Kävisitkö töissä n.20km:n päässä jos verojen yms. ja ulosoton jälkeen käteen jäisi n.920€?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Työläinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Työläinen

Vieras
Mulla on kyllä vakituinen työ nytkin ja työpaikka on 10km:n päässä kodista. Palkasta menee ulosottoon joka kuukausi ja käteen jää n.850€ ulosoton jälkeen.

Nyt olisi auki kiinnostava työpaikka n.20km:n päässä ja mietin hakisinko sitä. Palkkaa jäisi käteen ulosoton jälkeen n.920€. Rahaa menisi toki bensaan enemmän ja työpäivä pitenisi jonkun verran ajomatkan takia. Ei toki tiedä pääsisikö edes haastatteluun.

Alkaa vain nykyinen työpaikka olemaan henkisesti raskas ja melkein kaikki työntekijät etsii koko ajan muita töitä. Firman omistajan touhu alkaa olla jo melko mahdotonta ja simputtamista. On aina ollut hankala, mutta nyt on pahentunut tilanne. On sieltä aiemminkin lähtenyt työntekijöitä tuon ihmisen takia, mutta sillon ei edes ollut näin hankalaa. Tuntuu, että tekee kuinka tahansa niin se on aina väärin. Syytetään asioista joita ei ole tehnyt eikä uskota kun sanoo, että ei ole edes kukaan käynyt siellä missä on muka jotakin tehty väärin. Aivan olemattomista tulee kaikille syytöksiä. Tuon ihmisen maine tiedetään eikä kukaan ole enää hakenut töihin kun on ollut viimeksi pari paikkaa auki.

Ehkä käteen jäävä palkka ei ole tässä nyt ratkaisevinta vaan oma henkinen hyvinvointi. Irtisanoutua en voi koska ei meidän talous kestä, että saan muutaman kuukauden karenssin.
 
Vaihda ihmeessä (tai siis hae paikkaa), 10km lisää on loppupeleiks autolla aika pieni matka. Ja eikös palkka vielä nousekkin sit kun olet jonkun aikaa ollut töissä jos vakipaikan saat.:)
 
Tottakai hakisin paikkaa!
Mä olen menossa vasta iltavuoroon, mutta äsken tuli työkaverilta viesti mitä pomo oli nyt tehnyt. Se vain vahvisti mun päätöstä, että haen tuota paikkaa. Jos en sitä saa, niin jatkan etsimistä.

Eikä tarvitse tulla viisastelemaan, että miksi käytetään kännykkää työaikana. Työkaveri on lounastauolla eikä ole kiellettyä silloin käyttää omaa puhelinta. Eikä kyllä ole kielletty muutenkaan sen käyttöä, on vain sanottu että kunhan ei häiritse työntekoa.
 
  • Tykkää
Reactions: r0s
Ulosotto loppuu aikanaan tavalla tai toisella, mutta oma mielenterveys ja hyvinvointi edellä lähtisin uuden työn perään. Matkoissa ei tapahdu suuria muutoksia eikä tarvitse muuttoa harkita.

Älä irtisano itseäsi, mutta etsi mielekkäämpää työpaikkaa. Elämää ei kannata uhrata huonolle työnantajalle.
 
Mähän kirjoitin, että en irtisanoudu koska ei ole varaa karenssiin. Uutta työpaikkaa olen etsinyt jo jonkun aikaa.
 
Jännä miten joillekin työpaikka on vain rahan tekemistä varten. Joo se on pääpointti kyllä, mutta mitä hittoa mäkin 37-vuotias muuta tekisin? Jäisin kotiin pelaamaan pleikkarilta Spyroa?

Onhan se työ välillä tylsää ja raskasta, mutta mikä on vaihtoehto? Viikko tai kaksikin menis varmasti kivasti kotona. Mutta että sen jälkeen?
 
Mulla on kyllä vakituinen työ nytkin ja työpaikka on 10km:n päässä kodista. Palkasta menee ulosottoon joka kuukausi ja käteen jää n.850€ ulosoton jälkeen.

