Onko kumppanisi ollut mustasukkainen ilman syytä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mustis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mustis

Vieras
Oletteko koskaan kärsineet siitä, että kumppaninne olisi kamalan mustasukkainen ilman, että teillä oikeasti olisi mitään tunteita tai peliä kenenkään toisen kanssa? Kun huomaan nyt itse olevani kovin mustasukkainen, vaikka ei varsinaisesti ole mitään syytä, kuvitelmat ovat omassa päässäni.. Haluaisin siis vaan kuulla, että onko tämä tämmöinen aiheeton mustasukkaisuus yleistäkin. En ole mitenkään näyttänyt mustasukkaisuuttani, koska järjellä ymmärrän sen olevan aiheetonta, eikä minulla ole varsinaisesti mitään syytä epäillä miestä mistään.

Ehkä tämä on vain omaa epävarmuuttani. Pelkään jatkuvasti, että mieheni löytää jonkun toisen ja rakastuu tulisesti johonkin toiseen ja jättää minut. Se pyörii mielessä niin paljon, että se on tullut jopa uniini ja nuo pelot ahdistavat kovasti. En epäile, että mieheni ryhtyisi epärehelliseen petokseen, mutta pelkään sitä, että hän vaan eräänä päivänä ilmoittaa löytäneensä toisen. Mitä on toisaalta täysin turha pelätä, koska jos niin on tapahtuakseen, en mahda asialle yhtään mitään...
 
Kun huomaan nyt itse olevani kovin mustasukkainen, vaikka ei varsinaisesti ole mitään syytä, kuvitelmat ovat omassa päässäni..
Tämä tilanne on määrätyn henkilön olemuksen ja käyttäytymisen aikaan saama prosessi, mikä alkaa, kehittyy ja loppuu tunnistettavien ja yleispätevien sääntöjen mukaan. (Tennov)

"Aluksi tuntuu kuin olisin omasta tahdostani halunnut ottaa selvää romanttisista tunteistani. Ajatukseni palaavat aina samaan kohtaan: haluan olla kanssasi. Samantekevää mitä teen tai missä olen, en voi välttää läheisyyttäsi. Ajatuksissani elät kaiken, minkä minäkin koen, olet aina vierelläni. Välillä tunnen itseni äärettömän onnelliseksi, kauttasi saa koko elämäni merkityksen, vaikeuteni tuntuvat mitättömiltä. Mutta välillä tunkeutuvat ajatukseni sinuun häiritsevästi. En voi pyyhkiä niitä pois. Voin tuntea itseni tyytyväiseksi vain, jos kuvittelen tilanteen, jossa vastaat tunteisiini. Ajan kuluessa tuskaannun. Mutta miksi tahdonvoimani ei riitä?” (Tennov)

Haluaisin siis vaan kuulla, että onko tämä tämmöinen aiheeton mustasukkaisuus yleistäkin.
Yleistä se on, mutta ei aiheetonta. Ei miehen aiheuttamaa, eikä tavallaan Sinunkaan, mutta rakastumisprosessissa sitä aiheuttaa itsestään, tahtomattaan. Tunteet syntyvät ajatuksista, ja niiden hallinta on heikkoa.

Joudumme hyväksymään sen tosiasian, että ihmisessä esiintyy normaali "mielettömyys", tahdosta riippumaton, irrationaalinen ajatuksen ja käyttäytymisen kausi." (Tennov)

En ole mitenkään näyttänyt mustasukkaisuuttani, koska järjellä ymmärrän sen olevan aiheetonta…
Vaikka tunne-elämän kypsyydellä tai lukeneisuudella ei ole korrelaatiota rakastumisen syntyyn, vaikuttavat ne kuitenkin ratkaisevasti siihen, miten paljon rakastumisen tunteiden annetaan vaikuttaa käyttäytymiseen. Tietää tai ainakin aavistaa rakastumisen tunteiden hetkellisyyden ja epärealistisuuden. Hän ei anna niiden ohjata ulkoista käyttäytymistään. (Tennov)

…eikä minulla ole varsinaisesti mitään syytä epäillä miestä mistään.
Rakastunut henkilö tuntee riippuvuuttaan rakastetustaan. Tämä saattaa tuottaa myös pelkoa, koska rakastettu voisi tällöin halutessaan käyttää myös sitä valtaa, mikä hänellä on häneen rakastuneeseen henkilöön. Toisaalta myös läheisyys voi pelottaa, sillä juuri se saa rakastuneen tuntemaan konkreettisesti tämän riippuvuussuhteen olemassaolon. Merkittävä osa rakastumisen tunteista perustuu muistoihin ja kokemuksiin eikä rakkaudenkohteen ominaisuuksiin. (Alberoni)

Se pyörii mielessä niin paljon, että se on tullut jopa uniini ja nuo pelot ahdistavat kovasti.
Rakastumisen seurannaisilmiöitä ovat depressio, epävarmuus ja sosiaalisten suhteiden vaikeutuminen.
– fyysiset ahdistuksen oireet, mm. hermostuneisuus ja ujous rakastumisen kohteen seurassa.
– ajatusten pyöriminen alituisesti rakastumisen kohteen ympärillä.
Ne saattavat antaa iloisia tunteita, mutta usein ne ovat täynnä epätoivoa, epätietoisuutta rakastumisen kohteen tunteista. (Tennov)
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko koskaan kärsineet siitä, että kumppaninne olisi kamalan mustasukkainen ilman, että teillä oikeasti olisi mitään tunteita tai peliä kenenkään toisen kanssa? Kun huomaan nyt itse olevani kovin mustasukkainen, vaikka ei varsinaisesti ole mitään syytä, kuvitelmat ovat omassa päässäni.. Haluaisin siis vaan kuulla, että onko tämä tämmöinen aiheeton mustasukkaisuus yleistäkin. En ole mitenkään näyttänyt mustasukkaisuuttani, koska järjellä ymmärrän sen olevan aiheetonta, eikä minulla ole varsinaisesti mitään syytä epäillä miestä mistään.

