P
Pohdituttaa
Vieras
Tapasin pari kuukautta sitten miehen, jota olen tapaillut siitä asti pari kertaa viikossa. Meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja viihdymme yhdessä. Aika ajoin minua kuitenkin mietityttää ikäeromme. Minä olen 27-vuotias ja mies on minua reilut yhdeksän vuotta vanhempi.
Tapasimme ihan kasvotusten, eli ensivaikutelma syntyi nopeasti. Mietin, että tuskin olisin kiinnittänyt hänen huomiotaan jos olisin kaikin puolin aivan liian nuori. Mies on seurustellut kerran aiemmin ikäiseni naisen kanssa, ja tuolloin suhde kesti useamman vuoden. Hän on asunut pariin kertaan avoliitossa ja seurustellut useasti, mitä pidän merkkinä siitä että hän kykenee sitoutumaan.
Lapsia hänellä ei ole. Mies on sanonut minulle tiedostavansa, että paras tyttöystävä hänelle on todennäköisesti nuorempi, sillä hänen ikäisillään naisilla on joko lapsia aiemmasta suhteesta tai sitten kova kiire hankkia niitä.
Hän on kokenut paljon, matkustellut ympäri maailmaa jne. Koen nämä piirteet erittäin viehättäviksi, sillä olen itsekin utelias ja ennakkoluuloton tyyppi. Olin aina entisiä poikaystäviäni enemmän reissannut. Entisilläni oli elämässä sellaiset prioriteetit, että he laittoivat rahansa mieluummin johonkin materiaan kuin matkusteluun tai muuhun henkiseen pääomaan, ja ajoittain se aiheutti skismaa. Useampi tapaus ei ollut käynyt Tukholmaa kauempana, ja yksi ei halunnutkaan, sillä pelkäsi matkustamista ja siihen liittyviä riskejä liikaa. Kuuntelen ihastuneena kun mies kertoo kokemuksistaan, ja hän on sellainen tapaus joka lähtee kyllä lyhyelläkin varoitusajalla asioihin. Hän käy mielellään erilaisissa kulttuuritapahtumissa, tapaa ennakkoluulottomasti uusia ihmisiä, ja hänellä on hyvin laaja tuttavapiiri. Nämä piirteet miellyttävät minua kovasti, sillä minusta ne kertovat luonteen avoimuudesta. Viimeisintä poikaystävääni oli hyvin vaikeaa saada lähtemään vaikka keikalle tai edes leffaan.
Miehellä on samoja harrastuksia kuin minulla, meillä on samanlainen maku esim. musiikin, kirjallisuuden ja elokuvien suhteen. Myös seksuaalisessa mielessä olen nauttinut siitä, että hän on itsevarma ja tietää mitä haluaa.
Mutta kuitenkin mietin, että mitä pidemmän päälle? Yhdelläkään ystävälläni ja heidän seurustelukumppaneillaan ei ole yhtä suurta ikäeroa. Onko tällaisella asialla enää tässä iässä väliä? Kypsyysero olisi aivan eri, jos olisin vaikka 19 v. ja seurustelisin 28-vuotiaan kanssa. Kuuntelen todella mielelläni kuinka hän esim. kertoo matkastaan Aasiaan vuosituhannen vaihteessa, ja sitten mietin, että ai niin, minähän olin tuolloin yläasteella! Toisaalta olen aina ollut ikäistäni vanhemman oloinen, ja hän taas suhtautuu moneen asiaan ikäistään nuoremman tavoin.
Lisäksi olen miettinyt elämäntilanteeseen liittyvää seikkaa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto, ja haaveena suorittaa vielä ylempi. Muutenkin olen erittäin päämäärätietoinen urani suhteen. Miehellä on taustallaan sekalaisia opintoja vailla yhtäkään varsinaista tutkintoa ja pitkähkö työttömyysjakso. Hän ei haluaisi enää opiskella, mutta toisaalta työllistyminenkin on nykytilanteessa vaikeaa. Tämä aspekti mietityttää siinä mielessä, että tuleeko meillä olemaan asiaan liittyviä näkemyseroja, tai muodostuisiko siitä jokin riippakivi mahdollisessa parisuhteessa? Itse olen sellainen, että jos en alani töitä tuntuisi millään saavan, kouluttautuisin todennäköisesti uudelleen. Työ on minulle kuitenkin tärkeä identiteetin kannalta, ja haluan että minulla on paikka yhteiskunnassa ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämäni kulkuun. En arvota ihmisiä heidän koulutustasonsa perusteella, mutta minusta on tärkeää että on ammatti ja pyrkimys kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Ei ole väliä onko kyseessä maisteri vai ammattiosaaja, mutta kunhan tällainen ammatti on. Ihmisellä pitää olla henkilökohtaista kunnianhimoa ja tavoitteita elämässään. Olen miettinyt sellaisen suhteen tulevaisuutta, että toinen on työttömänä ja lisäksi melko haluton tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi, mutta sitten itse opiskelee, hakee töitä ja kehittää itseään koko ajan. Ja varsinkin kun olisi ikäeroa. Lisäksi alan olla siinä iässä, että mietin entä jos joskus haluankin perheen? Onko tulevaisuus sellaisen ihmisen kanssa, joka ajelehtii haluamatta muuttaa elämänsä suuntaa?
Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne. Millaisia kokemuksia teillä on ikäeroasiasta ja muutenkin.
Tapasimme ihan kasvotusten, eli ensivaikutelma syntyi nopeasti. Mietin, että tuskin olisin kiinnittänyt hänen huomiotaan jos olisin kaikin puolin aivan liian nuori. Mies on seurustellut kerran aiemmin ikäiseni naisen kanssa, ja tuolloin suhde kesti useamman vuoden. Hän on asunut pariin kertaan avoliitossa ja seurustellut useasti, mitä pidän merkkinä siitä että hän kykenee sitoutumaan.
Lapsia hänellä ei ole. Mies on sanonut minulle tiedostavansa, että paras tyttöystävä hänelle on todennäköisesti nuorempi, sillä hänen ikäisillään naisilla on joko lapsia aiemmasta suhteesta tai sitten kova kiire hankkia niitä.
Hän on kokenut paljon, matkustellut ympäri maailmaa jne. Koen nämä piirteet erittäin viehättäviksi, sillä olen itsekin utelias ja ennakkoluuloton tyyppi. Olin aina entisiä poikaystäviäni enemmän reissannut. Entisilläni oli elämässä sellaiset prioriteetit, että he laittoivat rahansa mieluummin johonkin materiaan kuin matkusteluun tai muuhun henkiseen pääomaan, ja ajoittain se aiheutti skismaa. Useampi tapaus ei ollut käynyt Tukholmaa kauempana, ja yksi ei halunnutkaan, sillä pelkäsi matkustamista ja siihen liittyviä riskejä liikaa. Kuuntelen ihastuneena kun mies kertoo kokemuksistaan, ja hän on sellainen tapaus joka lähtee kyllä lyhyelläkin varoitusajalla asioihin. Hän käy mielellään erilaisissa kulttuuritapahtumissa, tapaa ennakkoluulottomasti uusia ihmisiä, ja hänellä on hyvin laaja tuttavapiiri. Nämä piirteet miellyttävät minua kovasti, sillä minusta ne kertovat luonteen avoimuudesta. Viimeisintä poikaystävääni oli hyvin vaikeaa saada lähtemään vaikka keikalle tai edes leffaan.
Miehellä on samoja harrastuksia kuin minulla, meillä on samanlainen maku esim. musiikin, kirjallisuuden ja elokuvien suhteen. Myös seksuaalisessa mielessä olen nauttinut siitä, että hän on itsevarma ja tietää mitä haluaa.
Mutta kuitenkin mietin, että mitä pidemmän päälle? Yhdelläkään ystävälläni ja heidän seurustelukumppaneillaan ei ole yhtä suurta ikäeroa. Onko tällaisella asialla enää tässä iässä väliä? Kypsyysero olisi aivan eri, jos olisin vaikka 19 v. ja seurustelisin 28-vuotiaan kanssa. Kuuntelen todella mielelläni kuinka hän esim. kertoo matkastaan Aasiaan vuosituhannen vaihteessa, ja sitten mietin, että ai niin, minähän olin tuolloin yläasteella! Toisaalta olen aina ollut ikäistäni vanhemman oloinen, ja hän taas suhtautuu moneen asiaan ikäistään nuoremman tavoin.
Lisäksi olen miettinyt elämäntilanteeseen liittyvää seikkaa. Minulla on alempi korkeakoulututkinto, ja haaveena suorittaa vielä ylempi. Muutenkin olen erittäin päämäärätietoinen urani suhteen. Miehellä on taustallaan sekalaisia opintoja vailla yhtäkään varsinaista tutkintoa ja pitkähkö työttömyysjakso. Hän ei haluaisi enää opiskella, mutta toisaalta työllistyminenkin on nykytilanteessa vaikeaa. Tämä aspekti mietityttää siinä mielessä, että tuleeko meillä olemaan asiaan liittyviä näkemyseroja, tai muodostuisiko siitä jokin riippakivi mahdollisessa parisuhteessa? Itse olen sellainen, että jos en alani töitä tuntuisi millään saavan, kouluttautuisin todennäköisesti uudelleen. Työ on minulle kuitenkin tärkeä identiteetin kannalta, ja haluan että minulla on paikka yhteiskunnassa ja mahdollisuus vaikuttaa oman elämäni kulkuun. En arvota ihmisiä heidän koulutustasonsa perusteella, mutta minusta on tärkeää että on ammatti ja pyrkimys kehittyä siinä mahdollisimman hyväksi. Ei ole väliä onko kyseessä maisteri vai ammattiosaaja, mutta kunhan tällainen ammatti on. Ihmisellä pitää olla henkilökohtaista kunnianhimoa ja tavoitteita elämässään. Olen miettinyt sellaisen suhteen tulevaisuutta, että toinen on työttömänä ja lisäksi melko haluton tekemään mitään tilanteen korjaamiseksi, mutta sitten itse opiskelee, hakee töitä ja kehittää itseään koko ajan. Ja varsinkin kun olisi ikäeroa. Lisäksi alan olla siinä iässä, että mietin entä jos joskus haluankin perheen? Onko tulevaisuus sellaisen ihmisen kanssa, joka ajelehtii haluamatta muuttaa elämänsä suuntaa?
Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne. Millaisia kokemuksia teillä on ikäeroasiasta ja muutenkin.