Miksi lihavuuden pitää olla positiivista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AivanSama
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sinut on hyvin aivopesty. Lihavuus on leptiiniresistenssiä. Osa lapsista syntyykin lihavina ja heidän leptiiniresistenssinsä tulee ilmi siten, että terve lapsi on hyperaktiivinen saatuaan keksin, kun taas lihava lapsi pyytää toista keksiä välittömästi. Tämä on puhtaasti biokemiallinen ongelma, eikä sillä ole mitään tekemistä psykologian kanssa. Toki kaiken voi psykologisoida ja syyllistää vanhempia, lasta tai vaikka Jeesusta, mutta se ei muuta sitä faktaa, että lihavuus on leptiiniresistenssiä.

Kyllä. Minut on aivopesty kuvittelemaan, että ihmiset söisivät itsensä lihaviksi sensijaan että syntyisivät lihavina.

Sen lisäksi olen hieman harhainen, koska kuvittelen merkittävästä ylipainosta olevan haittaa ihmiselle.
Ja vielä harhaisempi olen, koska kuvittelen merkittävän ylipainon edesauttavan sairastumista kakkostyypin diabetekseen.

Ja aivan pimeä olen, kun en usko, että merkittävästi ylipainoisella ihmisellä on aivan mieletön lihaskunto.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä. Minut on aivopesty kuvittelemaan, että ihmiset söisivät itsensä lihaviksi sensijaan että syntyisivät lihavina.

Sen lisäksi olen hieman harhainen, koska kuvittelen merkittävästä ylipainosta olevan haittaa ihmiselle.
Ja vielä harhaisempi olen, koska kuvittelen merkittävän ylipainon edesauttavan sairastumista kakkostyypin diabetekseen.

Ja aivan pimeä olen, kun en usko, että merkittävällä ylipainoisella ihmisellä on aivan mieletön lihaskunto.

Osalla ihmisillä näyttää olevan tuollainen periaatteellinen inho lihavuutta kohtaan, ja silloin sen oman maailmankuvan ylläpitämiseksi huomioidaan vain ne tutkimukset ja julkaisut, jotka tukevat sitä omaa kuvaa lihavista jotenkin epäkelpoina ihmisinä.

Tutkailetko samalla tavalla normaalipainoisten ja hoikkien elintapoja ja syömisiä, vai onko se juuri ihmisen ulkomuoto, joka saa sinut reagoimaan?

Lihavat ihmiset ovat lihoneet, jokainen jostain syystä tiettyyn painoon. Se ei tarkoita, että he vetäisivät herkkuja kilokaupalla, tai edes söisivät epäterveellisesti. Asia jonka läskivihaajilta kuulee usein, on, että jos syö vähemmän kuin kuluttaa, laihtuu. Sama juttu on lihomisen kanssa. Lihomiseen ei tarvita erityisen epäterveitä elämäntapoja, riittää jos syö hieman yli kulutuksen, tai elämässä tapahtuu muu muutos - esimerkiksi itse lihoin liikuntakykyni vähennettyä vakavan sairauden aikana, koska söin samalla tavalla kuin ennenkin. Laihduin kyllä sitten kun terveyteni onneksi parani. Sain hetken aikaa kokea kaltaistesi lailla ajattelevien muuttunutta asennoitumista ja uskomattoman tylyjä kommentteja, jotka siis kumpusivat puhtaasti ulkoisesta olemuksestani - ei siitä, minkälaista elämää elin.

Minä kehottaisin sinua ihan ennakkoluulottomasti ja ajatuksen kanssa tutustumaan vaikkapa tällä hetkellä Ylellä olevaan vaakakapinaan, tai muuhun lähteeseen, joka aiheuttaa sinussa inhoreaktioita.

