Mielestäni seksin tarve (halu) voisi olla ainoa ongelmaton asia. Jos tarpeestakin tehdään ogelma ei jää muita kuin ongelmia ja ongelmaryppäitä, sillä sitä vietin tyydyttäminen on, pelkkiä ongelmia peräkkäin ja päällekkäin.[/QUOTE
Näin ajattelen myös. Ei vietti tai halu sinänsä voi olla ongelma, ellei se ole mittasuhteiltaan sellainen, että siitä on haittaa itselle tai toiselle, jolloin siitä tulee ongelma. `Normaalimittasuhteisena´ vietti ja halu on luonnon säätelemää tarvetta, mihin luonnostaan kuuluu tyydyttäytyminen terveyden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.
Koska tunne on epävarma, siksi että paha olo ei kokonaan järjellä selitettävissä. Looginen alitajunta 'tietää', että kaikki ei ole kunnossa, tämä ei voi mennä ihan näin, tässä ei nyt ole asiat täysin oikein. Jotain tästä puuttuu, mitä ei tiedosta, ei kunnolla tiedä mikä on ongelma.
Se ei ole oikeudenmukaista ketään kohtaan, koska perusteet eivät ole loogisesti pätevät, niitä ei ole tietoisesti tajuttu. Siksi emme toimi, vaan lykkäämme päätöstä. Emme halua puuttellisin tiedoin tehdä virhettä. Vasta kun 'tunne' ja 'järki' ovat 'samaa mieltä' syntyy varma olo ja päätöksentekokyky paranee.
Viisas näkemys. Se, missä määrin ihminen kokee elämänsä onnellisena/onnettomana ohjautuu paljolti tästä tiedostamattomasta pahasta olosta. Sen tuntee, muttei tiedosta tai tiedostaa vajaasti. Kyllä. Miksi ihminen suostuu elämään tässä pahan olon tiedostamattomassa "pimennossa"? Luulisi viisaan ihmisen kiireesti selvittävän mieltä vaivaavat pimennot, jotta ne eivät varjostaisi tietoisuutta ja estäisi toimimasta tavoitteellisesti, sekä tuntemasta elämää täydeksi. Eikö apukenoja "valaisuun" ole, vai estääkö sitä pelko nähdä "mörköjä" itsessä tai pelko "putoamisesta liian korkealta"? Pelkkä itseohjautuvuus tässäkään ei riitä, sillä yhtä merkityksellinen on lähiympäristön vaikutus. Näin ajattelen. Onko se toisen pyrkimyksiä oikeasti edistävää, vai näennäistä toisen `tekotukemista´, minkä lähtökohdat ovat enemmänkin omissa intresseissä. On aikamoinen "tragedia", jos kumppani kokee toisen tervehtymisen (tietoisuuden ja suotuisan päätöksentekokyvyn lisääntymisen) itselleen uhkana ja siksi vastustaa toisen oikeutettuja pyrkimyksiä. Hän lienee vastustaa siksi, että joutuisi itsekin katsomaan itseensä ja muuttumaan samalla, sekä tekemään päätöksiä mihin ei pysty tai halua.
Miten sitten päästä pahasta olosta, eli miten avartaa tarvittavaa tietoisuutta? Raamit ehken siinä, että ihmisen tiedostamaton ei ole koskaan saatavissa täysin tietoiseksi - se karkaa alati käsistä. Pointti lienee, että meidän tulisi olla riittävän tietoisia, jotta voisimme nauttia elämästä ja tuntea sen omaksi elämäksi. Kun emme näin tunne, tai tunnemme sen häiritsevän rajallisesti, tulisi jonkinlaista tietoisuutta avartavaa toimitaa olla, jotta voimme tehdä turvallisia päätöksiä elämässä tunteen ja järjen avulla. Millaista on sitten tähän sopiva tietoisuutta avaratava toiminta?
Psykoanalyysi ja terapiat tietty puoltavat paikkaansa, mutta ovat usein vain korjaavaa toimintaa. Voisiko ennaltaehkäisevässä mielessä näiden rinnalla tai niihin liittyen olla aivan `maalaisjärkeen´ perustuvaa lunnonmukaista toimintaa, kuten yhdessä harrastamista, tekemistä, sosiaalista toimintaa niille, jotka kokevat samantyyppisiä asioita ongelmaksi elämässä. Jotta kyseessä ei olisi mikään "olalletaputtelijoiden" piiri, niin toiminta vaatisi tavoitteellista asiantutevaa ohjausta.
1. pyrkimys tavoittelee mielihyvää huolimatta vaikeuksista ja mielipahasta. 2. pyrkimys tavoittelee jännittyneisyyden vähentämistä, pyrkii sitomaan vietin eri tavoin. Häiritsevyys ja jännittyneisyys johtuvat sitomattomasta, vapaana vellovasta vietistä. Siihen liittyvä toistamispakko perustuu paitsi uhkaavan ärsykkeen hallitsemisyritykseen myös siihen, että toistuminen tarjoaa tunteen omasta jatkuvuudesta. Tavoitteena on vapautuminen sellaisista sisäisistä ja ulkoisista ärsykkeistä, jotka tuntuvat häiritseviltä.
Esititpä oivan jäsennyksen asiaan. Eläminen ainoastaan pyrkimyksessä1 merkinnee ennen pitkää turruttavaa "tyhjän polkemista", koska siitä puuttuu mielihyvän tuottamiseen tarvittava ärsykkeiden säätely ja hallinta. Pyrkimyksessä 2 haasteena on ärsykkeiden säätelyn hallinta erilaisissa suhteissa (ärsykemaailmoissa). Entäpä, kun ylimääräistä "vellovaa" viettä on paljon, mutta samalla sitä laukaisevaa viettiärsykettä vähintään yhtä paljon. Tilanne alkaa ensin `rassata´ ja käy vähitellen sitämättömäksi. Tilanne voi olla itselle yllättävä ja outo riippuen syntyneen energialatauksen voimakkudesta. Mitä tehdä?
Tasapainoon pääsy vaatii ja anelee ihmisessä ratkaisua, mutta keinot siihen pääsemiseksi ovat ristiriidassa muiden pyrkimysten kanssa. Raskaassa sarjassa silloin ollaan, vaikka elopaino ei riittäisi. Totta. On surullista todeta, että ratkaisukeinot tässä eivät oikein muuta voi olla, kun itselle ja toiselle enemmän tai vähemmän vahingollisia. Siinä kuin olosuhteiden pakosta joutuu yli-/alireagoimaan syntyneeseen viettienergiaan nähden, mikä sitten estää tyydyttäytymistä, tasapainoa ja pyrkimystä luonnontilaan. Se aiheuttaa kärsimystä, koska viettien on `pakko´ kanavoitua ristiriitaisiin pyrkimyksiin, mitkä eivät vapauta ihmistä häiritsevistä sisäisistä ja ulkoisista ärsykkeistä. Tällöin myös oma reagointi ja toiminta voi yllättää, sekä itsen että toisen, riippuen siis energialatauksen määrästä, sekä viettien luontaisista ja uusista kanavoitumisyrityksistä ristiriitaisten pyrkimysten keskellä. Siis kevyen ja raskaan sarjaan ongemaa riittää.
Paini tai nyrkkeily eivät kiinnosta missään sarjassa, mutta tatami tuntusi varmatenkin pehmeälle ja kehän reunat mukavasti myötäävälle, myös tyrmäyksessä...