Entä minkälaiseksi minua olisi hyvä kouluttaa?
Tiedätkö itse tavoitteesi?
En tiedä, ei tule ainakaan näillä tiedoilla mieleeni tapaukseesi sopivalta selitykseltä tuntuvaa.?
En kysellyt Sinulta motivaatioraporttia itsesäni, joten tarkemmat tiedot puuttuivat. Kysymyseni motivaation katoamisesta oli yleisluontoinen ja vain johdatusta jatkoasiaan. En kannusta palstakäsittelyyn omien asioideni suhteen ja niillähän ei merkitystä, joten antaa asian olla.
Minulla on kyllä hyvää motivaatiota opiskeluun, mutta ei valmistumiseen tähtäävää motivaatiota ts. johonkin selvään tavoitteeseen, puhumattakaan päämäärään pyrkimyksestä.
Tunnistatkos todellakaan aitoa sisäistä motivaatiotasi päämääriisi pyrkimisessä? Mitä haluat? Oletko ajatellut selvittää sitä, mitä haluat? Onko se selvinnyt? Oletko siitä varma?
Jos muut eivät pidä meitä arvokkaina tai unohdamme sen, niin olemmeko heille haitaksi?
Voisiko olla niin, että silloin olemme haitaksi toiselle, jos/kun suostumme elämään aliarvostavassa suhteessa. Mikäli muut eivät pidä meitä arvokkaina ja vaikka unohtaisimmekin sen, niin tarvitseeko meidän olla heille "kynnysmattona"? EI. Jos suostumme "päähän potkittaviksi", niin etenkin silloin olemme toisille haitaksi, koska osoitamme heille epäeettisesti sen, että niin voi muka tehdä. Jos siten sattuisi pieni unohduksen lipsahdus, että unohdamme ettei toinen meitä arvosta ja samalla erehdymme häntä vielä uhraavasti huomioimaan, niin tällä tavoin vielä vahvistamme / palkitsemme toisessa tätä itsemme arvottomana kohtelua. Sama kuin bensan heittämistä tuleen, missä karrelle palamme itse ja toinen saisi jatkaa "onnellisen tietämättömänä" toista alentavaa käytöstään.
Siis mikä tällöin mättää? Joskus totuutta on vaikea kohdata / hyväksyä, mutta ajattelen, että tällöin emme (en tarkoita me-muodolla palstakirjoittajia, mutta olkoon nyt paremman muodon puutteessa tämä) oivalla, että emme todellisuudessa / käytännössä pidä itseämme ja sisintämme riittävän arvokkaana oman onnemme turvaamisessa, vaikka niin saatamme luulla ja sanoakin. Eli emme toimi itseämme tyydyttävällä / onnellistavalla tavalla niissä asioissa, mitkä ovat meille oikeasti tärkeitä. Pistämme edelle "muiden hyödyn/edun" luullen sen edistävän omaa ja yhteistä onnea, vaikka näin ei ole. Tällä ruokimme vain hetken tyytyväisyyttä saajan taholta ja jäämme itse osattomiksi. Ja noidankehä jatkuu.
Täydennä lause: Meistä ole silloin muillekaan
ja olemme heille
sekä teemme toisille
?
Ai käskykö?! Edellisestä lauseentäydennystehtävästä onkin jo aikaa...mutta pistämpä `Caps-lockit´ näin päin:
Meistä ole silloin muillekaan HYÖDYKSI ja olemme heille HAITAKSI, sekä teemme toisille MAHDOLLISUUDEN KÄYTTÄ MEITÄ HYVÄKSI.
Yritin jäsentää näin, vaikka asiaan olisi varmasti syvällisempääkin näkökulmaa. Miten itse olisit laittanut?
Jääkö se silloin huomiotta jos selvästi huomaa että oma motivaatio puuttuu?
Niin, olen käsittänyt, että oman motivaation puute voi olla tietoista (tietoiset motivaatiot) tai tiedostamatonta (tiedostamattomat motivaatiot). Jokainen tekee varmasti asioita, joihin ei ole omaa motivaatiota, mutta haluaa ne silti tehdä, jotta asiat sujuisi ja toisella olisi hyvä olla. Ei silloin oma tietoinen motivaatio jää huomiotta. Niin kuuluu ollakin. Tämä toimii vuorovaikutukseltaan normaalissa suhteessa, missä tietää, että antaessan myös saa.
Mutta sudenkuoppa on siinä, että itselle tärkeät motivaatiot voivat kuitenkin jäädä huomiotta. Tarkoitan sitä, että jos osa omasta motivaatiosta on pillossa, kätköksissä tai missä lie sen vuoksi, että on joutunut sen kätkemään itseltään esimerkiksi painostavien olosuhteiden pakosta tai tilanteessa missä ei itse koskaan saa. Eli elää harmillisesti niin onnettomissa olosuhteissa, että omat motivaatiot ovat olleet "tykin ruokana" toisen taholta tai toinen ei niitä kykene huomioimaan.
Tällöin tilalle tulee pakosta "ulkokohtaiset", toisia palvelevat motivaatiot, jos ei itse vihellä peliä poikki. Ulkokohtaisten motiivien jatkuva antaminen alkaa hiljalleen satuttaa, stessata, masentaa ja uuvuttaa ihmistä. Tästä on pakko riuhtaista itsensä turvallisesti irti jollakin aggressiolla. Tätä teen omalla kohdallani, mutta alakynnessä ilman luottamusta sitä on vaikea tehdä. Helppoa tämä ei ole, mutta pakollista, jos aion vielä joskus voivani antaa ja saada vastavuoroisesti. Uskon, että näin joskus on, mutta oman aikansa se vie. Alkumatkalla jo olen.
Jos ei edellistä halua tai saa toimimaan, niin toimisiko - Rakasta itseäsi niin kuin toistakin - joissakin tilanteissa hyvin?
Sudenkuoppansa tähänkin liittyy - kuinkas muuten. Toista voi luulla rakastavansa vaikka miten paljon ja uhraavansa hänelle kaikkensa, mitä luulee rakastamiseksi ja rakkaudeksi. Mutta lähtökohta ei olekaan aito rakkaus, vaan itsensä unohtava uhraaminen, siis kyky laiminlyödä itseä. Tällöin ihminen pakenee itse itselleen tärkeitä asioita ja vain uhrautuu toiselle, kuvitellen, että saisi antaessaan, vaikka näin ei ole. Voi toki saada, mutta tuskin saa sitä, mitä ihan oikeasti haluaa ja onnellistuttaa. Jos tämä uhraaminen vain jatkuu, niin ennen pitää uuvumme jälleen. Moni Mr./Mrs. lover forever ei tätä kykene tunnistamaan tai vain luulee niin. Veikkaan, että tätä ei usein edes haluta tunnistaa / tunnustaa, koska voi olla pelottava huomata vika itsessä. Mieluummin ärsyynnymme hakien syntipukkia toisesta henkilöstä tai muusta tälle ikävälle ärsytykselle. Kukapa haluaisi, että omat "ylevät" toimintaperiaatteet tulevat kyseenalaistettua. Tämä on yksi läheisriippuvuuden muoto ja siihen voi olla pahasti koukussa. Mutta onpahan sitten joku mato koukussa, vaikka ei tärppäisi

Siis vitsitkin vähissä.....
Läheisriippuvuudesta on useita muotoja, mutta käyttämäni lähde löytyypi täältä näin; (
http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/coinfor.html]Mit lheisriippuvuus oikein on?).