Onko kumppanisi ollut mustasukkainen ilman syytä?

[kuvitelmia]

Voisin vannoa, että olet koulutettava parhaasta päästä! Ei epäilystäkään!

Saa se minun puolestani niinkin olla. Kukaan ei kuitenkaan ole mainittavammin onnistunut kouluttaa minua. Entä minkälaiseksi minua olisi hyvä kouluttaa?

Voin sanoa, että itselläni opiskelua konkreettisesti ohjaava motivaatio on kadonnut, vaikka isona osana aikaa tältä vie muut tehtävät ja velvollisuudet. Miksi motivaatio on kadoksissa?

En tiedä, ei tule ainakaan näillä tiedoilla mieleeni tapaukseesi sopivalta selitykseltä tuntuvaa. Minulla on kyllä hyvää motivaatiota opiskeluun, mutta ei valmistumiseen tähtäävää motivaatiota ts. johonkin selvään tavoitteeseen, puhumattakaan päämäärään pyrkimyksestä.

Jos emme pidä itseämme arvokkaina tai unohdamme sen, niin olemme itsellemme haitaksi (ja teemme itsellemme haittaa), eikä meistä ole silloin muillekaan.

Jos muut eivät pidä meitä arvokkaina tai unohdamme sen, niin olemmeko heille haitaksi?
Täydennä lause: Meistä ole silloin muillekaan …… ja olemme heille …… sekä teemme toisille ……

Silloin pakenemme tätä välttämätöntä ja tärkeintä omaa motivaatiota ja keskitymme sen sijasta muiden palvelemiseen. Ainoaksi motivaatioksi tulee silloin joku muu asia / henkilö ja oma motivaatio jää huomiotta.

Jääkö se silloin huomiotta jos selvästi huomaa että oma motivaatio puuttuu?

”Rakasta toista niin kuin itseäsi” ei siten ole tuulesta temmattu ajatus! Se sisältää rakkauden itsestä ja siten myös toisesta YHTÄ arvokkaina.

Jos ei edellistä halua tai saa toimimaan, niin toimisiko - ”Rakasta itseäsi niin kuin toistakin ” - joissakin tilanteissa hyvin?

 

[Toisinaan]

Entä minkälaiseksi minua olisi hyvä kouluttaa?

Tiedätkö itse tavoitteesi?

En tiedä, ei tule ainakaan näillä tiedoilla mieleeni tapaukseesi sopivalta selitykseltä tuntuvaa.?

En kysellyt Sinulta motivaatioraporttia itsesäni, joten tarkemmat tiedot puuttuivat. Kysymyseni motivaation katoamisesta oli yleisluontoinen ja vain johdatusta jatkoasiaan. En kannusta palstakäsittelyyn omien asioideni suhteen ja niillähän ei merkitystä, joten antaa asian olla.

Minulla on kyllä hyvää motivaatiota opiskeluun, mutta ei valmistumiseen tähtäävää motivaatiota ts. johonkin selvään tavoitteeseen, puhumattakaan päämäärään pyrkimyksestä.

Tunnistatkos todellakaan aitoa sisäistä motivaatiotasi päämääriisi pyrkimisessä? Mitä haluat? Oletko ajatellut selvittää sitä, mitä haluat? Onko se selvinnyt? Oletko siitä varma?

Jos muut eivät pidä meitä arvokkaina tai unohdamme sen, niin olemmeko heille haitaksi?

Voisiko olla niin, että silloin olemme haitaksi toiselle, jos/kun suostumme elämään aliarvostavassa suhteessa. Mikäli muut eivät pidä meitä arvokkaina ja vaikka unohtaisimmekin sen, niin tarvitseeko meidän olla heille "kynnysmattona"? EI. Jos suostumme "päähän potkittaviksi", niin etenkin silloin olemme toisille haitaksi, koska osoitamme heille epäeettisesti sen, että niin voi muka tehdä. Jos siten sattuisi pieni unohduksen lipsahdus, että unohdamme ettei toinen meitä arvosta ja samalla erehdymme häntä vielä uhraavasti huomioimaan, niin tällä tavoin vielä vahvistamme / palkitsemme toisessa tätä itsemme arvottomana kohtelua. Sama kuin bensan heittämistä tuleen, missä karrelle palamme itse ja toinen saisi jatkaa "onnellisen tietämättömänä" toista alentavaa käytöstään.

Siis mikä tällöin mättää? Joskus totuutta on vaikea kohdata / hyväksyä, mutta ajattelen, että tällöin emme (en tarkoita me-muodolla palstakirjoittajia, mutta olkoon nyt paremman muodon puutteessa tämä) oivalla, että emme todellisuudessa / käytännössä pidä itseämme ja sisintämme riittävän arvokkaana oman onnemme turvaamisessa, vaikka niin saatamme luulla ja sanoakin. Eli emme toimi itseämme tyydyttävällä / onnellistavalla tavalla niissä asioissa, mitkä ovat meille oikeasti tärkeitä. Pistämme edelle "muiden hyödyn/edun" luullen sen edistävän omaa ja yhteistä onnea, vaikka näin ei ole. Tällä ruokimme vain hetken tyytyväisyyttä saajan taholta ja jäämme itse osattomiksi. Ja noidankehä jatkuu.

Täydennä lause: Meistä ole silloin muillekaan …… ja olemme heille …… sekä teemme toisille ……?

Ai käskykö?! Edellisestä lauseentäydennystehtävästä onkin jo aikaa...mutta pistämpä `Caps-lockit´ näin päin:

Meistä ole silloin muillekaan HYÖDYKSI ja olemme heille HAITAKSI, sekä teemme toisille MAHDOLLISUUDEN KÄYTTÄ MEITÄ HYVÄKSI.

Yritin jäsentää näin, vaikka asiaan olisi varmasti syvällisempääkin näkökulmaa. Miten itse olisit laittanut?

Jääkö se silloin huomiotta jos selvästi huomaa että oma motivaatio puuttuu?

Niin, olen käsittänyt, että oman motivaation puute voi olla tietoista (tietoiset motivaatiot) tai tiedostamatonta (tiedostamattomat motivaatiot). Jokainen tekee varmasti asioita, joihin ei ole omaa motivaatiota, mutta haluaa ne silti tehdä, jotta asiat sujuisi ja toisella olisi hyvä olla. Ei silloin oma tietoinen motivaatio jää huomiotta. Niin kuuluu ollakin. Tämä toimii vuorovaikutukseltaan normaalissa suhteessa, missä tietää, että antaessan myös saa.

Mutta sudenkuoppa on siinä, että itselle tärkeät motivaatiot voivat kuitenkin jäädä huomiotta. Tarkoitan sitä, että jos osa omasta motivaatiosta on pillossa, kätköksissä tai missä lie sen vuoksi, että on joutunut sen kätkemään itseltään esimerkiksi painostavien olosuhteiden pakosta tai tilanteessa missä ei itse koskaan saa. Eli elää harmillisesti niin onnettomissa olosuhteissa, että omat motivaatiot ovat olleet "tykin ruokana" toisen taholta tai toinen ei niitä kykene huomioimaan.