Nyt olisi auki kiinnostava työpaikka n.20km:n päässä ja mietin hakisinko sitä. Palkkaa jäisi käteen ulosoton jälkeen n.920€. Rahaa menisi toki bensaan enemmän ja työpäivä pitenisi jonkun verran ajomatkan takia. Ei toki tiedä pääsisikö edes haastatteluun.

Alkaa vain nykyinen työpaikka olemaan henkisesti raskas ja melkein kaikki työntekijät etsii koko ajan muita töitä. Firman omistajan touhu alkaa olla jo melko mahdotonta ja simputtamista. On aina ollut hankala, mutta nyt on pahentunut tilanne. On sieltä aiemminkin lähtenyt työntekijöitä tuon ihmisen takia, mutta sillon ei edes ollut näin hankalaa. Tuntuu, että tekee kuinka tahansa niin se on aina väärin. Syytetään asioista joita ei ole tehnyt eikä uskota kun sanoo, että ei ole edes kukaan käynyt siellä missä on muka jotakin tehty väärin. Aivan olemattomista tulee kaikille syytöksiä. Tuon ihmisen maine tiedetään eikä kukaan ole enää hakenut töihin kun on ollut viimeksi pari paikkaa auki.

Ehkä käteen jäävä palkka ei ole tässä nyt ratkaisevinta vaan oma henkinen hyvinvointi. Irtisanoutua en voi koska ei meidän talous kestä, että saan muutaman kuukauden karenssin.

Noihin paikkoihin jäävistä tulee entisiä onnellisia, surullisia ihmiskuoria, jossain vaiheessa. Jossain vaiheessa et ehkä enää jaksa etsiä uutta työtä? Joko tuohon tai jatkat etsimistä. Joku paikka löytyy lähempääkin?
 
Laitoin eilen hakemuksen menemään ja saa nähdä kuinka käy. Jos ei tuolta tärppää, niin jatkan etsintää. Joka päivä käyn läpi lähiseudun työpaikkailmoitukset työkkärin sivuilta. Täällä maalla voi joutua käymään vähän kauempanakin töissä kun ei töitä riitä omalla paikkakunnalla.

Mulla on koulutukset kahdelta alalta. Mulla on hoitoalan koulutus ja sieltä puolelta kyllä löytyisi heti keikkahommia, mutta en voi jäädä niin epävarman systeemin varaan jättämällä vakituisen työpaikan. Kyllä pitää löytyä vakituinen työpaikka. Tuo hakemani työ on hoitoalalla. Vakituisen työn lisäksi teen välillä hoitoalalla keikkatyötä, että pysyy ammattitaito kunnossa. Ja saa toki lisätienestiä.
 
Mä pidän sulle ja hekumuksellesi peukkuja.
 
Kiitos. :)

Tuolla jotkut mainitsi, että onhan palkka parempi. On toki, mutta vain n. 70€ parempi käteen jäävä osuus. Se menee äkkiä bensoihin.

Käyt verotoimistossa jos saat paikan ja pyydät huomioimaan pidentyneen työmatkan ja sit veroprosentti laskee (tai ei ainakaan nouse) ja saat enemmän käteen kuussa niin bensakulut eivät tunnu.
 
Kyllä osaisin itsekin netissä laskea uuden veroprosentin, mutta mä maksan aina liikaa veroja ja ilmoitan myöhemmin matkakulut. Tulee veronpalautusta isompi summa niin lyhenee aina kerran vuodessa ulosotto enemmän. Nytkin menee ulosottoon joulukuussa melkein 2500€. :) Toki jos verojen jälkeen jäisi enemmän kuin nyt, niin sitten menisi joka kuukausi ulosottoon isompi summa kuin nyt.
 
Niinmmutta jos toi 2500 ois tullut sulle joka kuukausi osana niin siitä ois mennyt vain se osa (kolmannes?) ulosottoon. Nyt annat sinne turhaan liikaa rahaa!
 
Similar threads

L
Viestiä
2
Luettu
976
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä