vierailija]

Jos et nyt mene nukkumaan, niin sitten ........
Kuulostaa ihastuttavalle. Voi kun tämä olisi tajuttu aikoja sitten, niin nukahtamislääkkeitä ei oli tarvinnut edes keksiä.
Ehkä sen lapsen on vaikea rauhoittua ja pysähtyä. Oletko ajatellut, että jonkinlainen toimita, joka auttaa rauhoittumaan voisi toimia paremmin kuin uhkailu?

Oletko ajatellut, että se vaihtoehtoinen toiminta ei suurella todennäköisyydellä toimi tai ole muuten vaan mahdollista?

Olisihan se mukavaa, jos aina olisi kaikilla kivaa eikä koskaan tarvitsisi uhkailla tms. Mutta tosielämä ei aina mene niin.

Jos sinä tykkäät hallita pelolla, niin kaikinmokomin.
Minä en. Ei oman sotkun siivoaminen ole mikään pelote, vaan itsenstäänselvä vittumainen homma, joka tehdään. Se ei ole myöskään rangaistus.

Jos sinä tykkäät antaa lasten olla kurittomia, kun et halua tarpeen ilmaantuessa rangaista tai pelotella heitä, niin ei se toki minun henk. koht. ongelmani ole... Toki hiukan käy sääliksi niitä lapsia.

Juu, ei todellakaan harrasteta tuolin kääntämistä. Mun on todella vaikea ymmärtää sen funktiota? Meinaako se sitä, että ruokapöydässä saa keikkua ja käännellä tuolia miten sattuu vai mitä? Jos ruokapöydässä ei osaa käyttäytyä, vaihdetaan paikkaa. Selkeää ja yksioikoista. Eikö?

Se on rangaistus ja sen merkki, että ei voi jatkaa syöntiä jos hölmöilee.

Juu, kyllä on ikävä elää ihmisen kanssa, joka uskaltaa menettää malttinsa joskus. Huomattavasti parempi, että niitä tunteita ei näytetä millään tavalla eikä missään muodossa.
Eikunhei, annamäarvaan... kaikki positiiviset tunteet saa näyttää, mutta paskat fiilikset pitää niellä.
Pyh.

Ei tietenkään ole kyse siitä, että kaikki tunteet pitää peittää. Vaan siitä, että tunteiden ilmaisu ei saa liikaa karata käsistä. Ja siksi toisekseen vaikka riehumisessa ei ole ollenkaan aina kyse tunteiden ilmaisusta, vaan se voi olla usein esim. vallankäyttöä.

Ylipäätään mitä tähän "tunteiden ilmaisuun" tulee, niin sitä tunnutaan usein käyttävän lähinnä jonkinlaisena perusteluna sille, miksei haluta pitää lapsille kuria. Vaikka todellisuudessa sen kurinpidon puutteen pääasiallinen selittäjä olisikin se, että kyseisessä perheessä pidetään kurinpitoa julmana ja siksi mieluummin annetaan lasten sekoilla kuin puututaan siihen.

 

[vierailija]

Rangaistusten tehtävä ei ole pelottaa lasta (eikä niitä vankeja), vaan olla ei-toivottava seuraus väärin tekemisestä. Ja palaan ensimmäiseen kommenttiini, eli aika heikot eväät on toimia kasvattajana, jos ei ole muuta keinoa kasvattaa lasta kun pelko ja väkivalta.

Jos rangaistusten ei ole tarkoitus olla mitään mitä pelättäisiin, niin sitten sakotkin voisi vaikka korvata sillä, että poliisi antaa rikoksentekijälle kukkapuskan ja suklaalevyn?

Oikeastaan on ihan kamalaa, että rikoksentekijöille aiheutetaan nykyisillä rangaistuksilla epämiellyttäviä kokemuksia, kun alun perinkin rikos todennäköisesti johtui vaan siitä että heillä oli paha mieli. Paljon parempi olisi tuoda heille päin vastoin hyvää mieltä, jolloin he eheytyisivät ja lopettaisivat rikosten teon.

 

[vierailija]

Mielstäni nyt vain väkivaltaa jo etukäteen suunnitteleva ja ajatusta päässään hautova ihminen ei ole ihan tasapainoinen.

Ruumiillisessa kurituksessa on yhtä vähän kyse väkivallasta kuin lelun takavarikoinnissa rangaistukseksi on kyse ryöstöstä. Lapsikin tajuaa tämän eron, mutta monelle aikuiselle se on ilmeisen vaikea ymmärtää. Niin siinä kai käy, kun aikuinen lähestyy maailmaa ideologia edellä.

 

[vierailija]

Meillä helpotti, kun lapsi oli jo melkein viisi vuotta. Ikäkysymys. Nyt halailee paljon, iltaisinkin.

