Mistä sitä pariterapiaa pitäis alkaa kysellä?

[StupidAndStressed]

Suhde voi huonosti ja ehkä kuitenkin voisi olla pelastettavissa. Tai sitten ei... Mutta mä en tiedä mistä sitä pitäisi etsiä? Siis perhe/parisuhdeneuvontaa tai -terapiaa? Mihin mä nyt ekana ottaisin yhteyttä? Ei ole neuvolakontaktia meillä.

 

[Kuin myös]

Oman kuntasi terveyskeskus (perheneuvola ehkä) on yksi paikka. Olemme käyneet myös seurakunnan perheneuvolassa. Tsemppiä yrityksellesi pelastaa suhteesi. Jos yhtään tuntuu, että liittosi on pelastettavissa, teettehän kaikkenne. Yhdessä. Yksin et siihen pysty. Katso kunnan nettisivuilta, varmaan löydät!

 

[ismivapaata]

Perheasiainneuvottelukeskus on perehtynyt parisuhdetoimintaan. Jokainen seurakunta on osallisena sellaisessa. Löytyy lähimmästä kaupungista, jos ei omassa kunnassa ole.

Uskonnosta siellä ei puhuta mitään.

Tarvittaessa heidän terapeuttinsa työskentelevät pareittain (nais-mies parina), jolloin kumpikin puoliso voi helpommin kokea tulevansa ymmärretyksi. Jos puoliso ei suostu terapiaan, sinne voi mennä yksinkin puhumaan parisuhdeongelmistaan.

 

[Myös yksityinen]

Kun me teimme päätöksen parisuhdeterapiasta, emme jaksaneet odotella julkisen/kirkon pitkiä odotusaikoja vaan etsimme yksityiseltä puolelta. Löysimme aivan mahtavan (mies)terapeutin, joka auttoi meitä ihan hirveästi. Miehelläni oli omia henkilökohtaisia ongelmia, jotka myös vaikeuttivat parisuhdetta. Siksi miesterapeutti oli erityisesti hänelle tosi hyvä. Myös minä opin katsomaan peiliin.

Eri järjestöjen kautta löytyy linkkejä järkeville parisuhdeterapeuteille. Ja maksaa tietty enemmän kuin kirkon/kunnan. Mutta pääsee nopeammin ja ainakin me saimme vajaan satasen kertamaksulle (1,5h) aina vastinetta. Ei se ollut kova hinta elämän ja parisuhteen pelastamisesta vaikka muuten taloutta jouduttiin aika paljon kiristään.

 

[Jaakko 1]

Menetelmäni on ns. käänteinen menetelmä.
Siinä minä makaan munasillani divaanilla ja asiakas syöttää minulle viinirypäleitä samalla , kun kertoo huolistaan.

P.s.Annan terapiaa vain naisille.

 

[takaisin aiheeseen]

Seurakunnan ja kunnan parisuhdeterapioissa tahtoo olla se vika, että niihin on kova jono. Jos suhde on äkkiä luiskahtanut siihen pisteeseen, että ero on hiuskarvan varassa, niin suosittelen yksityistä perheterapiaa/parisuhdeterapiaa. Meillä terapeutti piti vastaanottoa Helsingissä, aika oli 1,5 h/kerta ja hinta oli noin 100 e. Koska terapeuttimme oli koulutukseltaan psykiatri, saimme takaisin Kelalta osan hoitokulusta. Mielestäni hinta ei ollut kova, kun ajattelee, että isompiakin summia pistetään auton huoltoon yms. Tämä kyseinen perheterapiaan erikoistunut psykiatri oli erittäin kysytty, joten hänelläkin oli jonoa.

Huom! Kannattaa tarkistaa oman työterveyshuollon tilanne. Saattaa olla mahdollista, että työterveyslääkärin kautta saa lähetteen esimerkiksi yhdeksi keskustelukerraksi psykologille. Sitä kautta pääsee ehkäpä nopeimmin kiinni terapiaan. Psykologilla saattaa olla myös jonkun parisuhdeongelmiin erikoistuneen terapeutin nimi, jota hän pystyy suosittelemaan.

 

[ap.]

Kiitos ihanat ihmiset, sain varattua seurakunnan kautta aikaa parisuhdeneuvontaan. Nyt toivotaan parasta, mikä se sitten ikinä onkaan!

