Minä 30, mies 36, parisuhteessa 4v.
Kertaakaan en ole nähnyt mieheni itkevän. Ajoittain tämä kiusaa minua, koska olen aikaisemmissa suhteissa tottunut siihen, että mies näyttää (silloin tällöin) tunteitaan myös itkemällä. Uskon, että vahva merkitys on lapsuudenkodin mallilla. Nykyinen mieheni pitää itkemistä jotenkin heikkouden merkkinä, myös minussa. Itselläni itku on herkässä, jos olen surullinen, liikuttunut, todella kiukkuinen tai kiihtynyt. Miehen asenteesta johtuen tuntuu, että joudun riidassa ""aseettomaksi"" siinä vaiheessa kun tippa tulee linssiin.
Anteeksi mieheni osaa kyllä pyytää, mikä on minusta hieno piirre. Tämä yleensä vaatii tunteiden (kiukun) jäähtymisen ja miehen pohdinta-ajan yön yli. Tarvittaessa hän kyllä suoraselkäisesti myöntää olleensa väärässä ja pyytää anteeksi. Ns. tunneihminen mies ei tyypillisesti ole, mutta kyllä nauraa, ilmaisee sanoin negatiivisia ja positiivisia tunteita, mutta perusluonteeltaan on kuitenkin aika ""jäyhä"" hämäläinen ainakin ulkopuolisten seurassa.
Tällä hetkellä odotamme esikoista syntyväksi. Saapa nähdä riittääkö lapsen syntymä herkistämään miestä (;