V
vierailija
Vieras
Joku kaheli oli tehnyt tutkintapyynnön, jossa väitti Päivi Räsäsen sanoneen televisiossa jotain, jota Räsänen yksiselitteisesti ei ollut sanonut. Siis joku mielipidepoliisi valehteli. Äkkiseltään voisi kuvitella, että mielipidepoliisi saisi rangaistuksen perättömästä lausumasta, haitanteosta viranomaiselle tai jostain muusta vastaavasta, mutta näin ei tietenkään käynyt. Onneksi poliisi sentään teki päätöksen tutkinnan lopettamisesta koska mitään rikosta ei tapahtunut.
Mutta.
"Kansanedustaja Päivi Räsänen ei ole sanonut Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa niitä lauseita, joista hänestä on tehty tutkintapyyntö. Tapaus siirtyi siitä huolimatta valtakunnansyyttäjän määräyksestä esitutkintaan."
www.mtvuutiset.fi
Eli tunnettu vihapuhemetsästäjä Raija Toiviainen päätti kuitenkin, että Räsästä on tutkittava ja hänen elämäänsä hankaloitettava maksimaalisesti. Koska niin vain on tehtävä. Mitään järkevää lakiin perustuvaa syytähän asialle ei ole. Syyt ovat jotain muita. Poliittisia tai maailmankatsomuksellisia.
"On tietenkin selvää, että varsinaisen rikostuomion saaminen Räsäselle teosta jota ei ole tapahtunut, voi olla haastavaa taitavimmallekin syyttäjälle. Yrittänyttä ei tietenkään laiteta. Tällaisten esitutkintafarssien varsinainen tarkoitus tai vähintäänkin vaikutus ei kuitenkaan olekaan tuomioiden, vaan pelotevaikutusten aikaansaaminen. Mihin tarvitaan tuomioita tai edes epäiltyjä rikoksia, kun jo prosessi itsessään on rangaistus? Kuinka moni tavallinen kansalainen on valmis käymään läpi samanlaista mankelia kuin Päivi Räsänen nyt käy ja kuinka moni on vain mieluummin hieman “varovaisempi” sananvapautensa ja mielipiteenmuodostuksensa suhteen jatkossa?"
www.suomenuutiset.fi
Miettikää miten absurdia tämä kaikki on. Se oli jo itsessään lievästi sanottuna outoa, että Räsänen joutui poliisitutkintaan selittämään mitä Raamatussa lukee. Maallikkona olisi voinut kuvitella, että Raamattu muodostaa sellaisen historiallis-uskonnollis-kulttuurisen poikkeuksen kirjarovioiden suhteen, että kaikki tavallaan tietävät siellä olevan yhtä sun toista, mutta antavat asian olla koska kyseessä on kuitenkin Raamattu. No näin ei näemmä ollut, mutta ainakin se on todellista, että Raamattu on olemassa ja siellä lukee asioita. Mutta tämä uusin versio eli joutua esitutkintaan asioista, joita ei ole koskaan tapahtunut ja kaikki tietävät, ettei niitä ole tapahtunut. Tämä on jo jotain sellaista, josta luulisi oikeusvaltiokehityksestä huolestuneen EU:nkin kiinnostuvan.
Mutta.
"Kansanedustaja Päivi Räsänen ei ole sanonut Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa niitä lauseita, joista hänestä on tehty tutkintapyyntö. Tapaus siirtyi siitä huolimatta valtakunnansyyttäjän määräyksestä esitutkintaan."
Päivi Räsänen tarkisti hänestä tehdyn tutkintapyynnön: Ei sanonut niitä lauseita, joista valtakunnansyyttäjä määräsi tutkinnan – "Jäi maku, että tehtaillaan näitä rikosepäilyjä"
Kansanedustaja Päivi Räsänen ei ole sanonut Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa niitä lauseita, joista hänestä on tehty tutkintapyyntö. Tapaus siirtyi siitä huolimatta valtakunnansyyttäjän määräyksestä esitutkintaan.
Eli tunnettu vihapuhemetsästäjä Raija Toiviainen päätti kuitenkin, että Räsästä on tutkittava ja hänen elämäänsä hankaloitettava maksimaalisesti. Koska niin vain on tehtävä. Mitään järkevää lakiin perustuvaa syytähän asialle ei ole. Syyt ovat jotain muita. Poliittisia tai maailmankatsomuksellisia.
"On tietenkin selvää, että varsinaisen rikostuomion saaminen Räsäselle teosta jota ei ole tapahtunut, voi olla haastavaa taitavimmallekin syyttäjälle. Yrittänyttä ei tietenkään laiteta. Tällaisten esitutkintafarssien varsinainen tarkoitus tai vähintäänkin vaikutus ei kuitenkaan olekaan tuomioiden, vaan pelotevaikutusten aikaansaaminen. Mihin tarvitaan tuomioita tai edes epäiltyjä rikoksia, kun jo prosessi itsessään on rangaistus? Kuinka moni tavallinen kansalainen on valmis käymään läpi samanlaista mankelia kuin Päivi Räsänen nyt käy ja kuinka moni on vain mieluummin hieman “varovaisempi” sananvapautensa ja mielipiteenmuodostuksensa suhteen jatkossa?"
Esitutkintalain pitäisi estää tilanteet, joissa ihmiset joutuivat aiheettomasti epäillyn asemaan, mutta juuri tällaiseen tilanteeseen valtakunnansyyttäjä työntää Päivi Räsästä - Suomen Uutiset
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäsen joutuminen epäillyksi vihapuheesta jota hän ei ole sanonut on herättänyt hämmennystä. Vihapuhetta