On todella järkyttävää, että joukostamme löytyy niin yksinkertaisia ihmisiä, että kuvittelevat puolten suomalaisista olevan jotenkin syömisriippuvaisia tai muuten sekaisin koska ovat ylipainoisia. Alkoholismi ja ylipainoisuus eivät ole verrattavissa olevia asioita. Jokaisen on pakko syödä, se onko kyseessä syömishäiriö, on terveydenhoitohenkilökunnan määritettävissä, ei ulkopuolisten.

Tuosta lihaskunnosta löytyy ihan tutkimuksia, kuten monesta muustakin lihavuuteen liittyvästä asiasta. Ne eivät ole uskon asioita.
 
Pidät syömistä tahdonalaisena tapahtumana ja väität, että ihmiset tahtovat lihoa? Eihän se niin ole. Mikäli olisi, niin silloin lihavat pitäisi laittaa mielisairaalaan, eikö niin? Väitätkö, että lihavat ovat mielisairaita?

Merkittävästi lihavalla on parempi lihaskunto kuin sinulla. Tämä on fysiikan lakien mukaista.
 
Lihavuus ei ole positiivista, eikä yksikään lihava ihminen pidä sairaalloista lihavuutta tavoiteltavana asiana. Mutta se, että ei pääse tavoitteisiinsa yhdellä elämän osa-alueella, ei tarkoita sitä etteikö muista osa-alueista voisi nauttia.

Noissa kuvissa on lihavia nauttimassa elämästä. Mikä sinua niissä ärsyttää? Onko sinun mielestä väärin kuvata syöpäsairasta hymyilemässä, koska joku voisi luulla, että syöpä on positiivinen asia.
 
Osalla ihmisillä näyttää olevan tuollainen periaatteellinen inho lihavuutta kohtaan, ja silloin sen oman maailmankuvan ylläpitämiseksi huomioidaan vain ne tutkimukset ja julkaisut, jotka tukevat sitä omaa kuvaa lihavista jotenkin epäkelpoina ihmisinä.

Tutkailetko samalla tavalla normaalipainoisten ja hoikkien elintapoja ja syömisiä, vai onko se juuri ihmisen ulkomuoto, joka saa sinut reagoimaan?

Lihavat ihmiset ovat lihoneet, jokainen jostain syystä tiettyyn painoon. Se ei tarkoita, että he vetäisivät herkkuja kilokaupalla, tai edes söisivät epäterveellisesti. Asia jonka läskivihaajilta kuulee usein, on, että jos syö vähemmän kuin kuluttaa, laihtuu. Sama juttu on lihomisen kanssa. Lihomiseen ei tarvita erityisen epäterveitä elämäntapoja, riittää jos syö hieman yli kulutuksen, tai elämässä tapahtuu muu muutos - esimerkiksi itse lihoin liikuntakykyni vähennettyä vakavan sairauden aikana, koska söin samalla tavalla kuin ennenkin. Laihduin kyllä sitten kun terveyteni onneksi parani. Sain hetken aikaa kokea kaltaistesi lailla ajattelevien muuttunutta asennoitumista ja uskomattoman tylyjä kommentteja, jotka siis kumpusivat puhtaasti ulkoisesta olemuksestani - ei siitä, minkälaista elämää elin.

Minä kehottaisin sinua ihan ennakkoluulottomasti ja ajatuksen kanssa tutustumaan vaikkapa tällä hetkellä Ylellä olevaan vaakakapinaan, tai muuhun lähteeseen, joka aiheuttaa sinussa inhoreaktioita.

On todella järkyttävää, että joukostamme löytyy niin yksinkertaisia ihmisiä, että kuvittelevat puolten suomalaisista olevan jotenkin syömisriippuvaisia tai muuten sekaisin koska ovat ylipainoisia. Alkoholismi ja ylipainoisuus eivät ole verrattavissa olevia asioita. Jokaisen on pakko syödä, se onko kyseessä syömishäiriö, on terveydenhoitohenkilökunnan määritettävissä, ei ulkopuolisten.

Tuosta lihaskunnosta löytyy ihan tutkimuksia, kuten monesta muustakin lihavuuteen liittyvästä asiasta. Ne eivät ole uskon asioita.

