V
vierailija
Vieras
Sain vuosi sitten diagnoosiksi keskivaikea masennus. Jouduin vaihtamaan lääkitystä jokin aika sitten ja uudet lääkkeet pahensivat masennustani radikaalisti, olin jo ajatellut että pian pääsen lääkitystä purkamaan. Nyt yritän kolmannen lääkkeen avulla nousta jaloilleni takaisin ja vaikka arki tuntuu harmaalta, yksinäiseltä ja mitättömältä, olen tajunnut että olen oppinut jotain tärkeää tältä matkalta.
En tuomitse ihmisiä niin helposti. Se voi tuntua pieneltä asialta, varsinkin kun en nyt mikään kovin tuomitsija ole koskaan ollut. Vaikka itsetunto on huono ja pää välillä solmussa, olen huomannut että en anna sen vaikuttaa kuvaani muista ihmisistä. En myöskään nosta muita mitenkään jalustalle, että pyörisin itsesäälissä. En tuomitse muita solmussa olevia ihmisiä ja ymmärrän että kuka vaan voi ajautua minkälaiseen tilanteeseen tahansa, ilman että olisi paha. Ns. Pahojenkin tekojen takana voi olla kärsivä ihminen, joka tarvitsee apua. En tarkoita että ei olisi vastuuta teoistaan vaan lähinnä juuri se, että vasta kun oma pää on kunnossa, voi vastuutakin vasta oikeasti ottaa ja oppia teoistaan ja muuttua. Tuomitseminen ei auta ketään eteenpäin ja avun tarjoaminen ei tee syyllisestä syytöntä/pälkähästä päässyttä. Siksi yritän ymmärtää muita ihmisiä nykyään enemmän ja uskon että pohjimmiltaan ihminen on hyvä. Jos ajoissa tarjoaa apua, voi ennalta ehkäistä ns. Paatumista.
Koko maailmaa ei voi pelastaa, mutta haluan että useampi ihminen miettisi ihmisten tekoja eri kantilta. Tuomitseminen on äärimmäisen helppoa, mutta erilaisuuden ymmärtäminen vaatii jo enemmän. En hyväksy pahoja tekoja, mutta olen alkanut enemmän ymmärtää ettei kaikki ole niin mustavalkoista.
Tämän ymmärtäminen on auttanut myös masennuksen kanssa,, ehkä tällä olikin joku tarkoitus vaikka sen löytäminen veikin kauan.
Mitä sinä olet oppinut masennuksesta? Kerro ajatuksesi ja helpota meidän muiden oloa positiivisuudellasi
En tuomitse ihmisiä niin helposti. Se voi tuntua pieneltä asialta, varsinkin kun en nyt mikään kovin tuomitsija ole koskaan ollut. Vaikka itsetunto on huono ja pää välillä solmussa, olen huomannut että en anna sen vaikuttaa kuvaani muista ihmisistä. En myöskään nosta muita mitenkään jalustalle, että pyörisin itsesäälissä. En tuomitse muita solmussa olevia ihmisiä ja ymmärrän että kuka vaan voi ajautua minkälaiseen tilanteeseen tahansa, ilman että olisi paha. Ns. Pahojenkin tekojen takana voi olla kärsivä ihminen, joka tarvitsee apua. En tarkoita että ei olisi vastuuta teoistaan vaan lähinnä juuri se, että vasta kun oma pää on kunnossa, voi vastuutakin vasta oikeasti ottaa ja oppia teoistaan ja muuttua. Tuomitseminen ei auta ketään eteenpäin ja avun tarjoaminen ei tee syyllisestä syytöntä/pälkähästä päässyttä. Siksi yritän ymmärtää muita ihmisiä nykyään enemmän ja uskon että pohjimmiltaan ihminen on hyvä. Jos ajoissa tarjoaa apua, voi ennalta ehkäistä ns. Paatumista.
Koko maailmaa ei voi pelastaa, mutta haluan että useampi ihminen miettisi ihmisten tekoja eri kantilta. Tuomitseminen on äärimmäisen helppoa, mutta erilaisuuden ymmärtäminen vaatii jo enemmän. En hyväksy pahoja tekoja, mutta olen alkanut enemmän ymmärtää ettei kaikki ole niin mustavalkoista.
Tämän ymmärtäminen on auttanut myös masennuksen kanssa,, ehkä tällä olikin joku tarkoitus vaikka sen löytäminen veikin kauan.
Mitä sinä olet oppinut masennuksesta? Kerro ajatuksesi ja helpota meidän muiden oloa positiivisuudellasi
