V
Vierailija
Vieras
Hei. En ole koskaan ennen kirjoittanut millekkään palstoille mitään,vaan seurannut mielenkiinnolla sivusta tarinoita ja ihmisten keskusteluita. Nyt tuli palava tarve saada avata asiaa johonkin ja kysyä muiden näkemystä tai omia kokemuksia asiasta.
Olen kolmekymppinen kuuden lapsen äiti. Minulla on itsellä 4 sisarusta joista jokaiseen muuhun oma äitini on säännöllisesti yhteydessä. Tapaa heidän lapsiaan ja käy kylässä. Ei kuulemma paljon heilläkään,mutta kuitenkin useimmin,kun minun ja perheeni luona. Olen vuosia yrittänyt ehdottaa äidille jotain yhdessä tekemistä,kirppari reissuja,ulkona syömässä tai ihan vaan kaupassa käyntiä yhdessä. Aina jokin selitys tai vaivalloista muminaa josta en ota selvää,että oliko vastaus kyllä vai ei.
Lapset kyselee aina mummultaan hänet nähdessään,että koska pääsee kylään. Siihenkin aina sama vastaus "katsotaan,kun mummulla on aikaa" tiedän,että kyse ei ole ajasta. Sitä heillä todella on. Yksi lapsistani kysyi silmät kirkkaana voiko mummu hakea hänet joskus ekalla luokalla koulusta ja odotti sitä viikottain. Kyseli ja aina pettyi,kun kukaan ei ollut vastassa. Nyt poika 3 luokalla eikä enään jaksa odottaa..
Kyse ei ole siitä,että oman äitini pitäisi hoitaa minun tai kenenkään muiden sisarusteni lapsia,mutta sydämeen sattuu nähdä miten lapset kaipaa ihan hirveästi ja toinen ei reagoi mitenkään. Omalle siskolleni hänelle on aikaa jokainen päivä, tekevät yhdessä paljon asioita eivätkä käytännössä ole erossa päivien aikana,kun sen hetken,että ovat töissä. Niiden keskenäinen suhde on omasta mielestäni jo liian läheinen mikäli näin voi äidistä tyttärestä sanoa.
En tiedä oikein mitä tehdä ja ajatus ahdistaa minua päivittäin tosi paljon. Olen yrittänyt siitä sanoa ja mainita,mutta minut sivuutetaan aina joten sekin kortti käännetty. En jaksa enään odottaa,että puhelin soi ja äiti kysyisi mitä kuuluu.
Olenko minä nyt hankala ja lapsellinen näinkin vanhaksi? Pitäisikö vaan yrittää kaikkensa,että antaa asian olla vai haaveilla ja odotella,että äiti näkisi vielä minutkin ja meidän ihanat lapset ?
Toivottavasti joku ymmärtäisi mitä yritän sanoa ja kertoa.
Olen kolmekymppinen kuuden lapsen äiti. Minulla on itsellä 4 sisarusta joista jokaiseen muuhun oma äitini on säännöllisesti yhteydessä. Tapaa heidän lapsiaan ja käy kylässä. Ei kuulemma paljon heilläkään,mutta kuitenkin useimmin,kun minun ja perheeni luona. Olen vuosia yrittänyt ehdottaa äidille jotain yhdessä tekemistä,kirppari reissuja,ulkona syömässä tai ihan vaan kaupassa käyntiä yhdessä. Aina jokin selitys tai vaivalloista muminaa josta en ota selvää,että oliko vastaus kyllä vai ei.
Lapset kyselee aina mummultaan hänet nähdessään,että koska pääsee kylään. Siihenkin aina sama vastaus "katsotaan,kun mummulla on aikaa" tiedän,että kyse ei ole ajasta. Sitä heillä todella on. Yksi lapsistani kysyi silmät kirkkaana voiko mummu hakea hänet joskus ekalla luokalla koulusta ja odotti sitä viikottain. Kyseli ja aina pettyi,kun kukaan ei ollut vastassa. Nyt poika 3 luokalla eikä enään jaksa odottaa..
Kyse ei ole siitä,että oman äitini pitäisi hoitaa minun tai kenenkään muiden sisarusteni lapsia,mutta sydämeen sattuu nähdä miten lapset kaipaa ihan hirveästi ja toinen ei reagoi mitenkään. Omalle siskolleni hänelle on aikaa jokainen päivä, tekevät yhdessä paljon asioita eivätkä käytännössä ole erossa päivien aikana,kun sen hetken,että ovat töissä. Niiden keskenäinen suhde on omasta mielestäni jo liian läheinen mikäli näin voi äidistä tyttärestä sanoa.
En tiedä oikein mitä tehdä ja ajatus ahdistaa minua päivittäin tosi paljon. Olen yrittänyt siitä sanoa ja mainita,mutta minut sivuutetaan aina joten sekin kortti käännetty. En jaksa enään odottaa,että puhelin soi ja äiti kysyisi mitä kuuluu.
Olenko minä nyt hankala ja lapsellinen näinkin vanhaksi? Pitäisikö vaan yrittää kaikkensa,että antaa asian olla vai haaveilla ja odotella,että äiti näkisi vielä minutkin ja meidän ihanat lapset ?
Toivottavasti joku ymmärtäisi mitä yritän sanoa ja kertoa.