 

[apua hakenut]

Eri kunnissa on vähän erilainen tilanne. Esimerkiksi Vantaalla kaupungin oma kriisipalvelu auttaa akuuteissa kriiseissä olevia 5 kertaa. Jonoja ei juurikaan ole. Usein tämä 5 kertaa riittää, mutta jos ei, kriisipalvelu ohjaa jatkohoitopaikkaan (esimerkiksi perheasiain neuvottelukeskus, jota ylläpitää kirkko).

Sen sijaan esimerkiksi Keravalla ja Järvenpäässä tilanne on se, että asiakkaan pitää itse ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan esimerkiksi juuri perheasian neuvottelukeskukseen. Nämä palveluntarjoajat eivät juuri mainosta palveluitaan, koska jonoa on niin kovasti. Koska näitä palveluita ei mainosteta, ekaa kertaa apua tarvitseva ei osaa apua hakeakaan. Usein haetaan apua vasta sitten, kun on jo kova hätä käsillä.

Toivon lämpimästi, että vastaavantyyppinen systeemi kuin Vantaalla tulisi toimintatavaksi koko Suomeen.

On hirveän surullista, että isoissa kriiseissä saa kyllä apua (esim. itsemurhayritys, vakavaan alkoholismiin sortuminen), mutta omaiset eivät saa apua. Suuri suruhan on myös esimerkiksi näiden ongelma-aikuisten omilla vanhemmilla, jotka myös tarvitsisivat keskusteluapua ja tukea, miten selvitä ahdistuksesta.

Ihan samalla tavalla parisuhteen pieniin ongelmiin olisi hyvä saada apua ennenkuin ero on jo käsillä. Varsinkin lapsiperheissä olisi yleensä perheen etu, että perhe pysyy kasassa, koska aika usein kriisit syntyvät näkemyseroista ja siitä, ettei osata keskustella.

Joissakin maissa jopa peruskoulussa opetetaan keskustelutaitoja juuri sellaisille yläasteikäisille, koska he ovat luonnollisesti kiinnostuneet siitä, miten niissä ensimmäisissä seurustelusuhteissa pitäisi toimia, että puhumalla saadaan ongelmat ratkaistua.

Toivoisin myös, että jatkossa peruskoulussa opetettaisi tietopainotteisten asioiden lisäksi myös käytännön elämää palvelevia asioita esim. keskustelutaitoja. Ilahtuneena luin, että on ollut puhetta, että vapaaehtoisesti voisi peruskoulussa jatkossa suorittaa jonkun testin, jossa opetetaan tulen käsittelyä yms. Mielestäni voisi enemmänkin olla kouluissa ensiaputaitoja, erätaitoja yms, koska nykyään vanhemmilta ei välttämättä ole sellaisia taitoja olemassa. On myös paljon lapsia, joiden vanhemmat ovat alkoholisoituneet, masentuneet tai muuten poissaolevia, joten vaikka vanhempi tietäisikin asioista, hän ei osaa tai jaksa niitä tietoja siirtää lapselleen.

 

[Otto]

Mä kävin avopuolisoni kanssa pariterapiassa Leppävaarassa kun tuli "vähä" töppäiltyä kännissä muitten kanssa. Seuraavana aamuna kamala morkkis ja mielessä miten selittää avolle kun en tullukkaan sovitusti yöllä kotiin... Kyllä otti päähän ja hävetti.
Lopulta tunnustin töppäilyni avolle, joka sai raivarin. Olin ihan varma, että tää homma loppuu tähän, mutta avo sanoikin, että nyt hoidat meidät pariterapiaan - kun olin töppäillykin. Niin mä sitten soittelin eri yksityisiin paikkoihin ja mentiin lopulta Leppävaaraan naisterapeutin luo, kun hinta oli järkevä ja terapeutti tuntui puhelimessa ihan mukavalta ihmiseltä. Sen kanssa me työstettiin mun uskottomuus asiaa yhdessä avon kanssa ja välillä omilla käynneillä erikseenkin. Ja nyt 2 v jälkeen mä olen kyllä oppinu aika paljon itsestäni, ja avo antoi anteeksi hölmöilyni - vihdoin. Terapia on Solmujensillassa loppu ja meille on tulossa perheenlisäystä! Eikä enää tarvitse miettiä hölmöilyjä, kun asiat on kunnossa kotona ja en enää läträä viinan kanssa, niinku aiemmin. Mutta kyllä tässä elämän on remontiin joutunut laittamaan!

