Miksi se on niiiiiin vaikeaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jorma J
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miten voit olla niin rakastunut tällaiseen naiseen? Joka ei hyväksy lapsiasi? Älytöntä.

Miten sellainen ihminen voi olla "elämäsi nainen?"

Eihän tää nainen ota teidän suhteesta mitään vastuuta. Ei ymmärrä, että myös sen täytyy tehdä jotain sen eteen, että teillä menisi hyvin. Että lapset muka muistuttaa sitä koko ajan sun exästä, no voi voi. Ja sen takia ei voi olla muka samassa asunnossa lasten kanssa samaan aikaan. Mitenkähän ne lapset sitten voi olla sen kanssa samassa kämpässä, vaikka se muistuttaa niitä koko ajan siitä, että niitten vanhemmat on eronneet, mikä on lapsille erittäin veemäinen asia?

Kannattais tämän neitokaisen vain ottaa se kauhansa kauniisti käteen ja opetella, miten tällaisten muistutusten kanssa eletään. Silläkö ne muka unohtuisivat häneltä tai katoaisivat kokonaan, jos hän ei näkisi niitä lapsiasi koskaan? Silloinko olisi "helpompi" elää? Naurettavaa.

Enkä edes totakaan allekirjoita, että sun pitäisi jotain erityisen laatuaikaa elää hänen kanssaan silloin, kun lapset ei ole läsnä, siis antaa jotenkin erityishuomiota tälle prinsessalle silloin. Ei tarvitse. Jos siihen lähdet, joudut olemaan kaiken aikaa hippalassa. Ikään kuin sun pitäisi jotenkin hyvitellä tälle neidille sitä, että sulla kaksi lasta. MIKSI?

Älä pelkää, tää neito ei sua jätä eikä tee millään koeputkilla penskoja luovutetuilla siittiöillä. Hehe. Älä usko itekkään. Kivoja jippojuttuja, joilla sut saadaan hermostumaan.

Arvaas mitä kohta tapahtuu? Tää neiti alkaa odottaa sulle lasta. Ja siihen kun suostut (no sunhan on pakko, kun kerran sille exällekin niitä teit!) olet entistä suuremmassa kusilammikossa. Sen raskauden ja sen muksun varjolla sua sitten vasta pomotetaankin.

Et ole vastannut tänne enää, mikä tarkoittaa luultavimmin sitä, että nää loppupään vastaukset ei oikein sua miellytä. Taidat olla vähän nyhverö, kyselet vaan, että mitä sun pitäisi tälle prinsessalle sanoa. Sanoa ja sanoa. Keskustella.

Keskustelut ei auta. Viimeks se kaikkein inhottavin asia. Se on tää: joku toinen mies selvittäisi tämän asian aivan hyvin. Kyselemättä.



 
Sielunveljiä! Mitä ihmeessä nämä sielunveljet on? Kertokaa minulle? Minusta näyttää, että sielunveli löytyy aina, kun petetään puolisoa.
Mitä sinä mies oikein ruikutat? LAPSET ovat kaikkein tärkeimmät, he ovat viattomia, heissä on tulevaisuus. Lapset ovat sinun lihaasi ja vertasi. Lasten on oltava ensimmäisellä sijalla myös sinulle.
Äitisi on äitisi, sitä ei uusi eukkosi voi muuksi muuttaa, eikä sitä, että äitisi ja ex-vaimosi ovat tunteneet jo pitkään.
Mikset sano sille uusiolle, että vapaasti hakekoon muualta siemennyksen, mutta ovi on tuossa.
Menkää terapiaan!
 
Hmmm... johan on negatiivista viestiä. En kyllä allekirjoita noita näkemyksiä. Tyttöystäväni on minulle tärkeä ja niin ovat lapsenikin. Uskon, että paremmat ajat vielä koittavat, sillä me rakastamme toisiamme aivan oikeasti. En ole ikinä tuntenut ketään kohtaan niin syvää ja aito rakkautta kuin tunnen tyttöystävääni kohtaan. Hän on tosi herkkä, mutta aika herkkä olen minäkin.

Toiset miehet olisivat varmasti lopettaneet jo, mutta minä en. Meidät on luotu toisillemme.

Haluan kiittää kaikkia rakentavia kommentteja antaneita. Kiitos myös muillekin. Laittakaa ihmeessä lisää kommentteja tulemaan.
 
No sit sun ei kannata täältä kysellä mitään, teidät on luotu toisillenne. Mutta miten kahdella toisilleen luodulla ihmisellä voi olla niiiin vaikeaa?

Luulis, että silloin nimenomaan on helppoa.

On olemassa myös sellainen ilmiö, kuin viha-rakkaus -suhde. Siinä kaksi toisiaan syvästi rakastavaa ihmistä kuluttaa kaiken aikaa toisiaan henkisesti loppuun. Se on hirvittävä loukku, johon valitettavasti jotkut vain joutuvat. Kaiken selittää rakkaus. Aseet ovat erittäin julmia. Niissä suhteissa useimmiten toinen on enemmän niskan päällä kuin toinen, muuten koko juttu ei toimisi. Ja se, joka ei ole niskan päällä, rakastaa enemmän.

Mitä olet sanonut äidillesi, jota tämä tyttöystäväsi ei siis aio koskaan tavata?

Jos rakkautesi on kaiken tuon väärti, et tarvitse neuvoja täältä etkä mistään. Niiden seikkojen perusteella, mitä tänne olet kirjoittanut, sinun todellakin pitäisi ottaa toinen asenne. Mutta jos et sitä tahdo tehdä, tai et kykene tekemään, ei tälle asialle mitään voi. Odottele vain kaikessa rauhassa parempia aikoja. Voit joutua odottamaan kauan, mutta aikaahan Luoja loi.

 
Hmm... olet varmaan oikeassa. Olen kyllä huomaavinani itsessäni, että ajattelen asioista hieman toisin kuin ennen. Olen avannut hieman toistakin ovea, mutta haluan tehdä kaikkeni, että meidän juttu onnistuu, sillä mielestäni pienehköistä vioistaan huolimatta rakastan tyttöystävääni aivan hirmuisesti.

Pohjimmiltani halusin kirjoittaa tuskani ja pahan oloni pois ja siinä sivussa kuulla muiden näkemyksiä tilanteeseeni. Meillä oli tosi kiva ilta eilen, mutta tiedän, että jotta pääsemme todella eteenpäin jotakin olisi tapahduttava ja toivon niin kovin, että tyttöystäväni hyväksyisi mut ja mun menneisyyteni. Olen varma, että näin myös käy.

 
Juu... lueskelin ajatuksella vastauksia läpi. Olen saanut vähän laajempaa kuvaa tilanteesta ja haluan ymmärtää asiaa myös tyttöystäväni näkökulmasta vieläkin paremmin.

Tosiaan jotakin olisi tehtävä. No senhän minä olen jo tiennyt pitkään. Haluan olla kärsivällinen ja hyvä, mutta on löydettävä oikea linja joustamisen ja jämäkkyyden suhteen. Olemme molemmat tosi herkkiä. Rakastan tyttöystävääni aivan mielettömän paljon ja haluan tehdä kaikkeni, että suhteemme on toimiva ja hyvä ja että siinä on tilaa meille kaikille.

Kiitos kaikille ja toivon tietty vielä uusiakin näkemyksiä tilanteeseeni.
 
Tsemppiä sinulle. Ymmärrän kyllä toisaalta rakkauttanne, toisaalta väsymystäsi. Suuri rakkaus on hieno juttu, mutta sen varjolla ja/tai menettämisen pelossa ei pidä koko ajan omia rajojaan venyttää. Tuntuu että sinä ehkä teet niin ...? Tulet väsymään siihen enemmän ja enemmän. Välillä on tietty ihaniakin iltoja. Kumminkin ennenkuin aisa on ratkaisu, se tulee ilmenemään aina uudelleen. Asia ei sinun toivomisellasi parane vaan sillä että vedät omat rajasi ja niitä ei saa talloa!
Yrität ymmärtää ja ymmärtää 'herkkää' tyttöystävääsi. Kaikki ihmiset ovat sisimmässään herkkiä...! Kun hän yrittää tökkiä ja manipuloida sinua, se ei ole herkkyyttä vaan häntä vaivaa menettämisen pelko. Hän on toisin sanoen MUSTASUKKAINEN. Äidillesi, eksällesi, ehkä jopa lapsille. Hän on käsittääkseni aikuinen eikä mikään pikkutyttö. Huomaatko, että koehedelmöityksellä temppuilu on vain kehittyneempi muoto siitä kun lapsi kaupassa itkee ja takoo lattiaa jaloilla käsin ja jaloin jos ei saa karkkia?

Tämä on tyttöystäväsi ongelma. Tässä on nyt hänen kasvun paikkansa. Jos myötäilet ja annat tässä periksi vähänkin, hän kokee että tämä strategia toimii ja saat odottaa vastaavaa jatkossakin. Hän ei halua paljastaa haavoittuvuuttaan ja myöntää että häntä pelottaa ajatus siitä että et aina olisikaan hänen. Sinulla on jo täysi elämä, lapsia, ex, ja äiti joka on osa elämääsi. Äitiäsi hän torjuu luultavasti siksi että pelkää että äitisi on jotenkin eksäsi puolella koska heillä on jo keskenään ihmissuhde ja tyttöystäväsi on 'uusi tulokas'. Hän kokee että nämä asiat ovat uhkia sille että sinä kuulut hänelle. Harmi, sillä ne saattaisivat rikastaa hänenkin elämäänsä! Ehkä hän ei peloltaan näe sitä.

Vaatii rohkeutta olla haavoittuvainen toisen ihmisen edessä ja sanoa suoraan että rakastaa, mutta että mieltä vaivaa pelko menettämisestä. Tätä kuitenkin vaaditaan aikuisessa parisuhteessa. Hän mielummin temppuilulla antaa asian kiertoteitse ilmi. Näetkö sitä? Vaikutat fiksulta ja aikuiselta joten ihmettelen miksi siedät kaiken maailman hedelmöitysjuttuja? Vedä miehenä rajat tälläiselle. Ei tyttöystäväsi ole mikään hauras kukka jonka kanssa ei voi mennä suoraan asiaan. Sano että ymmärrät että häntä vaivaa pelko mutta että olet sitoutunut häneen, ei huolta. Sano ette hyväksy manipulointia. Kerro että nämä temppuilut ja manipulointiyritykset ajavat sinua pois pikemminkin kuin työntävät sinua tyttöystävääsi kohti.

Toinen asia on vanhojen viestien esiintuonti. SIlle loppu ja heti!! Olen itsekin joskus tehnyt sitä ja minulle on tehty selväksi settä se peli ei vetele jolloin silmäni aukesivat ja hävetti... Ihan perussääntö on se että asiat otetaan esiin, ne käsitellään, käydään läpi kunnolla, pyydetään ja annetaan anteeksi, ja sen jälkeen asia on LOPPUUNKÄSITELTY. On lapsellista vetää niitä enää esiin ja yrittää sillä tavalla pitää itseään uhrin asemassa - ja sinä olet silloin tietysti roisto. Helpottaa varmasti kun sovitte tämän pelisäännön.

Hyvän parisuhteen puolesta kannattaa taistella mutta tyttöystäväsikin joutuu tekemään melkein sinua enemmän töitä jotta asiat muuttuvat. Nythän vaivaa näet vain sinä.
 
Jos asutte yhdessä, niin eikös kyseessä ole avovaimo, eikä enään mikään tyttöystävä?
Kirjoitat tuolla alussa alkaneesi suhteeseen naisen kanssa. Kohta perään puhut tyttöystävästä, siis sama ihminen kuitenkin?
 
Näistä viesteistä taas nähdään, että naisen pahin vihollinen on toinen nainen.

Kyllä nainen saa vaikka vähän kiukutellakin, sehän naisista tekee niin outoja mutta ihania.

Toinen kiukuttelee pihtaamalla seksiä ja valittamalla kaljanjuonnista, toinen uhkailemalla milloin mitäkin.

Parisuhteessa kumppania kohtaan käyttäytyminen on kuitenkin eri asia kuin esim. muuten julkisella paikalla käyttäytyminen. Kuka haluaisi kumppanikseen sänkyyn jonkun kuivan, asiallisen ja aina järkevän aikuismaisesti käyttäytyvän virkanaisen? Naisetkin aina rakastuvat niin pikkupoikiin. Niin se vain menee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Just joo:
Näistä viesteistä taas nähdään, että naisen pahin vihollinen on toinen nainen.

Kyllä nainen saa vaikka vähän kiukutellakin, sehän naisista tekee niin outoja mutta ihania.

Toinen kiukuttelee pihtaamalla seksiä ja valittamalla kaljanjuonnista, toinen uhkailemalla milloin mitäkin.

Parisuhteessa kumppania kohtaan käyttäytyminen on kuitenkin eri asia kuin esim. muuten julkisella paikalla käyttäytyminen. Kuka haluaisi kumppanikseen sänkyyn jonkun kuivan, asiallisen ja aina järkevän aikuismaisesti käyttäytyvän virkanaisen? Naisetkin aina rakastuvat niin pikkupoikiin. Niin se vain menee.

Naisen pahin vihollinen on nainen. Ja mies, joka pettää on suurin vihollinen.
Saakos miehet kiukutella?
Ja mistä ihmeestä kuvittelet, että aikuinen ja ajatteleva nainen on "kuiva" petikumppani?
 