Tällöin tilalle tulee pakosta "ulkokohtaiset", toisia palvelevat motivaatiot, jos ei itse vihellä peliä poikki. Ulkokohtaisten motiivien jatkuva antaminen alkaa hiljalleen satuttaa, stessata, masentaa ja uuvuttaa ihmistä. Tästä on pakko riuhtaista itsensä turvallisesti irti jollakin aggressiolla. Tätä teen omalla kohdallani, mutta alakynnessä ilman luottamusta sitä on vaikea tehdä. Helppoa tämä ei ole, mutta pakollista, jos aion vielä joskus voivani antaa ja saada vastavuoroisesti. Uskon, että näin joskus on, mutta oman aikansa se vie. Alkumatkalla jo olen.

Jos ei edellistä halua tai saa toimimaan, niin toimisiko - ”Rakasta itseäsi niin kuin toistakin ” - joissakin tilanteissa hyvin?

Sudenkuoppansa tähänkin liittyy - kuinkas muuten. Toista voi luulla rakastavansa vaikka miten paljon ja uhraavansa hänelle kaikkensa, mitä luulee rakastamiseksi ja rakkaudeksi. Mutta lähtökohta ei olekaan aito rakkaus, vaan itsensä unohtava uhraaminen, siis kyky laiminlyödä itseä. Tällöin ihminen pakenee itse itselleen tärkeitä asioita ja vain uhrautuu toiselle, kuvitellen, että saisi antaessaan, vaikka näin ei ole. Voi toki saada, mutta tuskin saa sitä, mitä ihan oikeasti haluaa ja onnellistuttaa. Jos tämä uhraaminen vain jatkuu, niin ennen pitää uuvumme jälleen. Moni Mr./Mrs. lover forever ei tätä kykene tunnistamaan tai vain luulee niin. Veikkaan, että tätä ei usein edes haluta tunnistaa / tunnustaa, koska voi olla pelottava huomata vika itsessä. Mieluummin ärsyynnymme hakien syntipukkia toisesta henkilöstä tai muusta tälle ikävälle ärsytykselle. Kukapa haluaisi, että omat "ylevät" toimintaperiaatteet tulevat kyseenalaistettua. Tämä on yksi läheisriippuvuuden muoto ja siihen voi olla pahasti koukussa. Mutta onpahan sitten joku mato koukussa, vaikka ei tärppäisi Siis vitsitkin vähissä.....

Läheisriippuvuudesta on useita muotoja, mutta käyttämäni lähde löytyypi täältä näin; (http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/coinfor.html]Mit lheisriippuvuus oikein on?).

 

[kuvitelmia]

Tiedätkö itse tavoitteesi?

Käytännöllisesti katsoen en tiedä:
"Tunnistatkos todellakaan aitoa sisäistä motivaatiotasi päämääriisi pyrkimisessä?" TUNNISTAN.
"Mitä haluat?" HYVEITÄ.
"Oletko ajatellut selvittää sitä, mitä haluat?" AJATTELEN SITÄ PALJON.
"Onko se selvinnyt?" EI.
"Oletko siitä varma?" OLEN.

Kysymyseni motivaation katoamisesta oli yleisluontoinen ja vain johdatusta jatkoasiaan.

Mikä on jatkoasia josta puhua? Yleisestä yksityiseen päin? Minä + läheisriippuvuus, minä + adhd tai jostain muusta minästäni. Kyllä se minulle sopii. Aikomukseni ei ole lähitulevaisuudessa loukkaantua henkilökohtaisuuksista. Johdata vain vapaamuotoisesti ja kruusailematta.

Voisiko olla niin, että silloin olemme haitaksi toiselle, jos/kun suostumme elämään aliarvostavassa suhteessa.

Voisi. En voisi kuvitella suostuvani itse sellaiseen.

Jos siten sattuisi pieni unohduksen lipsahdus, että unohdamme ettei toinen meitä arvosta ja samalla erehdymme häntä vielä uhraavasti huomioimaan, niin tällä tavoin vielä vahvistamme / palkitsemme toisessa tätä itsemme arvottomana kohtelua.

Tosi on. Minulle sattuu paljon pieniä unohduksen lipsahduksia monissa muissa asioissa, muttei sitä että unohtaisin sen ettei toinen minua arvosta. Saatan kyllä jonkin aikaa velä huomioida hiukan uhraavastikin, kunnes huomaan erehtyneeni hänestä.

Siis mikä tällöin mättää?

Minulla adhd. Sitä totuutta on harvinaisen vaikea kohdata / hyväksyä, mutta ajattelen, että tällöin oivallan, etten ole todellisuudessa / käytännössä itse, eikä sisimpäni riittävän arvokas yhteisen onnen turvaamisessa, vaikka niin haluaisin luulla ja saattaa sanoakin. Eli en toimi itseäni tyydyttävällä / onnellistavalla tavalla niissä asioissa, mitkä ovat minulle oikeasti tärkeitä. En pistä edelle "muiden hyötyä/etua" antaen luulla sen edistävän omaa ja yhteistä onnea, koska näin ei ole. Tällä ruokkisin vain hetken tyytyväisyyttä saajan taholta ja jäisin itse osattomaksi. Ja noidankehä ei pääse alkuun.

Ai käskykö?!

Ohje tai suositus. Jos käskisin, en odottaisi vastausta tai palautetta. Itselleni hieman vieras kysymyksenasettelu, mutta voisin laittaa:
Meistä ole silloin muillekaan HAITAKSI ja olemme heille HYÖDYKSI, sekä teemme toisille MAHDOLLISUUDEN KÄYTTÄÄ PAHASTI MEITÄ HYVÄKSI.

Jokainen tekee varmasti asioita, joihin ei ole omaa motivaatiota, mutta haluaa ne silti tehdä, jotta asiat sujuisi ja toisella olisi hyvä olla.

Eli silloin oma tietoinen motivaatio voi jäädä huomiotta. Niin kuuluu ollakin (altruismi).

Tämä toimii vuorovaikutukseltaan normaalissa suhteessa, missä tietää, että antaessan myös saa.

Siinä monta taikasanaa: Toimia, vuorovaikutus ja ennenkaikkea NORMAALI! Kun olen adhd en ole normaali enkä kykene toimimaan vuorovaikutukseltaan normaalissa suhteessa. Tiedän mitä en kyknene antamaan ja siksi saamaan. (kauppa ei käy)

Mutta sudenkuoppaan olen innoissani jolkotellut ja itselle tärkeät motivaatiot voineet kuitenkin jäädä huomiotta. Tarkoitan sitä, että jos osa omasta motivaatiosta on pillossa, kätköksissä tai missä lie sen vuoksi, että on joutunut sen kätkemään itseltään esimerkiksi painostavien olosuhteiden pakosta tai tilanteessa missä ei itse kykene koskaan antamaan sitä mitä normaalisti halutaan. Eli olen elänyt harmillisesti niin onnettomissa olosuhteissa, että omat motivaatiot ovat olleet "tykin ruokana" toisen taholta tai toinen ei niitä kykene huomioimaan.

