Koiran pissa ongelmia, apua kaivataan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Minulla on 7 kk ikäinen Chihuahua uros. Chihu on luonteeltaan kiltti ja olen opettanut perus juttuja kuten istumaan ennen kuin saa ruuan yms. Hieman meneillään ehkä sellainen "mamman poika" meinki eli ehkä tulee huomioitu välillä vähän liikaa. Koira seuraa usein minua kotona, kuten kun menen vessan se tulee katsomaan mihin menin tai muuten katoan sen näköpiiristä sekä pyytää päästä sänkyyn (koska ei itse yllä) jos menin itse makaamaan sinne . Koira nukkuun sängyssä kanssani ja saa kulkea vapaasti koko talossa. Samasta taloudesta löytyy myös kissa.

Itse ongelmaan, pissailu sisällä. Tiedän koiran olevan vielä nuori ja sisäsiisteyden puute ei ole vielä huomiota herättävää. Koira pissaa usein yöllä tiettyyn paikkaan. Esimerkiksi eilen koira pääsi ulos klo 23 ja heräsin tänään klo 5.15, mutta silti löytyi aamulla pissat tutusta paikasta pöydän vierestä. Kuitenkaan pidätys aika ei ollut kuin noin 6 h tai oikeastaan alle sillä oli pissa täysin kuivunut jo aamulle herätessäni. Käytän puhdistukseen mustilta ja mirriltä ostettua pissahajun poistajaa. Käyn myös töissä arkisin ja olen valitettavasti poissa sen noin 8-9h välillä löytyy pissat ja välillä ei. Koiraa viedään aamulla kaksi kertaa ulos eli noin 5.30 ja 6.20. ja seuraavaksi 4 aikaan töistä tullessa sekä 19 ja 22-23.

Pissa löytyy kuten sanoin aina tietysti paikasta, pöydän luota. Pöytämme on pyöreä pöytä, jossa on yks jalka keskellä ja tähän pissatessa se mukavasti leviää valumalla pöydän jalkaa pitkin jalustan ympärille. Muistuttaa siis hieman pienelle koiralle ulkona olevaa katulamppua/tolppaa. Ulkona käydessä koira mieluusti pissaileekin juuri tolppiin. Voisiko tama sisälle pissaus johtua myös tästä? Nyt olen virittänyt pahvilaatikon pöydän jalan ympäri joten se ei pääse pissaamaan pöydän tolppaan. Muutama päivä oli ilman pissojen missää, mutta jatkui pissaamalla aivan laatikon viereen tai jalustalle sillä pahvilaatikko ei peitä koko jalustaa, ainostaan tolpan. Muualta pissoja ei yleensä löydy. Lattialla pöydän lähellä on sanomalehtiä, mutta näihin koira ei tee enää ikinä pissoja niin kuin ihan pienenä.

Lisään vielä, että toukokuun puoleen väliin asti ei ollut muistaakseni kuin satunnaisia pissoja sisällä lehden päällä kylläkin, sillä työt aloitin vasta tämän jälkeen ja koira oli max 5-6 yksin ja nukkuin luultavasti päivät. Epäilyttää tässä kuitenkin tuo tapa/paikka pissailulle, sillä lehteä ei käytä vaan tuota ei toivottua paikkaa.

Olen pohtinut eroahdistusta, johtajuus ongelmaa, sairautta tai normaalisti sisäsiisteys kasvatuksen puutetta, yleistä uroksen merkkailua sekä pois sulkematta tietenkää liian pitkään aikaa yksin, mutta tuo yö aika ei mielestäni ole kovin pitkän aika. En kuitenkaan tiedä mitä lähtisin korjaamaan kun ei tuo pöydän jalan säätökään auttanut. Koira on ensimmäiseni, eikä kokemusta oikean löydy itseltä ennestään. Olen lukenut paljon netistä tästä ongelmasta, mutta päätin kysyä apua mikäli joku olisi kamppaillut vastaavan ongelman kanssa ja saanut ratkaistua tämän.

kiitos kaikille jotka vaivautuvat auttamaan (sekä lukemaan tämän pitkän tekstin)!
 