Kyllä minäkin sen ymmärrän, ettei uuden naisen osa ole ihan helppo. Mutta hänen on yksinkertaisesti PAKKO hyväksyä lapsesi ja se, että kotinne on myös lasten toinen koti. Sinä olet lastesi ainoa isä, eivätkä he anna anteeksi jos annat "jonkun uuden naisen" viedä sinut heiltä. Haluatko kuulla lastesi suusta muutaman vuoden kuluttua "Mee sä ###n äijä vaan sen #%#%si luo, sehän sulle on niin paljon tärkeempi!!! PAINU JO #%%##N!!!!" Siinä vaiheessa on vähän vaikea lähteä korjaamaan isäsuhdetta.
 
Juu, avovaimosta on kyse ja samasta ihanasta naisesta. Avovaimoni haluaisi siksi aikaa, kun minulla on tytöt ottaa itselleen toisen majapaikan eli tiistai ja sunnuntai öiksi, kun mun lapsiviikonloppuna avovaimoni on sukulaisissaan. Musta taasen olisi kamalaa palata entiseen, mutta tyttöystäväni mukaan hän saisi tällöin enemmän aikaa itselleen. Minusta kuitenkin ongelmat tulisi kohdata eikä niitä tulisi paeta. Vaikka yhteenmuutto oli yhteinen idea, niin nyt me kuulemma muutettiin yhteen liian aikaisin ja tyttöystäväni ei olekaan vielä valmis.

Kyllähän tämä syö ja vie ajatuksia töistä yms tärkeistä asioista. Haluaisin niin, että kaikki sujuisi hyvin, joten olen kyllä valmis näkemään vaivaa asian eteen. Ongelmat nousevat esiin aina suurin piirtein joka toinen viikko, joten kyllä tämä on kuluttavaa.

Tyttöystäväni on omien sanojensa mukaan mustasukkainen, mutta hän kyllä haluaa, että olen lasteni kanssa ja että suhteeni äitiini on hyvä ja läheinen. Minusta meidät on joka tapauksessa luotu yhteen ja ajatusmaailmamme, huumorimme ja arvomaailmamme ovat hyvin lähellä toisiaan ja nautimme aivan mielettömästi yhteisestä ajastamme.

Kiitos kaikille kommenteista. Laittakaa ihmeessä vielä lisääkin :).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Just joo:
Kyllä nainen saa vaikka vähän kiukutellakin, sehän naisista tekee niin outoja mutta ihania.

Kuka haluaisi kumppanikseen sänkyyn jonkun kuivan, asiallisen ja aina järkevän aikuismaisesti käyttäytyvän virkanaisen?

Yksinkertaistamiseen ja kärjistyksiinhän tää taas tietty meni.

Vähän pikku kiukuttelu on eri asia kuin jatkuva lapsellinen ja epäkypsä käytös ja kykenemättömyys aikuiseen parisuhteeseen.

Sitähän sopii miettiä millainen asiallinen virkanainen on sitten työnsä vastapainoksi vapaa-ajallaan.
 
Itse olen tuosta tuskasta päässyt aika hyvin eroon ajattelemalla siten, että kukaan ei ole täydellinen ja kaikissa on jotain vikaa. Mieheni "vika" on se, että hänellä on avioton lapsi entisestä elämästä. Ei minun ole tarvinnut opetella pitämään siitä asiasta ja itse lapsestakaan, mutta olen opetellut sietämään sen. Ja siitä lähtien meillä on mennyt ihan hyvin sen asian suhteen. Aikaa tosin meni sopeutumiseen pari vuotta, mutta kyllä sanoisin, että molempien kärsivällisyys kannatti.
Voisi ollakin ihan hyvä idea, että avokkisi järjestelee omia menojaan sen mukaan miten lapset ovat sinulla. Minä olen tehnyt niin koko ajan. Ihan jo senkin takia, että isä tosiaan joutuu silloin lapsensa kanssa olemaan. Meillä muuten aina käy niin, että lapsi roikkuu minun perässä, vaikka isänsä perässähän sen pitäisi mennä. Avokkisi ei kuitenkaan ole mikään ilmainen lapsenvahti. (Tuosta saan ikävä kyllä vieläkin miestäni lähes joka kerta muistuttaa).
En oikein muuta osaa sanoa, kuin että kun vaan saat naisesi vakuuttumaan siitä, että hän on todella sinulle elämäsi tärkein nainen, niin luulisi hänen hiljalleen tyyntyvän. Kamalaa kiukuttelua se minullakin aikansa oli.
 