Ehkä tämä on vain omaa epävarmuuttani. Pelkään jatkuvasti, että mieheni löytää jonkun toisen ja rakastuu tulisesti johonkin toiseen ja jättää minut. Se pyörii mielessä niin paljon, että se on tullut jopa uniini ja nuo pelot ahdistavat kovasti. En epäile, että mieheni ryhtyisi epärehelliseen petokseen, mutta pelkään sitä, että hän vaan eräänä päivänä ilmoittaa löytäneensä toisen. Mitä on toisaalta täysin turha pelätä, koska jos niin on tapahtuakseen, en mahda asialle yhtään mitään...

Onko kumppanin aiheellinen epäily mustasukkaisuutta lainkaan? Eikö mustasukkaisuus ole aina katteetonta epäilyä, riittämättömyydentunnetta ja menettämisen pelkoa?

Minä aina ihmettelen, kun sanotaan, että mustasukkaisuus kuuluu rakkauteen. Eikö rakkaus ole mielumminkin toisen hyväksymistä ja luottamusta eli juurikin mustasukkaisuuden vastakohta?
 
Viimeksi muokattu:
Minä myös joutunut laittamaan jo kaksi miestä kiertoon aiheettoman mustasukkaisuuden takia. Se on ihan oikeesti ainoa asia joka johtaa varmasti eroon.

Toinen esti tapaamasta tuttavia sukulaisia. ei toimittanut viestejä ja muutenkin sabotoi muiden kanssa normaalia asiointia.

Toinen tuli tyttöjen illan jälkeen tarkistamaan 8tulin kotiin klo 3), aamuyöllä klo 5 aikaan onko kentie uusia miehen kalosseja eteisessä.

Tekosyynä pakastemustikoiden tuonti siihen aikaan minun pakkaseen. olisi nyt edes käyttänyt enemmän mielikuvitusta tms.

Sai mennä. Mustikat pidin.

Ihan oikeesti oikea rakkaus luottaa ja uskoo ei koko ajan epäile.



Onko kumppanin aiheellinen epäily mustasukkaisuutta lainkaan? Eikö mustasukkaisuus ole aina katteetonta epäilyä, riittämättömyydentunnetta ja menettämisen pelkoa?

Minä aina ihmettelen, kun sanotaan, että mustasukkaisuus kuuluu rakkauteen. Eikö rakkaus ole mielumminkin toisen hyväksymistä ja luottamusta eli juurikin mustasukkaisuuden vastakohta?
 
Viimeksi muokattu:
Onko kumppanin aiheellinen epäily mustasukkaisuutta lainkaan?
Mustasukkaisuus on menettämisen pelkoa. Epäily ei ole pelkoa.

Jos epäilee menettävänsä kumppanin on tavallisesti luonnollinen seuraus että alkaa pelätä menettämistä eli alkaa tuntea mustasukkaisuutta (siis tuntee menettämisen pelkoa).

Tunne on sama, eikä siihen vaikuta se onko epäily:
1. ns. aiheellinen, realistinen, rationaalinen (perustuu toteen, vastaa todellisuutta)
2. ns. aiheeton, epärealistinen, irrationaalinen (ei perustu toteen, ei vastaa todellisuutta)

Huom! Epäily voi olla vain todistamaton, toteennäyttämätön, tai ettei epäilyn näyttöä uskota todeksi.

Eikö mustasukkaisuus ole aina katteetonta epäilyä, riittämättömyydentunnetta ja menettämisen pelkoa?
Tuota katetta en oikein ymmärrä tässä yhteydessä? Yl. shekkiä epäillään katteettomaksi?
Jokatapauksessa menettämisen pelko aiheutuu jonkinlaisesta todellisesta tai kuvitellusta mahdollisuudesta menettää.

Esimerkiksi vaara, uhka, riski. Epäillään tapahtumien seurauksena olevan kumppanin menetys ja se pelottaa.

Minä aina ihmettelen, kun sanotaan, että mustasukkaisuus kuuluu rakkauteen.
Se ei ole rakkautta, eikä se kuulu rakkauteen, mutta se voi liittyä tilanteeseen, mihin liittyy myös rakkautta.
Jos henkilöstä ei välitä lainkaan, ei tämän menettämistä pelkää (ei menetä mitään oleellista, ei syytä pelkoon).
Rakastaminen on rakkautta, henkilöllä on merkitystä, arvoa ja se on syy pelätä menettämistä, jos sellainen tilanne tulee. On muitakin esim. pelon määrää vähentäviä ja pelkoon vaikuttavia asioita, kuten menetyksen hyväksyminen.

Rakastuminen ei ole rakkautta, rakastumisen kohdehekilöllä on suurin mahdollinen arvo ja on syytä panikkiin, mikäli rakastunut ajattelee menettävänsä hänet. Sekin riittää kun vain kokeillakseen keksii ja kuvittelee menetystilanteen, ja vaikka tietää ettei se varmasti ole totta, voi silloinkin jo tuntea voimakasta ahdistusta (pelkoa).

Rakastunut on taantunut lapselliseen mielentilaan. Kuin esim. 3-vuotias lapsi, kun äiti häipyy näkyvistä (toiseen huoneeseen), alkaa pelätä että äiti katoaakin oikeasti olemattomiin, selittämättömästä syystä, samoin rakastunut alkaa tuntea menettämisen pelkoa, kun rakastumisen kohde ei ole tavoitettavissa (näkyvillä).

