I
ilotonsuruton
Vieras
Eilen keskustelin poikaystäväni kanssa orgasmeista. Hänelle on muodostunut suureksi ongelmaksi se, etten laukea yhdynnässä, koska hän on tottunut siihen että hänen naisensa laukeavat yhdynnässä. Myös ne, jotka ovat sanoneet hänelle etteivät siinä onnistu, ovan lauenneet.
Eikä hän halua että seksi olisi sitä, että vain hän laukeaa, koska ei saa siitä silloin tarpeeksi tyydytystä itselleen, jos hänen kumppaninsa ei saa orkkua.
Ja minun taasen on ylipäätään vaikea laueta hänen seurassaan. Tosin en ole loppupeleissä sitä kauheasti "yrittänytkään", koska olen tottunut siihen, ettei miehet ole saanut minulle orkkua kielellä tai käsin, muutaman kerran olen toki ollut lähellä saada, mutta jostain syystä en ole koskaan lauennut miehen käsittelyssä, vaan ainoastaan omin neuvoin. Jotenkin tuo oman orkun saaminen toisen avulla on vaan aina jäänyt taka-alalle, eikä se ole ennen muodostunut ongelmaksi.
Ja kun aikanaan hänellekin tästä sanoin, ennen suhdettamme ja suhteemme aikana, etten mä laukea kovin herkästi niin hän ei ole oikeastaan edes yrittänyt minua hyväillä vaan olemme aina suoraan siirtyneet yhdyntään, toki suhteemme alussa hän minua hyväili enemmän mutta ei kovinkaan paljoa jos vertaa aiempiin suhteisiini. Ja tiedän, että orkkuni on loppupeleissä minun itseni vastuulla, mutta kun en ole koskaan aiemmin nähnyt sitä niin suureksi ongelmaksi, niin en ole siitä stressannut.
Itse kuitenkin nautin siitä, että saan hyväillä poikaystävääni käsin ja suulla ja hän taas on vaan tottunut siihen, että nainen saa aina hänen kanssaan yhdynnässä, eikä hän ole kuin muutamia kertoja antanut minulle suuseksiä tai hyväillyt minua käsin, koska se on hänen mielestään "ajanhaaskausta", jos en kerran ole sillä tavoin ennenkään saanut orkkua. Hänen mielestään naisen pitäisi vaan saada orgasmi yhdynnässä.
Ongelma on varmastikin vain mun pääkopan sisällä, koska saan itseni orkkuun nopeasti käsisuihkulla/hieromasauvalla. Sitä en sitten tiedä, ovatko orkkuni kovin voimakkaita verrattuna muihin naisiin. Mietin myös sitä, että onko minun lantionpohjalihakseni jotenkin huonot, josko se vaikuttaa siihen orgasmin saamiseen? Ainakin poikaystäväni sanoi, että pimppalihakseni puristavat mukavasti hänen sormea/penistään, mutta voihan se kait olla että mulla on huonot lantionpohjalihakset? Olen yrittänyt laittaa oman sormeni pilluun ja jännittää, mutta en saa kovin suurta puristusta aikaan. Geishakuulat kun laitoin sisälleni, eivät ne sieltä meinanneet tulla ulos. Onko jotain laitetta, joka "mittaa" lantionpohjalihaksien puristusvoiman?
Olen muutaman kerran hänen lähellään masturboinut ja saanut orkkuja, mutta ne ovat olleet laimeempia, kuin jos yksinäni masturboisin. Enkä ole tuotakaan tehnyt kovin usein.
Onko olemassa jotain voidetta joka saisi klitoriksen "herkemmäksi" ja sitä kautta orgasmin helpommaksi?
Pelkään, että suhteemme kariutuu tämän asian vuoksi.