Tähän aikaan yöstä, täällä surffatessa haluaisin sanoa vaan, että kaiken perustella vaikutat mahtavalta mieheltä - ja niin sinun tyttöystäväsi/avovaimosikin. Hienoa, että mietit näitä asioita ja etsit ratkaisuja. Uskon, että teille ne ratkaisut löytyvät, ja olette onnellisia rakkaudestanne.

Kaikkea hyvää teille!
t. kohtalontoveri
 
Ei minusta ole ollenkaan huono idea, että nainen pysyttelee poissa lastesi tieltä. Pointtihan on, että lapset saavat tavata isäänsä. Ei heidän tarvitse tavata sitä iskän uutta nuivaa naista, eikä naisen tarvitse ruveta heille äitipuoleksi ja leikkiä perhettä koko ajan kun lapset ovat teillä. Ja hyvähän se on olla omaakin aikaa nähdä kavereita jne., ei kaikkea tarvitse tehdä yhdessä. Ehkä hänen ja tyttöjen suhde voisi toistaiseksi rajoittua vaikka yhteiseen päivälliseen sunnuntai-iltaisin tai muuta vastaavaa?
 
Eiköhän teidän kannattaisi satsata parisuhdeterapiaan, jos kerran olette tosissanne suhdetta rakentamassa? Siellä saisitte aikaan paljon asiallisempaa keskustelua kolmannen osapuolen läsnäollessa. Mieheni ja minä teimme niin suhteemme alkuaikoina kun miehen eksä teki kaikkensa sotkeakseen asioita ja yritti usuttaa lapsiakin meitä vastaan.

Ja ennenkuin palstan moraalinvartijat pääsevät sanomaan että eksä teki ihan oikein, ja että olen häijy perheenrikkoja, tässä oli kyllä käynyt niinpäin että vaimo oli jättänyt sekä miehensä että lapsensa ja lähtenyt toisen miehen matkaan kuukausia ennenkuin me edes tapasimme. Ja siitä huolimatta naikkosen piti kuitenkin koko ajan tehdä meille kiusaa kaikin mahdollisin tavoin. Terapia auttoi hurjasti, opetti miehelle miten käsitellä exän kiukuttelut ja pelasti suhteemme ja auttoi uusioperheen kuvioissa.
 
Ymmärrän hyvin moninaiset näkökulmat, joita tässä on esitetty, mutta naisesi lienee herkkä. Hänelle on varmasti vaikeaa sopeutua. Ahdistus ja pelko, jos mikä, tappaa rakkauden. Ihmissuhteet pitäisi aina aloittaa puhtaalta pöydältä. Muuten kipua ja kyyneleitä...

Olen/olin itse keskellä vähän samanlaista sotkua. On huomionkipeä nainen lähipiirissä, samoin miesystäväni. Asiasta on keskusteltu moneen kertaan, mutta silti asia vaivaa.

Olen joskus miettinyt miten paljon helpompaa elämä olisi, jos olisi vain onnellisia parisuhteita. Silloin huomiota ei tarvitsisi ulkopuolisilta hakea, vaan sitä saisi riittämiin omalta kumppanilta. Mutta kaikille ei riitä sekään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jorma J:
Hei,
halusin jakaa tämän kanssanne. Mua masentaa kamalasti ja ahdistaakin kovin.

Liittoni oli mennyt pitkään huonosti ja olin päättänyt erota, mutta prosessi vain vei aikansa. Tapasin vähän ennen eroa naisen, johon ihastuin ja jonka kanssa aloin suhteeseen vaikka olin vielä naimisissa. Tyttöystäväni ei pyytänyt minua eroamaan, mutta erosin kuitenkin, kuten olin suunnitellutkin. Tein joitakin tyhmiä juttuja ja vetosin lapsiini, joita on siis kaksi. Olin ennen eroani kahdesti silloisen vaimoni kanssa eli petin tyttöystävääni.