Aikuinen tietenkin tietää realiteetit, mutta ei osaa mitenkään selittää, miksi hän tuntee niin. Luonnollisesti hän yrittää kuumeisesti läpikäydä muistojaan tarkastellen ja haluaa löytää jonkin menneen hetken 'väärän' tulkinnan, millä hän voisi selittää tunteensa. Hän ei löydä pätevää syytä ja ahdistuu pahasti. Saattaa tuntua että hän ei voi luottaa todellisuustajuunsa, havaintoihinsa, koska (mystinen) 'ristiriita' ei niiden avulla selviä (elämän hallitsemattomuus).

Eikö rakkaus ole mielumminkin toisen hyväksymistä ja luottamusta eli juurikin mustasukkaisuuden vastakohta?
Mustasukkaisuuden vastakohta on ei mustasukkaisuutta.
Menettämisen pelon vastakohta on että ei pelkää menettämistä.

Luottaminen ja turvallisuudentunne vähentää pelkoja.
Hyväksymistä en äkkiseltään osaa liittää näihin (kts. edellinen).
 
Viimeksi muokattu:
Pettäjät eivä ajattele yhtään minkä tekevät kumppanilleen ja tämän tuleville kumppaneille! Se olen oppinut kantapään kautta.

Elän avoliitossa miehen kanssa, jonka edelliset liitot kariutuivat siihen, kun nainen petti ja jäi kiinni. Onko se minun vika? Ei ole, mutta kaksi vuotta (eli suhteemme ajan) olen joutunut maksamaa edellisten teoista.

Olen moraalisen kasvatuksen saanut enkä edes pystyisi pettämään miestäni vaikka syytä olisi kun siitä jatkuvasti syytetään. En vain kykene niin en kykene. Mutta millä todistat sen miehelle??? En käy muualla kuin töissä ja töiden jälkeen ruokakaupassa. Kerran kuukaudessa käyn vanhemmillani, jonne mieheni ei tule,koska ei halua olla vanhempieni kanssa missään tekemisissä.

En ole tietääkseni antanut mitään syytä epäillä, että pettäisin, sillä olen avoin KAIKESTA. Jos puhelimeeni tulee viesti, laitan mieheni katsomaan keneltä se on ja mitä siinä sanotaan. Jokaisen puhelun sisällön ja soittajan kerron rehellisesti. Mitään outoja selittämättömiä puheluita tai viestejä minulle ei tule eikä minulla ole syytä valehdellakaan mistään. Edellisessä työpaikassani minulla oli työpuhelin jota jouduin koko ajan kantamaan mukana ja rasitteena. Siitäkin jouduin puheluerittelyn näyttämään miehelleni ja tekemään selontekoa kirjallisesti siitä kenelle mikäkin puhelu kuului.

Kahden vuoden riitojen, syyttelyiden, huoraksi haukkumisien ja itkujen jälkeen hän taitaa vihdoin olla tajunnut, etten petä häntä. Minulta tuo tappelu vei voimat, itsetunnon ja luottamuksen miehiin. Enää hän ei minua syytä, mutta huomaa asenteestani mustasukkaisuutta kohtaan, etten enää sitä siedä. Jos esim telkkarissa on aiheesta jotain, niin minä todella ilmaisen kantani asiaan ja teen sen hyvin vihaisesti ja äänekkäästi, jotta hän ymmärtää mitä on minulle tehnyt. Nyt olen työpaikassa, jossa olen ainoa nainen. Tappelu siitäkin alkuun tuli, mutta mieheni kävi paikan päällä kerran ja näki, ettei ole syytä huoleen ja keskustelemme asioista edelleen avoimesti. Sen olen oppinut, että kaikesta joutuu tappelemaa, mutta kaikkea ei tarvitse sietää!!

Joskus voisi ajatella sitäkin, mitä tekee toiselle ja jopa kolmannelle osapuolelle, joka on täysin syytön tilanteeseen!! Onneksi en ole mieheni edellisiä tavannut, sillä heille voisi käydä huonosti tavatessaan minut. Sen verran suuren 'helvetin' olen heidän takiaan käynyt läpi!!!

On hyvä olla vähän mustasukkainen puolisostaan, sillä se osoittaa vain sitä että välittää, mutta liika on liikaa. Joskus se voi mennä sairaalloisiin mittasuhteisiin ja silloin kärsivät tilanteesta kaikki. Onko se oikein?
 
Pettäjät eivät ajattele yhtään minkä tekevät kumppanilleen ja tämän tuleville kumppaneille! Sen olen oppinut kantapään kautta.
On olemassa pettäjiä jotka ajattelevat ja kärsivät omantunnontuskia, ja pettäjiä joilla ei omaatuntoa ole. Heitä sanotaan narsisteiksi. Ehkä tämä loukkaa, mutta en tiedä loukkaamatontakaan tapaa puhua asiasta.

En käy muualla kuin töissä ja töiden jälkeen ruokakaupassa. Kerran kuukaudessa käyn vanhemmillani, jonne mieheni ei tule,koska ei halua olla vanhempieni kanssa missään tekemisissä.
Mustasukkaisuuden ja omistamisen halun välillä on vain hiuksenhieno ero, jota on kovin vaikea tunnistaa.
Lue: Menettämisen pelko ja kontrollin menettämisen pelko.

Mutta millä todistat sen miehelle???
Logiikan laki: NEGAATIOTA EI VOI TODISTAA!
Sitä mitä ei ole olemassa, on mahdotonta todistaa olemassaolemattomaksi (jo kielenkäyttökin kömpelöä). Se on syyttäjän etu, kun langettaa mahdottoman todistustaakan syytetylle.