 

[AivanSama]

Jos rangaistusten ei ole tarkoitus olla mitään mitä pelättäisiin, niin sitten sakotkin voisi vaikka korvata sillä, että poliisi antaa rikoksentekijälle kukkapuskan ja suklaalevyn?

Oikeastaan on ihan kamalaa, että rikoksentekijöille aiheutetaan nykyisillä rangaistuksilla epämiellyttäviä kokemuksia, kun alun perinkin rikos todennäköisesti johtui vaan siitä että heillä oli paha mieli. Paljon parempi olisi tuoda heille päin vastoin hyvää mieltä, jolloin he eheytyisivät ja lopettaisivat rikosten teon.

No en mä pelkää sakkoja. Tiedän vaan, että niitä on aivan helvetin vittumaista maksaa.
En myöskään ole tappamatta tai varastamatta siksi, että pelkään joutuvani vankilaan, vaan siksi, että näen tuollaiset teot väärinä.

 

[vierailija]

Lapsilla on uhmaikää tai vastaavaa kovin eri aikoihin. Meillä esikoinen on aina ollut siinä suhteessa tosi "helppo", lähinnä niin helposti sopeutuva luonteeltaan että menee tilanteesta toiseen nopeasti ja kitkatta ja unohtaa nopeasti harmitukset. Mutta nyt 5-vuotiaana itkee ja kiukkuaa välillä useinkin kotona, mutta hän harjoittelee nyt niitä tapoja olla erimieltä ja miten osoittaa suuttumusta jne. kun on jo isompi.

Kun taas meidän 2v on sellainen tyypillinen 2v uhmis, joka oikeasti saattaa heittäytyä maahan huutamaan vaikka vartiksi eikä mikään auta... Hänen päätään ei käännetäkään niin helposti juttelemalla muista asioista tms. Äidin sylissä vaan rauhoittuu tällä hetkellä.

Mutta siis molemmista huomaa että päiväkotipäivien vastineeksi kaivataan paljon huomiota vanhemmilta, sylissä pitämistä ja halimista, mitä vaan yhteistä tekemistä jossa itse ehtii oikeasti keskittyä kuuntelemaan.

Mies on meillä enemmän tällainen uhkailija-rankaisija -tyyppi ja yllättäen lapset saa kauheita raivareita aina hänen kanssaan, kun taas minun kanssa niin käy harvoin. Ja ihan samat jutut tehdään (aamu- tai iltatoimet). Pakolliset hommatkin voi hoitaa ihan hyvässä hengessä, uhkaileminen, painostaminen saa melkein kaikki ihmiset vastahankaisiksi!! Itse käytän mieluummin palkitsemista. Toki joskus joutuu pienemmän pukemaan väkisin tms, mutta en jaksa siitäkään mitään rangaistuksia ottaa käyttöön.

 

[AivanSama]

Oletko ajatellut, että se vaihtoehtoinen toiminta ei suurella todennäköisyydellä toimi tai ole muuten vaan mahdollista?

Jatka ihmeessä samaan malliin, jos se tuntuu sinusta palkitsevalle.

Olisihan se mukavaa, jos aina olisi kaikilla kivaa eikä koskaan tarvitsisi uhkailla tms. Mutta tosielämä ei aina mene niin.

Veikkaan, että multa ei puutu realismin käsityskykyä, joten en taida kuulua siihen sakkiin, jolle kannattaa muistutella tosielämästä tai siitä, ettei kaikki voi olla kivaa.
Ei se siltikään tarkota sitä, että kannattaa mennä perse edellä puuhun.

Jos sinä tykkäät antaa lasten olla kurittomia, kun et halua tarpeen ilmaantuessa rangaista tai pelotella heitä, niin ei se toki minun henk. koht. ongelmani ole... Toki hiukan käy sääliksi niitä lapsia.

Lapseni eivät ole kurittomia. Minun ei tarvitse saada heitä pelkäämään, jotta he tottelisivat minua. Keskity säälimään omaa jälkikasvuasi.

Se on rangaistus ja sen merkki, että ei voi jatkaa syöntiä jos hölmöilee.

No mutta sehän onkin mahtavaa osoittaa lapselle, että tuolien kanssa saa pelleillä ja leikkiä ruokapöydässä. Meillä niin ei tee aikuiset, eikä lapset.

Ei tietenkään ole kyse siitä, että kaikki tunteet pitää peittää. Vaan siitä, että tunteiden ilmaisu ei saa liikaa karata käsistä. Ja siksi toisekseen vaikka riehumisessa ei ole ollenkaan aina kyse tunteiden ilmaisusta, vaan se voi olla usein esim. vallankäyttöä.

