Olen toinen nainen..

[enimmäkseen]

Neuvoisin kuitenkin kuulemaan sydämensä ääntä, eikä pelkäämään elämää. Mitään ei saa, jos ei jostakin luovu.

Niin monet tekevät. Aloittiko ap avioliittonsakin niin, jos uskoi löytäneensä oikean miehen. Aikanaan saattaa rakastua vielä kerran tai muutaman. Oikeiltahan nekin miehet tuntuu ja vanhat vaihtoon.
Sitten on niitä lapsia, mutta tietysti kasvaneet isommiksikin jo. Mutta kuuntelisko nyt niitä pieniä sydänääniä, vai ajattelisko ettei ne elämää pelkää, niinku me kipuilevat aikuiset.

Olen sitä miettinyt, että onhan ne suuria elämänmuutoksia ja kriisejä, mutta jos systeemin saisi toimimimaan esim. määräaikaisilla n. 2-5 v. liitoilla. Ei tulisi luopuminen yllätyksenä, vähentäisiköhän ehkä katkeruutta tms.

 

[no]

Olen samaa mieltä. Ihan oikeasti liioittelematta hengenvaarallista tulella leikkimistä.

Kun olen käsitellyt aihetta, niin kuulostaako se Sinusta merkityksettömien asioiden mutkistamiselta, typerältä yritykseltä dramatisoida selkeitä kokemuksia ja koristella itsestäänselvyyksiä naurettavuuteen asti?
Luonnehtisitko itseäsi moraaliseksi ihmiseksi, joilla järki voittaa himon, etkä voi ymmärtää mitä päätöntä rakastumisessa on? Ihmettelet joidenkin idioottimaista "ihanaa-ihanaa" -mentaliteettia, mikä kauhistuttaa syvästi. Lisäksi ehkä kummeksut, miksi heittelen muuten kai ajoittain järkevän tekstin sekaan uskomatonta sontaa, mikä ei auta seuraamaan ajatusta, saati sitten muodostamaan eheää kokonaiskuvaa. Tulos on sitten vain kasa revittyä silppua. Olisiko näin?

Ei missään tapauksessa kuulosta merkityksettömältä, vaan puet sanoiksi lainalaisuuksia. Se on vain niin, että järkevyys ei nyt auta, kuten sanotkin. Ei ole mitään viisautta, joka menisi ap:lle perille sanomalla. Minun kivitykseni on turhaa ja luo vain katkeruutta.
Tällä kohdalla ihminen on tunteidensa vietävänä ja ei auta yhtään, jos sivusta näkee asian selvemmin.

Minä luen mielelläni tuollaisia analyyseja, en tiedä oletko sama kirjoittaja, joka kirjoitti adhd lääkkeistä viisaasti.

 

[no]

Voiko aina elää tunteiden mukaan? ja varsinkin rakastumisen tunteen. Miten siinä perhe kulkee mukana ja onko kuitenkin vastuussa muillekin?

 

[ManOil]

Olen sitä miettinyt, että onhan ne suuria elämänmuutoksia ja kriisejä, mutta jos systeemin saisi toimimimaan esim. määräaikaisilla n. 2-5 v. liitoilla. Ei tulisi luopuminen yllätyksenä, vähentäisiköhän ehkä katkeruutta tms.

Ei muuta kuin tuoteideaa kehittelemään. Jospa seuraava iso juttu onkin kvartaaliavioliitto. Eli 2,5 vuotta määräaikaista avioliittoa kerrallaan. Sopimus uudistetaan mikäli sopimuksen molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä ja optiovuosista voi neuvotella erikseen. Toki sopimuksen irtosanomispykälätkin täytyy olla ja erorahat sovittuna siinä tapauksessa, että ilman pätevää syytä irtisanotaan tai rikotaan sopimusta.

Kyllähän sitä todellisuudessa jo aika pitkälti on siirrytty pätkäavioliittoihin, vaikka virallisesti vielä vanhanaikaiseen tapaan sopimuksessa luvataan tuotteelle elinikäistä takuuta.

 

[enimmäkseen]

Ei missään tapauksessa kuulosta merkityksettömältä, vaan puet sanoiksi lainalaisuuksia. Se on vain niin, että järkevyys ei nyt auta, kuten sanotkin.

Mietin lähinnä sitä onko kokemuksen vahvistusta, mitä ilman asian tuntee vieraaksi ja sen voi vain tietää ja uskoa. Kuvaukseeni eläytyisi hän joka ei ole koskaan rakastunut. Ilmiö on sama kuin herätys, uskonnollinen elämys, eikä sukupuolivietti kuulu lähtökohtaisesti kumpaankaan.

Huonoja vertauksia, mutta suuntaa antavaa.
Järkipuhe voi mennä perille ja auttaa, sen verran kuin esim. humalaisellekin.

"Voiko aina elää tunteiden mukaan?"
Rakastaminen on tahdon asia, ei ongelmia (selvinpäin).

"ja varsinkin rakastumisen tunteen."
Yhteen: nousuhumala, ei köyhä eikä kipeä
Yksin: piiitkä krapula, ei ryyppyjä, ei piilopulloja
Eroon: jatkuva krapula + tupakkalakkoja retkauksineen

"Miten siinä perhe kulkee mukana"
Henkilöstöpäällikkö juomaputkessa

"ja onko kuitenkin vastuussa muillekin?"
Tietenkin on - Ei selvää päivää, usein 15. yö, katkon jälkeen rappiolta ylös

Sumuisaa. Päällepäin vaikea huomata piilojuopoksi.
Kuinka kukin selviää ja selviääkö. Onnettomuusaltista, ehkä itsetuhoista.
Tämä summamutikassa suunnilleen hutikoiden. (alias: osaat)

 

[oh god what an idiot]

Voi ei ap, mitä oletkaan tekemässä lapsillesi!!!!
Jos rakastat lapsiasi yhtään, lopeta suhde heti. Olet muuten rikkomassa heiltä KODIN, mikä on melkein pahin teko jonka vanhempi voi lapselleen tehdä.

Älä ole itsekäs. Aseta nyt lapsesi etusijalle, ja seksinnälkäsi kakkossijalle. Kaikkea ei voi tässä maailmassa saada, ainakaan yhtä aikaa. Sinulla ei kertakaikkiaan voi olla samaan aikaan ihania lapsia, ihanaa kotia, ja mieletöntä kuumaa seksielämää Adoniksen kanssa. Kasva aikuiseksi ja kanna vastuusi. Olet sen velkaa myös omalle miehellesi.

 

[henkinen yhdyntä]

Minusta nämä rakastumiset on niin huvittavia kaikessa koskettavuudessaan. Rakkaushan on oikeasti tosi ihana ja kaunis asia. Tunteita voi herätä ja ne voivat jopa olla aitoja. Rakkauden huumassa ei kuitenkaan aina näe asioita kovin selkeästi. Elää vain sitä ruusunpunaista hetkeään, joka on ihaninta kaikesta.

Ennemmin tai myöhemmin arki kuitenkin lyö vasten kasvoja. Sitä tajuaa, että joskus on tehtävä valinta. Se on ehkä tehtävä pian ja pian voi olla hetkessä heti. Usein ihminen ymmärtää puntaroida vasta liian myöhään, mitä saa ja mitä menettää. Nämä asiat on siis järkevää käydä mielessään tai ihan paperilla läpi - realistisesti.

On olemassa yhtä monta tarinaa onnistuneista suhteista kuin epäonnistuneista. Joka ikinen tällainen vastaava rakkaustarina on ollut tässä samassa vaiheessa täynnänsä onnea, epätoivoa, rakkautta, himoa, ikuisuutta... Mutta kun ratkaisut on tehty, onkin tarinapolut risteilleet kukin omiin suuntiinsa. Osa on rakastanut vielä enemmän ja pidempään eron jälkeen. Osa on rakastanut vain hetken. Osalla rakkaus on päättynyt heti kun salasuhteesta olisikin voinut tulla todellisuutta ja oikea suhde.

Lapset sopeutuvat. Rikkinäisempinä ehkä, mutta elämähän rikkoisi heidät kuitenkin. Miksi aina pitäisi ajatella lapsia. Eikö ole pääasia, että äiti ja se toisten lasten isi ovat onnellisia? Eikö?

Kuitenkin veikkaan, että parhaimpana ja ihanimpana tuo uusi rakkaus säilyy salaisena. Se on jännittävää, uutta, nostalgista, suuria tunteita ja intohimoa... Jos siihen vedetään ulkopuoliset (lapset ja nykyiset puolisot) ja kahden perheen eroprosessit, niin kaikelta ihanalta lähtee terä. Mukaan tulee katkeruutta, surua, vihaa... liikaa negatiivisia tunteita pilaamaan hyvää. Sellaista se on. Ainakin mitä näissä useissa kymmenissä vastaavissa tapauksissa on ollut, joita olen saanut läheltä seurata. Mutta jokainen haluaa tietysti kokeilla itse, jos vaikka omalla kohdalla kortit jakaantuisi toisin...

 

[stairway to hell]

On surullista, että ihminen sokaistuu himosta. Silloin jopa lapset jäävät kakkoseksi tunteissa. Tällaisessa kiimavaiheessa naisen pitäisi malttaa antaa ajan kulua niin kauan, että jaksaa alkaa ajatella taas omilla aivoillaan. Uskon, että AP:n kaltaisia tarinoita on Suomessa tuhansia joka vuosi, jossa hyvästä suhteesta lähtee ovet paukkuen pois nainen, joka on kyllästynyt olemaan äiti, vaimo ja työntekijä. Tällainen nainen haluaa tuntea vielä kerran olevansa naisellinen NAINEN, jota miehet haluavat. Kun huuma häviää, nainen huomaakin, että se jatkuva seksin ajattelukin käy tylsäksi. Siinä vaiheessa kuitenkin on jo ero tullut ja lapsia alkaakin olla uudestaan ikävä. Elämä voi olla siinä vaiheessa yksinäistä ja katkeraa.