 

[Uskonnoton ja lapseton]

Ikävä kyllä halvat vaihtoehdot ovat vähissä, jos pariskunnalla ei ole lapsia (perheneuvoloihin ei asiaa) tai toinen/molemmat ovat seurakuntaan kuulumattomia (itse en ainakaan halua uskonnottomana olla missään tekemisissä minkään uskontokunnan kanssa, enkä tiedä ottaisivatko ne edes sinne). Tällöin ainoa vaihtoehto on hommata apua yksityisiltä, joka voi tulla kalliiksi mutta toivottavasti silti on hintansa väärtiä.

 

[en kuulu kirkkoon]

Ikävä kyllä halvat vaihtoehdot ovat vähissä, jos pariskunnalla ei ole lapsia (perheneuvoloihin ei asiaa) tai toinen/molemmat ovat seurakuntaan kuulumattomia (itse en ainakaan halua uskonnottomana olla missään tekemisissä minkään uskontokunnan kanssa, enkä tiedä ottaisivatko ne edes sinne). Tällöin ainoa vaihtoehto on hommata apua yksityisiltä, joka voi tulla kalliiksi mutta toivottavasti silti on hintansa väärtiä.

Kirkkoon kuulumaton ateistiystäväni on käynyt seurakunnan järjestämässä terapiassa avioerosta selvitäkseen. Käsittääkseni uskontoa ei siellä tuputeta ollenkaan. Terapia on käsittääkseni ilmaista, joten toki kannattaa harkita. Jonot tosin taitavat olla pitkät..

 

[Uskonnoton ja lapseton]

Sanoinkin, että "en ainakaan halua uskonnottomana olla missään tekemisissä minkään uskontokunnan kanssa". Eli ei ole kyse pelkästään siitä pääsisikö sinne vaan siitä, että en suostuisi mistään hinnasta myymään sieluani kirkolliselle toiminnalle, tuputetaan siellä uskontoa suoraan tai ei.

Jos tämä on hankala ymmärtää, voi miettiä haluaisiko itse osallistua esim. pedofiilikerhon (tai jonkun muun itselle äärimmäisen epämiellyttävän järjestön) järjestämään toimintaan, vaikkei siellä lapsia höylättäisikään...

 

[en kuulu kirkkoon]

Sanoinkin, että "en ainakaan halua uskonnottomana olla missään tekemisissä minkään uskontokunnan kanssa". Eli ei ole kyse pelkästään siitä pääsisikö sinne vaan siitä, että en suostuisi mistään hinnasta myymään sieluani kirkolliselle toiminnalle, tuputetaan siellä uskontoa suoraan tai ei.

Jos tämä on hankala ymmärtää, voi miettiä haluaisiko itse osallistua esim. pedofiilikerhon (tai jonkun muun itselle äärimmäisen epämiellyttävän järjestön) järjestämään toimintaan, vaikkei siellä lapsia höylättäisikään...

Eihän tässä sinun terapiastasi saati sielun myymisestä kysymys ollutkaan, vaan ap:n ja muiden, jotka edullista terapiavaihtoehtoa etsivät. Ap näyttikin saaneen ajan seurakunnan terapeutilta, kun viestejä ylöspäin selasin.

 

[Uskonnoton ja lapseton]

Ei ollutkaan, vaan pointti oli se että jos on lapseton eikä halua käyttää kirkon palveluja, ovat vaihtoehdot vähissä. Kyllä tämäkin pointti mielestäni kuuluu keskusteluun, jotta mahdollisesti muutkin samassa tilanteessa olevat tietävät lähteä suoraan hakemaan apua yksityiseltä puolelta. Pahoitteluni, jos tätä näkökantaa ei olisi saanutkaan tuoda esiin.

 

[toinen samanlainen]

Ei ollutkaan, vaan pointti oli se että jos on lapseton eikä halua käyttää kirkon palveluja, ovat vaihtoehdot vähissä. Kyllä tämäkin pointti mielestäni kuuluu keskusteluun, jotta mahdollisesti muutkin samassa tilanteessa olevat tietävät lähteä suoraan hakemaan apua yksityiseltä puolelta. Pahoitteluni, jos tätä näkökantaa ei olisi saanutkaan tuoda esiin.

Uskonnottomana ja lapsettomana ei todellakaan saa muuta kun yksityistä palvelua, rahalla. Mutta laadusta kannattaa maksaa. Kokemusta on.