Riehumisessa? Tunteet saa näkyä ja kuulua, jos henkilö on persoonaltaan sellainen, joka luonnostaan ne näyttää. Minulla ei ole minkäänlaista halua karsia keneltäkään tällaista ominaisuutta pois. Meillä saa nauraa niin, että meinaa tulla pissat housuun. Meillä saa raivota, jos raivostuttaa, toki mieluiten omassa huoneessa, jos tekee vaan mieli purkaa tuntojaan. Sääntönä on se, että ketään ei satuteta eikä mitään hajoteta.
Enkä oikein ymmärrä käsitystäsi siitä, että pillastuminen on vallankäyttöä? Eihän se mitään vallankäyttöä ole, kun sillä ei ole koskaan mitään saavuttanut. En minä lasteni kiukutteluun reagoi sen kummemmin. Saa kiukutella, mutta ei sillä mitään koskaan saa.

Ylipäätään mitä tähän "tunteiden ilmaisuun" tulee, niin sitä tunnutaan usein käyttävän lähinnä jonkinlaisena perusteluna sille, miksei haluta pitää lapsille kuria. Vaikka todellisuudessa sen kurinpidon puutteen pääasiallinen selittäjä olisikin se, että kyseisessä perheessä pidetään kurinpitoa julmana ja siksi mieluummin annetaan lasten sekoilla kuin puututaan siihen.

Sinusta tunteiden ilmaisu ja huono käytös on yksi ja sama asia? Ja sä olit säälimässä muiden lapsia.
Hohhoijjaa.
Mun ei varmaan tarvi sanoa enää mitään.

 

[vierailija]

No en mä pelkää sakkoja. Tiedän vaan, että niitä on aivan helvetin vittumaista maksaa.
En myöskään ole tappamatta tai varastamatta siksi, että pelkään joutuvani vankilaan, vaan siksi, että näen tuollaiset teot väärinä.

Aika suuri osa ihmisistä on tekemättä rikoksia (jotka voivat olla lieviä ja/tai vakavia) juuri sen takia, että he pelkäävät rikoksesta mahdollisesti seuraavaa rangaistusta (eli juuri sitä, että he kokevat sen rangaistuksen olevan vittumainen). Jos rangaistukset eli pelotteet poistettaisiin, niin siitä seuraisi rikollisuuden räjähtäminen käsiin.

Jos itse koet, että et pelkää sakkoja niin minusta sen voi kyllä tulkita niin, että maksat sakot mielelläsi. Tai sitten sinulla on todella kummallinen käsitys siitä, mitä pelkääminen tarkoittaa.

Mitä lapsiin tulee, niin sekä lapsissa että aikuisissa on toki tietty ryhmä, jotka eivät tekisi ainakaan merkittävää määrää kiellettyjä asioita edes siinä tapauksessa jos niistä ei rangaista. Mutta toisaalta on niitä lapsia ja aikuisia joilla valtaosa sääntöjen kunnioituksesta häviäisi jos rangaistusten pelko poistuisi. Jos jossain perheessä on luonnostaan kilttejä lapsia, niin rangaistusten käyttämättömyydellä ei välttämättä ole ainakaan isoa heikentävää vaikutusta käytökseen. Toisaalta jossain toisessa perheessä missä on ainakin yksi lapsi joka ei ole vastaavalla kiltti/tottelevainen rangaistusten poisto voi johtaa katastrofiin.

 

[AivanSama]

Aika suuri osa ihmisistä on tekemättä rikoksia (jotka voivat olla lieviä ja/tai vakavia) juuri sen takia, että he pelkäävät rikoksesta mahdollisesti seuraavaa rangaistusta (eli juuri sitä, että he kokevat sen rangaistuksen olevan vittumainen). Jos rangaistukset eli pelotteet poistettaisiin, niin siitä seuraisi rikollisuuden räjähtäminen käsiin.

Jos itse koet, että et pelkää sakkoja niin minusta sen voi kyllä tulkita niin, että maksat sakot mielelläsi. Tai sitten sinulla on todella kummallinen käsitys siitä, mitä pelkääminen tarkoittaa.

Mitä lapsiin tulee, niin sekä lapsissa että aikuisissa on toki tietty ryhmä, jotka eivät tekisi ainakaan merkittävää määrää kiellettyjä asioita edes siinä tapauksessa jos niistä ei rangaista. Mutta toisaalta on niitä lapsia ja aikuisia joilla valtaosa sääntöjen kunnioituksesta häviäisi jos rangaistusten pelko poistuisi. Jos jossain perheessä on luonnostaan kilttejä lapsia, niin rangaistusten käyttämättömyydellä ei välttämättä ole ainakaan isoa heikentävää vaikutusta käytökseen. Toisaalta jossain toisessa perheessä missä on ainakin yksi lapsi joka ei ole vastaavalla kiltti/tottelevainen rangaistusten poisto voi johtaa katastrofiin.