Olen moraalisen kasvatuksen saanut enkä edes pystyisi pettämään miestäni vaikka syytä olisi kun siitä jatkuvasti syytetään. En vain kykene niin en kykene.
Sinulla on omatunto. Onko miehelläsi?
Tietynlaiset ihmiset kuuluvat luonnehäiriöisen uhrien riskiryhmään. Alla piirteitä, joita narsistien uhreille usein kuuluu:
– kasvatuksella alistumaan opetetut
– kiltit, kohteliaat ja sivistyneesti käyttäytyvät
– identiteetistään epävarmat
– riippuvuuteen taipuvaiset
– sisäisesti puolustuskyvyttömät (henkilöt, joilla on sisäinen tarve alistumiseen ja syyllistymiseen)
– ulkonaisesti puolustuskyvyttömät (esim. työyhteisössä alaiset, taloudellisesti riippuvaiset, aviopuolisot ja lapset)
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/kuka-joutuu-luonnehairioisen-uhriksi/

Joskus voisi ajatella sitäkin, mitä tekee toiselle ja jopa kolmannelle osapuolelle, joka on täysin syytön tilanteeseen!! Onneksi en ole mieheni edellisiä tavannut, sillä heille voisi käydä huonosti tavatessaan minut. Sen verran suuren 'helvetin' olen heidän takiaan käynyt läpi!!!
Onko Sinulla muuta kuin miehen sana? Entä jos tarkistaisit miten asiat ihan varmasti todellisuudessa ovat?

Jos puhelimeeni tulee viesti, laitan mieheni katsomaan keneltä se on ja mitä siinä sanotaan. Jokaisen puhelun sisällön ja soittajan kerron rehellisesti. …jouduin puheluerittelyn näyttämään miehelleni ja tekemään selontekoa kirjallisesti…
Onko se menettämisen pelkoa vai kontrollin menettämisen pelkoa?

Sen olen oppinut, että kaikesta joutuu tappelemaan, mutta kaikkea ei tarvitse sietää!!
Ei siis oppimisvaikeuksia. Hyvä asia miehelle. Mitä miehesi tarvitsisi sietää?

Kahden vuoden riitojen, syyttelyiden, huoraksi haukkumisien ja itkujen jälkeen hän taitaa vihdoin olla tajunnut, etten petä häntä.
Mitä hän on tajunnut:
a) ettei ole menettämässä Sinua?
b) ettei ole menettämässä kontrollia Sinuun?
c) osaa käyttää parhaita menetelmiä kontrolloidakseen Sinua?

Joskus se voi mennä sairaalloisiin mittasuhteisiin ja silloin kärsivät tilanteesta kaikki. Onko se oikein?
Ei.

Onko se minun vika? Ei ole, mutta kaksi vuotta (eli suhteemme ajan) olen joutunut maksamaan edellisten teoista. Minulta tuo tappelu vei voimat, itsetunnon ja luottamuksen miehiin.
Edellisten vai nykyisen? Hinta on kova. Jos olet ostanut pötypuheita, niin kenen vika se on?
 
Viimeksi muokattu:
On olemassa pettäjiä jotka ajattelevat ja kärsivät omantunnontuskia, ja pettäjiä joilla ei omaatuntoa ole. Heitä sanotaan narsisteiksi.

Näinpä on. Jatkan aloitusta pettämisestä. On selvää, että henkilö, joka pettää kumppaniaan ei kunnioita kumppaniaan, eikä sitäkään, jota pettää. Pettäjä pitää pettämistä itseoikeutettuna ja saattaa perustella sitä itsekkäistä lähtökohdista, sekä hakea ymmärrystä pettämiselleen ”näennäisylevillä” syillä. Pettäjä pettää viime kädessä aina itseään, vaikka kohdistaa pettämisen toiseen. Pettäjä kieltää itseltään ja/tai toiselta mahdollisuuden hyvään. Itsepetos pettämisen muotona on aivan yhtä tuomittavaa kuin suora toisen pettäminen, kuten syrjähyppy. Hälytyskellot saavat aiheesta soida, jos ihminen ylipäätään pettää – yhtä hyvin toista kuin itseään. Itsestäänselvää on, että pettäjän tie ei pitkä ole. Siksi älkäämme pettäkö – edes rakkauden nimissä!
 
Viimeksi muokattu:
Pettäjä pitää pettämistä itseoikeutettuna ja saattaa perustella sitä itsekkäistä lähtökohdista, sekä hakea ymmärrystä pettämiselleen ”näennäisylevillä” syillä. Pettäjä pettää viime kädessä aina itseään, vaikka kohdistaa pettämisen toiseen. Pettäjä kieltää itseltään ja/tai toiselta mahdollisuuden hyvään.
Siksi älkäämme pettäkö – edes rakkauden nimissä!
Voisiko motiivina käydä esimerkki ketjusta 45.v.?

Kahden ihmisen rakastuminen on yhtä arvokasta kuin rakastaminen, koska rakastuminen on rakastamisen käytännön toteutumisen yksi ehto tahdon ohella. Näistä muodostuu rakkaus toiseen tunteina ja tekoina. Jotkut eivät voi sitä kieltää itseltään millään, mistä on myös laulu: "I can`t stop loving you".
Klikkaa vihreätä nuolta yllä nähdäksesi alkuperäinen ketjun viesti kokonaisuudessaan!
 
Viimeksi muokattu:
Olen edelleenkin samaa mieltä.
Tarkoitukseni ei ole muokata mielipiteitä, mutta mikä merkitys mielipiteellä lopulta on?
45.v. - Ap: "Jum""""a tulen hulluksi....voiko ihastuminen tehdä ihmisen tällaiseen mielentilaan?!" - "mä olen tyhmä ja idiootti mutta tuntuu siltä että petän avokkiani henkisesti koko ajan."