Minulla ei ole inhoa lihavia kohtaan, kuten olen jo monasti sanonut. Minulle on käytännössä aivan se ja sama, minkä kokoinen kukakin on. Siltikään ylipaino ei ole positiivinen asia.

Ja kyllä 99% ylipainoisista on ylipainoisia siksi, että syövät liikaa kulutukseensa nähden.
 
  • Tykkää
Reactions: 0roosa0
Pidät syömistä tahdonalaisena tapahtumana ja väität, että ihmiset tahtovat lihoa? Eihän se niin ole. Mikäli olisi, niin silloin lihavat pitäisi laittaa mielisairaalaan, eikö niin? Väitätkö, että lihavat ovat mielisairaita?

Merkittävästi lihavalla on parempi lihaskunto kuin sinulla. Tämä on fysiikan lakien mukaista.

Eihän tupakoitsijoita tai alkoholistejakaan laiteta mielisairaalaan?

Toiseksi, sinä et tiedä mitään lihaskunnostani, painostani tai mistään muustakaan, joten et voi tehdä oletusta siitä, että jonkun lihaskunto on parempi kuin minun.
 
Ja sama täällä. Enkä edes tajua, miksi ihmeessä kukaan viitsisi tuntea mitään kenenkään ulkonäöstä ellei satu olemaan ihastunut. Ei oo meidän normaalien -siis päästään normaalien,painolla ei oo merkitystä- ongelma jos muut jaksavat miettiä muiden ulkonäköä. Nih!
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Ja sama täällä. Enkä edes tajua, miksi ihmeessä kukaan viitsisi tuntea mitään kenenkään ulkonäöstä ellei satu olemaan ihastunut. Ei oo meidän normaalien -siis päästään normaalien,painolla ei oo merkitystä- ongelma jos muut jaksavat miettiä muiden ulkonäköä. Nih!

Nimenomaan.
Tämäkin ketju on taas hyvä esimerkki siitä, että joidenkin on kovin vaikea ymmärtää mistä oikeastaan puhutaan ja mikä on oleellista. Se, että ihmettelen sitä, miksi lihavuus pitää olla postitiivinen asia ei tarkoita sitä, että kokisin minkäänlaista inhoa tai halveksuntaa lihavaa ihmistä kohtaan.
 
Minulla ei ole inhoa lihavia kohtaan, kuten olen jo monasti sanonut. Minulle on käytännössä aivan se ja sama, minkä kokoinen kukakin on. Siltikään ylipaino ei ole positiivinen asia.

Ja kyllä 99% ylipainoisista on ylipainoisia siksi, että syövät liikaa kulutukseensa nähden.

Näin on. Kehitysmaissakin lihotaan, vaikka energian saanti on vähentynyt. Kysymys kuuluukin: koska ihmiset eivät halua lihota, eivätkä ihmiset tahallaan syö yli tarpeensa, mikä sotkee ihmisen energiatasapainoa siten, että ihmiset lihovat? Leptiini on tässä yksi tekikä, mitä muita tekijöitä löydät?
 
Nimenomaan.
Tämäkin ketju on taas hyvä esimerkki siitä, että joidenkin on kovin vaikea ymmärtää mistä oikeastaan puhutaan ja mikä on oleellista. Se, että ihmettelen sitä, miksi lihavuus pitää olla postitiivinen asia ei tarkoita sitä, että kokisin minkäänlaista inhoa tai halveksuntaa lihavaa ihmistä kohtaan.

Ei, mutta paljastit syyt vinoutuneella ajattelumallillasi siihen, miksi lihavuus nähdään negatiivisena. Negatiivisuus on positiivisuuden vastakohta. Neutraaliuteen on turha edes pyrkiä, sillä se ei myy.
 
Eihän tupakoitsijoita tai alkoholistejakaan laiteta mielisairaalaan?

Toiseksi, sinä et tiedä mitään lihaskunnostani, painostani tai mistään muustakaan, joten et voi tehdä oletusta siitä, että jonkun lihaskunto on parempi kuin minun.

En tiedä, mutta vertasit itseäsi 100 kg painavampaan. Kokeile ottaa 100 kg massaa päällesi ja lähde lenkille. Mahtaako se 100 kg painavampi lihava mennä lujempaa ja pidemmälle kuin sinä, kun teillä molemmilla on sama massa? Mitä se mielestäsi kertoo lihaksista, hapenottokyvystä, sydämestä ja verisuonista?
 
Näin on. Kehitysmaissakin lihotaan, vaikka energian saanti on vähentynyt. Kysymys kuuluukin: koska ihmiset eivät halua lihota, eivätkä ihmiset tahallaan syö yli tarpeensa, mikä sotkee ihmisen energiatasapainoa siten, että ihmiset lihovat? Leptiini on tässä yksi tekikä, mitä muita tekijöitä löydät?

Määrittele kehitysmaa.
Jos puhut kehitysmaista, joissa kärsitään nälähätää, et varmasti löydä lihavaa ihmistä köyhien joukosta.
Jos puhut kehitysmaasta, jossa ei kärsitä nälänhätää, mutta valmistetaan kaikki ruoka friteeraamalla ja juodaan pelkästään limua, niin kyllä, löydät näitä lihavia ihmisiä joiden eliniänennuste on alhainen ja heidän terveydentilansa on todella heikko.

Leptiini ei selitä lihavuusepidemiaa. Eikä se toimi perusteena kaikelle lihavuudelle. Muistaakseni on myös viitteitä siitä, että vääränlainen ruokavalio ja ylipaino vähentää leptiinin eritystä, jolloin siis elimistö ei saa tietoa kylläisyydestä. Se, kumpi on ensin ei ole niin selvää. Asiaa on vaikea tutkia, koska ei voida tietää miten kauan ylipainoisuudesta pitää kärsiä, jotta leptiiniin eritys häiriintyy ja miten paljon asiaan vaikuttaa se, että koehenkilö on ollut jo lapsesta asti lihava.

Ihmisellä on luontainen tarve haluta energiaa ylimäärin kun sitä on saatavilla. Siksi olemme erityisen mieltyneitä niin rasvaan kuin sokeriin. Nopeasti paljon energiaa. Nykyinen elämäntapa ja luontainen tarve haluta energiaa aina kun sitä on saatavilla ja mahdollisimman paljon eivät enää tue toisiaan kuten ennen.
Tämä ei siltikään poista sitä tosiasiaa että kaikissa tapauksissa lihavuus johtuu nimenomaan siitä, että energiaa saadaan enemmän kuin sitä kulutetaan. Vain murto- osalla kyseessä on sairaus.
 
En tiedä, mutta vertasit itseäsi 100 kg painavampaan. Kokeile ottaa 100 kg massaa päällesi ja lähde lenkille. Mahtaako se 100 kg painavampi lihava mennä lujempaa ja pidemmälle kuin sinä, kun teillä molemmilla on sama massa? Mitä se mielestäsi kertoo lihaksista, hapenottokyvystä, sydämestä ja verisuonista?

Mistä sä tiedät, ettei minulla ole tapana ottaa 100 kiloa ylimääräistä niskaan ja lähteä lenkille?
 
Ei, mutta paljastit syyt vinoutuneella ajattelumallillasi siihen, miksi lihavuus nähdään negatiivisena. Negatiivisuus on positiivisuuden vastakohta. Neutraaliuteen on turha edes pyrkiä, sillä se ei myy.

Minäpä en hakenut keskustelun aloituksella sitä vastakohtaan.
Vai onko tapanasi yleensäkkin kuvitella asioiden olevan joko tai? Jos et ole jonkun mielestä äärimmäisen kaunis, niin ajatteletko, että olet hänen mielestään äärimmäisen ruma?

Ongelma on nyt sinun päässäsi, ei minun.
 
Pidät syömistä tahdonalaisena tapahtumana ja väität, että ihmiset tahtovat lihoa? Eihän se niin ole. Mikäli olisi, niin silloin lihavat pitäisi laittaa mielisairaalaan, eikö niin? Väitätkö, että lihavat ovat mielisairaita?

Merkittävästi lihavalla on parempi lihaskunto kuin sinulla. Tämä on fysiikan lakien mukaista.

Voisit muuten määritellä lihaskunnon?
Jos normaalipainoinen kävelee 50 kilometriä merkittävästi ylipainoisen kanssa, niin kumman veikkaat olevan ennemmin maalissa? Toki, se ylipainoinen voi heittää kuulaa pidemmälle kuin se normijässikkä, mutta onko lihaskunnon ainut määre se, miten paljon on voimaa käytettävissä hetkellisesti?
Ja jos 120 kiloinen lihasköntti mies pystyy roikkumaan renkaissa 10 minuuttia ja 40 kiloinen nainen 45 minuuttia, niin kummalla on kovempi puristusvoima tai parempi lihaskunto?
Ja jos sama nainen voi juosta 4 tuntia putkeen mutta mies vain 30 minuuttia, mutta mies sensijaan kyykkää 250 kiloa ja nainen 50 kiloa.
Kumman lihaskunto on parempi?
 
Tässä on totuus. Lihavalla on aina parempi sydän- ja verisuonisto laihaan verrattuna. Miksi? Siksi, että lihava tekee enemmän töitä liikutellessaan itseään laihaan verrattuna. Lihavuus on myös riskitekijänä vähäisempi kuin istuminen---
Toi on totta! Istuminen kireissä vaatteissa saattaa puristaa vatsa-aorttaa ---vai oliko joku muu, en muista, mutta löysissä vaatteissa eiä välttämättä mitään ongelmaa:D

Painon jumittamisesta puhuu vaan ikilaihduttaja - mut onhan siinä busineksilla aina oma osansa. Mitään ei mene kaupaksi, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä.
 
Määrittele kehitysmaa.
Jos puhut kehitysmaista, joissa kärsitään nälähätää, et varmasti löydä lihavaa ihmistä köyhien joukosta.
Jos puhut kehitysmaasta, jossa ei kärsitä nälänhätää, mutta valmistetaan kaikki ruoka friteeraamalla ja juodaan pelkästään limua, niin kyllä, löydät näitä lihavia ihmisiä joiden eliniänennuste on alhainen ja heidän terveydentilansa on todella heikko.

Leptiini ei selitä lihavuusepidemiaa. Eikä se toimi perusteena kaikelle lihavuudelle. Muistaakseni on myös viitteitä siitä, että vääränlainen ruokavalio ja ylipaino vähentää leptiinin eritystä, jolloin siis elimistö ei saa tietoa kylläisyydestä. Se, kumpi on ensin ei ole niin selvää. Asiaa on vaikea tutkia, koska ei voida tietää miten kauan ylipainoisuudesta pitää kärsiä, jotta leptiiniin eritys häiriintyy ja miten paljon asiaan vaikuttaa se, että koehenkilö on ollut jo lapsesta asti lihava.

Ihmisellä on luontainen tarve haluta energiaa ylimäärin kun sitä on saatavilla. Siksi olemme erityisen mieltyneitä niin rasvaan kuin sokeriin. Nopeasti paljon energiaa. Nykyinen elämäntapa ja luontainen tarve haluta energiaa aina kun sitä on saatavilla ja mahdollisimman paljon eivät enää tue toisiaan kuten ennen.
Tämä ei siltikään poista sitä tosiasiaa että kaikissa tapauksissa lihavuus johtuu nimenomaan siitä, että energiaa saadaan enemmän kuin sitä kulutetaan. Vain murto- osalla kyseessä on sairaus.