Kun tilalle ei voi tulla pakosta "ulkokohtaisia", toisia palvelevia motivaatioita, olen viheltänyt peliä poikki. Ulkokohtaisten motiivien jatkuva antaminen alkaa hiljalleen satuttaa, stessata, masentaa ja uuvuttaa ihmistä. Olen sattunut stressaantumaan ja olemaan masentuneena uupunut.
On pakko riuhtoa itseään irti ja yllyttää toista irtoamaan, vaikka jollakin turvallisella aggressiolla. En suutu silloin kun ei pitäisi, enkä silloinkaan kun muka pitäisi. Minä lannistun. Tätä teen omalla kohdallani. Alakynnessä ilman luottamusta on vaikea olla. Helppoa tämä ei ole, mutta pakollista, jos aion vielä joskus voivani antaa ja saada vastavuoroisesti.

Mutta lähtökohta ei olekaan aito rakkaus, vaan itsensä unohtava uhraaminen, siis kyky laiminlyödä itseä.

Se kyky on minulla huomattavan alikehittynyt. Tällöin pakenen itse itselleni tärkeissä asioissa. Veikkaan, että tätä ei usein edes haluta tunnistaa / tunnustaa, koska voi olla pelottava huomata vikaa itsessä, jos ja kun vika löytyy jo minusta.
Saan antaessaani, oli näin tai ei, mutta en pysty vain uhrautumaan toiselle. Voin toki, mutta tuskin annan sitä, mitä ihan oikeasti halutaan ja minkä kuvitellaan onnellistuttavan. Jos tämä vain jatkuu, niin uuvutaa edelleen. Tämä on yksi adhd:n muoto ja siihen liittyy samoja asioita kuin läheisriippuvuuteen. Joku koukku madossa, vaikka ei tärppäisi ja vitsit vähissä.

Dr. Wrongersaint.

 

[Toisinaan]

Kiitos vastauksista! Tässä omani.

"Tiedätkö itse tavoitteesi?"

Käytännöllisesti katsoen en tiedä:

En käytännössä minäkään.

"Tunnistatkos todellakaan aitoa sisäistä motivaatiotasi päämääriisi pyrkimisessä?"

TUNNISTAN.

Niin minäkin - todellakin.

"Mitä haluat?"

HYVEITÄ.

Ihan konkreettisesti haluaisin soveltaa.

"Oletko ajatellut selvittää sitä, mitä haluat?"

AJATTELEN SITÄ PALJON.

Paljon ajattelen minäkin.

"Onko se selvinnyt?"

EI.

Ei niin.

"Oletko siitä varma?"

OLEN.

Niin olen myös.

Mikä on jatkoasia josta puhua? Yleisestä yksityiseen päin? Minä + läheisriippuvuus, minä + adhd tai jostain muusta minästäni. Kyllä se minulle sopii. Aikomukseni ei ole lähitulevaisuudessa loukkaantua henkilökohtaisuuksista.

Kyllä minustakin jatkossa voi puhua siitä mistä on puhetta. Ihan voi edetä induktiivisesti tai deduktiivisesti, mikä tuntuu sopivimmalle. Eikä aikomukseni ole loukata edes lähitulevaisuudessa. Sinusta voin etsiä kysymyksiini vastauksia, mutta koko maailmalleko ajattelit niitä tässä kertoa? Yksityisyydensuojahan on Sinullakin, eli rajansa on vastauksilla kysymysten ohella. Mutta Sinähän vastaat itse ja kysymykset ovat pyynnöstäsi. Kiitos siis etuoikeudesta saada esittää muutama yleisluontoinen henkilökohtainen kysymys:

1. Miten voit?
2. Mikä tuntuu hyvälle?
3. Mikä tuntuu huonolle?
4. Mitä toivot lähitulevaisuudessa?

Minulla adhd.

Entä sitten

Jos minua alettaisiin syynäämään tarkemmalla kliinisellä silmällä, niin diagnooseja löytyisi varmasti ”diagnoosimylly” tukkoon asti. Diagnoositonta ihmistä tuskin on, jos oikein ´läpivalaisuna´ tutkittaisiin. Minusta ei diagnoosi pahenna miestä/naista millään tavalla. Se kyllä auttaa ymmärtämään käyttäytymisen syitä ja on toki tärkeää tietää diagnoosi, jos siihen on aihetta. Mutta ihmisen arvoon se ei liity mitenkään. En voisi ajatellakaan, etten hyväksyisi toista henkilöä jonkun diagnoosin vuoksi. Ihan hölmöhän silloin olisin. Ihmisen arvo tulee ihan muusta. Näin ajattelen.

Meistä ole silloin muillekaan HAITAKSI ja olemme heille HYÖDYKSI, sekä teemme toisille MAHDOLLISUUDEN KÄYTTÄÄ PAHASTI MEITÄ HYVÄKSI.

Oma täydennyksesi ei pelitäkkään sitten muussa kuin narsku-suhteessa. Siis emme ole toisille haitaksi, vaan hyödyksi, mitä narsku sitten häikäilemättömästi käyttää hyödyksi itseämme vastaan. Niinhän se menee. Minulle tämä tuttua koirakoulua opittuna korkeakoulututkintoon asti. Tuli sitten molemmilta täydennykset sekä ns. normaaliin että epänormaaliin suhteeseen. Osaisinkohan enää elää ”normaalisuhteessa”, vaikka sitä toivon? No, tähän ei tarvitse vastata, mutta ihan tämä vain "ääneen" ajateltua.

Kun olen adhd en ole normaali enkä kykene toimimaan vuorovaikutukseltaan normaalissa suhteessa. Tiedän mitä en kyknene antamaan ja siksi saamaan. (kauppa ei käy)

Mielestäni mikään ei olen niin normaalia kuin epänormaali. Normaaliutta on hyvin vaikea määrittää, siten myös epänormaaliutta. Ajattelen, että ihmisellä on vain omat tuntemukset sen määrittäjinä onko normaalia vai ei. Näiltä ei voi diagnoosien taakse piiloutua. Tarkoitan, että on paljon ihmisiä, jotka ovat monisairaita, mutta silti tyytyväisiä elämäänsä - yllätys yllätys. Joillekin terveys on arvoista tärkein, mutta ei kaikille. Itselleni se ei ole. Tärkeämpänä arvona pidän, että ihmisellä on rakkaita ja läheisiä suhteita, joissa voi olla oma itsensä ja tulla kunnioitetuksi omana itsenä. Se kannattaa ihmistä silloinkin, kun on sairautta tai muita harmeja. Ilman näitä ns. tervekin ihminen voi huonosti.

Minä lannistun. Tätä teen omalla kohdallani.