"…huh mä en voi vannoa ettenkö tekisi jotain mitä ei missään nimessä saisi avovaimo tehdä. Seuraukset voivat olla sellaiset että oma suhde on koetuksella mutta kun en voi tälle "mielentilalle" mitään."
Viesti #29 - http://keskustelu.plaza.fi/viesti/10562556/29/

Rakkaus on kohtuullista
Viesti #27 - http://keskustelu.plaza.fi/viesti/10562498/27/

Mikä niistä eri rakkauden muodoista? Kaikkiko?
 
Viimeksi muokattu:
Mielestäni on aiheellista ja aiheetonta mustasukkaisuutta. Jokainen saa tuntea pieniä mustasukkaisuuden pistoksia joskus ja se on vain ihmisluonteeseen kuuluvaa. Haluaisimme olla kumppanillemme se halutuin jne. Sairaus on asia erikseen, mutta miten suhtautua mustasukkaisuuteen, joka ei mielestäni ole sairasta.

Mutta esim. minun naiseni on sanonut suhteemme alkumetreillä, että he olisivat yhdessä hänen entisen rakkaansa kanssa , jos olosuhteet sen sallisivat, mutta ne eivät sitä salli. Ja että heidän suhteensa oli ihaninta, mitä hän on kokenut. Ja nyt he tyytyvät puhelinkeskusteluihin, mutta jos he olisivat vapaita, he tapailisivat edelleen. No,se oli alun jutteluja se ja tilanne on ainakin minun suunnaltani muuttunut tämän vuoden aikana. minkä olemme yhdessä olleet, mutta ? Heidän yhteydenpitonsa jatkuu. He ovat siis pelkkiä ystäviä? Tai minä sairas?

Jaa, olenko siis mustasukkaisuuden riivaama ihminen, vai elänkö vain sellaisen ihmisen kanssa, joka haaveilee entisestään ja tyytyy minuun paremman puutteessa?

Tämä suhde on parasta, jota olen kokenut pitkään aikaan (siis olen n.neljäkymppinen pitkän ja kylmän avioliiton läpi käynyt).

Taidan itsekkin tietää vastauksen kysymykseen,.
 
Tarkoitukseni ei ole muokata mielipiteitä, mutta mikä merkitys mielipiteellä lopulta on?
45.v. - Ap: "Jum""""a tulen hulluksi....voiko ihastuminen tehdä ihmisen tällaiseen mielentilaan?!" - "mä olen tyhmä ja idiootti mutta tuntuu siltä että petän avokkiani henkisesti koko ajan."

"…huh mä en voi vannoa ettenkö tekisi jotain mitä ei missään nimessä saisi avovaimo tehdä. Seuraukset voivat olla sellaiset että oma suhde on koetuksella mutta kun en voi tälle "mielentilalle" mitään."
Viesti #29 - http://keskustelu.plaza.fi/viesti/10562556/29/

Rakkaus on kohtuullista
Viesti #27 - http://keskustelu.plaza.fi/viesti/10562498/27/

Mikä niistä eri rakkauden muodoista? Kaikkiko?

Jos näistä jonkun cocktailin tekisi, niin siinä olisi merkittävä osa ap:45v:n tuntemuksia. Eli ajatusten täyttyminen mielikuvilla ja fantasioilla rakastetusta, jotka pyörivät mielessä, sekä piina kun ei näe toista. Korvieni väli ei kuitenkaan miellä asiaa suoranaisena puolison pettämisenä, koska ajattelen, että aitoon rakkauteen ei kuulu puolison pettämäinen - edes ajatuksissa. Jos omassa mielessä on joku toinen, kuin puoliso, niin voi kysyä oman rakkauden perään.

Sanompa, että cocktailini ei maistuisi hyvälle, jos siinä ei olisi "Rakkauden kohtuullisuutta", eli mielestäni elämässä on välttämätöntä turvata nautintojen kohtuullinen määrä, jotta emme kuoleentuisi ihmisinä. Jos emme tätä turvaamista tee, niin sitä voi pitää myös itsepetoksena.

Ehkä kirjoitukseni merkitys olisi siinä, että mielestäni elämässä rakkauden mahdollistuminen ei salli pettämistä, joten mietin keinoja, miten rakkauden voisi mahdollistaa ilman pettämistä. Enhän pettää haluaisi. Toinen tarkoitus kirjoitukselle oli pitää oma ajatukset "kottikärryllä" suhteessa tapahtumiin - sen minkä mielikuviltani pystyn. Tuliko oma motiivisi aiheeseen ketjusta "45v" ja minkälaisia merkityksiä pyörittelit kirjoituksellasi pettämisestä?
 
Viimeksi muokattu:
Tuliko oma motiivisi aiheeseen ketjusta "45v" ja minkälaisia merkityksiä pyörittelit kirjoituksellasi pettämisestä?
Pettämisen eri tunnusmerkit eivät ole oleellinen pointti. Jos asiaa ajattelee niin on todettava että ap45v tietoisesti varautuu pettämiseen, asennoituu etukäteen suunnitelmallisesti siten. Lisäksi hän ottaa förskottia mustasukkaisuudesta, eli pelkää menettävänsä kohteen ennekuin on tätä edes saanut tai onko yhtään sinnepäinkään vielä.

Jos näistä jonkun cocktailin tekisi, niin siinä olisi merkittävä osa ap:45v:n tuntemuksia. Eli ajatusten täyttyminen mielikuvilla ja fantasioilla rakastetusta, jotka pyörivät mielessä, sekä piina kun ei näe toista.
Meinaatkohan että sitä voi sekoitella yksilöllisesti vaikka jokaisella rakastuneella on aina samoja tuntemuksia, täyttymyksiä, pyörimystä, piinaa jne. Tuhansiin kertaan tutkittu ja aina samat tulokset kaikkialla. Missään maailman kolkassa ei ole koskaan toisenlaista rakastumista. Mistään opitusta riippumatta aina sama juttu - ikivanha ihan uus.

