Lapsettomuudesta näin lapsettomien lauantaina... En tiedä kenelle puhua :'(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olosuhteidenpakosta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sinuna ottaisin eksään etäisyyttä kaikessa hiljaisuudessa. Mun mielestä sun pitää nyt keksiä joku muu keino purkaa tunteitasi kuin exälle. Kerrot vaikka jollekin läheiselle kaverille, mutta exälle kertominen todennäköisesti vain tekee toipumiseen takapakkia: joko hän haluaa antaa valheellista toivoa lohduttaakseen sinua tai sitten hän suhtautuu kylmänviileästi ja siitä tulee vielä pahempi mieli. Sun täytyy nyt oppia olemaan omillasi :)

Ja älä murehdi, meillä perheellisillä on toisennäköiset kolmenkympinkriisit: tässäkö tämä elämä oli! Koko loppuelämä saman ukon kanssa lapsien ehdoilla! Haluaisin vielä kerran rakastua tulisesti kun minulla on ns. hyviä vuosia jäljellä. Muuttaa ulkomaille. Kiivetä vuorelle. Opiskella uuden ammatin.

Sitten loppujenlopuksi tajuaa, että melkein kaikki on mahdollista perheestä huolimatta tai ilman. Mä veikkaan, että jos sä löydät jonkun muun intohimon perheen perustamisen lisäksi, niin se sopiva kumppani tulee vastaan yllättäen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Kamala yö. Ex kysyi viestillä, saako puhua minulle muiden tapailemisesta. Vaihdettiin parit viestit, sanoin että täytyy miettiä (yritin esittää vahvaa). Mulla nousi suhteemme aikaiset jutut taas pintaan, kun olin usein turhautunut, kun mies kehui muita naisia (ei seksuaalisesti, mutta muuten mahtaviksi tyypeiksi, söpöiksi jne.) Kysyin, voinko soittaa, ja siitä alkoi sitten 3,5 h mittainen puhelu, jonka alkupuolella mies kertoi siis, että on yli suhteestamme ja on tapaillut muita.

Nostin esiin lukuisia suhteemme aikana vaivanneita asioita (mies oli mm. sanonut, että hänen tekemänsä ihanat teot olivat manipulointia..., sitten nämä muiden naisten kehumiset, joissa ei miehen mielestä ollut mitään väärää..., ystävänpäivänä oli naispuolisten kavereiden kanssa seinäkiipeilemässä ja sanoi, että mua tapaamaan ehtisi vasta klo 21 jälkeen...)

Mutta olen aivan sekaisin. En ole nukkunut yhtään. En pysty tähän elämään. Mulla olisi kahden tunnin päästä psykologin tapaaminen, mutta olo on karmea. Lisäksi minun pitäisi lähettää työhakemus klo 16 mennessä. Olen työttömänä ja pakko hakea tänään, kun hakuaika päättyy.

Ei olisi pitänyt käydä tuota keskustelua miehen kanssa. Syyllisyys ja pettymys on hirveä. Syytän itseäni kaikesta. Ei minun olisi pitänyt syyttää miestä mistään. Itkin miehelle puhelimessa jopa tätä lapsen kaipuuta. Olen säälittävä, omanarvon tunnoton, mustasukkainen ja arvoton
 
Anteeksi, jos olet oikeasti tuossa tilanteessa, mutta kuulostaa keksityltä...
Miten kukaan muka vietittelee exälleen, voitaisiinko puhua muiden tapaamisesta.

Mutta jos oikeasti näin tapahtui, niin kuka tahansa järkevä ihminen sanoisi, että ei kuule sinun tapailusi paljon kiinnosta.
Mitä hmettä haikailet tuollaisen idiootin perään. Keksi uutta sisältöä elämääsi, aloita vaikka joku harrastus, jossa on paljon miehiä. Siitä se lähtee.
 
No siksi, kun mies on heti erosta saakka sanonut, että haluaa meidän pysyvän hyvinä kavereina. Ja olen sitten pelannut mukana tässä miehen toiveessa ja ollut oikein vahva hänen edessään ja heittänyt hänen kanssaan vitsiä, aina halattu erotessamme. Tämä siis mun puolelta kuitenkin ollut näin siksi, että olen elätellyt toivetta yhteen paluusta.