Minä lannistun silloin, jos koen tulleeni loukatuksi henkilön taholta, jota pidän itselleni tärkeänä. Näin ei ole elämässäni juurikaan käynyt tuttujen henkilöiden taholta, mutta yksikin kerta vieraan taholta riittää. Menen ihan toimintakyvyttömäksi, mistä sitten yritän toipua ja uskoa sen olevan minulle ylempi tarkoitus oman itsen kehittymisessä. Siihen voin vain uskoa ja luottaa.

adhd:n muoto ja siihen liittyy samoja asioita kuin läheisriippuvuuteen.

Mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Hyvin tunnistat itseäsi


Dc. Ain´t Rightersaint

Ps. Tiedätkö mistä tuo Ain´t tulee? V: Aatelisista tietenkin (?!?)

 

[kuvitelmia]

Kyllä minustakin jatkossa voi puhua siitä mistä on puhetta. Ihan voi edetä induktiivisesti tai deduktiivisesti, mikä tuntuu sopivimmalle. Eikä aikomukseni ole loukata edes lähitulevaisuudessa.

Jos sitten vielä tajuaisin mistä kulloinkin on puhe. Reduktiota ja rekursioita yms. saattaa esiintyä. Vahvoja havavaintoja on ilmennyt myös siitä että olen loukannut vaikken ole aikonutkaan, niinkuin tällaiselle törkyturvalle hyvin sopiikin, joka pitää hienovaraisia vihjauksia ja kohteliaisuuksia lähinnä rasitteena ymmärtämiselleen.

Sinusta voin etsiä kysymyksiini vastauksia, mutta koko maailmalleko ajattelit niitä tässä kertoa?

Kenpä tietäis sen, taikka vaikka Barbie.
1. Miten voit? Huonosti.
2. Mikä tuntuu hyvälle? Huumori.
3. Mikä tuntuu huonolle? Huumori.
4. Mitä toivot lähitulevaisuudessa? Rauhaa Lähi-Itään.

Minusta ei diagnoosi pahenna miestä/naista millään tavalla.

Eroa on sillä mitä ihmisellä on jatai mitä hän on.

Oma täydennyksesi ei pelitäkkään sitten muussa kuin narsku-suhteessa. Siis emme ole toisille haitaksi, vaan hyödyksi, mitä narsku sitten häikäilemättömästi käyttää hyödyksi itseämme vastaan.

Saa sen pelittämään normaalisti, mutta narsku on tietysti ihanteellinen ja silloin pelittää jo häikäilemättömässä maksimissa.

Mielestäni mikään ei olen niin normaalia kuin epänormaali. Normaaliutta on hyvin vaikea määrittää, siten myös epänormaaliutta. Ajattelen, että ihmisellä on vain omat tuntemukset sen määrittäjinä onko normaalia vai ei. Näiltä ei voi diagnoosien taakse piiloutua. Tarkoitan, että on paljon ihmisiä, jotka ovat monisairaita, mutta silti tyytyväisiä elämäänsä - yllätys yllätys.

Noin kuuluu sanoa, jos haluaa olla hienotunteinen. Normaaliutta voidaan hyvin helposti ja matemaattisen tarkasti määrittää ns. normaalijakauman avulla. Omia tuntemuksia käytetään tarpeen mukaan, mutta piiloutumiseenkaan ei tarvita diagnoosia. Mikään ei estä tervettä ihmistä olemasta tyytymätön kenen tahansa elämään.

En tiedä mistä "Ain´t" tulee, mutta arvailen…
I) am not (en ole)… am will not… aim not (en aio - tähdätä, tarkoittaa)… tai jotain sinne päin. Puhekielessä lyhentynyt ja vääntynyt paremmin suuhun sopivaksi.
Vrt: God by You (go with/by God) -> goodbye!

 

[Toisinaan]

Vahvoja havavaintoja on ilmennyt myös siitä että olen loukannut vaikken ole aikonutkaan, niinkuin tällaiselle törkyturvalle hyvin sopiikin, joka pitää hienovaraisia vihjauksia ja kohteliaisuuksia lähinnä rasitteena ymmärtämiselleen.

No, huomaan, että äänesi on "muuttunut kellossa" lämpimästä ymmärtämisestä tietoisen ymmärtämättömäksi. Olet ärsyyntynyt. Tiedän, ja olen tehnyt sen tietoisesti vahvalla intuitiolla ja mitä suurimmalla riskillä.

Olen samaa mieltä: Pienet ärsyttävät heittoni väliin loukkauksestasi jossakin tehtävässä ovat TODELLA ärsyttäviä ja ikäviä minustakin. Oikein yök!!! Usko tämä, mutta en niitä ilman ajatusta / turhaan ajatustemmevaihdon väliin laittaisi. Sitä en voisi tehdä - en ikinä! Enkä haluaisi tähän harvinaistakin hyvemmältä tuntuvan ja ajatuksellisesti rikkaan, sekä monisisältöisten kirjoittelujemme väliin.

Mutta haluan olla rehellinen itselleni, joten minun oli se tehtävä, ärsytti tai ei. Ja siitä huolimatta, vaikka kirjoittelu kanssasi on tuntunut paremmalta, kuin mitä osasin haaveilla Vielä paremmalta se olisi tuntunut, jos olisin voinut tuntea luottamusta Sinuun. Tiedän ja olen nyt vakuuttunut, että omasta mielestäsi et ole aikonut loukata. Mutta en voinut mitään sille voimakkaalle tunteelleni tästä. Sinulta pienoinen ajattelematon päähänpisto eräässä tehtävässä ja minä onneton siitä niin kovasti loukkaannuin ja tyrmistyin. Enhän ollut moista kokenut koskaan aiemmin. Tai paremminkin ehkä jotakin mahdollisuutta kokea jotakin, mistä ei ole tietoa.

En Sinun toimintaasi mitenkään kyseenalaista tai epäile. Paremminhan ei kukaan voisi toimia, kuten toimit. En minäkään, vaikka itse niin sanonkin. Kyllä Sinuun luotan ja luottamushan on tärkeimpiä asioita, mitä ihmisten välillä voi olla. Ilman sitä ei ole mitään muutakaan. Oli se sitten mitä oli.

Mutta, minä luotan myös omiin tunteisiini ja haluan olla niille rehellinen. Muuta en voi itseni suhteen tehdä. Mielestäni kaikki tunteet ovat yhtä arvokkaita, tulevathan ne ihmisestä itsestään ja kertovat paljon ihmisestä. Myös minusta, että olen vajeineni inhimillinen olento. Vahvuuteni on tietynlainen itsehallintakyky, mutta keinot ovat joskus vähissä. Sitä pohdin, että miten päästä eroon piinaavasta itselleni harvinaistakin harvinaisemmasta loukatuksi tulemisen tunteesta, mitä olen aiheettomasti itselleni sälyttänyt ja mistä syyllistän itseäni.