Sanompa, että cocktailini ei maistuisi hyvälle, jos siinä ei olisi…
Kiinnostaisi tietää paremmin miksi ihmiset eivät hyväksy faktoja, vaan järkeilevät loputtomiin asiaa, mikä ei noudata kuitenkaan heidän järkeään. Muuta syytä en ole oikein keksinyt kuin tuon: Coctailin on pakko olla hyvää, muutenhan se ei olisi hyvää. Tiedä sitten kostunko paljonkaan kun en saa tarkempaa tolkkua. 45v-ketjua lakkasin ymmärtämästä kun rakkauksilla ei ole mitään väliä. Kerrotaan sanomatta:

Minusta tunteeseen liittyy tunteminen ja sen tuntee kun se tuntuu. Oikea tunne tuntuu juuri oikealla tavalla ja sen tuntee oikeasti silloin oikeaksi. Voimakkaasti tuntuva tunne on ikäänkuin voimaltaan suurempi ja sillä on selvästi voimakas tunneperäisesti suurempi vaikutus tuntemiseen, ja siltä se on minunkin kokemukseni mukaan tuntunut… jne.
 
Viimeksi muokattu:
Kiinnostaisi tietää paremmin miksi ihmiset eivät hyväksy faktoja, vaan järkeilevät loputtomiin asiaa, mikä ei noudata kuitenkaan heidän järkeään.

Minultakin tolkku mennyt selityksiin / järkeilyihin. Kun tuntee ja tunnistaa tunteensa, niin sehän on upea asia. Mitä niitä kuitenkaan vain selittelemään. Voisiko jatkaa opiskelua? Teoriajakso on käyty kiitettävästi, mutta se ei enää riitä. Seuraavana on käytäntö. Itse valitussa soveltuvassa ja antoisassa oppimispaikassa oppiminen sujuu. Ovathan oppimisvalmiudet ja edellytykset erinomaiset – sitähän ei tarvitse edes epäillä. Voiko silloin muuta tullakaan kuin hyvää. Jos olisin opettaja ja oppilasta ei näkyisi, niin olisin huolissani ja miettisin, että onko hän laiska ja saamaton ja pitäisikö hänet itse hakea kouluun. Ehkä olen kuitenkin kärsimätön ja minun olisi vain luotettava siihen, että hänellä on perustellut syyt olla tulematta. Maltan siis odottaa vielä, enkä revi nutturaani.

Meinaatkohan että sitä voi sekoitella yksilöllisesti vaikka jokaisella rakastuneella on aina samoja tuntemuksia, täyttymyksiä, pyörimystä, piinaa jne. Tuhansiin kertaan tutkittu ja aina samat tulokset kaikkialla.

Merkitys on siitä, että rakastuneen tuntemukset ovat hänelle itselleen ainutkertaisia, vaikka ne ovat samoja sekoituksia kuin kaikilla muillakin. Että näin.
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko koskaan kärsineet siitä, että kumppaninne olisi kamalan mustasukkainen ilman, että teillä oikeasti olisi mitään tunteita tai peliä kenenkään toisen kanssa? Kun huomaan nyt itse olevani kovin mustasukkainen, vaikka ei varsinaisesti ole mitään syytä, kuvitelmat ovat omassa päässäni.. Haluaisin siis vaan kuulla, että onko tämä tämmöinen aiheeton mustasukkaisuus yleistäkin. En ole mitenkään näyttänyt mustasukkaisuuttani, koska järjellä ymmärrän sen olevan aiheetonta, eikä minulla ole varsinaisesti mitään syytä epäillä miestä mistään.

Ehkä tämä on vain omaa epävarmuuttani. Pelkään jatkuvasti, että mieheni löytää jonkun toisen ja rakastuu tulisesti johonkin toiseen ja jättää minut. Se pyörii mielessä niin paljon, että se on tullut jopa uniini ja nuo pelot ahdistavat kovasti. En epäile, että mieheni ryhtyisi epärehelliseen petokseen, mutta pelkään sitä, että hän vaan eräänä päivänä ilmoittaa löytäneensä toisen. Mitä on toisaalta täysin turha pelätä, koska jos niin on tapahtuakseen, en mahda asialle yhtään mitään...

Nämä ovat juuri niitä asioita, joissa on mietittavä onko ajatus omaa tuotetta vai onko siinä perää.

Jos asiat ovat suhteellisen ok ja tulee mustasukkainen olo, niin minun mielipiteeni on, että siihen oloon on tullut jokin aihe, ehkä pienikin.

Minä en väheksy vaistoja ja tuntemuksia. Toivottavasti kuitenkin on niin, että kysymys oli jostakin harmittomasta flirtistä. Puhu miehesi kanssa asiasta avoimesti ja kerro peloistasi, niin mieskin osaa sitten ottaa sinut huomioon puolisona, eikä vain varjona.
 
Viimeksi muokattu:
Kun tuntee ja tunnistaa tunteensa, niin sehän on upea asia.
Niin minustakin. Tuntuu siltä että tunnenkin tunteita ja mikä parasta tunnen ne heti kun ne alkavat tuntua. Tunnistaminen vie jonkin verran vielä aikaa, mutta on tärkeää tietää mitä tuntee, vaikka jälkeekinpäin. Kaksi olen jo oppinut tunnistamaan luotettavasti. Kun kuvittelen jotain ja jos se käy toteen niin se oli pelko, ja jos se taas ei toteudu niin se oli toive.

"Life*is*divided*up into the*horrible*and*the*miserable" - (Al-Bert Ain't Staying)
 
Viimeksi muokattu:
Kaksi olen jo oppinut tunnistamaan luotettavasti. Kun kuvittelen jotain ja jos se käy toteen niin se oli pelko, ja jos se taas ei toteudu niin se oli toive.

Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Toisaalta tuosta voi ”sivuvetona” tehdä senkin johtopäätöksen, että ajattelet kaikkien kuvitelmiesi toteutumista lähtökohtaisesti ei-toteutuvina. Pitääkö paikkaansa? Esimerkiksi jos opiskelisit, niin voit joko kuvitella lähtökohtaisesti itsesi joskus oikeasti valmistuvana (positiivinen orientaatio opiskeluun ja itsevarmuus valmistumisesta). Silloin valmistumisesi toteutuminen tuskin osoittaa menneet opiskelutuntemukset peloiksi. Siis kuvitelman toteutuminen ei ole pelkoa ja toive on asian toteutumista. Vai mitä? Sen sijaan (logiikkasi mukaan), jos kuvittelet itsesi alun perin ei-valmistuvana, niin silloin valmistumisen toteutuminen on pelkoa ja jos et valmistu niin se on toive. Siis kuvitelman toteutuminen on pelko ja jos se ei toteudu, niin se on toive... Näinkö?

Olen samaa mieltä, että omia ja toisen tunteita / tunteiden tunnistamista on syytä kuunnella ja suhtautua niihin myös kunnioittavasti. Nehän ihmistä kuitenkin ohjaa ja kuljettaa oman järjen ”tahtipuikoilla”, jotta elolle sopiva paikka löytyisi.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Toisaalta tuosta voi ”sivuvetona” tehdä senkin johtopäätöksen, että ajattelet kaikkien kuvitelmiesi toteutumista lähtökohtaisesti ei-toteutuvina. Pitääkö paikkaansa?
Pitää suurinpiirtein, ja tämä koskee, erityisesti toiveita.

Esimerkiksi jos opiskelisit, niin voit joko kuvitella lähtökohtaisesti itsesi joskus oikeasti valmistuvana (positiivinen orientaatio opiskeluun ja itsevarmuus valmistumisesta). Silloin valmistumisesi toteutuminen tuskin osoittaa menneet opiskelutuntemukset peloiksi. Siis kuvitelman toteutuminen ei ole pelkoa ja toive on asian toteutumista. Vai mitä? Sen sijaan (logiikkasi mukaan), jos kuvittelet itsesi alun perin ei-valmistuvana, niin silloin valmistumisen toteutuminen on pelkoa ja jos et valmistu niin se on toive.
Kyllähän minä koko ajan opiskelen mutta en voi kuvitella valmistuvani, ainakaan lähtökohtaisesti, sillä sellainen tuntuisi jotenkin lopullisen oloiselta. Mielestäni minulla on kyllä hyvinkin positiivinen orientaatio, ja pystyn loogisesti perustelemaankin sitä ajatellen termodynamiikan lakeja. En esimerkiksi kykene ylläpitämään negentropiaa, vaan sopeudun siihen että entropia lisääntyy ympäristössäni kaiken aikaa. Näinollen kehitys on siis katsottava positiiviseksi.

Tarkoitatko että minun pitäisi toivoa sitä mitä pelkään tai pelätä sitä mitä toivon? Luulen ettei kumpikaan maistuisi cockelistailina hyvälle.

Siis kuvitelman toteutuminen on pelko ja jos se ei toteudu, niin se on toive... Näinkö?
Niin juuri sanoin ja tarkoitin. Lisäksi jotkin tarmodynaamiset kokeiluni tukevat tätä teoriaa, koska olen käytännössä havainnut että: Mitä aikaisemmin olen hommat aloittanut, sitä nopeammin ne ovat jääneet kesken.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän minä koko ajan opiskelen mutta en voi kuvitella valmistuvani, ainakaan lähtökohtaisesti, sillä sellainen tuntuisi jotenkin lopullisen oloiselta. Mielestäni minulla on kyllä hyvinkin positiivinen orientaatio, ja pystyn loogisesti perustelemaankin sitä ajatellen termodynamiikan lakeja. En esimerkiksi kykene ylläpitämään negentropiaa, vaan sopeudun siihen että entropia lisääntyy ympäristössäni kaiken aikaa. Näinollen kehitys on siis katsottava positiiviseksi.

Tarkoitatko että minun pitäisi toivoa sitä mitä pelkään tai pelätä sitä mitä toivon? Luulen ettei kumpikaan maistuisi cockelistailina hyvälle.

Samoin on minullakin. Toisille elämä alkaa opinnoista valmistumisesta, minulla se varmaankin siihen päättyy. Vaikka valmista on tullutkin useammalla taholla. Viimeksi viime viikolla kilahti yksi todistus postissa kotiin. Tunnistin tilanteesi, koska itselläni pelot ja toiveet menevät samansuuntaisesti.

Olen joskus ajatellut, että olisiko kyseessä jonkin sortin läheisriippuvuus. Toisten / toisen tarpeet menevät aina omien edelle ja omien toiveiden toteuttaminen, kuten valmistuminen saa jäädä. Läheisriippuvaisessa suhteessahan toinen antaa lähes koko ajan ja kaikkensa, mutta saaminen sitten jää. Antaminen eri tavoin ikään kuin luo tunteen itsestä korvaamattoman hyödyllisenä, mikä sitten tuo harhaisesti oikeutuksentunteen olla läheisriippuvaisessa ”toinen vain antaa ja toinen ottaa” -periaatteella. Toki muitakn syitä voi olla läheisriippuvaisessa suhteessa pysymiseen.

Mutta mitä tässä pelkäämme? Ehkä pelkona on oman itsen hyväksyminen sellaisena kuin se on. Sen sijasta, että hyväksymme itsemme (näemme itsemme tärkeänä ja arvokkaana) yritämme vain voittaa toisen hyväksyntää. Emme ehkä ajattele niin (kuten ehkä pitäisi), että olisimme oikeutettuja ja ansaittuja siihen tärkeään ja hyvään, mikä itselle ihan oikeutetusti kuuluisi. Emme siten noteraa itsellemme tärkeitä asioita. Olisikohan jotenkin näin?

