Kaikki tuo tapahtui menneisyydessä kun olit lapsi. Nyt olet aikuinen ja vastuu käytöksestäsi on siirtynyt sinulle. Nykyhetkessä ripustaudut toimimattomaan suhteeseen ja teet siitä itsellesi pakkomielteen. Jos äitisi olisi opettanut sinut varastamaan, et voisi sitäkään aikuisena jatkaa sillä perusteella että mutta kun äiti opetti, en minä voi tälle ajattelulla mitään. Aikuisena teet pesäeron epärehellisin ihmisiin ja opettelet paremmat elämäntavat.
Eihän siinä, että haluaa toisilta kunnioitusta ole mitään pahaa. Miksi ihmeessä vertaat sitä varastamiseen?
Sinä et vain nyt tajua. Miten sä kehtaat puhua mulle paremmista elämäntavoista, kun kyse oli siitä, että äiti ei kunnioittanut omaa lastaan, eli minua? Mutta sanoi, että hänen on kunnnioitettava minua, mutten ei kukaan muukaan kunnioita jne ja pisti minut ahdinkoon, koska kaikessa mitä olin tai tein, oli jotakin vikaa.
Sinä et vain nyt tajua. Miten sä kehtaat puhua mulle paremmista elämäntavoista, kun kyse oli siitä, että äiti ei kunnioittanut omaa lastaan, eli minua? Mutta sanoi, että hänen on kunnnioitettava minua, mutten ei kukaan muukaan kunnioita jne ja pisti minut ahdinkoon, koska kaikessa mitä olin tai tein, oli jotakin vikaa.
Et tosiaan pysty tajuamaan YHTÄÄN MITÄÄN. Tässäkään viestissä et pysty näkemään vähääkään laatikkosi ulkopuolelle. Minä jatkan lomailua elämässä jossa mulla oli surkea ja paljon vahinkoa aiheuttava vanhempi, jota en aio ajatella tänäänkään kertaakaan
.
Sä ehkä toivoisit että me pidettäisiin sua kädestä ja puhuttaisiin sulle "voi ei, kun äitisi teki pahasti, tuntui varmasti pahalta se ja se keissi vuonna 2005/2012/2014 jne..."
Selkeä pakkomielle ei tarkoita sitä etteikö välillä ajattelisi muutakin. Mutta pakkomielle sulla on.
No, se olisi tukenut paljon paremmin siinä surussa tai siihen pääsemisessä, ettei oma äiti ole itselle sen arvoinen, että kaipaisikaan tämän kunnioitusta.
Miten niin järjenkäytöstä? En ole saanut muilta ihmisiltä kaipaamaani tai ansaitsemaani kunnioitusta. Jos olisinkin, äidin puheilla ei olisi ollut merkitystä.
Niin, pakkomielle parantua, kyllä. En jätä sitä kesken, niin kuin itse oot aikoinaan tehnyt.
Mitä vahingollista siinä sitten seuraisi että unohtaisit menneet?
En ole ollut 6kk:een. Mutta ei sillä ole ollut mitään merkitystä. Tiesin, ettei hän kunnioita minua, vaikken ollutkaan tekemisissä, ja äitini oli opettanut minulle, että ellei hän kunnioita minua, teen jotakin väärin ja loukkaan myös kaikkia muita ihmisiä jollain mystisellä tavalla. Joka kerta jos joku suuttui minulle se oli merkki siitä, että minussa on vikaa, siten ihmiset saattoivat hallita minua vain olemalla minulle vihaisia. Sillä, olenko tavannut äitiäni ei ole merkitystä kovinkaan paljoa.
No esim. se, että ihmiset olisivat voineet hallita minua vain suuttumalla minulle, koska kun en olisi tiennyt kaipaavani äitini kunnioitusta, enkä sitä, ettei hän kunnioita minua, niin kaikki ikävä mitä muut kokevat tai sanovat kokevansa olisi minun syytäni, vaikka he suuttuisivat minlle miten epäreiluista asioista tahansa, joille muut vain kohauttaisivat olkiaan.
Kuinkas nyt näin kun olet kirjoittanut raivoisaa tajunnanvirtaa kaikista niistä kaameuksista joita pershäiriöisen varmuudella tiedät äitisi ajattelevan kun hän ei ota yhteyttä...
Nyt kun pääsin niin pitkälle, että tajusin, että en tarvitse äitini kunnioitusta vaikka sinänsä pidän vanhempien kunnioitusta tärkeänä asiana niin olen paljon vapaampi. Tajuan, ettei vanhemmalta puuttuva kunnioitus johdu mistään, mitä minä tein. Vaikka se onkin tärkeä asia minulle. Saada vanhemmiltani kunnioitusta. Koen, että sillä pääsee pitkälle. Toki se vaatii itseltäkin, en oleta, että vain minua kunnioitetaan, mutta toisten kunnioittaminenhan on ihan mukavaa, kun heihin on hyvät suhteet.
Nyt unohdat äitimuorisi.
Ja siis menneethän unohtuvat sillä hetkellä kun jokin asia lakkaa vaivaamasta. Esim. jos mua ei enää vaivaa se, että äitini ei kunnioita koskaan minua (koska yhtäkkiä tajuan, etten tarvitse sitä enää) niin se unohtuu, ei sitä enää tarvitse miettiä.
Muita kunnioitetaan, vaikka nämä olisivatkin mokanneet, muilta edellytetään kunnioitusta vaikka sitä vaatiessa joutuisikin joskus puhumaan suoraan ja se loukkaisi, pyrkimys on kuitenkin yhteinen hyvä ja kun loukattu raivostuu siitä ei provosoiduta itse takaisin vaan kerrotaan, että haluamme vain, että asiat sujuu eikä ketään katsella kieroon jne. Sinulla on elämässäsi hyviä asioita esim. lapset. Keskity heihin ja unohda äitisi ihan kokonaan. Kun tulee mieleen se, että äitisi ei kunnioittanut sinua, niin heti käännät ajatuksesi esim. lapsiisi. Tai johonkin muuhun asiaan, mikä on hyvin elämässäsi. Vähitellen se "koukku" äitiisi alkaa helpottamaan.
No mitä se auttaa? Ei kunnioittanut minua myöskään äitinä, ei minussa äitinä ole mitää niin hyvää, eipä lapset ainakaan kiittele yhtään, kun pitää kasviksia syödä ja piti kurahousut laittaa ja eivät saa nyt jäätelöä, eivätkä olla laitteellla ja ja ja. etkö sä nyt tiedä.