Mies silitti poskeani vielä pari viikkoa sitten yhdessä kaveritapaamisessa. Kysyin tästäkin puhelun aikana, miksi teki näin. Mies ei kuulemma muistanut tai että muistaa jonkun kerran hipaisseensa jotain mustaa roskaa kasvoiltani, mutta että tätä ei muista ja vannoi vielä, ettei pelaa mitään pelejä kanssani (??) Olen aivan ymmälläni, kun en tiedä, olenko vain liian herkkä vai olenko näin sekaisin siksi, että mies pelasi pelejä tai manipuloi henkisesti, ja aivoni yrittävät jotenkin saada selvää tilanteesta, mutta jokin vaan tuntuu väärältä.
 
Olet sekaisin. Ja elättelet turhia toiveita. Ja siksi toimit itsellesi haitallisella tavalla.

Voitte toki kavereita olla, mutta jos aiot elämäsi saada kuntoon, otat pienen aikalisän miehestä. Ainakin siihen saakka, kunnes löydät uuden. Noista asetelmista sinä et kaveri miehen kanssa pysty olemaan, vaan hukkaat vain aikaasi roikkumalla menneessä.
 
Voisin vaikka vannoa, että mies flirttaili kanssani vielä eron jälkeen. Edellinen mieheni oli väkivaltainen narsisti ja nyt mut valtaa sekavuus siitä, pelattiinko mua taas, mutta tällä kertaa vaan niin taitavasti, etten pysty sitä varmasti todeksi osoittamaan. Vai olenko itse narsisti, joka syyttää muita narsistiksi?
 
Nyt sitten hajurakoa mieheen. Lopeta kaveeraaminen, et siihen selkeästi pysty ja yrität sitä miehen mieliksi. Nyt on aika olla itsekäs ja miettiä mikä on sinulle parhaaksi, ei miehelle.
Hyväksy ettette tule palaamaan yhteen vaan se on luultavasti miehen ilmoille heittämä lausahdus ettei ero tuntuisi niin musertavalta sinulle.
 
Ap, olet ollut suhteessa auervaara-pelimies-vilkkusilmä-pukki -ääliön kanssa joka haluaa pyörittää monta naista samaan aikaan.
Oma isäni oli samanlainen ja voi pojat niitä riitoja sillä äidin kanssa.

Ole onnellinen että pääsit siitä eroon, joku muu nainen saa sen vilkkusilmän nyt riesoikseen.
 
Voisin vaikka vannoa, että mies flirttaili kanssani vielä eron jälkeen. Edellinen mieheni oli väkivaltainen narsisti ja nyt mut valtaa sekavuus siitä, pelattiinko mua taas, mutta tällä kertaa vaan niin taitavasti, etten pysty sitä varmasti todeksi osoittamaan. Vai olenko itse narsisti, joka syyttää muita narsistiksi?
Ulkopuolisen korviin kuulostaa siltä, että olet liian kiltti ja takertuva, jolloin sinua on helppo käyttää hyväksi.

Exäsi haluaa sekä säästää kakun että syödä uusia kakkuja, ja pitää sinua vähän niin kuin jemmassa pahan päivän (puutteen) varalle.

Oikeasti, unohda koko tyyppi, hyväksy se, että teistä ei paria tule, ja etsi uutta sisältöä elämääsi.
 
Ap, olet ollut suhteessa auervaara-pelimies-vilkkusilmä-pukki -ääliön kanssa joka haluaa pyörittää monta naista samaan aikaan.
Oma isäni oli samanlainen ja voi pojat niitä riitoja sillä äidin kanssa.

Ole onnellinen että pääsit siitä eroon, joku muu nainen saa sen vilkkusilmän nyt riesoikseen.