Omalla kohdallani olen ajatellut, että voisiko kyse olla myös läheisriippuvuuteen liittyvästä liiallisesta julmuudesta omille virheille, mutta epäterveestä kyvystä sietää ja hyväksyä muiden väärinkäytöksiä. Osaako vihastua silloin kun pitäisi, vaan vihastuuko silloin kun ei pitäisi?

Ajatuksissa on pyörinyt myös se, että tulevatko omat tarpeet kohdatuksi. Kykenenkö itse antamaan itselleni oman emotionaalisen tyydytyksen, mihin terveen ihmisen tulisi pystyä. Vai onko mikä tahansa lämmin ruumis parempi kuin ei yhtään lämmintä ruumista? Lisäksi, pitääkö (jotakin) tekemistä olla niin paljon, että ei ole `muka´ aikaa joutaa kohtaamaan omaa sisäistä elämää.

On todettu, että läheisriippuvainen on taituri selittämään tätä läheisriippuvaista käyttäytymistään itselleen ja toisille. Hän voi viimeiseen asti lojaalina järkiperäistää rakastamansa ihmisen epäkunnioittavan käyttäytymisen keksimällä hänelle hyviä tekosyitä. "Hän ei tarkoita sitä." "Hän ei tehnyt sitä pilkatakseen." "Se on parasta mihin hän pystyy." "Hänellä oli niin kauhea lapsuus." Jne., jne., jne.

"Keskeinen piirre on, että läheisriippuva ihminen "sietää sen" ja "ymmärtää", tuskallisista tunteistaan huolimatta. Odottaessaan lisäpisteitä taivaassa, tai että heidän jatkuvan rakastamisensa ja huolehtimisensa kautta heidän rakastettunsa paranisi taianomaisesti, he sietävät epäkunnioittavaa kohtelua. Läheisriippuvan mieleen ei juolahda, että ei ole OK "ottaa vastaan" ja "sietää" mitä tahansa. Ja mikä harmillisinta, suuri osa tätä väärinkohtelun hyväksyntää tapahtuu ilman, että läheisriippuva osapuoli kokee tulevansa kohdelluksi väärin!"

Tässä omaa ja vähän lainattuakin aiheesta, mitä olen omalla kohdallani miettinyt. Olen siis etsinyt syytä elää ”ei-toteutuvalla” ennakko-oletuksella suhteessa omiin tarpeisiin ja toiveisiin. Mitä itse ajattelet?

Lisäksi jotkin tarmodynaamiset kokeiluni tukevat tätä teoriaa, koska olen käytännössä havainnut että: Mitä aikaisemmin olen hommat aloittanut, sitä nopeammin ne ovat jääneet kesken.

Niin, itse olen joskus kokeillut tarjonnan lakeja ja todennut että: Mitä nopeammin vieraalle tarjoilee, sitä nopeammin hän lähtee. Tämän opin ihan yhdestä kerrasta. Muuten onkin mennyt päin vastoin. Sitä en ole oppinut vieläkään.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta mitä tässä pelkäämme? Ehkä pelkona on oman itsen hyväksyminen sellaisena kuin se on. Sen sijasta, että hyväksymme itsemme (näemme itsemme tärkeänä ja arvokkaana) yritämme vain voittaa toisen hyväksyntää. Emme ehkä ajattele niin (kuten ehkä pitäisi), että olisimme oikeutettuja ja ansaittuja siihen tärkeään ja hyvään, mikä itselle ihan oikeutetusti kuuluisi. Emme siten noteraa itsellemme tärkeitä asioita. Olisikohan jotenkin näin?
Siinähän se minun ydinreaktorini on, eikä siihen tarvita kuin adhd, ja se on korkeemmas käres. Ei ole minun valmistautumisillani kummempia merkityksiä. Tyhmä laiska ja saamaton, ei sovellu koulutettavaksi. That's it - all right nothing left!
 
Viimeksi muokattu:
Siinähän se minun ydinreaktorini on, eikä siihen tarvita kuin adhd, ja se on korkeemmas käres. Ei ole minun valmistautumisillani kummempia merkityksiä. Tyhmä laiska ja saamaton, ei sovellu koulutettavaksi. That's it - all right nothing left!

Voisin vannoa, että olet koulutettava parhaasta päästä! Ei epäilystäkään!

Minulla opintojen pääurakasta vielä todistus saamatta, vaikka yhdestä sivu-urakasta todistus tulikin. Voin sanoa, että itselläni opiskelua konkreettisesti ohjaava motivaatio on kadonnut, vaikka isona osana aikaa tältä vie muut tehtävät ja velvollisuudet. Miksi motivaatio on kadoksissa?

Ajattelen, että motivaation lähteen tulisi löytyä ihmisen sisältä, siitä arvokkaimmasta ja tärkeimmästä itsestä, mikä ihminen viimekädessä itselleen on. Jos emme pidä iteämme arvokkaina tai unohdamme sen, niin olemme itsellemme haitaksi (ja teemme itsellemme haittaa), eikä meistä ole silloin muillekaan. Silloin pakenemme tätä välttämätöntä ja tärkeintä omaa motivaatiota ja keskitymme sen sijasta muiden palvelemiseen. Ainoaksi motivaatioksi tulee silloin joku muu asia / henkilö ja oma motivaatio jää huomiotta. ”Rakasta toista niin kuin itseäsi” ei siten ole tuulesta temmattu ajatus! Se sisältää rakkauden itsestä ja siten myös toisesta YHTÄ arvokkaina.

Tässä aamupäiväisiä ajatuksia ihanin kuvitelmin sinne jonnekin!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä