Pohdintaa vertaistuen kehittämisestä.

[Tuubaatuutintäydeltä]

En ole kertaakaan kokenut tämän ketjun avaajan jankkaavan mitään tai ajan haaskantuvan ja olen huomannut vertaistuesta olevan lukuisia heikosti siedettyjä käsityksiä. Toisten ihmisten ymmärtäminen on tehokkaimpia sietämisen keinoja. Joku pyrkii siihen, toinen ei.

Onnea. Oletkin sitten sp:n lisäksi ainoa, jolle tuosta höpinästä on mitään iloa. Sopisittekin loistavasti yhteen! Jatkakaa ihmeessä tässä ketjussa sekoilua, varattakoon tämä teidän keskinäiseksi logiikka&sivupers*ilyketjuksi. Muualta voisittekin pysyä poissa, mikä on tietenkin vain vieno toive.

 

[Niin]

Ollaan me yritettykin pysyä täällä, mutta meidät on yritetty ajaa pois tääläkin.

Varmaan meillä on osuvia ajatuksia, koska niitä ei siedetä.

Voihan tämäkin toimia vertaistukena.
Vihaatte meitä niin maan perusteellisesti, niin puoliso alkaa tuntua kovin rakkaalle vaikka vähän pihtaileekin.

Ja jos noin kävisi, niin voitto se meillekin olisi, koska tahdomme olla hyödyksi muille.

Mitään emme kuitenkaan pakota teitä tekemään, luomme vain ajatuksia.

 

[looginen]

Onnea. Oletkin sitten sp:n lisäksi ainoa, jolle tuosta höpinästä on mitään iloa. Sopisittekin loistavasti yhteen! Jatkakaa ihmeessä tässä ketjussa sekoilua, varattakoon tämä teidän keskinäiseksi logiikka&sivupers*ilyketjuksi.

Olihan fantastinen kornettiosuus.

Muualta voisittekin pysyä poissa, mikä on tietenkin vain vieno toive.

No, minä ainakin voisin pysyä poissa mistä vaan mutten kumminkaan pysy, kun ei ole tapana niin en viitti, oli kuinka vieno toitotus tai kaino loitotus hyvänsä.

 

[no]

Antaa kaikkien kukkien kukkia, kevät on kaunista aikaa.
Routa välillä jäytää ja perustuksia krassaa,
mutta aina muutos tuo uutta ja usein muutos on tulehtuneen tilan paranemista.
Nyt kun suomalaiset ovat heränneet talviunilta ja jättäneet pihkatappinsa jalkakäytäville, niin kesä yllätti jälleen.

 

[looginen]

Vertaistuessa siis toistuu sama ongelma kuin vuorovaikutuksellisesti toimimattomassa parisuhteessa. Lisäksi tapahtumat koetaan eri tavoin. Hankalaa varmasti on. Onko siis vertaistuki sen ihmeenpää kuin krooninen huonosti vuorovaikuttava suhde? Näin voi olla.

Tuosta tulikin muutamia juttuja mieleeni. Vaikkapa yhtäläisyyksiä ja eroja vertaamalla ryhmää pariin, kahden hengen ryhmään.

Toisen puolustaminen omaa primitiivireaktiota vastaan voisi olla montaakin asiaa. Vanha suositus on puhua "minä"-muodossa. Sillä yritetään välttää mm. toisen syyllistämistä ja syyllistymistä. Kun ei sano ollenkaan "sinä", ei puhu ajattelemattomasti toiselle esim. arvostelevasti. Silloin ei ilmaise hänen arvoaan, mikä on aina jokin vertailuarvo toiseen tai toisiin ihmisiin. Lukuna se on heppo ymmärtää suhteeksi eli suhdeluvuksi. Siis sana SUHDE merkitsee vertaamista. Suhde on vertaus ja parisuhde kahden vertaus toisiinsa, mutta onko pari tasavertainen ja voiko vertaistuki kahden ryhmässä toteutua, miten?

Sitten on se suosittu tasa-arvo (vertailu). Tavanomainen kompastuskivi ainakin keskustelupalstoilla mm. valtataistelujen ja oikeusjupakoiden vertaisena. Vuorovaikutus, vuoro vaikuttaa, kenen vuoro ja missä suhteessa? Suhteellisen vertailevaa koko hoito. Arvostelun, kateuden ja kilpailun perusteet sisäänrakennettuna systeemiin. Puhutaan sukupuolivietistä, mutta kilpailuvietistä vaietaan. Mitähän se merkitsee? Kilpailu pilaa helposti parisuhteen ja tasavertainen on jo käsitteenä uhanalainen.

Olen saanut vaikutelman että epätasapuolisuutta ei paljon siedetä, mutta yllättäen tasapuolisuus onkin sitten sietämätöntä. Seksihän on yksi harvoista asioista mitä kumpikin saa aina saman verran, vai saako? Ajatusta siitä että kumpikin kärsisi, jos seksiä ei ole, näyttää olevan vaikea hyväksyä mahdolliseksi, miksi? Ajatellaan ettei toinen vain halua. Eihän siitä voi kai kärsiä, jos ei tee mitä ei halua tehdä? Miten se voisi olla mahdollista?

Sukupuolten tasa-arvo on parisuhteissa tavoitelluimpia ykkösasioita ja sukupuoliroolit varmaan viimeinen kohde mihin sitä saadaan. Ei ehkä haittaa ketään, vai kuinka?

Freud kyllä kehitteli naisten peniskateuden ideaa, mutta ei se sitten niin tainnut olla ja kai siitä hyvästä myöhemmin ukkopahaa vähän homotellakin piti. Mistähän miehet voisvat olla kateellisia, siis jos voisivat?

 

[N-vertainen]

Hyvä, että eloa täältä vielä löytyy. Samoin sukupuolten epätasapainon ja seksivajeen kärsimyksen ongelmaa ja ratkaisua etsiviä.

Toisen puolustaminen omaa primitiivireaktiota vastaan voisi olla montaakin asiaa.

Niin voisi, sanon "minä".

Vanha suositus on puhua "minä"-muodossa. Sillä yritetään välttää mm. toisen syyllistämistä ja syyllistymistä. Kun ei sano ollenkaan "sinä", ei puhu ajattelemattomasti toiselle esim. arvostelevasti.

Voisiko tarkoittamasi `toisen puolustaminen omaa primitiivireakiota vastaan` tarkoittaa seuraavaa: Istut kaverisi kanssa lounaspöydässä. Ruokana on herkkukeittoasi. Sinulla on jo valtava nälkä, kun aamupalakin jäin syömättä. Sinulle tulee primitiivireaktiona tarve syödä itse koko herkkukeitto. Huudat sitten kokille, että kaverillasi on erilainen maku ja vähän ylipainoakin, joten "minä" syön koko keiton´. Sanot kaverillesi suojelevasi häntä, ettei tulee pahaa makua suuhun ja ettei hänellä paino nouse. Syöt sitten itse keiton loppuun. Kaverisi jää nälkäisenä ihmettelemään primitiivireaktiotasi. Tuossa kontekstissa synonyymina asialle olisi: LOUKKAUS. Mutta tämän määritelmän esitin "minä", enkä "sinä", joten tämä ei ole tarkoitettu loukkaukseksi, eikä myöskään syylistämiseksi tai syyllistymiseksi. Muita vanhoja lähteitä perusteeksi en löytänyt, kuin omat aivoni.

Seuraavasta heräsi ajatuksia:

"On hyvä jos puutetta on huomattavasti helpompi sietää, mutta mikä on ongelma?
Putteesta kärsiminen ei ole oikea ongelma, siinä ei ole mitään ratkaistavaa, ellei ratkaisu ole puutteeseen sopetuminen, jolloin se lakkaisi olemasta ongelma (puute ja kärsiminen loppuu). Puutteeseen sopeutumista ei haluta vaan ongelman ratkaisua ja sen takia puutteeseen etsitään syytä.
Puutteen syy on seksin vähyys, mutta ei oikea ongelma, sekin on vasta ongelman seuraus. Ei vähyyttä voi ratkaista, eikä seksiä voi rakaista, ei ole ongelmia.
Olen samaa mieltä, niin se kattaakin. Halu ei ole vietti, Viettiä ei voi ratkaista, se joko on tai ei ole. Sen ominaisuus on määrä. Polttaa jo, mutta sitäkään ei voi ratkaista, eikä siis ole ongelma."

