Tapailu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja moraalikatoko?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

moraalikatoko?

Vieras
Hei kaikille!

Eräs asia on vaivannut minua viime päivinä kuumeisesti, ja jotenkin tuntuu että jollekin muulle tästä puhuminen helpottaisi oloani.

Olen nyt seurustellut noin 3-4 kuukautta. Tapasin nykyisen tyttöystäväni puoli vuotta sitten. Alussa tapailimme satunnaisesti ja pikkuhiljaa etenimme jo siihen vaiheeseen, että yhdessäolo oli viikoittaista ja teimme paljon asioita yhdessä.

Olen nyt totaalisen rakastunut tähän tyttöön ja pakko myöntää, että suhde tuntuu todella hyvältä. Ehkä juuri johtuen tästä hyvänolontunteesta minua on alkanut harmittaa "suhteemme" alkuaika. Ennen kuin tapasin nykyisen tyttöystäväni olin aika pitkään elänyt melko huoletonta sinkkuelämää ja lähestulkoon hyppinyt ns. "kukasta kukkaan". Hävettää myöntää, mutta johtuen aikaisemman monivuotisen suhteeni ikävästä lopusta, olin päättänyt ottaa kaiken irti ja kulutin erittäin paljon aikaa viihteellä ja tapailin useita eri naisia.

Kun tapasimme tyttöystäväni kanssa, en ensin ajatellut, että siitä varsinaisesti tulisi mitään. Hävettää myöntää, mutta luulin ensin että tästä tuskin kumpuaa mitään yhtä kahvittelua enempää. Noin kuukausi ensimmäisen tapaamisemme jälkeen tapasin eräissä juhlissa tytön jonka kanssa vietin illan kuluessa aikaa. Ilta päättyi siihen, että pussasimme hänen lähtiessä kotiin.Oli puhetta että tapaisimme seuraavana päivänä eräissä toisissa juhlissa, mutta tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut ja mitään muuta ei oikeastaan koskaan sitten tapahtunutkaan. En silloin tuota asiaa koommin ajatellut, mutta se nousi muutama päivä sitten äkillisesti mieleeni.

Olen nyt ryhtynyt pohtimaan omaa toimintaani tuolloin. Minua hävettää ja tuntuu, että olisin pettänyt nykyistä tyttöystävääni. Emme olleet tuolloin puhunneet mitään seurustelusta mutta olimme jo nähneet toisemme muutaman kerran.Oma asenteeni oli tuolloin aivan samanlainen riippumatta siitä, että olin jo tavannut jonkun toisen henkilön. Nyt minua häiritsee jatkuvasti ajatus siitä, että olenko ollut epärehellinen ja missä oikeastaan kulkee tapailun ja seurustelun raja. Tuskinpa sellaista on määritetty, mutta juuri nyt tuntuu että tuolloin olen kulkenut ainakin omassa päässäni ihan ihme reittejä.

Tällä hetkellä minua harmittaa melkoisesti oma taustani ja aikaisemman eroni jälkeinen hurvittelujakso jolloin varmasti pahoitin melko monen ihmisen mielen. Olen nyt sitoutunut 100 prosenttisesti tähän suhteeseen ja haluan todella paljon, että se toimisi. En vain ymmärrä miksi piinaan itseäni jatkuvasti tällä ajatuksella....
 
Rakastuminen muuttaa ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä hyvin voimakkaasti mm. yksilön moraalia, millä tarkoitetaan tavallisesti henkilön yleensä hyvinä pidettäviä käytöstapoja (siis käyttäytymistä). Loistava tilaisuus vertailla kokemuksena rakastumista uskonnolliseen heräämiseen, alkaen 'uskontunnustuksesta' (moraalikatoisesta romanttiskatolisuuteen tai jotain).
Olen nyt totaalisen rakastunut tähän tyttöön ja pakko myöntää, että suhde tuntuu todella hyvältä. Ehkä juuri johtuen tästä hyvänolontunteesta minua on alkanut harmittaa "suhteemme" alkuaika.
Hyvyyden julistuksellisuuden sisältö on parannus, mutta myös menneisyyden syntien taakka. Sielullisen ripittäytymisen tarve on kasvanut suureksi (synnintunto ja syntien tunnustaminen).
- "Eräs asia on vaivannut minua viime päivinä kuumeisesti, ja jotenkin tuntuu että jollekin muulle tästä puhuminen helpottaisi oloani."

Ennen kuin tapasin nykyisen tyttöystäväni olin aika pitkään elänyt melko huoletonta sinkkuelämää ja lähestulkoon hyppinyt ns. "kukasta kukkaan". Hävettää myöntää, mutta johtuen aikaisemman monivuotisen suhteeni ikävästä lopusta, olin päättänyt ottaa kaiken irti ja kulutin erittäin paljon aikaa viihteellä ja tapailin useita eri naisia.
Lankeemuksesta maallisen nautinnon tavoitteluun ja pyhän (johdatuksen) unohtamisesta joutuu häpeään. Tekoja, joita ei olisi pitänyt tehdä, ei saa tekemättömäksi, joten niiden väärien valintojen (pahuutensa) katuminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi.

Kun tapasimme tyttöystäväni kanssa, en ensin ajatellut, että siitä varsinaisesti tulisi mitään. Hävettää myöntää, mutta luulin ensin että tästä tuskin kumpuaa mitään yhtä kahvittelua enempää. Noin kuukausi ensimmäisen tapaamisemme jälkeen tapasin eräissä juhlissa tytön jonka kanssa vietin illan kuluessa aikaa. Ilta päättyi siihen, että pussasimme hänen lähtiessä kotiin.Oli puhetta että tapaisimme seuraavana päivänä eräissä toisissa juhlissa, mutta tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut ja mitään muuta ei oikeastaan koskaan sitten tapahtunutkaan. En silloin tuota asiaa koommin ajatellut, mutta se nousi muutama päivä sitten äkillisesti mieleeni.

Etsikkoaikana, ennenkuin oli löytänyt (elävää) jumalatartaan, eikä tullut vielä tuntemaan rakastumisen selkeää totuutta, tuli sitten epäpuhtaita ajatuksia (viettelyksiä) ja vähän pideltyä ellei palvottuakin muita (epä-jumalattaria).

Olen nyt ryhtynyt pohtimaan omaa toimintaani tuolloin. Minua hävettää ja tuntuu, että olisin pettänyt nykyistä tyttöystävääni. Emme olleet tuolloin puhunneet mitään seurustelusta mutta olimme jo nähneet toisemme muutaman kerran.
Järkiperäinen historia ja entisen elämän joustava käytännöllinen moraali muuttuukin joustamattomaksi jopa uskonnollisen ankaraksi moraaliksi, ajattelu lähes anteeksiantamattomaksi lain käskyjä kirjaimellisesti noudattelevaksi fundamentalismiksi. Uskossaan heikkona elämisensä toteaakin uskottomuudeksi ja pyrkii tuomitsemaan itsensä hengeltään (moraaliltaan) rikolliseksi.

Oma asenteeni oli tuolloin aivan samanlainen riippumatta siitä, että olin jo tavannut jonkun toisen henkilön. Nyt minua häiritsee jatkuvasti ajatus siitä, että olenko ollut epärehellinen ja missä oikeastaan kulkee tapailun ja seurustelun raja. Tuskinpa sellaista on määritetty, mutta juuri nyt tuntuu että tuolloin olen kulkenut ainakin omassa päässäni ihan ihme reittejä.
Tuntee että on käynyt harhaan (pettäjän tietä), eikä tiedä kuinka 'pahasti' on tehnytkään. Seuraa yritys arvioida 'kuolemansynnin' tulkintoja, anteeksiannon rajaa ja onko paratiisiin enää asiaa (armon käyminen oikeudesta).

Tällä hetkellä minua harmittaa melkoisesti oma taustani ja aikaisemman eroni jälkeinen hurvittelujakso jolloin varmasti pahoitin melko monen ihmisen mielen. Olen nyt sitoutunut 100 prosenttisesti tähän suhteeseen ja haluan todella paljon, että se toimisi. En vain ymmärrä miksi piinaan itseäni jatkuvasti tällä ajatuksella....
Olet nyt 'hänen tykönään', henkilökohtaisessa suhteessa ainoaan jumalattareen, eikä tosiuskossa ole sijaa epäilylle. Ei pidä Sinulla oleman mitään etukäteen laskelmointia, eikä edes takautuvasti moitittavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Sinä et olisi se, joka nyt olet, ilman menneisyyttäsi. Ja jos et eläisi elämääsi niin kuin vime aikoina olet elänyt, niin olisitko löytänyt tyttöystäväsi ilman sitä?

Juuttuminen menneisyyteen ja tekoihin, joita ei voi edes pitää moraalisesti väärinä, tappaa sinulta ilon ja elämisen halun tältä päivältä. Jos tuskittelet ja suurentelet vanhoja asioita mielessäsi karkoitat sillä pian muut ihmiset ympäriltäsi, koska ihmisen pahan olon ja syyllisyyden kyllä vaistoaa.

Et selvästikään ole valmis tyttöystävällesi, jos et kykene nauttimaan uudesta mahdollisuudestasi hänen kanssaan??? Syyllisyys ja pelon tunne siitä, ettei riitä toiselle sellaisena kuin on, ilmaisee sitä ettet ole vanhoja haavojasi saanut parannettua. Pitääkö ne parantaa on tietysti toinen asia, jos ne eivät syviä olekaan....
 
Kiitos vastauksistanne!

Olin positiivisesti yllättynyt että ne olivat asiallisia. Aikaisempien kokemuksien perusteella olen huomannut, että näillekin palstoille eksyy ties mitä porukkaa.

Olen itse miettinyt hyvinkin paljon samoja asioita. Menneet ovat menneitä ja niiden ei pitäisi nyt vaivata minua, koska olen uudessa suhteessa. Pelkoni kumpuavat oletettavasti aikaisemmasta suhteesta, joka ei päättynyt erityisen hyvin ja minun tunteita loukattiin. Olen pohtinut johtuuko ajatukseni ja tunteeni juuri näistä kokemuksista.
 
Olen pohtinut johtuuko ajatukseni ja tunteeni juuri näistä kokemuksista.
Rakastumisen prosessissa ajatukset eivät ole omalla tahdonvoimalla hallittavissa. Tässä mielentilassa syntyy spontaaneja irrationaalisia pelkoja, järjettömän uhkaavilta tuntuvia olotiloja, vaistomaisia aavistuksia selittämättömistä vaaroista.
"Regressio voi tuoda mukanaan jopa hajoamisen pelkoa, sillä regressio ilmenee tunne-elämän muutoksina." (Alberoni)

Menneet ovat menneitä ja niiden ei pitäisi nyt vaivata minua, koska olen uudessa suhteessa.
Kautta-aikain on ihmisillä ollut niinikään vaistonvaraisiksi luonnehdittavia uskomuksia menneen ajan vaikutuksista tulevaisuuteen (mm. karman laki), monia kohtalonuskoja siitä miten onni ja autuus tulee ansaita hyvillä teoilla ja kuinka paha saa palkkansa (Nemesis, ylpeys käy lankeemuksen edellä). Erilaisia luonnonmullistuksia ja suuronnettomuuksia on pyritty selittämään kollektiivisesti pelättynä Jumalan rankaisuna.

Ihminen haluaa tietysti ymmärtää ja tietää mitä ja miksi elinympäristössä tapahtuu, jotta voisi selvitä hengissä ja mieluiten vähän ennakoida tulevia tilanteita säilyäkseen jatkossa vieläkin paremmin elävänä.
Se onnistuu vain loogisen päättelyn, syy/seuraus -suhteiden tunnistamisen ja ajattelun taidon avulla. Muuten jää avuttomana täysin sattuman armoille.

Pelkoni kumpuavat oletettavasti aikaisemmasta suhteesta, joka ei päättynyt erityisen hyvin ja minun tunteita loukattiin.
Jos (niinkuin rakastunelle tyypillisesti) 'tulee outo olo' (ilman ulkoista syytä), alkaa yllättäen tuntua kummalliselta, eikä tiedä mistä se (ei-tuttu) odottamaton 'pahaenteinen' vieraantunut tunne johtuu (ns. tuntemattoman pelko), etsii ihminen sille jonkin syyn. Yrittää siis keksiä loogisesen selityksen, ajatellen tunteen olevan jonkin todennäköisen (eli luonnolliseksi käsitettävän) syyn seuraus.

Vaikka tunteiden syy olisikin sisäinen, vain kehossa itsessään tapahtuva rakastumisen prosessiin kuuluva biokemiallinen reaktio, sitä harvoin pidetään selityksenä. Ulkoinen syy haetaan puoliväkisin. Jos ei ajankohtaisesta tilanteesta löydy, niin menneisyydestä oletetusti jotenkin järkevin perustein.
Aina ei pitäisi, sillä myöhempien aikojen rakastumisen uusi kumppani yllättää ja yltää takautuvasti kauas menneisyyteen, meta-mustasukkaisuuden ylikummituksena:

"Rakastuneet saattavat viettää jopa tuntikausia kertomalla yksityiskohtaisesti elämästään, nykyisyydestään ja menneisyydestään, johon he haluavat myös toisen osallistuvan. Toinen kuuntelee lumoutuneena toisen menneisyyttä ja saattaa jopa kadehtia niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet olla rakastetun menneisyydessä mukana, hänen itsensä ollessa ulkopuolella. Rakastunut kokee menettäneensä arvokasta onnen aikaa etsiessään vasta omaansa." (Alberoni)

Yhtäältä huudetaan yhteen ääneen: "Tunteilleen ei voi mitään!", ja toisaalta tullaan taas toisiin aatoksiin. Koitetaan olla niin fiksuja ja hienokäytöksisiä muka viimeisenpäälle hillittynhallittuja hassunvekkuleita ihmiselikoita.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä