Naimisissa talous ja käytännön syistä - mies ei halua erota virallisesti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AnneliV
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

AnneliV

Vieras
Hei

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 25 vuotta, josta naimisissa 20 vuotta. Lapsistamme kaksi muuttanut omilleen ja kaksi nuorukaista (pian aikuista asuvat täällä kotona). Talo on pian maksettu.

Suhteemme alkuaika oli perus romanttista, intiimiä ja rakkaudentäyteistä täynnä syvällisiä keskusteluja. Jo ennen naimisiinmenoa kaikki kuitenkin vähitellen hiipui. Koko tämä yli 20v olemme olleet enempi tiimi, kavereita. Seksiä ei ole ollut enää vuosiin.

Mies ilmoitti pari vuotta sitten, että haluaa erota. (Otti sormuksen pois, käytös oli tökeröä ja muutti toiseen huoneeseen). Hän kuitenkin sanoi, että ei halua erota virallisesti. Syynä tähän on käytännön asiat, raha yms.

Hän myös tietää, että pelkään yksinjäämistä...

Olen tavallaan vuosia jotenkin "tiennyt", että hänellä on kaiketi sutinaa muualla, toisia naisia. Epäilen sitä käytöksestä, etäisyydestä. Ehkäpä seksisuhteita. On aika muille lirkutteleva persoona, pitkään työmatkoilla ja olen nähnyt viagraa. En ole halunnut ottaa asiaa esille, se satuttaa liikaa. Elää täysin omaa elämää, mutta kuitenkin asuu täällä.

Hän sanoo, että toivoo etten eroa virallisesti, sillä joutuisin tyhjän päälle. Olen ollut riippuvainen ja tottunut hänen hyvään palkkaan. Hän on maksanut aina minun auton, puhelimen, talouden isommat laskut, remontit, lasten harrastukset, huonekalut yms. Myönnän, että minua pelottaa päästää irti.

En tiennyt, että tässä tulee käymään näin, mutta ihastuin uuteen mieheen ja me tapailemme. Fiksu, lapsirakas, ymmärtäväinen, rauhallinen elämää kokenut mies. Kerroin juuri rehellisesti, että olen virallisesti naimisissa. Tämä on suuri este uudelle miehelle. Hän ei tahdo jatkaa tapailuamme ellen eroa.


Otin varovasti asian puheeksi kotona. Kerroin, että minun kuuluu saada jatkaa elämääni. Tahtoisin hoitaa loppuun eron. Aviomieheni kiivastui tästä todella paljon. 😔 Hän sanoi, että en tulisi pärjäämään. Ja että tässä on nyt helppo asua, ja eikö voisi olla vaan virallisesti naimisissa. Kuulemma käytännönkin syistä. En kuulemma voi toimia näin. En varsinkaan, kun osa lapsista vielä asuu kotona.

Tuntuu kuin hän korostaisi riippuvuuttaan hänen luomaan taloudelliseen turvaan. Samalla itse saa huidella ties missä. On sanonut minulle nyt, ettei etsi mitään vakavaa ja aikoo olla yksin. Toivoo etten minäkään tekisi niin.
 
Kai sulla kuitenkin työpaikka ja oma palkka on? Miehesi voi jäädä asumaan taloonne hänen rahansa riittää sen pyörittämiseen
Itse asiassa pääsee halvemmalla kun ei tarvitse maksaa enää sinun kuluja. Mutta ei taida itse haluta siivota tai laittaa ruokaa?
 
Käsittääkseni eroon ei tarvitse olla molempien suostumusta. Muutat muualle, sillä selvä. Ehkä pahinta mitä voi käydä, on että mies alkaa kääntää lapsia sinua vastaan manipuloimalla. Kannattaa varmistaa että lapset ymmärtää että sinä et ole yksin repimässä kotia rikki nyt.
 
Perimmäinen kysymyshän on, että haluatko sä asua ihmisen kanssa, joka pitää sua täydellisenä nollana. Ja vielä olla elätettävänään. Todistaa se, ette osaa itse mitään.


Nyt HERÄTYS nainen!
 
Rohkeasti omilleen. Laita eropaperit vetämään ja sitten haarukat ja veitset jakoon. Et saa ajatella mitä muut sanovat tai ajattelevat koska tämä on sinun oma elämäsi. Tuntuu ajatuksenakin hankalalta mutta todellisuudessa paljon helpompi juttu. Jätin ex aviomieheni 23 avioliittovuoden jälkeen ja hain avioeron nyt aikaa on kulunut 2025 tulee 20 vuotta erosta. Ainoa asia mikä harmittaa on se, että en uskonut riittävästi itseeni ja lähtenyt jo paljon aiemmin. Anna palaa nainen! Taloutesi korjaantuu kun saat puolet omaisuudestanne, no hätä.
 
Rohkeasti omilleen. Laita eropaperit vetämään ja sitten haarukat ja veitset jakoon. Et saa ajatella mitä muut sanovat tai ajattelevat koska tämä on sinun oma elämäsi. Tuntuu ajatuksenakin hankalalta mutta todellisuudessa paljon helpompi juttu. Jätin ex aviomieheni 23 avioliittovuoden jälkeen ja hain avioeron nyt aikaa on kulunut 2025 tulee 20 vuotta erosta. Ainoa asia mikä harmittaa on se, että en uskonut riittävästi itseeni ja lähtenyt jo paljon aiemmin. Anna palaa nainen! Taloutesi korjaantuu kun saat puolet omaisuudestanne, no hätä.
Mitäs jos on avioehto?
 

Yhteistyössä