Tiedän, ettei mies minua pettänyt. Ongelma oli siinä, että mies puhui muista naisista aika usein, mikä vaivasi minua. "Hei muistatko Sannan (en ollut ikinä tavannutkaan), se oli just Huomenta Suomessa haastateltavana." / "Anni ja Viivi on tehnyt MAHTAVIA juttuja työurallaan." / "Se oli tosi söpö. (kaverini ensi kertaa nähtyään) / "Punapäät on kuumia." / "Näen joka päivä kauniita naisia." / "Et ole maailman kaunein nainen. / "Me ollaan Liinan kanssa tosi läheisiä ystäviä ja välitetään toisistamme tosi paljon, mutta siitä on yli viisi vuotta, kun olin hänestä kiinnostunut seurustelumielessä."

Vaikuttaako viattomalta? Varmasti moni sanoo, että ihan normaalia, mutta varmaan noin joka toinen päivä hän puhui jostakin naisesta. Miksi ei puhunut miespuolisista kavereista kuin hyvin harvoin?

Nähdäkseni mies flirttailee tällä hetkellä yhden tällaisen naisen kanssa, jonka kanssa oli kaveri seurusteluaikanamme.

Olen kuin salapoliisi, kun yritän päästä johonkin lopputulemaan, että oliko nämä miehen jutut platonisista naiskavereista totta vai tarua.
 
Ulkopuolisen korviin kuulostaa siltä, että olet liian kiltti ja takertuva, jolloin sinua on helppo käyttää hyväksi.

Exäsi haluaa sekä säästää kakun että syödä uusia kakkuja, ja pitää sinua vähän niin kuin jemmassa pahan päivän (puutteen) varalle.

Oikeasti, unohda koko tyyppi, hyväksy se, että teistä ei paria tule, ja etsi uutta sisältöä elämääsi.

Pakkohan se on hyväksyä. Mies sanoi tämän yöllisen puhelun aikana, että ei näe minua enää sillä tavalla että voitaisiin olla yhdessä ja että mun ei kannata luottaa siihen, että koskaan palattaisiin yhteen (koska todennäköisesti niin ei tapahdu tms.)

Entä miltä kuulostaa se, miten mies eilen aloitti viestittelyn: Olin laittanut FB:hen lapsuuskuvan itsestäni. Mies laittoi viestin jossa kutsui mua tosi söpöksi. Kuittasin jollakin pienellä naurahduksella. Tämän jälkeen sitten ns. pudotti pommin eli kysyi, voiko kertoa deittailuistaan mulle tai mun kuullen.

Mietin, olenko vainoharhainen, kun jos ei olisi halunnut johtaa harhaan tai pelata pelejä, eihän hänen olisi ensin tarvinnut kehua söpöksi ja sitten ottaa esiin, miten hän on päässyt yli ja alkanut tapailla muita.
 
Lisäksi mies sanoi, että olisi aidosti tosi iloinen, jos alkaisin seurustella jonkun uuden kanssa. Miksi musta ei tunnu samalta? Miksi mä en pääse yhtä helposti yli, kun erostakin on vasta 3 kk?
 
Onneksi sulla ei ole lapsia eikä vielä hetkeen tulekaan miehen puuttumisen takia koska olet melkoisen sekaisin. Pää ensin kuntoon ennen kuin voit edes harkita mitään uutta suhdetta ja lapsia.

Exäsi vaikuttaa melkoisen kusipäiseltä tapaukselta enkä ymmärrä miksi sä koet syyllisyyttä yhtään mistään. Kerää itsesi kasaan, aikuinen nainen. Ei kannata itkeä yhden kusipään perään.
 
Tiedän, ettei mies minua pettänyt. Ongelma oli siinä, että mies puhui muista naisista aika usein, mikä vaivasi minua. "Hei muistatko Sannan (en ollut ikinä tavannutkaan), se oli just Huomenta Suomessa haastateltavana." / "Anni ja Viivi on tehnyt MAHTAVIA juttuja työurallaan." / "Se oli tosi söpö. (kaverini ensi kertaa nähtyään) / "Punapäät on kuumia." / "Näen joka päivä kauniita naisia." / "Et ole maailman kaunein nainen. / "Me ollaan Liinan kanssa tosi läheisiä ystäviä ja välitetään toisistamme tosi paljon, mutta siitä on yli viisi vuotta, kun olin hänestä kiinnostunut seurustelumielessä."

Vaikuttaako viattomalta? Varmasti moni sanoo, että ihan normaalia, mutta varmaan noin joka toinen päivä hän puhui jostakin naisesta. Miksi ei puhunut miespuolisista kavereista kuin hyvin harvoin?

Nähdäkseni mies flirttailee tällä hetkellä yhden tällaisen naisen kanssa, jonka kanssa oli kaveri seurusteluaikanamme.

Olen kuin salapoliisi, kun yritän päästä johonkin lopputulemaan, että oliko nämä miehen jutut platonisista naiskavereista totta vai tarua.
Oudolta kuulostaa. En minä ainakaan tuollaisia haluaisi kuulla.
 
Ainoastaan pari noista äijän kommenteista oli ok (Huomentasuomi ja Anni&Viivi), muut menee tietyn rajan yli.

Ole onnellinen ettei teidän suhde jatkunut, äijä on täys pahvi, joka haluaa pitää jokaisen eukon lähellään.
 
Mun täytyisi nyt kuulla tämä tuhansia kertoja, että todella uskoisin. Mieli huutaa vaan antamaan lisää esimerkkejä, että useampi voisi vahvistaa minulle, että miehen sanomiset olisivat vaivanneet muitakin. Mulla on ihan hämärtynyt, mitä voi suhteessa odottaa ja milloin olen vain liian herkkänahkainen.

Muutama:
- Kerran kun mietin miehelle ääneen, toimiiko tämä parisuhde enää, mies sanoi, että ne on vaan mun pakkoajatukset, jotka puskee pintaan. Ymmärrän kyllä, että olin itse ihan urpo, kun otin asian puheeksi baarissa sen jälkeen, kun yhteiset kaverimme olivat kyselleet, olemmeko muuttamassa yhteen. Kuitenkin olin lukenut niin paljon manipulaatiotekniikoista, että mua vaivasi se, että mies ensimmäiseksi kutsui mua jotenkin vainoharhaiseksi? Mies sanoi viimeöisessä puhelussa luulleensa, että olin sanomassa, että haluan erota... ymmärrän kyllä, eli tässä tapauksessa taisin itse olla se pahempi osapuoli (taas herää ne pelot, olenko narsisti)
- Kerran kiusottelin miestä jostain (ehkäpä tekeväni hänen pitkistä hiuksistaan jonkun kampauksen tms.) ja kysyin, mitä hän tekisi. Hän sanoi vitsillä, että tönäisisi naamani tietokoneen näppikseen. Ei hän ollut missään nimessä väkivaltainen, mutta kerran väkivaltaisessa suhteessa olleena tuo ei ollut mulle hauskaa. Muutenkin miestä nauratti siis huumori, jossa jollekin sattui jotain.
- Miehen tulevaisuudensuunnitelmana on ostaa tai rakentaa kavereiden kanssa pari/rivitalo, jossa nämä muutamat pariskunnat/perheet muodostavat eräänlaisen yhteisön. Kuvittelin itseni tuohon tulevaisuuden näkymään. Kun sitten tapasimme viikko eron jälkeen, mies sanoi: "Puhuin Lauran (yhteinen kaverimme) kanssa siitä talosta ja se on halukas tulemaan hommaan mukaan." Tämä tuntui minusta epätunteelliselta, kun meillä juuri suhde päättynyt ja itse joutunut luopumaan yhteisistä tulevaisuudensuunnitelmista.
- Autoin miestä yhdessä hänen opiskelemassaan asiassa, kun yhtäkkiä mies veti kirjan aiheesta jonkun tangentin, miten hänen mielestään olisi hauskaa tehdä tutkimusta vanhempien flirttailusta hiekkalaatikolla (siis ei pariskuntien, vaan vieraiden äitien/isien kesken). Tämä särähti korvaani, kun minulla oli muutenkin vaikea suhtautua noihin miehen mainitsemiin muihin naisiin. Jotenkin kuulosti mun korvaan, että flirttailu vieraiden kanssa olisi miehen mielestä jotenkin hauskaa.
 
Vatvot asioita liikaa. Luet myös liikaa kirjoja, jotka käsittelevät mielen ongelmia. Lopeta molemmat ja keskity elämään.
 
No et SÄ kyllä narsistilta kuulosta.

Mut minkä ihmeen hippikommuunin se äijä ois perustamassa? Sais liehitellä sit kaikkia naisia siellä?
Jotenkin outo mies. Huomionkipeä, epävakaa.

En tiedä miten helppoa sun on olla kavereittesi kanssa kun näet sitä miestä, mut koita vahvistaa itseäsi kaikilla muilla elämän asioilla ja että seisoisit tukevasti omilla jaloillasi. Sit pystyt kohtaamaan hänet ilman että hänen koukut vaikuttaa suhun.

Toivon että löydät tavallisen, uskollisen, vakaan miehen eikä semmoista kakaraa joka pitää vispilänkauppaa puolen Suomen naisten kans.
 
Vielä...sain jotenkin semmoisen kuvan että sun mies on sosiaalinen, vetovoimainen ja tykkää ihmisistä.
Mut jos olen oikeassa, niin se on menny sillä överiksi.

Tavismies on paras.
 
Mies on tosi sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut ja sanoi kaipaavansa paljon ihmisiä ympärilleen. Suunnitelmana oli siis ratkaisu, jossa kaikilla pareilla/perheillä olisi omat asunnot. Lieneekö taas mun "pakkoajatukset" syynä, mutta kerran mies sanoi yleisesti yhteiseen tulevaisuuteemme liittyen jotakin "ei sitten mitään sääntöjä, vaan pidetään hauskaa". Tuo oli tilanteessa, jossa mies saattoi myös viitata vain seksiin, eli että haluaa että ollaan avoimia toistemme kanssa. Jotenkin se kuitenkin jäi mieleeni ja yhdistettynä tuohon puoliyhteisölliseen asumiseen mulla oli pieni samansuuntainen vainoharhainen (?) ajatus kuin sinäkin mainitset...

Suhteemme alkuaikoina kehuin miestä sanomalla, että hän on ihan paras. Miehen vastaus: "Niinhän sä luulet." Samaten alkuaikoina mies sanoi jotakin, että hän ei luottaisi itseensä.
 
Vielä...sain jotenkin semmoisen kuvan että sun mies on sosiaalinen, vetovoimainen ja tykkää ihmisistä.
Mut jos olen oikeassa, niin se on menny sillä överiksi.

Tavismies on paras.

Kyllä, todella vetovoimainen mies! Ja itsevarma! Hän on sanonut minulle, ettei koskaan tunne ahdistusta ja on immuuni masennukselle. Ja että pääsee suhteista nopeasti yli.
 
Ihan oikeasti - sun pitää repäistä itses irti eksästäsi. Lopullisesti. Nyt roikutat itseäsi menneessä ja kasaat itsellesi turhaan mielipahaa. Se mikä oli, oli. Piste.

Pohdit ja mietit myös liiaksi menneitä. Anna olla. Mieshän on jo mennyt eteenpäin, tee sinä samoin! Keskity kerrankin o m a a n elämääsi ja hyvinvointiisi. Älä ole vähään aikaan eksääsi missään tekemisissä. Et vastaa viesteihin/puheluihin, et lähettele viestejä/ soita hänelle. Sun on irrotettava otteesi miehestä. Niin kauan kun haikailet ja vatvot menneitä, niin kauan kun elät jossittelu- elämää - vahingoitat itseäsi.

Keskity o m a a n elämääsi. Laita asiasi kuntoon. Käy psykologilla. Syö hyvin. Pidä päivärytmistäsi kiinni tai jos sinulla ei sellaista ole, niin tee sellainen. Liiku. Nuku hyvin. Hanki vaikka uusi harrastus. Panosta töiden etsimiseen. Elä, nainen, elämääsi!!
 
Yhteistyössä