Toivon, että voisin pyytää Sinulta anteeksipyyntöä, mutta miten sen voi tehdä, kun toinen on asiaan osaton?! Uskon, että näin on ja olet sen osoittanut. Kiitos! Se keventää mieltäni SUURESTI. Et uskokaan, miten hyvältä tuntuu. Omalta osaltani pyydän anteeksi tökeröitä töksäytyksiäni tekstissä ja niistä aiheutuneita tuntemuksia. Nyt ne ovat tehtävänsä tehneet ja saavat jäädä ikiajoiksi.

 

[kuvitelmia]

No, huomaan, että äänesi on "muuttunut kellossa" lämpimästä ymmärtämisestä tietoisen ymmärtämättömäksi. Olet ärsyyntynyt.

Tiedän, ja olenkin tehnyt sen tietoisesti vahvalla intuitiolla ja mitä suurimmalla riskillä. En ole samaa mieltä, enkä ole tulkinnut pieniä heittojasi ainakaan ikäviksi. En ole ollut ärsyyntynyt vaan kauhistunut, sillä tämä on ollut kauheaa.

Usko tämä, mutta en niitä ilman ajatusta / turhaan ajatustemmevaihdon väliin laittaisi. Sitä en voisi tehdä - en ikinä! Enkä haluaisi tähän harvinaistakin hyvemmältä tuntuvan ja ajatuksellisesti rikkaan, sekä monisisältöisten kirjoittelujemme väliin.

Uskon ja kaikki on loogista, totuttua, odotettua. Entä uskotko minun tekevän jotain turhaan ilman ajatusta?

Mutta haluan olla rehellinen itselleni, joten minun oli se tehtävä, ärsytti tai ei. Ja siitä huolimatta, vaikka kirjoittelu kanssasi on tuntunut paremmalta, kuin mitä osasin haaveilla Vielä paremmalta se olisi tuntunut, jos olisin voinut tuntea luottamusta Sinuun. Tiedän ja olen nyt vakuuttunut, että omasta mielestäsi et ole aikonut loukata. Mutta en voinut mitään sille voimakkaalle tunteelleni tästä.

Puhut pienoisesta ajattelemattomasta päähänpistosta eräässä tehtävässä. Entä jos se ei olekaan ajattelematonta vaan harkittua? Entä jos minun on myös tehtävä jotain, arsytti tai ei? Entä jos käyttäydyin luotettavasti tai jopa vastuuntunnollisesti, mutta et tunnistanut sitä, koska ethän ole kokenut sellaista aiemmin? Jos olisin normaali niin tulkintasi olisi oikea, mutta olen jotakin, mistä ei ole tietoa. On luonnollista että se loukkaa ja tymistää, tiedän sen.

En Sinun toimintaasi mitenkään kyseenalaista tai epäile. Paremminhan ei kukaan voisi toimia, kuten toimit. En minäkään, vaikka itse niin sanonkin. Kyllä Sinuun luotan ja luottamushan on tärkeimpiä asioita, mitä ihmisten välillä voi olla. Ilman sitä ei ole mitään muutakaan. Oli se sitten mitä oli.

Olet luottanut omiin tunteisiisi ja haluat olla rehellinen. Jokin siis on hyvin hyvin oikein, mutta jotain niin väärin ettet saa tolkkua. Järkeä, pätevää logiikkaa ei oikein löydy. Se mikä ei ole loogisesti pätevää ei myöskääm ole totta. Ja kyllä, vahvuutesi on kuin onkin itsehallintakyky. NYT on keinot vähissä.

Toivon, että voisin pyytää Sinulta anteeksipyyntöä, mutta miten sen voi tehdä, kun toinen on asiaan osaton?! Uskon, että näin on ja olet sen osoittanut. Kiitos! Se keventää mieltäni SUURESTI. Et uskokaan, miten hyvältä tuntuu.

Aavistan tämän. Jotain menee niin metsään kuin mennä vain voi. Olen todella pahoillani siitä että näin on käynyt. Hienoin saavutus on kuitenkin siinä että tajuat tilanteen ja että olet helpottunut.

Sitä pohdin, että miten päästä eroon piinaavasta itselleni harvinaistakin harvinaisemmasta loukatuksi tulemisen tunteesta, mitä olen aiheettomasti itselleni sälyttänyt ja mistä syyllistän itseäni.

Tietämällä ja tosiuskomalla sen epätodeksi, että se ei ole totta, että se ei ole todenmukaista, ei vastaa todellisuutta. Ajattelemalla että se johtuu erehdyksestä, sellaisesta mistä ei ole kokemusta. Mitään minulta anteeksipyydettävää ei voi olla, koska niitä tuntemuksia mitä mahdollisiksi arvioit, ei ole minulla koskaan ollutkaan. Minulle 'ikiaika' on niin suuri numero ettei minulla ole sitä varaa käyttää.

 

[kuvitelmia]

Mielestäni on aiheellista ja aiheetonta mustasukkaisuutta. Jokainen saa tuntea pieniä mustasukkaisuuden pistoksia joskus ja se on vain ihmisluonteeseen kuuluvaa. Haluaisimme olla kumppanillemme se halutuin jne. Sairaus on asia erikseen, mutta miten suhtautua mustasukkaisuuteen, joka ei mielestäni ole sairasta.

Mielestäni kaikki mustasukkaisuus on aiheellista, mutta käytännöllisesti katsoen voidaan pitää rationaalinen ja irrationaalinen menettämisen pelko erillään toisistaan. Rakastuneella on aina ja varmuudella hetkensä jolloin irrationaalinen tila aiheuttaa ns. 'aiheetonta mustasukkaisuutta'. Se voidaan tunnistaa vaikeasti mutta eräin poikkeuksin erilaisen logiikan mukaan.

Mutta esim. minun naiseni on sanonut suhteemme alkumetreillä, että he olisivat yhdessä hänen entisen rakkaansa kanssa, jos olosuhteet sen sallisivat, mutta ne eivät sitä salli.

Tämä on loogisesti epäpätevää, mutta rakastuneelle irrationaalisenakin vastauksena kauheimpiin pelkoihin liian uskottavaa ollakseen epätosi.

Ensinnäkään ei ole kannattavaa sanoa alkumetreillä mitään tuollaista, mikäli tavoitteena on terveen parisuhteen luominen. Toisekseen nämä mytologiset 'olosuhteet' eivät edelleen ole mitenkään selitettävissä parisuhdelogiikalla. Nainen kai itselleen perustelee tämän horoskoopilla tms.
__________________________________________________
Kts: Häpeilemättömyys, ylimielisyys, vaativuus ja kateus.
Hyväksikäyttö, rajattomuus ja maaginen ajattelu.
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/tunnista-narsisti/

Ja että heidän suhteensa oli ihaninta, mitä hän on kokenut. Ja nyt he tyytyvät puhelinkeskusteluihin, mutta jos he olisivat vapaita, he tapailisivat edelleen.

Mutta he eivät ole vapaita, miksi? He tapailevat edelleen puhelimitse, miksi? He tyytyvät ihanimman sijaan johonkin vähemmän ihanaan, miksi? Mikä voi heitä estää tekemästä mitä tahtovat, horoskooppiko?

