En tiedä, onko tämä koko ketju jo kuollut, mutta ajattelinpa kuitenkin tulla raportoimaan tänne seuraavasta vaiheestani. Jos joku vaikka saa tästä prosessista jotain apua.
Tulin juuri äitini luota, jossa asustin muutaman päivän, minkä vuoksi en ole vastaillut tai lukenut viestejä. Paljon on hyvää tullut sillä aikaa taas tähän ketjuun näköjään, kiitos kaikille jälleen kovasti.
Okei, en voi tätä asiaa kyllin vahvasti painottaa: jos joku samassa tilanteessa oleva kuin minä olin ketjun alussa lukee tätä, pakkaa heti kamat ja painu läheisen luo, jos mahdollista! En voi sanoin kuvata kuinka paljon itseäni auttoi kituminen äidin luona ja asioiden käsitteleminen. Ihanaa, että minulla on äiti joka sanoi heti puhelimessa, kun kuuli kuinka rikki olin, että nyt tänne ja heti.
Jo ensimmäisenä iltana sain nukuttua rauhallisesti. Mahtava siskoni kävi myös lohduttamassa, jolla oli sama tilanne kolme vuotta sitten, joten hän tiesi tarkalleen mistä puhun, ja auttoi suunnattomasti asian käsittelyssä. Se lohduttavin asia? Hän on juuri löytänyt uuden suhteen ja muuttanut yhteen miehen kanssa, ja sanoo että tunteet olivat alusta asti paljon vahvempia kuin edellisessä suhteessa. Alan siis ymmärtää, että ehkä emme vain olleet kuitenkaan toisillemme ne oikeat. On siis mahdollista, että voin tuntea vielä yhtä voimakkaasti tai jopa enemmän oikean ihmisen kanssa. Tämä oli oikeasti minulle yksi suurin surun aihe. Kuvittelin, että löysin jo sen minulle täydellisen ihmisen, mutta mokasin suhteen. Ehkä näin ei edes ole.
Näen myöskin ensi kertaa, että totta kai syytä on myös kumppanissa. En syyttele mistään, se on eri asia. Mutta olisi avopuolisonikin voinut tuoda toiveitaan voimakkaammin esille. Tiedän, että se on hänelle todella vaikeaa, mutta olisi se voinut auttaa meitä molempia. En ollut silloin oikeasti valmis muuttumaan (eikä myöskään hän huom.), mutta nyt tiedän että olisin, vaikka se on nyt liian myöhäistä. Ja ennen kuin joku sanoo, että pitäisi olla oma itsensä eikä pyrkiä muuttumaan, uskon että voisin muuttua paremmaksi ihmiseksi ja huomioida enemmän suhteessa. Aina voi yrittää kehittyä. Kyllä se vain on niin, että tämä kokemus muuttaa ihmistä. Ehkä joskus parempaan suuntaan. Jos koskaan löydän jonkun toisen, hän saa tuta nämä muutokset
Kiitos paljon muuten nimimerkille Tuskavex kirjavinkistä, saatanpa ostaa kirjan vaikka samantien. Kuulostaa aika hienolta opukselta.
Tällä hetkellä minulla ei pää ole vielä todellakaan täysin kunnossa, mutta pystyn jo olemaan kotona itkemättä ja tekemään asioita, joista ennen nautin. Tämä on minulle tosi tärkeä kynnys. Katsoin eilen yöllä koko tähänastisen Holmes-sarjan ykköskauden esimerkiksi. Hieno sarja. Mutta nukkua oli turha yrittää ennen kuin olin täysin uupunut. Siis täällä. Äidin luona kyllä olisin nukkunut kuin tukki. Mielenkiintoinen psykologinen vaikutus paikalla.
Parantuminen on kuitenkin selkeästi jo alkanut, vaikka olenkin surullinen ja ehkä hieman masentunut. Lähetin työhakemuksen toiseen kaupunkiin, koska turhaan minä tänne jään, jossa ainoat juuret oikeastaan oli avopuolisoni. Asuntoa tuskin tässä markkinatilanteessa saa myytyä nopeasti, joten en tiedä mitä siitäkin tulee. Nyt lähitulevaisuus on vain ärsyttävää asioiden hoitamista, että saa uuden elämän johonkin rakennettua.
Lähes kaikesta kuitenkin selviää, ja pystyn jo ajattelemaan tulevaisuutta ilman ensirakkauttani. Holmesissa oli hyvä opetus, jonka laitan tähän loppuun: "tough situations don't last, tough people do".
Aion olla yksi heistä.
