Päivi Räsäsen uusin "rikos ihmisyyttä vastaan"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Joku kaheli oli tehnyt tutkintapyynnön, jossa väitti Päivi Räsäsen sanoneen televisiossa jotain, jota Räsänen yksiselitteisesti ei ollut sanonut. Siis joku mielipidepoliisi valehteli. Äkkiseltään voisi kuvitella, että mielipidepoliisi saisi rangaistuksen perättömästä lausumasta, haitanteosta viranomaiselle tai jostain muusta vastaavasta, mutta näin ei tietenkään käynyt. Onneksi poliisi sentään teki päätöksen tutkinnan lopettamisesta koska mitään rikosta ei tapahtunut.

Mutta.

"Kansanedustaja Päivi Räsänen ei ole sanonut Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa niitä lauseita, joista hänestä on tehty tutkintapyyntö. Tapaus siirtyi siitä huolimatta valtakunnansyyttäjän määräyksestä esitutkintaan."


Eli tunnettu vihapuhemetsästäjä Raija Toiviainen päätti kuitenkin, että Räsästä on tutkittava ja hänen elämäänsä hankaloitettava maksimaalisesti. Koska niin vain on tehtävä. Mitään järkevää lakiin perustuvaa syytähän asialle ei ole. Syyt ovat jotain muita. Poliittisia tai maailmankatsomuksellisia.

"On tietenkin selvää, että varsinaisen rikostuomion saaminen Räsäselle teosta jota ei ole tapahtunut, voi olla haastavaa taitavimmallekin syyttäjälle. Yrittänyttä ei tietenkään laiteta. Tällaisten esitutkintafarssien varsinainen tarkoitus tai vähintäänkin vaikutus ei kuitenkaan olekaan tuomioiden, vaan pelotevaikutusten aikaansaaminen. Mihin tarvitaan tuomioita tai edes epäiltyjä rikoksia, kun jo prosessi itsessään on rangaistus? Kuinka moni tavallinen kansalainen on valmis käymään läpi samanlaista mankelia kuin Päivi Räsänen nyt käy ja kuinka moni on vain mieluummin hieman “varovaisempi” sananvapautensa ja mielipiteenmuodostuksensa suhteen jatkossa?"


Miettikää miten absurdia tämä kaikki on. Se oli jo itsessään lievästi sanottuna outoa, että Räsänen joutui poliisitutkintaan selittämään mitä Raamatussa lukee. Maallikkona olisi voinut kuvitella, että Raamattu muodostaa sellaisen historiallis-uskonnollis-kulttuurisen poikkeuksen kirjarovioiden suhteen, että kaikki tavallaan tietävät siellä olevan yhtä sun toista, mutta antavat asian olla koska kyseessä on kuitenkin Raamattu. No näin ei näemmä ollut, mutta ainakin se on todellista, että Raamattu on olemassa ja siellä lukee asioita. Mutta tämä uusin versio eli joutua esitutkintaan asioista, joita ei ole koskaan tapahtunut ja kaikki tietävät, ettei niitä ole tapahtunut. Tämä on jo jotain sellaista, josta luulisi oikeusvaltiokehityksestä huolestuneen EU:nkin kiinnostuvan.
 
Kyllä minuakin vituttaa kovasti kun erässä ryhmässä minua kiellettiin kirjoittamasta eräästä aiheesta josta en ollut kirjoittanut, monet peukuttivat minua vastaan ja virheellisesti siis. Eivät ymmärtäneet!. Itsestään typeryksiä tekivät samoin kuin se kirjoittajakin, aiheutti ainakin sen että meillä meni välit poikki.
Onnistuin nolaamaan hänet kun paljastin mokansa :D
 
Hyvähän se on että tutkitaan. Syytömyys tulee julki, periaatteessa voi saada tutkinnasta materiaalia et voi nostaa kunnianloukkauksesta tms kanteen tuon ilmoituksen tekijästä.
Tai sit vaan pahottaa mielensä ja uhriutuu.
 
Oletkohan nyt käsittänyt jotain väörin?
Unkarissa ja Puolassa ei tutkita, vaan tuomitaan, täällä tutkitaan ja joko tuomitaan tai todetaan syyttömäksi.

