ainokaiselle.
et voisi olla enempää väärässä minun suhteeni.
Teen työtä, maksan veroja joka vuosi n. 15.000, ostan suomalaisia tuotteita joka ikinen kerta. En hae rahaa sossusta, en kahdehdi niitä jotka saavat sosiaaliavustuksia, työttömyyskorvausta, eläkettä tms. Mulle on aivan kissan pissan hailee, mitä joku toinen tienaa tai ei tienaa.
Itse sinä otit Liliuksen esille, en minä.
Minä vain sanoin oman mielipiteeni. Minusta Lilius eikä kukaan muukaan ole niin älykäs, että hänelle pitäisi maksaa tuollaisia vuosipalkkoja + 5-25 miljoonan bonuksia siihen vielä päälle.
Katso vaikkapa Steven Elopia, mitä se jätkä teki. Paljonkohan se maksoi veroja Suomeen ja paljonko hänen tekosensa tulevat maksamaan suomalaisille työntekijöille pitkässä juoksussa.
Tai siis ovathan nämä kaverit olleet tosi älykkäitä, paljon älykkäämpiä kuin vastapuoli tehdessään tollaset sopimukset itsensä eduksi. Mietin, että siinä on täytynyt olla joko tosi tyhmä vastapuoli tai sitten hyvä veli verkosto pyörii. Molemmat vetivät itselleen hirvittävät kasat rahaa. Läpytykset heille. Enkä kadehdi yhtään heidän rahojaan, sanon vaan, että vähempikin olisi ollut riittävästi.
Jokaisella ihmisellä pitäisi olla sisäänrakennettu moraali rahaan(kin) liittyvissä asioissa. Vaikka tyhmä antaa paljon, ei ole pakko ottaa kaikkea vastaan, voisi sanoa, että kiitos, mutta puoletkin tuosta riittää. Mutta tämähän on ahneen ihmisen mielestä aivan hirveetä olla ottamatta vastaan rahaa kun sitä on saatavilla. Joo, ottaisin minäkin esim. lottovoiton vastaan jos lottoaisin jne...eli yhtä ahne minäkin varmaan olisin ollut, mutta siitäkin huolimatta minua hävettäisi olla Lilius tai Elop, hävettää välillä olla myös se mikä olen.
Aivan oikein luit.
Vaikka olen sairas, minä olen nimenomaan sitä mieltä, että muiden ihmisten ei tarvitse loputtomiin paapoa sairaita ja olla ymmärtämässä koko ajan. Ei siinä ole mitään ristiriitaa.
En kitise omasta sairaudestani päivittäin, viikottain enkä edes kuukausittain. Enkä kuuntele kymmeniä kertoja kenenkään toisenkaan vuodatuksia omista sairauksistaan. Jokaisella meistä on omat kuormansa kannettavanaan. Yhdellä yksi sairaus, toisella joku toinen, kolmannella tämä kuorma voi olla joku muu asia.
Elämä on arpapeliä. Jos sattuu saamaan huonot kortit käteen, niin se on voi voi, paska juttu, mutta niillä eväillä mennään mitä on annettu. Siinä on tasan kaksi vaihtoehtoa, jäät loppuiäksesi kerjäämään päänsilityksiä tai nouset ylös ja teet asialle jotain. Toki voihan sitä jojotella vuosikymmenet, mutta tosi raskaaksi sellainen käy itselle ja läheisille. Minä ajattelen läheisiäni. Miksi lisätä heidän kuormaansa?
En huomannut, että joopa joon viestissä oli mainintaa diabeteksestä, joten ilmeisesti insuliiniheittosi oli minulle tarkoitettu.
Julkisen terveydenhuollon asiakkaana olen ollut viimeksi 1991. Minulla on sairaskuluvakuutus, joka korvaa insuliinini ja kaikki muutkin hoidot. Vakuutuksesta maksan vuodessa 3980 nettorahaa. Jos kulut ovat kovemmat, se on vakuutusyhtiön ongelma, jos kulut ovat pienemmät, minä maksan liikaa, mutta, hei sairauden kanssa se on aina arpapeliä. 95% varmuudella molemmat jalkani amputoidaan muutaman vuoden sisällä. Tämä on fakta. Jalattomana olo maksaa enemmän.
Työtäni pystyn tekemään niin kauan kun minulla on kädet, pää ja aivoissa jotain älyä jäljellä. En ole inhoamasi puhelinmyyjä, älä pelkää, en soittele sinulle. Ja taatusti teen työtä niin pitkään kun voin. Eipä tarvitse miettiä koska kuolen, sattuuko tänään tähän tai tuohon kohtaan enemmän kuin toiseen.
Maksan joka kuukausi palkastani itse omat eläkemaksuni ja niin maksaa jokainen työssäkäyvä ihminen. Minuun ei uppoa se paska, että nuoremmat maksavat minun eläkkeeni. Voisin elää itse maksamillani eläkemaksuilla yli 90 vuotiaaksi saakka, vasta sitten olisin muiden kukkarolla.
Minun elinaikaennusteeni on max. 15v. Näillä näkymin siis yhteiskunta saa elättää jotain toista minun maksamillani eläkemaksuilla reilut 30 vuotta kuolemani jälkeen. Revi siitä!
Ei kaikkien tarvitse olla niinkuin minä. Mulle se on täysin se ja sama mitä muut minusta ajattelevat, mutta minua ärsyttää ihmiset jotka kuvittelevat, että he ovat niin erikoisia, outoja tai viallisia, etteivät he mitenkään kykene tai voi tehdä minkäänlaisia yhteiskunnallisia velvollisuuksiaan.
Kun.eivät.vaan.voi.