Tai sitten sulla on erikoinen käsitys siitä, mitä pelko tarkoittaa. Kaikki asiat, jotka kokee epämiellyttäviksi eivät ole pelkoa.
Minusta sakkojen maksaminen on epämiellyttävää, se ei pelota minua. Minusta siivoaminen on epämiellyttävää, mutta se ei pelota minua. Minusta riitely on epämiellyttävää, mutta se ei pelota minua.

Minä en kannata rangaistuksia, mutta teoilla on seurauksia. Se, että tekee jotain typerää tuo yleensä mukanaan seurauksen. Myös positiivisilla asioilla on seurauksia, useimmiten positiivisia sellaisia.
Se, että lasta pitää rangaista, kuulostaa aika ääritouhulle.

Jos jättää kamansa likaiset vaatteensa pitkin lattioita, niin siitä koituu sellainen seuraus, että äiti keskeyttää sen hetkisen toiminnan, käskee kerätä vaatteensa lattialta ja toimittamaan pyykkikoriin. Jos jokakerta haluaa toimittaa tämän yksinkertaisen toiminnon vittumaisen jäkätyksen kera, niin mikäs siinä. Se on seurausta tekemättä jätetystä teosta.

 

[vierailija]

Tai sitten sulla on erikoinen käsitys siitä, mitä pelko tarkoittaa. Kaikki asiat, jotka kokee epämiellyttäviksi eivät ole pelkoa.
Minusta sakkojen maksaminen on epämiellyttävää, se ei pelota minua. Minusta siivoaminen on epämiellyttävää, mutta se ei pelota minua. Minusta riitely on epämiellyttävää, mutta se ei pelota minua.

Minä en kannata rangaistuksia, mutta teoilla on seurauksia. Se, että tekee jotain typerää tuo yleensä mukanaan seurauksen. Myös positiivisilla asioilla on seurauksia, useimmiten positiivisia sellaisia.
Se, että lasta pitää rangaista, kuulostaa aika ääritouhulle.

Jos jättää kamansa likaiset vaatteensa pitkin lattioita, niin siitä koituu sellainen seuraus, että äiti keskeyttää sen hetkisen toiminnan, käskee kerätä vaatteensa lattialta ja toimittamaan pyykkikoriin. Jos jokakerta haluaa toimittaa tämän yksinkertaisen toiminnon vittumaisen jäkätyksen kera, niin mikäs siinä. Se on seurausta tekemättä jätetystä teosta.

Jotenkin tuntuu siltä, että sekoitat käsitteen pelko käsitteeseen kauhu. Eli että ihmisen olisi oltava suunnilleen sekaisin kauhusta ennen kuin sen voisi laskea peloksi.

Mitä tekojen "seurauksiin" tulee, niin läheskään kaikille kielletyille teoille ei ole keksittävissä sellaista luonnollista seurausta, jonka pelko ainakaan riittävästi ennaltaehkäisisi siihen tekoon syyllistymistä. Tästä syystä tarvitaan myös puhtaita rangaistuksia.

 

[AivanSama]

Jotenkin tuntuu siltä, että sekoitat käsitteen pelko käsitteeseen kauhu. Eli että ihmisen olisi oltava suunnilleen sekaisin kauhusta ennen kuin sen voisi laskea peloksi.

Mitä tekojen "seurauksiin" tulee, niin läheskään kaikille kielletyille teoille ei ole keksittävissä sellaista luonnollista seurausta, jonka pelko ainakaan riittävästi ennaltaehkäisisi siihen tekoon syyllistymistä. Tästä syystä tarvitaan myös puhtaita rangaistuksia.

Pelko on pelko. Ei se, että joku juttu ottaa päähän, ole missään muodossa pelokoa. Ei vähäistä eikä edes minimaalista pelkoa.

 

[vierailija]

Se, että lasta pitää rangaista, kuulostaa aika ääritouhulle.

Mitä mieltä muuten olet rangaistusten käytöstä kouluissa, päiväkodeissa ja kerhoissa tms?

Järkyttävä ajatus, että opettajat, hoitajat ja kerhotädit siellä suunnitelmallisesti ja tunnekylmästi piinaavat lapsia erilaisilla rangaistus-/kuritusmenetelmillä? Aiheuttaen lasten tunne-elämän järkkymisen, luottamuksen katoamisen rangaistuksen antavaan tahoon jne tai mitä nyt tällaisesta ääritouhusta voi aiheutuakaan.