No, nyt olemme olleet yhdessä reilusti yli vuoden. Tyttöystäväni ei tahdo päästä yli tekosistani, mutta edistystä on tapahtunut. Pahinta kuitenkin on, että alkuunsa tyttöystäväni viihtyi ihan hyvin minun ja lasteni kanssa, mutta nyt kuulemma lapset tuovat mieleen kaiken pahan menneisyydestä. Vaikka asumme nykyään yhdessä, niin tyttöystäväni haluaisi oman paikan, kun tytöt ovat minulla. Lapset ovat minulla kerran viikossa arkena ja joka toinen viikonloppu. Tyttöystäväni lueskelee joitakin vanhoja tekstareita, joista hän saa vielä lisää vettä myllyynsä ja muistelee ajattelemattomia letkautuksiani. Kun haluaa panostaa suhteeseen, niin miksi ihmeessä on pakko raahata menneisyyden haamuja mukana? No tyttöystäväni sanoi nyt ekan kerran, että kun hän pääsee yli, niin hän poistaa viestit ja haluaa asua meidän kanssamme. Haluaisin niin, että kun kerrankin olen löytänyt unelmieni naisen, että kaikki voisi mennä hyvin. Mitä ihmettä voisin oikein tehdä?

Lisäksi tyttöystäväni ei kuulemma halua nähdä äitiäni koskaan ja ei halua kanssani lapsia ja jos haluaa niin sitten hän hankkii lapsen itse ilman mua esim. keinohedelmöityksellä.

Me olemme kuitenkin samanlaisia ja jaamme tärkeitä asioita ja rakastamme toisiamme. Haluamme onnistua. Olen näyttänyt kaikin keinoin, että tyttöystäväni on minulle todella tärkeä ja käsittämättömän rakas ja että rakastan häntä aivan mielettömästi enkä tekisi mitään suhdettamme vaarantaakseni. Olen hyvä, ystävllinen ja kiltti toiset huomioiva mies, jolla oli pasmat pahasti hukassa, mutta nyt kaikki on kunnossa.

Miksi elämä on niin pahuksen vaikeaa?

Jos joku haluaa kommentoida, niin pyytäisin rakentavia kommentteja.


En minäkään haluaisi sinun kanssa lapsia enkä mitään muutakaan. Petit vaimoasi ja petit nykyistä tyttöystävääsi. Olet epärehellinen ja epäluotettava. Toivottavasti saat maistaa omaa lääkettäsi ja tulet petetyksi. Toivottavasti naisystäväsi hankki lapsen vaikka tummaihoisen kanssa, että saat nauttia isyydestä oikein kunnolla tummahipiäisen lapsen kanssa ja saat tuta miltä tuntuu,kun tietää puolison nussineen toisen kanssa.
Minut on petetty ja se vituttaa ikuisesti. Kehuskele vain itseäsi,mutta olet raukka ja epäluotettava.
 
Todellakin apn tapa "lässyttää tyttöystävästä" kuulostaa kovin lapselliselta sekin (Onkohan ihan provo, ajattelin jo aluksi). Keskustelun myötä on kuitenkin tullut esiin tilanne, joka voi olla aivan tosi.

Tällaista voi olla, kun perheellinen mies höpsähtää ja menee rakastumaan itseään huomattavasti nuorempaan tai epäkypsään lapsettomaan tai lapselliseen naiseen. Silloin puhe tyttöystävästä, johon on _hirmuisen rakastunut_ kuvaa kyllä tilannetta. Sellaista teini-unelmaa, johon moni aikuinenkin mies hakeutuu ja joutuu.

Tyypillistä on sekin, että ensin kehitellään suhde nuorempaan naiseen, sitten vaimo tai mies itse on ikäänkuin pakosta pannut vireille eron, jossa on silti säällinen harkinta-aika, puoli vuotta, jolloin ei olla vielä virallisesti erottu. Harkinta-aika ilmeisesti tarkoittaa, että aviopari voi vielä selvittää liittonsa jakamista jopa yrittää tehdä sen eteen kaikkensa. Pettääkö silloin siis tyttöystävää vai ketä, kun mies on yhdynnässä ja yhteydessä vaimoonsa? Tämä on ilmeisen epäselvä kuvio. Ihmiset eivät tiedä itsekään, mitä tekisivät ja mitä haluavat.

Monesti ilmeisesti luullaan, että ero on valmis, kun harkinta vasta alkaa. Oma kokemukseni (ex-)vaimona oli myös hämmentävä, kun miehen uusi naisystävä käyttäytyi minua kohtaan kuin olisi jo "omistanut" miehen. Kielesi yhteydenpidon ja vaikeutti suhteita lapsiin, ja lopulta pilasi koko systeemin aika totaalisesti lastenkin kannalta katsoen.

Se, ettei hänen ollut hyvä olla, oli pääosin hänen omaa pahoinvointiaan, mustasukkaisuuttaan ja kaiken yli menevää narsistista huomion kipeyttään. Han halusi kaiken huomion ja päästä oaslliseksi myös "karkkipäivistä ja viikkorahoista", mitä tahansa isä lapsilleen halusikin antaa. (Tämän olen kuullut lapsilta ja näin ja kuulin hänen käytöksestään alkuun. Ne eivät olleet aikuisen kypsän ja ymmärtävän naisen puhetta ja tekoja. Jotenkin apn kuvaus tyttöystävästä on hyvin lähellä kokemaani.

Tytttöystävähän apn kuvaamana kokee, että hänen elämänsä on ikäänkuin pilattu, koska mielellä on ex-vaimo ja lapset. Myös exäni naisystävä syytti minua elämänsä pilaamisesta. Aivan järjetöntä, mutta totta! He olivat pettäneet minua. Samoin kuin ap edellä kertoi, alkuun _nimenomaan nainen_ oli ollut hyvin innoissaan, ehdottanut ja vaatnut eroa.

Jos apn juttu on tosi, niin ei se liene ainutkertainen seikkailu, jossa tyttöystävä alkaa hallitsemaan miehen, hänen lastensa ja miehen suvun elämää. Lopputuloksena on onnettomia, vanhenevia, vaimonsa ja lastensa kiintymyksen menettäneita ja suvustaan, usein myös ystävistään vieraantuneita miehiä. Siinä on mies lopulta sielunveli vain itsensä kanssa.

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa ja keskustella eri näkökulmista vaikka kuinka, tässä vähän alkua.
 
Täällä on kovasti puhuttu pelkäämisestä, itsetunto-ongelmista ja vaikka mistä...mutta entä jos nainen onkin vain nuori, herkkä ja omasta itsenäisyydestään kiinnipitävä ihminen, joka tarvitsee myös omaa aikaa? Jospa hän on rakastunut mieheen, muttei kuitenkaan halua ruveta perheenemännäksi ja kaveeraamaan pakosta miehen äidin kanssa? Kuka sanoo että hänen tarvitseekaan, annattakoon hänellle omaa aikaa, ja mies puolestaan viettäköön omaa aikaansa lasten kanssa. Kun lapset eivät ole paikalla, voi pariskunta keskittyä vain toisiinsa. Tällainenkin suhde voi olla ihan toimiva ja moderni parisuhde. Voisi myös ajatella, että siinä olisi molemmilla riittävästi tilaa hengittää.
 
Juu niin, moderni parisuhde. Hoh hoi. Entäs ne lapset?

Mikä on parisuhde, jossa eletään vain toisen ehdoilla, ja siten, että ollaan vain yhdessä keskenään, noteeraamatta toisen niinkin läheisiä omaisia kuin äitiä ja lapsia? Lapset on varmaan tässäkin tapauksessa hyvin pieniä, joten vielä ne eivät osaa ajatella, mutta kunhan tulevat hiukankin isommiksi, kyllä ne osaavat laskea yksi ynnä yksi. Siis että isällä on uusi vaimo, joka kuitenkin livahtaa jonnekin muualle aina silloin, kun lapset tulevat isälle.

Miltähän se lapsista tuntuu?

No, sitä voimme vain arvailla, mutta aivan varmasti se ei mitään positiivista ole.

Minullakin on lähellä kokemus tällaisesta. Veljen lapset ovat juuri tällaisessa kuviossa mukana, valitettavasti. Velipoika kun ei voinut hänkään mitään sille, että se suuri rakkaus iski niin voimallisesti, kun yli kymmenen vuotta nuorempi nainen tarttui haaviin. Pakkohan siihen oli rakastua aivan ylimaallisesti, kun se on niin kauniskin. Luonne ei ole kovinkaan kaunis, huumorintajuinen ja tarvittaessa iloinen kyllä, mutta jumatsukka mikä omistushaluinen raivotar sieltä ilmestyy aina silloin tällöin. Ensin alkuun kelpasi lapsetkin oikein hyvin, kun piti tehdä mieheen vaikutusta, mutta nyt on lapset pelkkää ylimääräistä rekvisiittaa, joista pitäisi päästä eroon. Meillä käydessään toisella lapsella oli nuha ja nenä vuoti, mutta kun ehdotin naaman pyyhkimistä, ei tämä nuori rouva suostunut sitä tekemään, pyyhkiköön isä kun kerran pitää ne kakarat siinä olla. Mulle tuli itselleni sellainen primitiivireaktio siinä, että hetken teki mieli tarttua tätä naista tukasta ja vähän pöllyttää.

Tämä nainen sanoi, että heillä on aina silloin ihan hyvä, kun ovat keskenään, mutta kun lapset tulevat, silloin on aina ihan kamalaa. Siis lapset aiheuttaa sen? Ei tarvinnut kauaa asioita tarkkailla, kun näki selvästi, mistä se kamala olo johtuu. Nuoren rouvan oma naama on koko ajan ns. norsunveellä. Kaikki, mitä isä teki lastensa kanssa, tuntui olevan tältä naiselta pois. Jotkut täälläkin kirjoittaa, että isän ja lasten välistä suhdettahan siinä korostetaan, kun uusi vaimo ei "sekaannu" mihinkään, mutta täytyykö arkipäivästäkin tehdä niin vaikeata? Kun ainakaan tämä veljeni uusi vaimo ei halua edes auttaa miestään lasten pukemisessa, seisoo vain vieressä tumput suorina, kun mies pukee talvitamineita kahdelle lapselle peräjälkeen. Jotenkin minä pidän tätä ylimitoitettuna itsekkyytenä.

Velipoika siinä sitten vaan käsiään levittelee, että kun ei tiedä miten tämän ratkaisisi ja mitä tekisi. No, ratkaisu olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin, eli jättää rakastumatta tällaiseen naiseen ja valita hieman tarkemmin. Joku mainosti niitä oikuttelevia pikkutyttöjä, kuinka paljon ihanampia ne on kun vertaa johonkin kuivakkaan asialliseen virkanaiseen. No joo, onko kuivakas virkanainen sitten se ainoa vaihtoehto?

Velipojankin olisi kannattanut etsiä itselleen sellainen ehkä enemmän oman ikäisensä, jo vähän elämää muiltakin kuin omalta kannaltaan nähnyt naisihminen, joka olisi ollut ymmärtäväisempi ja suvaitsevaisempi lapsiakin kohtaan. Varmasti olisi helpompaa elämä sellaisen rinnalla. Kas kummaa, tiedän sellaisenkin tapauksen ja sillä miehellä ei ainakaan ole aihetta kysella, miksi elämä on niin vaikeata.
 
Seurustelusuhteessa asutaan eri osoitteissa, jolloin molemmilla on omaa tilaa. Kun asutaan yhdessä ollaa jo avoliitossa. Jos nainen/tyttöystävä ei halua avopuolisoksi tai uusperheenemännäksi, pitäisi alkuunsa sopia, ettei ainakaan heti muuteta yhteen. Kun apn tyttöystävä haluaisi oman asunnon, miksei hän hanki sellaista. Ei kai siihen mitään estettä ole.

Pettämis-erokuvioissa monesti oikaistaan itsenäisesti asuvien kumppaneiden seurusteluvaiheen yli suoraan parisuhteeseen ja yhteiseen asuntoon. Perustelut ovat aika käytännölliset, mutta taustalla lienee myös mustasukkaisuus exää kohtaan, miehillä yleensä myös pelko nuoren tyttöystävän menettämisestä. Siihenhän ap viittasikin, koska ei kuolemakseen haluaisi nähdä tyttöystävää kenenkään toisen miehen kanssa.

Eroprosessin ollessa vielä konkreettisestikin kesken, päädytään hätäisesti asumaan yhteen. Heidän uudessa kodissaan sitten vierailevat uuskuvioon ja ihmisiin tottumattomat lapset, sukulaiset ja ystävät. Luulisi, että lasten olisi helpompi lähestyä ja rakentaa suhdetta erovanhempaansa aluksi vain tämän kanssa. Sama varmaan sukulaisilla ja ystävilläkin. Eroissa tulee kaikille ulkopuolisille läheisillekin helposti liian paljon yhdellä kertaa. Ihmisten sietokyky ei välttämättä siihen riitä. Oikeastaan ei hirveästi kannattaisi ihmetellä, miksi on niin vaikeaa.

PS. Kuulemani lasten kokemukset esim. isän uuteen kotiin ja tyttöystävään totuttelusta ovat olleet usemmaltakin eri tahoilta ja eri lapsilta ja nuorilta kuultuna mm. seuraavanlaisia. Isän luona on vaikeaa/hankalaa olla, kun tyttöystävä on valinnut sellaiset matot, joille ei saa astua ja hän pelkää koriste-esineiden rikkoutuvan. Emme saa koskea tavaroihin. Uusi sohva kärsii. Isän luona (mökillä) on kaikki ihan erilaista ja muuttunut. Sellaiset röyhelöverhot ja kauheasti tavaraa. Tyttöystävä on halunnut sisustaa - eikä isäkään ole enää entisensä.

 

Yhteistyössä