8-9 h pienelle chiulle yksinkertaisesti aivan liian pitkä aika yksin ilman lenkkiä.

Ja toiseksi, se lopettaa jos et huomioi koko pöytää ja asiaa muutakuin kylmästi kunnolla siivoamalla joka kerta. Paras on jos laitat koiran siksi aikaa toiseen huoneeseen kun riehut rätin kanssa.

Homma voi toki jäädä tavaksikin, mutta jos alat tekemään siitä asiaa ja annat huomiota voi se jopa pahentuakin, kun koira tekee siitä tietynlaisen "leikin"

Meillä koira merkkaili kotoa lähtiessä aina, mutta kylmästi vain siivosin tarpeet torumatta leikin kuin en olisi mitenkään huomioinut asiaa koommin, ja se kyllästymisestä sitten loppui kun asiaan ei regoinut kukaan.
 
Sulje ovet (tai laita oviin portit) jotta koiran tila pienenee eikä se pääse hortoilemaan mihinkään kovin kauas nukkumispaikastaan. Jopa pieni pentu pyrkii pitämään nukkumisalueensa siistinä joten pissan pidätys pienennetyllä alueella on koiralle luonnollista.
 
Tuo pöydän siivous ilman suurta numeroa on hieman vaikeaa, sillä sen joutuu joka kerta ilman pahvilaatikkoa kääntämään ympäri, irroittamaan pöydän jalan ja putsaamaan osat erikseen muuten pissa jää pöydän väleihin haisemaan. Pissa nimittäin valuu saumoista pöydän sisälle.
 
....säilytä koiran leluja pöydän jalan ympärillä? Ei se niihin pissaa/ on oma alue jo merkattu omilla leluilla?

Yhdellä tutulla oli vessassa sellainen avoin neliskulmainen hiekkavati mihin chitsu kävi pissaa
 
Koiralla ei pitäisi olla enää rakenteellista rajoitetta olla täysin sisäsiisti yli viiden kuukauden iässä. Koulutuksen ja johtajuuden puutetta tuo on. Ihan ensimmäiseksi koira pois sängystä.

Toisaalta kun kyseessä on chihuahua, voi sisälle virtsaaminen olla neurologistakin. Vesipäisyys on rodulla yleistä ja se aiheuttaa kaikenlaisia kehityksen ongelmia.
 
Eikä muuten ole!! Meillä oli mini chihuahua, kylläkin tyttö, ja kyllä hän pidätti.

Ap:n tapauksessa on kyse joko siitä että uros on sukukypsäksi tullessa alkanut merkkailla, tai sitten ei ole oppinut sisäisiistiksi.

8-9 h pienelle chiulle yksinkertaisesti aivan liian pitkä aika yksin ilman lenkkiä.

Ja toiseksi, se lopettaa jos et huomioi koko pöytää ja asiaa muutakuin kylmästi kunnolla siivoamalla joka kerta. Paras on jos laitat koiran siksi aikaa toiseen huoneeseen kun riehut rätin kanssa.

Homma voi toki jäädä tavaksikin, mutta jos alat tekemään siitä asiaa ja annat huomiota voi se jopa pahentuakin, kun koira tekee siitä tietynlaisen "leikin"

Meillä koira merkkaili kotoa lähtiessä aina, mutta kylmästi vain siivosin tarpeet torumatta leikin kuin en olisi mitenkään huomioinut asiaa koommin, ja se kyllästymisestä sitten loppui kun asiaan ei regoinut kukaan.
 
Eikä muuten ole!! Meillä oli mini chihuahua, kylläkin tyttö, ja kyllä hän pidätti.

Ap:n tapauksessa on kyse joko siitä että uros on sukukypsäksi tullessa alkanut merkkailla, tai sitten ei ole oppinut sisäisiistiksi.

Jooo! varmasti ja oli sille tuskallista. Eläinrääkkäystä tuo on. chihu tarvii paljon tiivimmät lenkkikerrat kuin normaalikokoinen koira. Ei pitkiä mutta monia lenkkejä per päivä.

Voi teidän koira parkaa...
 
Similar threads

Yhteistyössä