Olet käsittänyt täysin väärin. Kyllä Puolassa ja Unkarissa oikeuslaitokset toimivat, osin Suomea paremmin. Rikokset tutkitaan ja tuomiot annetaan sen jälkeen.
Tuo oikeusvaltiokohu esim. Puolan osalta johtui pitkälti siitä, että vanhoja tuomareita laitettiin eläkkeelle vastoin heidän tahtoaan ja että korkeimman oikeuden tuomareiden nimitysoikeus siirrettiin tuomareilta parlamentin nimittämälle komitealle, siis poliitikoille.
Mutta Puolassa on sentään perustuslakituomioistuin, jota Suomessa korvaa perustuslakivaliokunta, joka koostuu pelkästään poliitikoista. Suomessa korkeimman oikeuden tuomarit nimittää presidentti, eli siis yksi poliitikko. Joku fiksu toimittaja voisikin kysyä oikeusvaltiohuolestuneilta, kuinka suuri parannus olisi, jos tuomareiden nimitysoikeus siirrettäisiin Puolassa Suomen mallin mukaisesti presidentille (vaalit voitti juuri toistamiseen konservatiivisen Laki ja oikeus-puolueen Andrzej Duda)

Todellisuudessa taustalla on Puolan ja Unkarin siirtyminen poliittisesti konservatiivisempaan suuntaan, Puolassa on mm. haluttu rajoittaa aborttioikeutta. Mutta jos kansan enemmistö tuota haluaa, on se demokratiaa. Tuppuraisen höpinät eivät edistä demokratiaa, vaan hän toimii demokraattista kehitystä jarruttaakseen, koska kehitys tällä kertaa menee hänen mielestään väärään suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Että nyt joutuu rikostutkintaan sellaisesta, mitä ei ole sanonut. Toiviainen on täysin seniili, eikö sitä voi pakottaa sairaseläkkeelle?
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
”– Poliisi oli selkeästi omassa päätöksessään sanonut, että poliisi ei ole katsonut sitä videota, vaan tehnyt päätöksen pelkästään siltä pohjalta, mitä tutkintapyynnön tekijä väittää minun sanoneen, Räsänen kertoo.
– Ymmärrän tätä poliisin päätöstä, mutta jos tehdään kannaltani sellainen päätös, jossa joudun taas kuulusteluihin, niin kyllä jotenkin pitäisin kohtuullisena, että olisi nämä faktat tarkastettuna, hän jatkaa.”

lainaus mtv uutisesta

Eli Päivi haluaa et faktat tarkistetaan mut valittaa kun faktat tarkistetaan?

onkohan se piilopersu?
 
Ai sun mielestä on ok et poliisi ei edes tutki heille ilmoitettuja rikoksia?
Poliisi olis voinu kattoo ohjelman ja kirjoittaa et ei pidä epäilyt paikkaansa.
Nyt ilmoittivat et ei viitsitty tutkia.
Mä tarkoitan sitä tahoa joka on väittänyt Päivin sanoneen sellaista mitä hän ei ole sanonut ja kyseinen tahokin sen kyllä tietää...poliisit voisivat tutkia samantien myös hänen asioitaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Hyvähän se on että tutkitaan. Syytömyys tulee julki, periaatteessa voi saada tutkinnasta materiaalia et voi nostaa kunnianloukkauksesta tms kanteen tuon ilmoituksen tekijästä.
Tai sit vaan pahottaa mielensä ja uhriutuu.

Tapaus osoittaa, että Toiviainen on ammatillisesti pelle, aate vie.

Varatuomari Max Jussila on tehnyt Toiviaisen toilailuista kyselyn oikeusasiamiehelle.

Kannattaa katsoa Benin jupinat kohdasta 2:32 eteenpäin. Toiviainen määrää esitutkinnan aloitettavaksi, vaikka koko homma perustuu väärään ilmiantoon.
 
”– Poliisi oli selkeästi omassa päätöksessään sanonut, että poliisi ei ole katsonut sitä videota, vaan tehnyt päätöksen pelkästään siltä pohjalta, mitä tutkintapyynnön tekijä väittää minun sanoneen, Räsänen kertoo.
– Ymmärrän tätä poliisin päätöstä, mutta jos tehdään kannaltani sellainen päätös, jossa joudun taas kuulusteluihin, niin kyllä jotenkin pitäisin kohtuullisena, että olisi nämä faktat tarkastettuna, hän jatkaa.”

lainaus mtv uutisesta

Eli Päivi haluaa et faktat tarkistetaan mut valittaa kun faktat tarkistetaan?

onkohan se piilopersu?
Päivi olisi halunnut, ettei Toiviainen käynnistä esitutkintaa siksi, ettei pidä Päivin mielipiteistä. Toiviainen olisi itse voinut tarkistaa asian (tai laittaa jonkun muun sen tekemään). Esitutkinta ei ole normaali tapa tarkistaa ilmiantojen todenperäisyyttä. Esitutkinta käynnistetään, kun on syytä epäillä rikosta. Syy ei ole se, että joku juoru kertoi.

Juuri eilen Eu-neuvottelijamme puhisivat oikeusvaltiosta....

Kuvitellaan, etä naapurisi kiusallaan tekee sinusta ilmiannon lasten hyväksikäyttäjänä. Mitään todisteita ei olisi. Sinä olisit tyytyväinen kun mediassa kerrottaisiin, että henkilöä X (sinä) kohtaan on käynnistetty esitutkinta koskien lasten hyväksikäyttöä? Et valittaisi "kun faktat tarkistetaan".
 
Tapaus osoittaa, että Toiviainen on ammatillisesti pelle, aate vie.

Varatuomari Max Jussila on tehnyt Toiviaisen toilailuista kyselyn oikeusasiamiehelle.

Kannattaa katsoa Benin jupinat kohdasta 2:32 eteenpäin. Toiviainen määrää esitutkinnan aloitettavaksi, vaikka koko homma perustuu väärään ilmiantoon.

Oikeusasiamies sit infoo et ei viitti tutkia, se ilmeisesti teille ok?
 
Päivi olisi halunnut, ettei Toiviainen käynnistä esitutkintaa siksi, ettei pidä Päivin mielipiteistä. Toiviainen olisi itse voinut tarkistaa asian (tai laittaa jonkun muun sen tekemään). Esitutkinta ei ole normaali tapa tarkistaa ilmiantojen todenperäisyyttä. Esitutkinta käynnistetään, kun on syytä epäillä rikosta. Syy ei ole se, että joku juoru kertoi.

Juuri eilen Eu-neuvottelijamme puhisivat oikeusvaltiosta....

Kuvitellaan, etä naapurisi kiusallaan tekee sinusta ilmiannon lasten hyväksikäyttäjänä. Mitään todisteita ei olisi. Sinä olisit tyytyväinen kun mediassa kerrottaisiin, että henkilöä X (sinä) kohtaan on käynnistetty esitutkinta koskien lasten hyväksikäyttöä? Et valittaisi "kun faktat tarkistetaan".

miten voivat tietää et mitään väärää ei ole tapahtunut jos ohjelmaa ei ole katsottu?

Totta helvetissä mä haluaisin et mä voisin todistaa olevani syytön. Miksen haluaisi?
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Mä tarkoitan sitä tahoa joka on väittänyt Päivin sanoneen sellaista mitä hän ei ole sanonut ja kyseinen tahokin sen kyllä tietää...poliisit voisivat tutkia samantien myös hänen asioitaan.

No siksi se syytös pitääkin tutkia.
-katsoa ohjelma
-todeta et syytös on perätön
-nostaa syyte kunnianloukkauksesta tai perättömästä ilmiannosta tai mistä tahansa

miksi se on teistä huono asia?
 
Hyvähän se on että tutkitaan. Syytömyys tulee julki, periaatteessa voi saada tutkinnasta materiaalia et voi nostaa kunnianloukkauksesta tms kanteen tuon ilmoituksen tekijästä.
Tai sit vaan pahottaa mielensä ja uhriutuu.
Miten ihmeessä se on hyvä, että tutkitaan asiassa, jossa on selvää, että mitään ei ole tapahtunut? Syyttömyyshän ei ole mitenkään kiistanalainen tässä. MTV ehti jo tehdä uutisen, jossa kerrottiin, että Räsänen ei ole sanonut niitä lauseita, joista häntä syytetään. Pitäisikö sinuakin tutkia vaikka murhasta ihan vaan jotta saadaan syyttömyys julki? Valitaan vaikka uhriksi joku elossa oleva sisaresi ja sitten käytetään poliisin resursseja sen tutkimiseen oletko tappanut sen elossa olevan sisaresi ja oliko teko niin raaka, että se voisi mennä murhana.
 

Yhteistyössä