Jaa, olenko siis mustasukkaisuuden riivaama ihminen, vai elänkö vain sellaisen ihmisen kanssa, joka haaveilee entisestään ja tyytyy minuun paremman puutteessa?

Olet rakastuneena mustasukkaisuuden riivaama. Se pitääkö lempeä sairautena on lähinnä makuasia. Sanoisin että intuitiosi on vihdoin ja viimein oikeassa.

Tämä suhde on parasta, jota olen kokenut pitkään aikaan (siis olen n.neljäkymppinen pitkän ja kylmän avioliiton läpi käynyt).

Näin sanoisi rakastunut ja rakastumaan kykenemätön, mutta mallioppimisen mestarinarsku. Molemmat myös helposti toistaisivat kokemaansa.
______________________________________________________________________
Kts: Imartelulle altis ja alistumaan taipuvainen on narsistille helppo uhri.
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/kuka-joutuu-luonnehairioisen-uhriksi/

 

[Toisinaan]

En ole ollut ärsyyntynyt vaan kauhistunut, sillä tämä on ollut kauheaa.

Nämä tuntemukset kuvastavat hyvin sitä, miltä minusta(kin) on tuntunut.

Entä uskotko minun tekevän jotain turhaan ilman ajatusta?

En. Uskon täydesti ajatuksiisi ja siihen, mitä kirjoitat – ajatuksella ja tunteella. Kyllä kaikella on tarkoituksensa. Sen tunnistan ja hyvin loogista on.

Entä jos käyttäydyin luotettavasti tai jopa vastuuntunnollisesti, mutta et tunnistanut sitä, koska ethän ole kokenut sellaista aiemmin? Jos olisin normaali niin tulkintasi olisi oikea, mutta olen jotakin, mistä ei ole tietoa. On luonnollista että se loukkaa ja tymistää, tiedän sen.

Olen kokenut ja tunnistanut luotettavuutta ja vastuuntuntoisuutta eri tavoin elämässä, mutta en näin ”uudessa” muodossa, minkä perusteita en kylläkään edelleenkään tiedä. Joten en voinut sitä luotettavuudeksi tai vastuuntunnolliseksi tunnistaa. Eli tässä se logiikka pettää. Sinulla on siihen syysi ja perustelusi, mitä en siis tiedä. Ajatteletko sen vapauttavan sinut ns. normaalista vastuusta, siitä, ettei minun tarvitsekaan tietää, miksi toimit niin kuin toimit? Ajatteletko, ettei minun tarvitse sitä tietää, jotta en loukkaantuisi? Uskoisitko, että minulle tiedoksi riittäisi reilu ja rehellinen totuus? Oli se sitten mitä oli. Jos/kun tietäisin, niin kalvava epävarmuuden tunne sisälläni hälvenisi. Tulisi sitä puuttuvaa tolkkua. Mielipiteesi hyväksyn ehdoitta ja loukkaantumatta, vaikka se liittyisi ominaisuuksiini. Kysehän on Sinun mielipiteestäsi, mitä kunnioitan riippumatta sen sisällöstä. Vain totuus riittää ja sen kuuluu päteä. Muuta en Sinulta vaadi.

Jotain menee niin metsään kuin mennä vain voi.

Niin kyllä menee. Ja onhan tästäkin se biisinsä, eli lastenlaulu: "Jos metsään haluat mennä nyt..."

Tietämällä ja tosiuskomalla sen epätodeksi, että se ei ole totta, että se ei ole todenmukaista, ei vastaa todellisuutta. Ajattelemalla että se johtuu erehdyksestä, sellaisesta mistä ei ole kokemusta.

Tässä onkin sitten poisoppimista, mutta eiköhän se onnistu, kun oikein yritän. Oppivainen kun olen - kaikesta huolimatta ja vaikka tieto tuskaa lisäisi. Kauniit kiitokset vielä ajatuksellisista keinoista toimeenpantavaksi!

 

[kuvitelmia]

Olen kokenut ja tunnistanut luotettavuutta ja vastuuntuntoisuutta eri tavoin elämässä, mutta en näin ”uudessa” muodossa, minkä perusteita en kylläkään edelleenkään tiedä. Joten en voinut sitä luotettavuudeksi tai vastuuntunnolliseksi tunnistaa. Eli tässä se logiikka pettää.

Novoihitsi! Sinäpä sen sanoit! Tässä se juuri on, normaalin ja epänormaalin yksi suuri ero, kiitos!
(johan helpotti… palaan asiaan)

- TUNNISTETTAVA MUOTO -

 

[kuvitelmia]

En. Uskon täydesti ajatuksiisi ja siihen, mitä kirjoitat – ajatuksella ja tunteella. Kyllä kaikella on tarkoituksensa. Sen tunnistan ja hyvin loogista on.

Niin, mitä se merkitsee jos sanon mitä tarkoitan. Ajatuksen voi käsittää kun sen muoto on looginen vakio. Tunne on viitteellinen ja sen muoto on vaihteleva, epätarkka. Sitten arvaillaan sitä mitä en kerro, eli miksi sanoin, juuri sen mitä tarkoitin? Mikä merkitys sillä voisi olla? Mistä oikein yritän kertoa? Jotain uutta ja tuntematonta, millä ei ole ennestään tuttua hahmoa? Mikä muka on niin epänormaalia että sitä pitää korostaa?

Sinulla on siihen syysi ja perustelusi, mitä en siis tiedä. Ajatteletko sen vapauttavan sinut ns. normaalista vastuusta, siitä, ettei minun tarvitsekaan tietää, miksi toimit niin kuin toimit? Ajatteletko, ettei minun tarvitse sitä tietää, jotta en loukkaantuisi?

Vastuusta en halua vapautua, haluan vapautua normaalista. Kuten huomaat, kaikki kietoutuu niin helposti ja iloisesti pyörimään sen normaaliuden ympärille. Sehän tarkoittaa tavallista, yleistä, tavanomaista, totuttua jne. Tarve tietää on mitä suurin, koska olen liian lähellä normaalia tunnistettavaksi selvästi epänormaaliksi, mutta liian epänormaali tunnistettavaksi normaaliksi. Juuri sen takia tarvitsisi tietää miksi toimin kuten toimin. Jotta se ei loukkaisi, mitä kaikkein eniten pelkään (kauheaa). Haluan vain suojautua tahattomilta onnettomuuksilta, niinkuin kuka tahansa, ei sen kummempaa.

Uskoisitko, että minulle tiedoksi riittäisi reilu ja rehellinen totuus? Oli se sitten mitä oli. Jos/kun tietäisin, niin kalvava epävarmuuden tunne sisälläni hälvenisi. Tulisi sitä puuttuvaa tolkkua.

Uskoisin, mutta miten minä sen ohuen kirjan verran totuutta yhtäkkiä saisin kerrottua?
Jos ei saa mitään tolkkua, voi lähteä holttikin pois ja silloin saattaa olla järkevintä kerätä hieman etumatkaa. Ei sen tarvitse antaa kalvaa jos vähän malttaa. Luulen että tämä asiakokonaisuus on enemmän Sinun kuin minun hallinnassani. Osaamiseen tarvittavia kykyjä ja taitoja Sinulla tuntuisi olevan jo ennestään hankittuna hyvinkin riittävästi.

 

[Toisinaan]

Mistä oikein yritän kertoa? Jotain uutta ja tuntematonta, millä ei ole ennestään tuttua hahmoa? Mikä muka on niin epänormaalia että sitä pitää korostaa?

Voisi ajatella, että kaikkea ei voi etukäteen tietää, eikä niin kuulukaan. Tieto syntyy - ja se luodaan yhteisesti niistä merkityksistä mitä sille annetaan.

On sanottu, että epänormaalius luon normaaliutta, eli joskus se, mikä on epänormaalia kuuluisi itse asiassa olla normaalia. Ja silloin sitä pitäisi korostaa. Olenko oikeilla jäljillä?

Vastuusta en halua vapautua, haluan vapautua normaalista. Kuten huomaat, kaikki kietoutuu niin helposti ja iloisesti pyörimään sen normaaliuden ympärille. Sehän tarkoittaa tavallista, yleistä, tavanomaista, totuttua jne. Tarve tietää on mitä suurin, koska olen liian lähellä normaalia tunnistettavaksi selvästi epänormaaliksi, mutta liian epänormaali tunnistettavaksi normaaliksi. Juuri sen takia tarvitsisi tietää miksi toimin kuten toimin. Jotta se ei loukkaisi, mitä kaikkein eniten pelkään (kauheaa). Haluan vain suojautua tahattomilta onnettomuuksilta, niinkuin kuka tahansa, ei sen kummempaa.

Tunnustan, että yksi vajeistani on se, että en oikein tahdo tunnistaa normaalia - vai pitäisikö aina? Oma elämänpolkuni on mennyt kaikkea muuta kuin itsestäänselvyytenä tai "manulle illallisena". Moniin tavoitteisiini olen päässyt enemmänkin kiertoteitä, koska nuoruuden elämänkoulu otti veronsa. Kokemusta on pärjäämisestä sekä hyvin että huonosti. Omien polkujen tarpominen on ollut välttämätöntä, mutta toisaalta tuonut korvaamatonta rikkautta kokemusten muodossa. Elämää on tullut katsottua vähän sieltä ja täältä. Omat arat kohtani minullakin on, mistä en niin halua puhua.

On todellakin niin, että tarve tietää, miksi toinen toimii niin kuin toimii on välttämätöntä, jotta voisi ymmärtää. Jokainen rakentaa ymmärryksensä lapsen lailla paremman tiedon puutteessa ja silloin todennäköisesti metsään menee.

Jos ei saa mitään tolkkua, voi lähteä holttikin pois ja silloin saattaa olla järkevintä kerätä hieman etumatkaa. Ei sen tarvitse antaa kalvaa jos vähän malttaa. Luulen että tämä asiakokonaisuus on enemmän Sinun kuin minun hallinnassani. Osaamiseen tarvittavia kykyjä ja taitoja Sinulla tuntuisi olevan jo ennestään hankittuna hyvinkin riittävästi.

Oikeassa olet. Kyllä holtti on ollut todellakin tiukimmalla kuin koskaan ennen. Huilaustauko on paikallaan ja yritän pitää sitä siltä, minkä tahtotila periksi antaa. Kyllä minulta hallintakykyjä löytyy, sen tiedän, mutta en halua lähteä kilpasille muun kuin itseni kanssa.

 

[kuvitelmia]

On sanottu, että epänormaalius luon normaaliutta, eli joskus se, mikä on epänormaalia kuuluisi itse asiassa olla normaalia. Ja silloin sitä pitäisi korostaa. Olenko oikeilla jäljillä?

Siltä tuntuu. Minusta normaali on vankila mistä ei juuri karata, vaikka ovet ovat aina auki, koska se on huipputurvallinen.
Minulle siitä tulee mieleen vihreä maili.

 

[Toisinaan]

Siltä tuntuu. Minusta normaali on vankila mistä ei juuri karata, vaikka ovet ovat aina auki, koska se on huipputurvallinen.
Minulle siitä tulee mieleen vihreä maili.

Hyvästi, rakas häpeä

Kuinka rakastankaan häpeääni!
Tuttu ja turvallinen paikka
joka näyttää kuinka hyvä olen.
Paikka jossa kukaan ei voi haavoittaa minua
koska kaikki näkevät miten pahoillani olen.

Lapsena opin menemään sinne
tullakseni hyväksytyksi,
näyttääkseni että olen kunniallinen
enkä tee enää koskaan niin,
vaikka olisin tehnyt oikein.

Nautin siellä olemisesta
koska se vakuutti minut omasta hyvyydestäni:
jos olen täällä tarpeeksi kauan niin paranen,
osoitan olevani arvokas mies
joka osaa rankaista itseään.

Valhe on vihdoin väistynyt,
häpeän kahleet ovat kadonneet
ja silmäni ovat auenneet.
Ensimmäistä kertaa elämässäni
tiedän mitä vapaus tarkoittaa.

 

[kuvitelmia]

Hyvästi, rakas häpeä

Jaaha! Epänormaalina epäselvän teen! Voisitpa päättellä seuraavaa…

KUINKA VIHASINKAAN HÄPEÄÄNI

Tuttu ja ahdistava paikka, joka näyttää kuinka kelpaamaton olen. Paikka jossa kuka tahansa voi haavoittaa minua, koska kaikki näkevät miten avuton olen.

Lapsena opettelin menemään sinne, vain tullakseni hylätyksi ja näyttääkseni kuinka epäonnistun, enkä tee enää koskaan niin, vaikka olisin tehnyt oikein.

Kärsin siellä olemisesta, koska se vakuutti minut omasta viallisuudestani: jos olen täällä tarpeeksi kauan niin osoitan olevani mies joka osaa rankaista itseään.

Valhe on vihdoin väistynyt, häpeän kahleet olen hylännyt ja silmäni ovat nyt auki. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiesin jotain siitä mitä vapaus ei tarkoitta.

Tervetuloa maailmaani, rakas kanssakulkijani!

 

[Toisinaan]

Tervetuloa maailmaani, rakas kanssakulkijani!

Kiitos kutsusta maailmaasi! Tulen mielelläni, rakas kanssakulkijani!

Tähän iltaan hyvää jatkoa vaikkapa näin päin;

OMA RAKKAUTENI

Rakkauteni ei toki ole loputon
Mutta kestää meitä pidempään

Rakkauteni on toki ehtyvä malja
Vuotava ei sentään kuitenkaan

Rakkauteni on toki ajoittain arkinen
Vaan herkkä ja harras joka tapauksessa

Rakkauteni on toki erittäin rajallinen
Iso, kovin suuri silti.

 

[Toisinaan]

Tervetuloa maailmaani, rakas kanssakulkijani!

...minultapa meinaa taju mennä jo tällaisesta romantisoinnista, eli

Tervetuloa myös maailmaani!

 

[kuvitelmia]

Rakkauteni on toki erittäin rajallinen
Iso, kovin suuri silti.

Ei se niin nuukaa oo, jotta mulle mainostaa tarttis, ku oon jotenkuten tottunu ihan ilmankin kuolemankielis elään. Ennemmin oon huolissani omast puolestain, jotta mitähän tyhmäst laiskast ja saamattomast raadost mahtais saada herutettua. Mitä nyt aluks on voinu vähä räiskähdellä silmille, mut heikosti on tuntunu sen jälkeen normaalisti menevän. Kai siihen jonkun vippaskonstin voi keksiä jos semmonen sitten vaan käy. Koitetaas vaikka koittaa mun puolest!

 

[kuvitelmia]

Pää pilvissä, jalat syvällä kuun alla.

...minultapa meinaa taju mennä jo tällaisesta romantisoinnista

Yritä tajuta nyt vaan!
Näppituntumalla se usein lutviutuu, ellei ole täysin tuntematon.

Tervetuloa myös maailmaani!

Jaa, no sinnehän mä sitte tietysti tuppaan kun ei kerran kielletä!
Kai puut suuret, puut toisella suuremmat.

 

[Toisinaan]

Ei se niin nuukaa oo, jotta mulle mainostaa tarttis, ku oon jotenkuten tottunu ihan ilmankin kuolemankielis elään. Ennemmin oon huolissani omast puolestain, jotta mitähän tyhmäst laiskast ja saamattomast raadost mahtais saada herutettua. Mitä nyt aluks on voinu vähä räiskähdellä silmille, mut heikosti on tuntunu sen jälkeen normaalisti menevän. Kai siihen jonkun vippaskonstin voi keksiä jos semmonen sitten vaan käy. Koitetaas vaikka koittaa mun puolest!

Eipä oo niin nokon nukaa mullakaan, ku elo on menny melkoses taistelos et ois vain jottee järkee tuol pääs et pysys päreet katos. Mainostajatteriksi en aio alkoo. Voehan sit yrittee kääntee ja vääntee vaik jollaki vippaskonstil, mut eiköhän siihe joku kunnon kampiki jostaki löydy. Kyl siis miuki puolest passoo koettoo normaalimenoa, mut yks toeve ois, jos vain soppii, et oltas sitte ihan normaalist asialinjoil, siis ei kopeloin, vaik ois linjoo. Samal pysys purutkin paremmi vintissä. Miltä kuulostoo? Mie ku arvostan tuot ystävyyt niin suurest, et en halua sit pilata isoil enkä pienil hölmöyksil. On se niin arvokas asia. Passaisko siulle näil eväil jatkoo tästä?

 

[kuvitelmia]

Kyl siis miuki puolest passoo koettoo normaalimenoa, mut yks toeve ois, jos vain soppii, et oltas sitte ihan normaalist asialinjoil, siis ei kopeloin, vaik ois linjoo.

Jopas alkoki normaalia pukkaan! Oot tainnu sekottaa käsitteet! Vaikka mistäs sitä epänormaalia tietäs jos ei kerran tiijä, eikä kai oo kuullukaan mitä se vois olla? Mitä noille linjoille tulee niin juur kopeloo ei ois luvas ollenkaa ja Sie oot se joka ennemmin turhautuu ko mie, se on varma ja siit on ny tullu tieto ettäs senki tiijät sitte.

Passaisko siulle näil eväil jatkoo tästä?

Passaahan se, oot Sie vaan niin söde!

 

[Toisinaan]

Passaahan se, oot Sie vaan niin söde!

Selvöö "pässi lihhoo" tuntuu oleva, vaik käsitteet sekasi. Mitenköhän sais kampea kääntyy toiminnaks? Onko ehotuksia? Miulle käy miten vain ja aikatauluki melko joustava vaik päiväaikaankin.

 

[Toisinaan]

Sie oot se joka ennemmin turhautuu ko mie, se on varma ja siit on ny tullu tieto ettäs senki tiijät sitte.

Kyllä sie semmone uroo oot, että jos mie sinnuu turhauvun nii mie saan joutaa samantie maan multiin ja se on vissi se. Siis nou vei ja on nyt sit tiedoks ettäs tiiät. Miul ois pari kesäideaa mitä vois ajatella jopa hyövyksi molemmil, eik oo erityisemmi hinnalla tai muullakaan raskauvella pilattuja. Niit voi soveltee sen mukkaa, mit flaksiltas aikoo jää. Jos kestää pitenpääki, nii ei haittoo ku tiiän, et sellane tuntuu paremmlt. Siis siuta ajatellen

 

[Toisinaan]

Näppituntumalla se usein lutviutuu, ellei ole täysin tuntematon.

Olen nyt, rakas ystäväiseni rehellisesti ottaen ja oikeasti tavallista väsynyeempi raato kaikkinensa, kun työvuoden viimeinen viikko menossa. Muutoinkin on tarve pistää keho "pritsille" huilaamaan hetkeksi. Hoivaan myös ajatuksiani. Joten suonet, että "lataan akkuni" ja kerään voimani. Ehkä poimin muutaman maahan pudonnen päreenkin takaisin. Siitä sitten ehompana jaksan taas.

Otan kyllä mielelläni tuota näppituntumaa, vaikka riskillä voi tuntemattomaankin mennä. Sinusta olen kovin onnellinen, että olet elämässäni, vaikka ei-normaalia on enemmän kuin riittävästi ollutkin. Kyllä - olet Sinä voimauttava Uros.

 

[kuvitelmia]

Mitenköhän sais kampea kääntyy toiminnaks? Onko ehotuksia?

Nih! Vaikea aihe. Ehdotan tavoitteeksi että yritämme vaihtaa onnistuneesti yhteystietoja ja, jos saavutamme siinä menestystä, harkitsemme sen jälkeen uusien lisätavoitteiden toteuttamista.

Ajattelen että tämä aikomus olisi sovinnaisessa mielessä ristiriidassa sivuston ylläpitäjän politiikan keskeisiin teemoihin nähden. Ehkä voisimme kolmenkeskisissä nouvotteluissa saada humanitaarisena apuna tukea tähän ongelmaan, eli tarvittaessa voisimme tiedustella rajoitettuja mahdollisuuksia sellaiseen mahdollisesti yleishyödylliseksikin katsottavaan toimintaan.

Minullekin kävisi lähes miten vain, mutta pojan kanssa on hankaluuksia ja aikataulu ei juuri muuta tee kuin jousta melko hallitsemattomasti ja paljon kaiken aikaa. Jo senkin vuoksi arvioisin tulokselliseksi käyttää hieman korostetun pikkutarkaa ja naivin simppelihenkistä menetelmää. Etuna voisi nähdä selkeän prosessin hyvän hallittavuuden. Mitä itse ajattelet?