Siispä kun kengässä kiertää kivi, niin mitä teemme? Viisas ottaa kiven pois ja kipu häviää, sekä kävely luonnistuu taas. Entä kun mielessä kaihertaa seksin puutteen aiheuttama kärsimyksen tunne ja suru ongelmaan jumiintumisesta. Miten poistaa kärsimys ja suru tästä? "Normaalisti" tilanne tunnistetaan ja tunnustetaan molempien taholta ja harrastetaan nautittavaa seksiä yhdessä ja elämä tuntuu taas tältä osin hyvältä. Mutta entäpä, jos hiertävä kivi olisi vain kengässäsi ja jatkaisit kävelyä? Etkö olisi järjetön? Toki otat kiven pois, ettei se hierrä haavaa itseesi - vai otatko? Voiko niin julmaa ihmistä itselleen olla, että antaisi vain kiven hiertää ihoon syvempää ja sattuvampaa haavaa?

Siis, miksi kuljemme seksin puutteen aiheuttamassa kärismyksessä ja surussa. Toki kivi on helppo poistaa kengästä. Mutta miten nähdä ja tunnistaa seksin puutteen aiheuttama kärismys? No, sitä ei nähdä, koska se tunnetaan tunteena. Jos emme tunne, emme tunnista. Seksinpuutteesta kärsivät ihmiset ovat siis hyvin tunneherkkiä, muutenhan emme kärsisi. Meidän pitäisi siis tunnistaa tunteemme. Jos emme tunnista tunteitamme, emme niitä tunnista toisessakaan ihmisessä. Siis myös toisen ihmisen tulisi tunnistaa ja myös tunnistaa toisen tunteet. Eli myös seksin puutteesta kärsivän on tunnistettava ja tunnustettava ettei seksiä haluamaton tunne tähän tarvetta. Tämän jälkeen tulisi tunnustaa se, että tunteet tältä osin ovat molemmilla erilaiset. Mutta sekään ei vielä ratkaise ongelmaa. Koska tunteet suuntaavat toimintaamme. Meidän tulisi siten osata tehdä päätöksiä myös tunneidemme perusteella. Niin kuin "sydän sanoo", eikä vain antaa kärsimyksen tunteiden repiä itseämme. Miksi emme luota tunteisiimme, vaan laiminlyömme niitä. Siitä ihminen sairastuu. Omien tunteiden laiminlyönti ei ole oikeudenmukaista kumppaniakaan kohtaan, koska toimimme silloin itse väärin perustein toista kohtaan. Siitä parisuhde menee epätasapainoon ja sairastuu.

Minulla ei ole valkoista keppiä muuta kuin mielikuvissa, joten siitä voi olla vaikea ottaa kiinni, mutta toivottavasti et putoa riviltä.

Ompa kaunis ilta-aurinko!

 

[MMM]

Varmaan meillä on osuvia ajatuksia, koska niitä ei siedetä.

Eikös "osuvia ajatuksia" siedetä? En nyt yhtään ymmärtänyt. En ymmärrä sitäkään, että palstoilla ollaan ärsyttämismielessä. Mitä Te siitä saatte?.

Mitä kukin ylipäätänsä ymmärtää vertaistuella, onko aloittajalla käsite hukassa. Ei kaikkiin keskusteluihin kannata osallistua vain osallisumisen ilosta. Miksi et vaan luyovuttanut, kun huomasit ettei sinua juuri siinä ketjussa tarvita eikä haluta. Olit niin eri aaltopituuksilla muiden kanssa.

 

[looginen]

Eikös "osuvia ajatuksia" siedetä? En nyt yhtään ymmärtänyt. En ymmärrä sitäkään, että palstoilla ollaan ärsyttämismielessä. Mitä Te siitä saatte?.

Jotain ei havaittavasti siedetä. Minulla on mielessä asiaan osuminen, en ole palstoilla ärsyttämismielessä. Saa ärsyynytyä osumisesta ja mistä tahansa, sitä asiaa ja valintaa en yritäkään muuttaa.

Mitä kukin ylipäätänsä ymmärtää vertaistuella, onko aloittajalla käsite hukassa. Ei kaikkiin keskusteluihin kannata osallistua vain osallisumisen ilosta.

Käsitteen ei tarvitse olla hukassa ja kukin ymmärtää vertaistuella jotain. Käsittääkseni on tarkoitus pohtia vertaistuen kehittämistä. Sitä pohdin ja siihen keskusteluun osallistun, parhaaksi katsomallani tavalla.

Miksi et vaan luyovuttanut, kun huomasit ettei sinua juuri siinä ketjussa tarvita eikä haluta. Olit niin eri aaltopituuksilla muiden kanssa.

Vanhentunutta asiaa, kun aloittaja ei ole enää tarjolla siihen ketjuun, vaan aloittanut uuden ketjun. Ymmärän hänen motiivinsa järkeväksi. Miksi Sinä et vain luovuta? Mikä Sinun motiivisi ja tavoitteesi on?

 

[Niin]

Eikös "osuvia ajatuksia" siedetä? En nyt yhtään ymmärtänyt. En ymmärrä sitäkään, että palstoilla ollaan ärsyttämismielessä. Mitä Te siitä saatte?.

Mitä kukin ylipäätänsä ymmärtää vertaistuella, onko aloittajalla käsite hukassa. Ei kaikkiin keskusteluihin kannata osallistua vain osallisumisen ilosta. Miksi et vaan luyovuttanut, kun huomasit ettei sinua juuri siinä ketjussa tarvita eikä haluta. Olit niin eri aaltopituuksilla muiden kanssa.

Tarkoituksenani ei ole ärsyttää, vaan antaa omanlaistani näkökulmaa.

Kun sanoin osuvia ajatuksia, niin yhtähyvin olisin voinut sanoa sattuvia ajatuksia.
Mutta sana sattuva ei käynyt, koska ketään en haluaisi satuttaa.

Ei tuo vertaistuki käsitteenä ole hukassa.
Ajatuksena siellä alkuperäisessä ketjussa oli laajentaa sitä keskustelua myös käänteiseen vertaistukeen, sekä muutenkin ongelman selvittämiseen.

No kyllä se sitten myöhemmin selvisi ettei muilla ole valmiutta moiseen toimintaan.
Siksi katsoin parhaaksi toiminnaksi perustaa uusi ketju.

Eikä ihan huono ratkaisu ollutkaan, koska on paljon uusia näkökulmia löytynyt.

Edelleen olen sitämieltä, että ongelman ratkaisuun pitäisi lähteä jostakin pienestä asiasta.
Ikäänkuin, kun puuhunkin lähdetään kiipeämään tyvestä.

Miksi sitten ei voisi noin tehdä, sitä kysyn nyt vaan?
Perusteluni, onhan pienen hyvän saaminen enemmän, kun ei mitään.
Ja siitä pienestä voi kasvaa myös iso puu.

Ei kirjoitukseni ole pelkästään omien ajatusten jakamista, sillä niistä vastauksista itse saan hyvin paljon.
Ihan jokin hassu heittokin poikii mukavia ajatuksia paluupostissa.

Samalla tässä harjoittelen sanaleikki hassuttelua.

Tilannekomiikka kun vaatii nopeat hoksottimet.
Ja huumorintaju on se millä kaikki huonotkin kokemukset voi kuitata.

 

[looginen]

Siispä kun kengässä kiertää kivi, niin mitä teemme? Viisas ottaa kiven pois ja kipu häviää, sekä kävely luonnistuu taas.

Niin, hakatako yksin päätä seinään, lyödä nyrkkiä pöytään, tai ehkä liittää viisaat päät yhteen ja katsoa kenkiä?

Mutta entäpä, jos hiertävä kivi olisi vain kengässäsi ja jatkaisit kävelyä? Etkö olisi järjetön? Toki otat kiven pois, ettei se hierrä haavaa itseesi - vai otatko?

Pienempiä kiviä en aina ole ottanut, koska olen niiden joskus kokenut kantapään kautta poistuvan, ja ajatellut toiveikkaana käyvän niin. Suurempi harvoin poistuu kävellessä ja on pysähtynyt tutkimaan kenkiä.

Voiko niin julmaa ihmistä itselleen olla, että antaisi vain kiven hiertää ihoon syvempää ja sattuvampaa haavaa?

Herkkänahkainen välttää pitempää kävelyä tai lopettaa kävelyn. Paksunahkainen voi kävellä pitempään, eikä välitä pienistä tai edes huomaakaan pienimpiä.

Entä kun mielessä kaihertaa seksin puutteen aiheuttama kärsimyksen tunne ja suru ongelmaan jumiintumisesta. Miten poistaa kärsimys ja suru tästä? "Normaalisti" tilanne tunnistetaan ja tunnustetaan molempien taholta ja harrastetaan nautittavaa seksiä yhdessä ja elämä tuntuu taas tältä osin hyvältä.

Kivi keties jumittaa, jalat ovat haavaisilla känsillä ja kävelystä katkeria muistoja. Pelkkä ajatuskin tuntuu pahalta.

Siis, miksi kuljemme seksin puutteen aiheuttamassa kärismyksessä ja surussa. Toki kivi on helppo poistaa kengästä. Mutta miten nähdä ja tunnistaa seksin puutteen aiheuttama kärismys? No, sitä ei nähdä, koska se tunnetaan tunteena. Jos emme tunne, emme tunnista.

Toki ei kiviä kai helposti poistettu, nyt jälkeenpäin ajatellen. Mielestäni oma kärsimys on selviö, ei siis ongelma, eikä tarvitse ollla toisenkaan kärsimyksen tunnistaminen, mutta siitä voi tulla lisäongelma. Ongelmaa syboloivaa kiveä ei nähdä, eikä siksi tunnisteta. Ehkä ongelma ei olekaan kivi. Entä jos kiveä ei olekaan. Ongelma ei ole silloin näkeminenkään, kun ei ole mitään näkyvää ongelmaa, niinkuin asian olen ymmärtänyt. Ongelma on silti tuntuva ja kipeää tekevä.

Jatkuu…

 

[no]

Aika haasteellista on kehittää vertaistukea parisuhteessa, jossa periaatteessa puolisot ovat samaan aikaan sekä ylämäessä, että alamäessä.

olen korostanut itsenäisyyttä parisuhteessa, mutta on kai asioita, joissa ei voi olla täysin itsenäinen?

Mihin puoliso silloin kääntyy; puolisonsa puoleen vai saamaan vertaistukea itselleen, vai yhdessä hakemaan vertaistukea?

 

[looginen]

Mutta miten nähdä ja tunnistaa seksin puutteen aiheuttama kärismys? No, sitä ei nähdä, koska se tunnetaan tunteena. Jos emme tunne, emme tunnista. Seksinpuutteesta kärsivät ihmiset ovat siis hyvin tunneherkkiä, muutenhan emme kärsisi. Meidän pitäisi siis tunnistaa tunteemme. Jos emme tunnista tunteitamme, emme niitä tunnista toisessakaan ihmisessä.

Looginen päätelmä: Kun viettiä ei voi tyydyttää, tuntuu pahalta. Mitä muuta tarvitsisi tunnistaa?

Siis myös toisen ihmisen tulisi tunnistaa ja myös tunnistaa toisen tunteet. Eli myös seksin puutteesta kärsivän on tunnistettava ja tunnustettava ettei seksiä haluamaton tunne tähän tarvetta.

Paha olo selviää loogisella ajattelulla ja voidaan yksinkertaisin oletuksin päätellä edelleen:
Oletetaan että vietti on pysyvä. Jos viettiä on joskus ollut tarvetta tyydyttää, tyydytyksen tarvetta on jatkossakin. Määrä ei tässä vaiheessa ole vielä oleellinen kysymys. Jos viettiä on tarve tyydyttää, sitä halutaan tyydyttää jatkuvasti. Jos viettiä ei halua tyydyttää jatkuvasti tulee paha olo. Ihminen ei halua pahaa oloa, vaan haluaa mieluummin valita tyydytyksen ja hyvän olon. Halu ei katoa.

Tämän jälkeen tulisi tunnustaa se, että tunteet tältä osin ovat molemmilla erilaiset.

Tämän jälkeen tulisi tunnustaa se, että tunne joka siitä seuraa on tältä osin molemmilla samanlainen (laatua paha). Se ei vielä ratkaise ongelmaa, koska määrästä ei voida sanoa vielä mitään.

Koska tunteet suuntaavat toimintaamme. Meidän tulisi siten osata tehdä päätöksiä myös tunneidemme perusteella.

Kyllä, tunne ratkaisee päätöksen ja siten toiminnankin. Tunne syntyy joko/sekä fyysisenä tuntemuksena tai/sekä loogisena ajatteluna, että niiden yhteisvaikutuksena. Toisen ihmisen tunteen tunnistus on pelkän loogisen ajattelun varainen.

Niin kuin "sydän sanoo", eikä vain antaa kärsimyksen tunteiden repiä itseämme. Miksi emme luota tunteisiimme, vaan laiminlyömme niitä.

Koska tunne on epävarma, siksi että paha olo ei kokonaan järjellä selitettävissä. Looginen alitajunta 'tietää', että kaikki ei ole kunnossa, tämä ei voi mennä ihan näin, tässä ei nyt ole asiat täysin oikein. Jotain tästä puuttuu, mitä ei tiedosta, ei kunnolla tiedä mikä on ongelma.

Omien tunteiden laiminlyönti ei ole oikeudenmukaista kumppaniakaan kohtaan, koska toimimme silloin itse väärin perustein toista kohtaan.

Se ei ole oikeudenmukaista ketään kohtaan, koska perusteet eivät ole loogisesti pätevät, niitä ei ole tietoisesti tajuttu. Siksi emme toimi, vaan lykkäämme päätöstä. Emme halua puuttellisin tiedoin tehdä virhettä. Vasta kun 'tunne' ja 'järki' ovat 'samaa mieltä' syntyy varma olo ja päätöksentekokyky paranee.

Siitä parisuhde menee epätasapainoon ja sairastuu.

Tunteen ja järjen ristiriita aiheuttaa kriisin (neuroottista ahdistusta). Kriittisestä tilasta voi päästä pois joko fyysisesti (ymmärtämättä tapahtumia) tai psyykkisesti (ymmärtämällä tapahtumia).

 

[looginen]

Looginen päätelmä: Kun viettiä ei voi tyydyttää, tuntuu pahalta. Mitä muuta tarvitsisi tunnistaa?

Entä jos kenkä puristaa, hiertää, lesti kivistää ilman kiveä kuin kengät väärissä jaloissa, tuntuu, ahistaa…

Ongelmia on ja niitä on paljon. Mielestäni seksin tarve (halu) voisi olla ainoa ongelmaton asia. Jos tarpeestakin tehdään ogelma ei jää muita kuin ongelmia ja ongelmaryppäitä, sillä sitä vietin tyydyttäminen on, pelkkiä ongelmia peräkkäin ja päällekkäin.

Vietti kuuluu psykoanalyysin keskeisimpiin ja ongelmallisimpiin käsitteisiin. Vietti on perimään liittyvä käyttäytymismalli, joka yksilöllä on ilman ennakkokokemusta. Varsinainen vietti on yksinomaan määrällinen, sitä ei voi vähentää oppimalla, eikä sitä voi oppia lisää. Viettilähtöistä käyttätymistä on mahdollista vain vahvistaa tai tukahduttaa.

Kevyen sarjan ongelmia:
Viettivire on yksilön sisäinen valmiustila. Esimerkiksi aika aiheuttaa miehelle tarvetta seksivietin kohoamista.
Viettiärsyke on jokin ulkopuolinen tekijä. Esimerkiksi naisen katseleminen voi olla miehelle viettiärsyke.
Viettikäyttäytyminen on käyttäytymismalli, jonka viettiärsyke laukaisee, kun viettivire on voimassa. Viettikäyttäytyminen laukeaa vain silloin, kun molemmat, sekä viettivire, että viettiärsyke ovat voimassa. Esimerkiksi silloin, kun miehellä on tarve ja mies näkee naisen.
Viettipäämäärä on onnistunut viettikäyttäytyminen. Esimerkiksi seksin avulla naisen kanssa tarpeen tyydyttäminen voi olla miehelle viettipäämäärä.

Raskaan sarjan ongelmia:
Ihmisen fyysiset tarpeet ja henkiset toiveet saavat yllykevoimansa vietistä, mutta niiden päämäärät, merkitykset, kohteet ja kaikenlainen henkinen laatu liittyy mielen sisältöihin ja prosesseihin. Vietti kanavoituu ja sitoutuu erilaisiin pyrkimyksiin, jotka voivat olla keskenään ristiriidassa.

1. pyrkimys tavoittelee mielihyvää huolimatta vaikeuksista ja mielipahasta.

2. pyrkimys tavoittelee jännittyneisyyden vähentämistä, pyrkii sitomaan vietin eri tavoin. Häiritsevyys ja jännittyneisyys johtuvat sitomattomasta, ”vapaana vellovasta” vietistä. Siihen liittyvä toistamispakko perustuu paitsi uhkaavan ärsykkeen hallitsemisyritykseen myös siihen, että toistuminen tarjoaa tunteen omasta jatkuvuudesta. Tavoitteena on vapautuminen sellaisista sisäisistä ja ulkoisista ärsykkeistä, jotka tuntuvat häiritseviltä.

Kaikki psyykkiset ilmiöt ovat käytännössä näiden kahden pyrkimyksen yhteisvaikutuksen tulosta, kompromissimuodosteita. Näihin liitettyjä ilmiöitä voidaan kuvata metapsykologisesti erilaisina sopeutumina, kanavoitumina, sitomisina ja varaumina.

Jos parisuhteessa ei 'pitäisi' olla kevyen sarjan ongelmia ja naisen katsotaan edustavan vietin 1. pyrkimystä, voidaan helposti nahdä että miehen edustuksen on oltava vietin 2. pyrkimystä, sillä jos mieskin edustaisi vietin 1. pyrkimystä, olisi seksiä paljon tai mitä ilmeisimmin liikaa.
(lisäviitteinä #10, #12, #23)

 

[väärin]

Ei kun vietti perustuu vain uteliaisuuteen. Tarkka tutkija on näin päätellyt.

 

[Niin]

Ei kun vietti perustuu vain uteliaisuuteen. Tarkka tutkija on näin päätellyt.

Ajatus oikein, mutta nimimerkki väärin.

Sekä vain sanan kohdalle kuuluisi laittaa sana pitkälti.

 

[N-vertainen]

Niin, hakatako yksin päätä seinään, lyödä nyrkkiä pöytään, tai ehkä liittää viisaat päät yhteen ja katsoa kenkiä?

Aivan. Näin "viisastenkivikin" voisi löytyä.

Entä jos kenkä puristaa, hiertää, lesti kivistää ilman kiveä kuin kengät väärissä jaloissa, tuntuu, ahistaa…

Konsultaatio jalkahoitajalle voisi auttaa... Jalkaterapeuttikin on olemassa, mutta siihen ei lienee tarvetta, kun astuminen onnistuu.... Muut terveyspalvelut pitänee keksiä itse ja annettava hoitokin itse. Laadukkaista palveluista kun on huutava pula.

Mielestäni seksin tarve (halu) voisi olla ainoa ongelmaton asia. Jos tarpeestakin tehdään ogelma ei jää muita kuin ongelmia ja ongelmaryppäitä, sillä sitä vietin tyydyttäminen on, pelkkiä ongelmia peräkkäin ja päällekkäin.[/QUOTE

Näin ajattelen myös. Ei vietti tai halu sinänsä voi olla ongelma, ellei se ole mittasuhteiltaan sellainen, että siitä on haittaa itselle tai toiselle, jolloin siitä tulee ongelma. `Normaalimittasuhteisena´ vietti ja halu on luonnon säätelemää tarvetta, mihin luonnostaan kuuluu tyydyttäytyminen terveyden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.

Koska tunne on epävarma, siksi että paha olo ei kokonaan järjellä selitettävissä. Looginen alitajunta 'tietää', että kaikki ei ole kunnossa, tämä ei voi mennä ihan näin, tässä ei nyt ole asiat täysin oikein. Jotain tästä puuttuu, mitä ei tiedosta, ei kunnolla tiedä mikä on ongelma.

Se ei ole oikeudenmukaista ketään kohtaan, koska perusteet eivät ole loogisesti pätevät, niitä ei ole tietoisesti tajuttu. Siksi emme toimi, vaan lykkäämme päätöstä. Emme halua puuttellisin tiedoin tehdä virhettä. Vasta kun 'tunne' ja 'järki' ovat 'samaa mieltä' syntyy varma olo ja päätöksentekokyky paranee.

Viisas näkemys. Se, missä määrin ihminen kokee elämänsä onnellisena/onnettomana ohjautuu paljolti tästä tiedostamattomasta pahasta olosta. Sen tuntee, muttei tiedosta tai tiedostaa vajaasti. Kyllä. Miksi ihminen suostuu elämään tässä pahan olon tiedostamattomassa "pimennossa"? Luulisi viisaan ihmisen kiireesti selvittävän mieltä vaivaavat pimennot, jotta ne eivät varjostaisi tietoisuutta ja estäisi toimimasta tavoitteellisesti, sekä tuntemasta elämää täydeksi. Eikö apukenoja "valaisuun" ole, vai estääkö sitä pelko nähdä "mörköjä" itsessä tai pelko "putoamisesta liian korkealta"? Pelkkä itseohjautuvuus tässäkään ei riitä, sillä yhtä merkityksellinen on lähiympäristön vaikutus. Näin ajattelen. Onko se toisen pyrkimyksiä oikeasti edistävää, vai näennäistä toisen `tekotukemista´, minkä lähtökohdat ovat enemmänkin omissa intresseissä. On aikamoinen "tragedia", jos kumppani kokee toisen tervehtymisen (tietoisuuden ja suotuisan päätöksentekokyvyn lisääntymisen) itselleen uhkana ja siksi vastustaa toisen oikeutettuja pyrkimyksiä. Hän lienee vastustaa siksi, että joutuisi itsekin katsomaan itseensä ja muuttumaan samalla, sekä tekemään päätöksiä mihin ei pysty tai halua.

Miten sitten päästä pahasta olosta, eli miten avartaa tarvittavaa tietoisuutta? Raamit ehken siinä, että ihmisen tiedostamaton ei ole koskaan saatavissa täysin tietoiseksi - se karkaa alati käsistä. Pointti lienee, että meidän tulisi olla riittävän tietoisia, jotta voisimme nauttia elämästä ja tuntea sen omaksi elämäksi. Kun emme näin tunne, tai tunnemme sen häiritsevän rajallisesti, tulisi jonkinlaista tietoisuutta avartavaa toimitaa olla, jotta voimme tehdä turvallisia päätöksiä elämässä tunteen ja järjen avulla. Millaista on sitten tähän sopiva tietoisuutta avaratava toiminta?

Psykoanalyysi ja terapiat tietty puoltavat paikkaansa, mutta ovat usein vain korjaavaa toimintaa. Voisiko ennaltaehkäisevässä mielessä näiden rinnalla tai niihin liittyen olla aivan `maalaisjärkeen´ perustuvaa lunnonmukaista toimintaa, kuten yhdessä harrastamista, tekemistä, sosiaalista toimintaa niille, jotka kokevat samantyyppisiä asioita ongelmaksi elämässä. Jotta kyseessä ei olisi mikään "olalletaputtelijoiden" piiri, niin toiminta vaatisi tavoitteellista asiantutevaa ohjausta.

1. pyrkimys tavoittelee mielihyvää huolimatta vaikeuksista ja mielipahasta. 2. pyrkimys tavoittelee jännittyneisyyden vähentämistä, pyrkii sitomaan vietin eri tavoin. Häiritsevyys ja jännittyneisyys johtuvat sitomattomasta, ”vapaana vellovasta” vietistä. Siihen liittyvä toistamispakko perustuu paitsi uhkaavan ärsykkeen hallitsemisyritykseen myös siihen, että toistuminen tarjoaa tunteen omasta jatkuvuudesta. Tavoitteena on vapautuminen sellaisista sisäisistä ja ulkoisista ärsykkeistä, jotka tuntuvat häiritseviltä.

Esititpä oivan jäsennyksen asiaan. Eläminen ainoastaan pyrkimyksessä1 merkinnee ennen pitkää turruttavaa "tyhjän polkemista", koska siitä puuttuu mielihyvän tuottamiseen tarvittava ärsykkeiden säätely ja hallinta. Pyrkimyksessä 2 haasteena on ärsykkeiden säätelyn hallinta erilaisissa suhteissa (ärsykemaailmoissa). Entäpä, kun ylimääräistä "vellovaa" viettä on paljon, mutta samalla sitä laukaisevaa viettiärsykettä vähintään yhtä paljon. Tilanne alkaa ensin `rassata´ ja käy vähitellen sitämättömäksi. Tilanne voi olla itselle yllättävä ja outo riippuen syntyneen energialatauksen voimakkudesta. Mitä tehdä?

Tasapainoon pääsy vaatii ja anelee ihmisessä ratkaisua, mutta keinot siihen pääsemiseksi ovat ristiriidassa muiden pyrkimysten kanssa. Raskaassa sarjassa silloin ollaan, vaikka elopaino ei riittäisi. Totta. On surullista todeta, että ratkaisukeinot tässä eivät oikein muuta voi olla, kun itselle ja toiselle enemmän tai vähemmän vahingollisia. Siinä kuin olosuhteiden pakosta joutuu yli-/alireagoimaan syntyneeseen viettienergiaan nähden, mikä sitten estää tyydyttäytymistä, tasapainoa ja pyrkimystä luonnontilaan. Se aiheuttaa kärsimystä, koska viettien on `pakko´ kanavoitua ristiriitaisiin pyrkimyksiin, mitkä eivät vapauta ihmistä häiritsevistä sisäisistä ja ulkoisista ärsykkeistä. Tällöin myös oma reagointi ja toiminta voi yllättää, sekä itsen että toisen, riippuen siis energialatauksen määrästä, sekä viettien luontaisista ja uusista kanavoitumisyrityksistä ristiriitaisten pyrkimysten keskellä. Siis kevyen ja raskaan sarjaan ongemaa riittää.

Paini tai nyrkkeily eivät kiinnosta missään sarjassa, mutta tatami tuntusi varmatenkin pehmeälle ja kehän reunat mukavasti myötäävälle, myös tyrmäyksessä...

 

[looginen]

Pelkkä itseohjautuvuus tässäkään ei riitä, sillä yhtä merkityksellinen on lähiympäristön vaikutus. Näin ajattelen.

Tutkiva oppiminen sopii kaikille ikäryhmille. Se on vanha luonnollinen tapa oppia uutta. Tutkivan oppimisen mallia voi soveltaa monella eri tavalla. Tärkeintä on, että opiskelijat oppivat ottamaan asioista selvää, tarkastelemaan kriittisesti löytämäänsä tietoa ja ratkaisemaan yhteisöllisesti ongelmia.

1. Oppiminen alkaa opiskelijoille autenttisista avoimista ongelmista.
2. Tietoa etsitää yksilöllisesti, mutta uutta tietämystä rakennetaan sosiaalisesti ryhmässä.
3. Tietoa hankitaan monipuolisesti ja monialaisesti.
4. Opiskelijat oppivat jakamaan asintuntemustaan.
5. Tutkivan oppimisen tavoitteena on kehittää opiskelijoiden metakognitiivisia taitoja. Näitä ovat mm. kriittisen tiedonhankinnan, tiimityön, päättelyn, tieteellisen ajattelun, itsesäätelyn, reflektoinnin sekä ongelmaratkaisun taidot.
6. Opettajan tehtävä on olla tukena, kannustajana ja tuutorina.

Prosessi etenee hallitusti ja syklisesti seuraavien vaiheiden kautta:
1.kontekstin luominen 2.ongelmien asettaminen 3.oppilaiden työskentelyteorioiden luominen 4.kriittinen arviointi 5.uuden syventävän tiedon hankkiminen 6.tarkentuvien kysymysten kehitteleminen 7.asteittain tarkentuvien teorioiden luominen 8.jaettu asiantuntijuus 9.tulosten julkistaminen

Eikö apukenoja "valaisuun" ole, vai estääkö sitä pelko nähdä "mörköjä" itsessä tai pelko "putoamisesta liian korkealta"?

NVC -vuorovaikutusmenetelmällä pyritään selkeyttämään kuuntelemista ja puhumista.
(auttaa vaihtamaan informaatiota ja ratkaisemaan erimielisyyksiä ilman konflikteja)

Keskeistä: Havainto, tunne, tarve, pyyntö.
Havainnot erotetaan tulkinnoista niin, ettei kriittisissä tilanteissa ajauduta tunteitten vietäväksi.
Tunne on hetkeen sidottu viesti, tie itse asiaan: tarpeisiin.
Jokainen on omien tarpeittensa paras asiantuntija. Keneltä siis kysyt mitä tarvitset?
Pyynnön esittäminen tekojen kielellä (mitä toinen voisi täsmällisesti tehdä juuri nyt ja tässä hetkessä?)
(Väkivallaton vuorovaikutus, Nonviolent communication, Marshall Rosenberg)

Onko se toisen pyrkimyksiä oikeasti edistävää, vai näennäistä toisen `tekotukemista´, minkä lähtökohdat ovat enemmänkin omissa intresseissä.

Aktiivinen empaattinen reflektio on toimintatapa jolla voi viestittää ymmärtävänsä.

Ei riitä että ymmärretään, on tärkeää että saa kokemuksen siitä että tulee ymmärretyksi. Käyttökelpoinen tekniikka on kuunnella aktiivisesti, erilaisin elein ja äännähdyksin voi ohjata kertomaan ja jatkamaan. Kertomaa voi palauttaa tiivistettynä ja yhteenvetoina, pyrkien koko ajan varmistamaan että ymmärtää palautteen ja tarvittaessa tarkistaa onko itse ymmärtänyt asian samoin.
Palautteet annetaan mieluummin ”verbikielellä” eli keskipisteessä on tekeminen pohdinnan sijaan. Tulkintoja vältetään tai annetaan vaihtoehtoja, jotka voi hylätä tai hyväksyä.

 

[N-vertainen]

Tutkiva oppiminen sopii kaikille ikäryhmille. Se on vanha luonnollinen tapa oppia uutta. Tutkivan oppimisen mallia voi soveltaa monella eri tavalla. Tärkeintä on, että opiskelijat oppivat ottamaan asioista selvää, tarkastelemaan kriittisesti löytämäänsä tietoa ja ratkaisemaan yhteisöllisesti ongelmia.

NVC -vuorovaikutusmenetelmällä pyritään selkeyttämään kuuntelemista ja puhumista.
(auttaa vaihtamaan informaatiota ja ratkaisemaan erimielisyyksiä ilman konflikteja)

Aktiivinen empaattinen reflektio on toimintatapa jolla voi viestittää ymmärtävänsä.

Ei riitä että ymmärretään, on tärkeää että saa kokemuksen siitä että tulee ymmärretyksi.

Em. metodikuvaukset olisivat takuuvarmoja tärppejä vertaistukitoiminnan kouluttajakoulutuksen maturiteettitenttiin. Eli erittäin sovellettavia itsetuntemuksen ja oppimisen laajentamisen interventioita, missä otettu huomioon yksilöllinen ja yhteisöllinen tiedon prosessointi ja ymmärryksen lisääminen, sekä asiantuntijuuden jakaminen. Tulosten näkökulmasta merkityksellisimpänä lienee tunteiden tunnistaminen ja hallinnan lisääminen emotionaalisen reflektion avulla.

 

[looginen]

Pointti lienee, että meidän tulisi olla riittävän tietoisia, jotta voisimme nauttia elämästä ja tuntea sen omaksi elämäksi. Kun emme näin tunne, tai tunnemme sen häiritsevän rajallisesti, tulisi jonkinlaista tietoisuutta avartavaa toimitaa olla, jotta voimme tehdä turvallisia päätöksiä elämässä tunteen ja järjen avulla.

Jos puhutaan tarpeista vaikkapa vertaistensa asiantuntijoiden kanssa, voi oikeastaan suoraan itsensä kautta todeta asioita, että tietää jotakin mitä ei ajattele tietävänsä. Niitä asioita on mahdollista tuoda omaan tietoisuuteen, käsitellä ja ymmärtää paremmin. Ymmärryksen lisääminen vaikuttaa yhtä selvästi asenteisiimme kuin ymmärtämättömyyskin.

Ristiriitoja kohdatessamme yritämme selittää muille omaa ymmärrystämme asioista, jotta toinen osaisi suhtautua samalla tavalla kuin me. Tiedämme alitajuisesti, että jos vähennämme erimielisyyksiä niin vähennämme riitelykin, vaikka emme tiedostaisi tätä logiikkaa. Selvitämme siis riitoja pyrkien lisäämään ymmärrystä.

Hankaluuksia koetaan aiheutuvan ns. vääristä asenteista, esim. suhtaudutaan torjuvasti, vastustetaan muutosta itsessä ja samalla odotetaan että toinen muuttuisi, kunhan hänet vain saisi ymmärtämään. Tämä kuitenkin usein käyttäytyy epäsuotuisasti vastareagoi impulsiivisesti. (impulssi: primitiivinen hetkellinen reaktio signaaliin)

Viittaan aiemmin mainitsemaani: "toisen puolustaminen omaa primitiivireakiota vastaan".
Se voisi tarkoittaa että käytetään metodeja (apuasennoitumista) hillitsemään ymmärtämistä haittaavaa omaa impulsiivista (offenssia) käyttäytymistä, jolloin toinen ei koe sitä uhkaavaksi eikä tunne tarvetta puolustaa itseään ts. vastustaa muuttumistaan (defenssiä).

Puhutaan esimerkiksi kuinka paha olo tulee seksuaalisen aloitteen torjunnasta. Sanotaan sen olevan järkyttävä kokemus. Mieli järkkyy ja luulen että siksi kun kokemuksesta jää ymmärtämättä jotakin. Jos jotain imiötä ei ymmärrä, sitä ei ymmärrä sittenkään vaikka kehittäisi primitiivireaktioita, aggressiivista käyttäytymistäkin siihen tarkoitukseen.

Luonnollisesti syntyy tarve tulla ymmärretyksi, tuntee tarvetta kertoa miltä se tuntuu. Voidaan vertaistukea torjutuksi tulemista. Jakaen kokemuksia ja ymmärtää sitä, oikeastaan kaikille ihmisille yhteistä kokemaa, ja todeta yhä uudelleen että pahalta tuntuu, eikä muuksi muutu, vai muuttuuko?

Miltä torjuminen tuntuu? Mitä torjuja tuntee? Tuntuuko se mitä hän torjujana tekee hyvältä vai pahalta? Olisiko niitä tunteita hyödyllistä yrittää ymmärtää? Voisiko vertaistuki auttaa ymmärtämään ei-vertaista, olisiko hyvä suhtautua häneen jollain tapaa vertaisenaan, asennoitua hyväksyen hänet samasta ongelmasta kärsijäksi?

Merkityksellistä tunteiden tunnistamista ja hallinnan lisäämistä emotionaalisen reflektion avulla.

Millaista on sitten tähän sopiva tietoisuutta avartava toiminta?

Parikeskustelu tai uudelleenarvottava parikeskustelu on vertaistuen muoto, tarkasti määritelty tapa ihmisille tukea toisiaan joko pareittain tai ryhmissä. Parikeskustelulla ei ole mitään suoranaista tekemistä parisuhteiden kanssa, vaikka sen tekniikoita voikin käyttää edistämään parisuhteen toimintaa.
(engl. Re-evaluation Counseling tai Co-Counseling, Alk. USA 1950-luvulla, Harvey Jackins, Suomessa 1990-luvun alusta)

 

[looginen]

On aikamoinen "tragedia", jos kumppani kokee toisen tervehtymisen (tietoisuuden ja suotuisan päätöksentekokyvyn lisääntymisen) itselleen uhkana ja siksi vastustaa toisen oikeutettuja pyrkimyksiä. Hän lienee vastustaa siksi, että joutuisi itsekin katsomaan itseensä ja muuttumaan samalla, sekä tekemään päätöksiä mihin ei pysty tai halua.

Alkusarjan ongelmia:
Primitiivireaktiona voi loukkaantua, suuttua ja mustaksi muuttua, miksi? Tutkimuksin on saatu tietää että oletus vaikuttaa käyttäytymiseemme. Loogista on että jos jotain ei tiedetä sitä voidaan arvailla, jotta voisi ymmärtää, muuten voi jäädä ymmälleen, eikä se tunnu hyvältä.

Loogista myös että asiat voivat ärsyttää ja niihin on vaikea suhtautua hyvällä tavalla. Jos ärsyttävä asia liittyy ihmiseen, se liitetään häneen eli mielletään henkilö ärsyttäväksi. Edelleen, koska hänessä on jotain ärsyttävää, on vaikeaa pitää hänestä, koska äsyttävyydestä ei tykätä.

Tutkimuksin on saatu selville että suhtaudumme eri tavalla ihmisiin, sen mukaan pidämmekö heistä vai emme. Olemme taipuvaisia tulkitsemaan miellyttävänä pitämämme hekilön ei-toivottua käyttäytymistä tahattomaksi (erehdyksenomainen vahinko). Samaan tapaan meillä on taipumus tulkita epämiellyttävän henkilön ei-toivottua käytöstä , tahalliseksi ärsyttämiseksi, vain sen takia ettemme pidä hänestä. Oletamme siis hänen motiivinsa pahaksi aikomukseksi, hekilökohtaiseksi riesaksi ja päättelemme hänen tarkoituksekseen ärsyttämällä suututtaa ja loukata saadakseen medänkin mielemme pahaksi. Tähän saakka kaikki onkin loogista, mutta jatko ei.

Jos jotain menee pieleen, se ei ole logiikka, vaan väärä oletus. On syntynyt ns. väärä asenne. Se on väärä siksi että se ei toimi oman tarkoituksemme mukaisesti. Se ei toimi oikein ja sillä perusteella oma asenteemme on väärä eli suhtaudumme väärin. Jos emme muuta asennettamme, se tarkoittaa ettemme halua ymmärtää, koska tiedämme ettemme voi saada tietää, koska asenne ei toimi. Se estää tarkoitustamme tietää, jotta voisimme ymmärtää.

 

[looginen]

Voisiko ennaltaehkäisevässä mielessä näiden rinnalla tai niihin liittyen olla aivan `maalaisjärkeen´ perustuvaa lunnonmukaista toimintaa, kuten yhdessä harrastamista, tekemistä, sosiaalista toimintaa niille, jotka kokevat samantyyppisiä asioita ongelmaksi elämässä.

Maatalousyhteiskunta perustui pitkälti perimätietoon ja uskoon. Teollisuusyhteiskunta perustui paljolti järkeen ja tieteeseen. Informaatioyhteiskunnan pohjaksi on esitetty intuitiota, vaikeasti esille prosessoitavaa tietoa.

Raamit ehken siinä, että ihmisen tiedostamaton ei ole koskaan saatavissa täysin tietoiseksi - se karkaa alati käsistä.

Kaksi ajattelutapaa:
a) tietoinen, kielellinen, looginen, analyyttinen
b) tiedostamaton, sanaton, ei-looginen, intuitiivinen

Tiedostamme tietävämme tai emme tiedosta.

Neljä tapaa tietää:
1. Emme tiedä, että emme tiedä (tietomme rajat)
2. Tiedämme, että tiedämme (positiivinen tieto)
3. Tiedämme, että emme tiedä (negatiivinen tieto)
4. Emme tiedä, että tiedämme (intuitio)

Tiedostamaton tiedetty tieto on siis intuitiota (ns. hiljainen tieto, 'kuudes aisti').

Se, missä määrin ihminen kokee elämänsä onnellisena/onnettomana ohjautuu paljolti tästä tiedostamattomasta pahasta olosta. Sen tuntee, muttei tiedosta tai tiedostaa vajaasti.

Intuitio ei ole arvaus, mutta tieto eroaa analyyttisesta tiedosta, mikä sis. käsitteellistä aineistoa. Intuitio on välitöntä - tieto suoraan kohteesta - tietämistä.

Luulisi viisaan ihmisen kiireesti selvittävän mieltä vaivaavat pimennot, jotta ne eivät varjostaisi tietoisuutta ja estäisi toimimasta tavoitteellisesti, sekä tuntemasta elämää täydeksi.

Tieteen historia tuntee tapauksia, joissa tiedemiehet saavat usein ensin intuition ratkaisusta ja vasta sitten syntyy valmis teoria. Ehkä antaa näkemystä siitä, millaisesta asiasta ihmisellä voi olla intuitiota, oikeaa suoraa tietoa luonnosta (myös itsestään). Vain siitä, mistä hänellä on "tarpeellinen" järkeen perustuva tietopohja.

Miten sitten päästä pahasta olosta, eli miten avartaa tarvittavaa tietoisuutta?

Kun aikaa on vähän ja tieto on puutteellista, intuitio voi olla oikea tapa ajatella. Intuitiota varten aivoissa on oma muistijärjestelmä alitajuisille muistoille, jotka ovat tietoisuuden tavoittamattomissa. Joskus käy niin, että pienikin heräte nostaa ongelman ratkaisun esille alitajunnasta. Voisi perustua aivojen tiedostamattomaan ja sanattomaan kykyyn kerätä ja käsitellä tietoa ja etsiä hankalasti havaittavia asiayhteyksiä. Intuitiota pidetään tärkeänä osana luovuutta.

Yksi tekniikka on palata säännöllisesti ongelman pariin ja tulostaa uudet tietoisuuden saavuttaneet havainnot asiasta. Tuttu esimerkki: Pohditaan heti ongelmaan liittyviä asioita lyhyesti ja sitten annetaan alitajunnan työskennellä, vaikkapa yön yli.

On surullista todeta, että ratkaisukeinot tässä eivät oikein muuta voi olla, kun itselle ja toiselle enemmän tai vähemmän vahingollisia.

Intuitio voi olla hyvä ongelmanratkaisun apukeino:
Immanuel Kantin mukaan intuitio oli käsitystä, jonka mieli tuottaa itse ilmiöstä.
Myös Henri Bergson ja Pythagoras pitivät intuitiota tärkeänä tiedon muotona.
John Locke sanoi, että "ajatukset, jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat tavallisesti kaikkein arvokkaimpia".

 

[N-vertainen]

Ymmärryksen lisääminen vaikuttaa yhtä selvästi asenteisiimme kuin ymmärtämättömyyskin.

Ristiriitoja kohdatessamme yritämme selittää muille omaa ymmärrystämme asioista, jotta toinen osaisi suhtautua samalla tavalla kuin me. Tiedämme alitajuisesti, että jos vähennämme erimielisyyksiä niin vähennämme riitelykin, vaikka emme tiedostaisi tätä logiikkaa. Selvitämme siis riitoja pyrkien lisäämään ymmärrystä.

Kyllä. Yhteinen ymmärrys ennaltaehkäisee riitelyä ja kuuluu yleisiin tapoihin, jotta asiat yhdessä hoituvat. On muistettava, että pelkällä ymmärryksen lisäämisellä emme kuitenkaan ratkaise riitoja / asioita ja että ihminen voi sairastua ymmärtämiseen - jäädä siihen koukkuun. Sairastumme silloin loputtomaan yritykseen ymmärtää toista ja ennen pitkää itse huomaamatta unohdamme itsemme toisen ymmärtämisen kustannuksella ja uuvutamme itsemme sairaiksi asti. "Yrityksestä ymmärtää" tulee henkisesti sairastuttava noidankehä. Tämä on yksi läheisriippuvuuden muoto. Olemme enemmänkin epäterveessa riippuvuussuhteessa toiseen, kuin että huolehtisimme siitä, että meillä on myös oma tärkeä hyvinvointi ja elämä. Ihminen unohtaa olla terveella tavalla itsekäs ja uhraa vain itsensä toisille. Hän on silloin hyväksikäytetty "oman käden kautta". Se ei ole tervettä asennoitumista itseen ja toiseen. Tällainen itsensä uhraaminen verhoutuu monen näennäishyvän alle. Ihminen voi perustella sitä itselleen toisen auttamisena tai jopa rakastamisena. Monet ovat taitureita näin "sahaamaan omaan silmään". Mutta tuloksena on vain sairaalloisen parsisuhdesymbioosin jatkuminen ja oma paha olo. On osattava vetää raja itsen ja toisen välille, myös parisuhteessa.

Hankaluuksia koetaan aiheutuvan ns. vääristä asenteista, esim. suhtaudutaan torjuvasti, vastustetaan muutosta itsessä ja samalla odotetaan että toinen muuttuisi, kunhan hänet vain saisi ymmärtämään. Tämä kuitenkin usein käyttäytyy epäsuotuisasti vastareagoi impulsiivisesti. (impulssi: primitiivinen hetkellinen reaktio signaaliin).

Emme todellakaan ymmärtämisellä saa toista muuttumaan. Voimme ymärtäen odotella toisen muutosta kuin "kuuta taivaalta" vuosia hamaan hautaan asti, mutta sitä odotellessa sairastutamme vain itsemme loputtomalla yrityksellä ymmärtää ja ymmärtää... Se ei tuo ratkaisua.

Viittaan aiemmin mainitsemaani: "toisen puolustaminen omaa primitiivireakiota vastaan".
Se voisi tarkoittaa että käytetään metodeja (apuasennoitumista) hillitsemään ymmärtämistä haittaavaa omaa impulsiivista (offenssia) käyttäytymistä, jolloin toinen ei koe sitä uhkaavaksi eikä tunne tarvetta puolustaa itseään ts. vastustaa muuttumistaan (defenssiä).

Tämä metodi on välttämätöntä psyykkisesti epätasapainossa olevia henkilöitä kohdatessa, koska muuten ei heihin saa kontaktia. Heillä provoitumis- ja ylireagointikynnys voi olla kuin hipaisunäppäin. Jos pystyy estämään toisen provosoitumista, niin samalla antaa hänelle mahdollisuuden päästä vapaaksi kahletivista reaktoista, sekä auttaa toista vapauttamaan sisäiset ajatuksen enegiat tavoitteen mukaiseen asian käsittelyyn. Käytetty psykiatrisessa hoidossa.

Sen sijaan "normaalisuhteissa" tätä metodia ei tarvita, koska jos kaksi henkisesti tervettä ja aikuiseksi kehittynyttä henkilöä keskustelee, niin silloin ei tarvitse muuttaa omaa käyttäytymistä sen pelossa, että toinen provosoituu tai hän ärsyyntyy primitiivireaktioon. Eikä myöskään itse tarvitse pelätä omaa provosoitumista tai primitiivireaktioita, kun oma psyykkinen itsesäätely toimii. Asioista voidaan keskustella hyvässä yhteishengessä turvallisesti, vaikka oltaisin eri mieltäkin.

Tiedetään, että avioliitoissa elää monia henkisesti epätasapainossa olevia ja psyykkisesti sairaita ihmisiä. Joku voi sairastua missä elämänvaiheessa vain ja sairastuminen tulee puolisolle uutena asiana tai hän havahtuu siihen pikkuhiljaa. On jokaisen oma asia miten mieltää roolinsa aviopuolisona/kumppanina. Tukeminen ja auttaminen toisen henkisessä sairaudessa on arvokasta, mutta parisuhteen tehtävä ei mielestäni ole krooninen hoitosuhde siten, että toinen uhraa itseään esim. jatkuvalla vain "yritän ymmärtää sinua" -asenteella. Jos tätä uhrautumista tekee, niin voi vain toivoa, että uhraajahoitajapuoliso tietää ja tunnistaa tämän itsessään. Rakkauteen ja velvollisuuksiin verhottuna ja tiedostamattomana uhrautumisena se vain sairastuttaa auttajan.

Miltä torjuminen tuntuu? Mitä torjuja tuntee? Tuntuuko se mitä hän torjujana tekee hyvältä vai pahalta? Olisiko niitä tunteita hyödyllistä yrittää ymmärtää? Voisiko vertaistuki auttaa ymmärtämään ei-vertaista, olisiko hyvä suhtautua häneen jollain tapaa vertaisenaan, asennoitua hyväksyen hänet samasta ongelmasta kärsijäksi?

Viittaa edeltävään tekstiini. On selvää, että kärsijöitä (vertaisia) on yhtä monta kuin on osapuolia. Siksi jokainen on hyvästyttävä ihmisenä ja ongelmaa tarkasteltava kaikkien näkökulmasta, jotta voisi sen myös siten ymmärtää.

Miltä läheisyyden ja seksin torjunta tuntuu ja mitä torjuja tuntee? Näiden selvittämisen ja tietämisen edellytyksenä on, että osapuolilla on valmiuksia analydoida itseään, sekä tunnistaa tunteita itsessään ja sen myötä toisessa. Jos nämä valmiudet ovat, niin on varsin hyvät edellytykset ongelman ratkaisuun ja parikeskustelu varmasti mainio väline tunteiden käsittelyyn. Entäpä, jos osapuolena on aleksityymikko, eli henkilö, jolla on kyvyttömyys tai vaikeus tuntea ja tunnistaa tunteita itsessään (n. joka 3:lla miehellä ja joka 5:llä naisella - siis aika yleistä)? "Arvelen", että monet hellyyttä ja seksiä pihtaavat (eivät ymmärrä itse pihtaavansa) henkilöt kuuluvat näihin - ovathan hellyys ja seksi voimakkaasti tunnekykyä vaativia asiota. Silloin alkeksityymikon kohdalla parikeskustelu ei ole mahdollista. Se ei yksinkertaisesti toimi, koska keskustelu tunteista ei ylipäätään onnistu. Aleksityymikon vaivana on, että hänellä ei ole kontaktipintaa tunteisiinsa, eikä hän yksinkertaisesti tunne. Hänelle voi kyllä kertoa, miltä kärsimys vastapuolessa tuntuu, mutta tämä on hänelle kuin pelkkää ilmaa, eikä hän siten kykene tätä merkitystä oivaltamaan, vaikka mikä olisi. Joku voi erehtyä luulemaan, että aleksityymikko voi parantua tynnekylmyydestä rakastamalla, mutta voi sentään, luuloksi asia jää viimeiseen henkäykseen asti.

Jatkuu...

 

[N-vertainen]

Alkusarjan ongelmia:
Primitiivireaktiona voi loukkaantua, suuttua ja mustaksi muuttua, miksi? Tutkimuksin on saatu tietää että oletus vaikuttaa käyttäytymiseemme. Loogista on että jos jotain ei tiedetä sitä voidaan arvailla, jotta voisi ymmärtää, muuten voi jäädä ymmälleen, eikä se tunnu hyvältä.

Tutkimuksin on saatu selville että suhtaudumme eri tavalla ihmisiin, sen mukaan pidämmekö heistä vai emme. Olemme taipuvaisia tulkitsemaan miellyttävänä pitämämme hekilön ei-toivottua käyttäytymistä tahattomaksi (erehdyksenomainen vahinko).

Jos jotain menee pieleen, se ei ole logiikka, vaan väärä oletus. On syntynyt ns. väärä asenne. Se on väärä siksi että se ei toimi oman tarkoituksemme mukaisesti. Se ei toimi oikein ja sillä perusteella oma asenteemme on väärä eli suhtaudumme väärin. Jos emme muuta asennettamme, se tarkoittaa ettemme halua ymmärtää, koska tiedämme ettemme voi saada tietää, koska asenne ei toimi. Se estää tarkoitustamme tietää, jotta voisimme ymmärtää.

On muistettava, että jokainen on vastuussa omista primitiivireaktioistaan ja niiden seurauksista.Terve ihminen ei provosoidu tai loukkaannu "turhasta" ja osaa suhteuttaa loukkausyritykset kontekstiinsa. Mutta yllätyksellinen loukatuksi tuleminen, esim. täysin vieraan ihmisen taholta saa aikaan varamasti jonkinlaisen kriisireaktion, jolloin loukkaantuneelle tulee tarve ymmärtää, miksi on tullut loukatuksi. Terve ihminen osaa myös pyytää anteeksi ja antaa anteeksi.

On totta, että "sädekehä" ihmisen yllä voi vaikuttaa omaan asennoitumiseemme häntä kohtaan. Mielestäni tästä ei kuitenkaan tule ongelmaa, jos meillä on selvät oman elämän arvot ja periaatteet, mitkä auttavat näkemään tämän läpi ja tarvittaessa tarkentamaan oletuksia ja asennoitumistamme oikeaan suuntaan. Viisas ymmärtää, ettei aina ole oikeassa ja omaa kantaa on välttämätöntä muuttaa, jos se vääräksi osoittautuu.

 

[N-vertainen]

Tiedostamaton tiedetty tieto on siis intuitiota (ns. hiljainen tieto, 'kuudes aisti').

Intuitiivisen tiedon merkitys korostuu ihmisen ikääntyessä elämänkokemuksen karttuessa. Sen varassa voi tehdä päätelmiä ja päätöksiä, mitkä aiempi elämänkokemus on osoittanut päteväksi. Voisi ajatella, että intuitiivinen tieto on oikeastaan ihmiselle sitä pätevintä tietoa, koska se kumpuaa ihmisestä itsestään, omista kokemuksista. Sen varassa toimimme ja saamme uusia ideoita ja voimme toimia luovasti.

Ei siis ole merkityksetöntä, millaisia elämänkokemuksia hankimme. Ne ovat kivijalkana myöhemmälle intuitiiviselle tiedolle ja toiminallemme. Onneksi kaikesta elämänkokemuksesta, voi kuitenkin ammentaa itselleen hyödyttävää intuitiota, kuhan muistaa ettei tavoitteineen loukkaa itseään, eikä toista. Intuitio luovuuden ja uusien innovaatioiden lähteenä on upea juttu, jos sillä tavoitellaan yhteistä hyvää.

John Locke sanoi, että "ajatukset, jotka usein tulevat etsimättä, ikään kuin tipahtavat päähän, ovat tavallisesti kaikkein arvokkaimpia".

Kiva, että viisaita miehiä ollut ennenkin luomassa uskoa omaan intuitioon.

 

[looginen]

On muistettava, että pelkällä ymmärryksen lisäämisellä emme kuitenkaan ratkaise riitoja / asioita ja että ihminen voi sairastua ymmärtämiseen - jäädä siihen koukkuun. Sairastumme silloin loputtomaan yritykseen ymmärtää toista ja ennen pitkää itse huomaamatta unohdamme itsemme toisen ymmärtämisen kustannuksella ja uuvutamme itsemme sairaiksi asti. "Yrityksestä ymmärtää" tulee henkisesti sairastuttava noidankehä.

Käsitän että tarkoitat tässä ns. ymmärtäväistä suhtautumista toiseen, mukautumista ja sopeutumissairautta.

Tarkoitin pelkkää alkuymmärrystä ajatuksina, ei asenteena eikä tekoina. Minun olisi ollut viisampaa puhua käsittämisestä ja asiayhteyksien tajuamisesta. Taisin oppia tärkeän kielellisen keinon tulla ymmärretyksi, kiitos!

Tässä on nyt kriisin uhka ja mahdollisuus. Tiedostan miten vaarallista on pyytää palautetta.
1. jännä : "Ymmärrätko?"
2. karmee: "Käsitätkö?"
3. järrkky: "Tajuatko?"
Potentiaalinen katastrofi: "Yritä ymmärtää!"
No, uskon että ymmärrät helposti ja vaivattomasti.

Tarkoitin että ymmärtämisellä saa itsensä ymmärtämään toista ja itse muuttuu (automaattisesti). Ratkaisu on eri asia. Lähtökohtani on häiriintynyt mutta ns. terve ihminen, jonka sairauksilla ei ole suurta vaikutusta asiaan. Aleksitymiaan saatan palata myöhemmin.

Tämä metodi on välttämätöntä psyykkisesti epätasapainossa olevia henkilöitä kohdatessa, koska muuten ei heihin saa kontaktia.

Ymmärrän että metodin ylikäyttö saattaa ylittää ylireagointikynnyksen. Liioittelu voidaan mieltää aliarvioivaksi, toisen ymmärryksen ja kykyjen vähättelyksi, henkilön mitätöinniksi. Defenssinkö pukkasi?

Suonet minulle vaikeassa asiassa hieman ilmaisullista vapautta ja rohkenen ehdottaa tulkintaa tarpeelliseksi laajemmassa merkitysessä (yli välttämättömän tarpeen). Kysehän on paljolti siitä minkä katsoo tarpeelliseksi ja viimekädessä, siitä mikä sopii, mitä suosii, mihin suostuu.

Jos metodia käytetään psykiatrisessa hoidossa, se kai tekee hyvää kenen tahansa psyykkeelle, hellämielinen menetelmä. Metodin käyttötarkoitus on siis hoitaa psyykettä. Vaarallisia aiheita ovat mielleyhtymät psykiatriasta, mutta niitä ei ole terveellistä pitää kylkiäisinä.

Terve käyttö = hellä-varoen, mielellään, mielihyvää tuottavasti.
Terve tarkoitus = mieli-hyvä, miellyttävä olo, mieluinen lopputulos.
Hellä polla voi olla kuin hyväilynäppi hipiälle.

Meillä kaikilla provosoitumis- ja ylireagointikynnys vaihtelee terveellisesti. Järkytymme, kohtaamme toisiamme terveinä, vain hetkellisesti psyykkisesti epätasapainossa, tarkoituksena päästä tasapainoon, jotta emme jäisi pitkään epätasapainoon, sairastuisi. Jos henkilöitä kohdatessa metodia siedetään, saadaan pidettynä kontakti heihin mieleisellä tavalla. Jos pystymme estämään omaa tai toisen provosoitumista, niin samalla saamme itsellemme mahdollisuuksia päästä/päästää vapaaksi tärkeällä hetkellä. Engiot angstilomalle.