Osittain totta, mutta on paljon muutakin. Esimerkiksi lihottavia mielialalääkkeitä syö puoli miljoonaa ihmistä. Antibiootit ovat tuhonneet suolistobakteereita ja niillä eläimetkin lihotetaan. Ei liene ihme, että lihavuus on lisääntynyt edellisten lääkkeiden käytön myötä?

Sinun aivopesty mielipiteesi on edelleen se, että lihavuus on yksilön vika. Siinä olet 100% väärässä.

Lue kirja Ravitsemustiede, niin pääset uskovaisiin iskostetusta hölynpölystä.
 
Voisit muuten määritellä lihaskunnon?
Jos normaalipainoinen kävelee 50 kilometriä merkittävästi ylipainoisen kanssa, niin kumman veikkaat olevan ennemmin maalissa? Toki, se ylipainoinen voi heittää kuulaa pidemmälle kuin se normijässikkä, mutta onko lihaskunnon ainut määre se, miten paljon on voimaa käytettävissä hetkellisesti?
Ja jos 120 kiloinen lihasköntti mies pystyy roikkumaan renkaissa 10 minuuttia ja 40 kiloinen nainen 45 minuuttia, niin kummalla on kovempi puristusvoima tai parempi lihaskunto?
Ja jos sama nainen voi juosta 4 tuntia putkeen mutta mies vain 30 minuuttia, mutta mies sensijaan kyykkää 250 kiloa ja nainen 50 kiloa.
Kumman lihaskunto on parempi?

Lihavan. Amerikkalaisten jalkapalloilijoiden BMI on keskimäärin yli 35. Heillä on räjähtävää voimaa ja lihasta. Maratoonari on keskitysleiriltä karanneen näköinen luuviulu, mutta juoksee pitkään. Kummalla on mielestäsi enemmän lihaksia, joissa sitä kuntoa pitäisi olla? Anabolia ja katabolia on tässä yksi muuttuja.
 
Minäpä en hakenut keskustelun aloituksella sitä vastakohtaan.
Vai onko tapanasi yleensäkkin kuvitella asioiden olevan joko tai? Jos et ole jonkun mielestä äärimmäisen kaunis, niin ajatteletko, että olet hänen mielestään äärimmäisen ruma?

Ongelma on nyt sinun päässäsi, ei minun.

Miksi teit aloituksen, jos olet sitä mieltä, että lihavuutta voi pitää positiivisena asiana?
 
Lihavan. Amerikkalaisten jalkapalloilijoiden BMI on keskimäärin yli 35. Heillä on räjähtävää voimaa ja lihasta. Maratoonari on keskitysleiriltä karanneen näköinen luuviulu, mutta juoksee pitkään. Kummalla on mielestäsi enemmän lihaksia, joissa sitä kuntoa pitäisi olla? Anabolia ja katabolia on tässä yksi muuttuja.

Niin, sitähän mä sulta kysyin.
Ja BMI:n voi tunkea lähimpään hanuriin. Se ei kerro mitään Amerikkalaisfutarin tai kenenkään muunkaan urheilijan kehonkoostumuksesta. Koko laskuperiaate pätee vain noin puoleen keskivertokansalaisista ja muulle porukalle se on yhtä hyödytön, kuin pakastin etelänavalla.
 
Miksi teit aloituksen, jos olet sitä mieltä, että lihavuutta voi pitää positiivisena asiana?

Koska se ei ole positiivinen asia. Se ei ole kenellekkään hyväksi, se ei tee kenekään oloa hyväksi.
On ihan turha edes yrittää väittää elävänsä aivan mahtavaa täysipainoista elämää, jos ylipainoa on 100 kiloa. Ei se ole täysipainoista ihanaa elämää, jos ei edes pysty sitomaan omia kengännauhojaan.

Miksei lihavuuteen voi suhtautua neutraalisti. Jotkut on lihavia. Sitä ei kannata tavoitella. Se ei kerro kenestäkään ihmisenä mitään eikä alenna kenenkään ihmisarvoa, muttei se mitenkään mahtavaakaan ole.
 
Yhteistyössä