Afgaanitaustainen Eva Tawasoli arvostelee feministejä ja vihreitä kaksinaismoralismista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Palstapesu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Palstapesu

Tunnettu jäsen
14.01.2019
19 787
6 157
113
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006199735.html

Tawasolin mielestä valtaväestöön kuuluvat ovat vältelleet aihetta. Hän on vihreiden jäsen ja kertoo yrittäneensä nostaa asiaa esille julkisessa keskustelussa, omassa puolueessaan ja naisjärjestöissä.

”Kun Maria Ohisaloa kutsuttiin jääprinsessaksi, ihmiset repivät pelihousunsa. Tai me puhutaan jostain sukupuolineutraaleista vessoista. Mutta kun kyse on kunniaväkivallasta, jopa monet feministit ovat hiljaa”, Tawasoli sanoo.

Hän on kokenut omassa elämässään tiukkaa kunniakontrollia ja myös fyysistä väkivaltaa. Tawasolin mielestä sosiaaliviranomaiset eivät puuttuneet perheen asioihin, koska ajattelivat, että perheellä oli ”erilainen kulttuuri”.

Vastaava kokemus hänellä on ollut politiikassa.

”Eräs poliitikko sanoi minulle, että hän on valkoinen, hetero ja etuoikeutettu nainen eikä hän siksi halua puhua maahanmuuttajanaisten puolesta. Kuten moni muukin, hän kuitenkin puhuu turvapaikanhakijoiden, saamelaisten ja homoseksuaalien puolesta, niin eikö tämä ole aika kaksinaismoralistista.”

Viime kädessä kunniakeskustelussa on kyse myös liberaalin yhteiskunnan rajoista. Siitä, voidaanko yksilönvapauteen perustuvassa yhteiskunnassa sietää joidenkin oikeuksien rajoituksia kulttuurierojen nimissä.
 
Jos Tawasoli jatkaa tuollaisia puheita niin en ennusta hänelle hyvää poliittista uraa vihreissä.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Tawasolille olisi varmasti paikka PS:ssa.
 
Eiköhän henkilö itse mieti, mihin puolueeseen soveltuisi, eikä joku random palstailja.

Toki haluan keskustella, mutta sinä et ehkä ole se sopivin keskustelukumppani. On kuin puhuisi pahvinpalalle.

Ai, onko kiellettyä pohtia? Eipä tuo Tawasoli näytä kovinkaan tyytyväiseltä Vihreisiin. Ja kuitenkin keskustelet kanssani koko ajan.
 
Yhteistyössä