Jäätte, persusetämiehet, aika yksin tässä Erdoganin ja Putinin kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Älä tapa
Älä tee huorin

Siinäpä pari esimerkkiä suoraan Raamatusta
En minä tarvitse raamattua siihen etten tapa tai tee muitakaan vääryyksiä

Mutta tajuatko/tunnustatko että raamatun käskyillä/moraaliohjeilla ei ole mitään virkaa, mieti kuinka paljon papit ja saarnamiehet ovat syyllistyneet jopa pedofiliaan puhumattakaan 16 v rippikoululaisten ja vanhempien naisten hyväksikäyttöön
ja nuo katoliset poikiin väkisin yhtyvät papit, heitä on kymmeniä tuhansia
 
Sulla ja mulla on oikeus sanoa mielipiteemme. Sä meet yleisen mielipiteen mukaan (mikä se kulloinkin tulee olemaan), mun arvot on ikuisia.

Maailma alkaa olla idiotismin vallassa, kun unohdetaan vanha ja kuivakka sana nimeltään "kunnollisuus".

Mun mielestä Marinin sekoilut on noloja. Monessakin mielessä. Mutta missähän hitossa sitä kunnollisuutta on. Itse tykkäät Trumpista, joka on kaikkea muuta kuin kunnollinen. Roistopäällikön otteet. Sitten vois kuitenkin sanoa, että onko kunnollisempaa ihmistä olemassakaan kuin Obama tai Joe Biden (vaikka vanha ja seniili oliskin).

Saati sitten tosiaan nää Suomen entiset päämiehet. Aika monella siellä melkoista sekoilua taustalla eri tasoilla. Asioita ei vaan ennen julkisuuteen nostettu.

Marin on osannut käyttää somejulkisuutta todella tehokkaasti. Nyt tuli sitten kolikon kääntöpuoli näkyviin, mutta kääntyyköhän tuokin hänen eduksi. Luultavasti.

Marin on pinallinen, Häntä ihailevat ovat pinnallisia. Mutta semmosta politiikka on nykyään. Sen kanssa pitää elää. ei voi mitään. Trump on hirviö, mutta fiilispohjalta porukka fanittaa, ihan sama mitä tekee...

Ja entäs sitten ennen? Ennen äänestettiin verenperinnön mukaan. Työläiset vasemmistoa, parempiosaiset oikeistoa. Tai sitten tuli joku karismaattinen sekoilija joka vei kansakuntia allikkoon: Lenin, Hitler jne.

Kaikki on sullakin Echo niin politisoitunutta. Jos joku vassari tekee jotain, käännät sen negaksi anyway. Mutta auta armias jos persu tai USA:n konservatiivit sekoilee, niin se katsotaan sormien välistä tai sitten todeltaan "mutta oikeaa asiaa ajaa"...

Minä en ole politisoitunut. Minä pystyn haukkumaan ja kehumaan taustasta riippumatta. Siksi sanon, että Marin oli (ja ehkä on yhä) tässä pinnallisessa maailmassa loistava pääministeri. Tykkäisin kun oikeesti asiat ratkaisisivat, mutta kun ei ratkaise. Ja se ei ole Marinista kiinni. Hänen kaltaiset nousee valtaan, koska kansa on... no tyhmää, pinnallista tai kenties vain ei tarpeeksi kiinnostunutta.
 
Miten miljoona kertaa mun on sanottava, että Trumpissa on joitain hyviä juttuja, mutta sitten taas ei.

Mutta tällä palstalla on ainainen kahtiajako: jos et tykkää vaikka globalisaatiosta (en tykkää), olet putinisti (no en tod.).

Trump oli hyvä kun kannattaa oman maan suosimista, haluaa estää meksikolaisten vyöryn, ainakin pintapuolisesti kunnioittaa kristillisyyttä ja ajaa aborttikieltoa.
Mutta on seksistinen, valehteleva, narsistinen änkyrä, joka ei tajua ilmastonsuojelun päälle mitään.

Mä oon viimeks kuukausi sitten sanonut, että toivoisin jonkun muum rebun kuin Trumpin.
 
Länsimainen sivistys perustuu kristinuskoon. MusIimimaissa se perustuu isIamiin.
Sivistys ja moraalikäsitykset ovat syntyneet antiikin aikana ajalla ennen kristinuskoa. Ja oikeuslaitoksen riippumattomuus ym. keskeiset periaatteet syntyivät valistusfilosofian vaikutuksesta. Lainsäädännön ja uskonnon erottaminen toisistaan on juuri länsimainen piirre ja vierasta esim. monessa muslimimaassa.
 
Älä valehtele! Sivistys ja moraalikäsitykset ovat syntyneet antiikin aikana ajalla ennen kristinuskoa!

siis jopa 800 v ennen satu-uskontosi syntyä!
Ennen kristinuskoakin oli älymystöä, oli lukeneisuutta, oli sivistystä.

Mutta oli moraalista rappeutumista ja porukka oli seksin vallassa. Pompeijin tuhon jäänteet osoittaa sen (no ei ihme, että Jumala sen posauttikin).

Tai kattelisitko takan reunalla muinaista vaasia, jossa 3 kreikkalaista äijää harrastaa ryhmäseksiä? Tuli jossain Sanna-keskustelussa vastaan.
Joisitko aamukahvisi sellaisesta mukista(vastauksesi varmaan on: jeahh!)?
Mä kuitenki tyydyn Muumi-mukeihin. :sneaky:
 
Ehkä Hillary on järkiintynyt ja myöntää, että Bill halusi vain kokea elämää (hänkin on vain ihminen) Monican suussa.

Ei meillä mitään ollut...
I have NOT slept with Monica!
-Bill-

Mä en ole nähnyt huumeita käytettävän.
-Sanna-
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Nojoo, laumasielut saadaan

Me ajattelevat ei tarvita niitä vaan osataan itse ajatella ja järkeillä mikä on oikein ja mikä on väärin
Niin...kulloisenkin, kunkin maan lain mukaan, joka vaihtelee kuin Suomen sää. :)
 
Älä valehtele! Sivistys ja moraalikäsitykset ovat syntyneet antiikin aikana ajalla ennen kristinuskoa!

siis jopa 800 v ennen satu-uskontosi syntyä!
Juutalaisuus, johon kristinusko pohjautuu, syntyi 1800-luvulla eKr. (Antiikin aika 500 eaa)
Ei nyt täysin voi sanoa, kumpi tuli ensin usko, vai moraalikäsitys - muna vai kana, mutta kyllä ne on aina käsi kädessä menneet.
 
Mun mielestä Marinin sekoilut on noloja. Monessakin mielessä. Mutta missähän hitossa sitä kunnollisuutta on. Itse tykkäät Trumpista, joka on kaikkea muuta kuin kunnollinen. Roistopäällikön otteet. Sitten vois kuitenkin sanoa, että onko kunnollisempaa ihmistä olemassakaan kuin Obama tai Joe Biden (vaikka vanha ja seniili oliskin).

Saati sitten tosiaan nää Suomen entiset päämiehet. Aika monella siellä melkoista sekoilua taustalla eri tasoilla. Asioita ei vaan ennen julkisuuteen nostettu.

Marin on osannut käyttää somejulkisuutta todella tehokkaasti. Nyt tuli sitten kolikon kääntöpuoli näkyviin, mutta kääntyyköhän tuokin hänen eduksi. Luultavasti.

Marin on pinallinen, Häntä ihailevat ovat pinnallisia. Mutta semmosta politiikka on nykyään. Sen kanssa pitää elää. ei voi mitään. Trump on hirviö, mutta fiilispohjalta porukka fanittaa, ihan sama mitä tekee...

Ja entäs sitten ennen? Ennen äänestettiin verenperinnön mukaan. Työläiset vasemmistoa, parempiosaiset oikeistoa. Tai sitten tuli joku karismaattinen sekoilija joka vei kansakuntia allikkoon: Lenin, Hitler jne.

Kaikki on sullakin Echo niin politisoitunutta. Jos joku vassari tekee jotain, käännät sen negaksi anyway. Mutta auta armias jos persu tai USA:n konservatiivit sekoilee, niin se katsotaan sormien välistä tai sitten todeltaan "mutta oikeaa asiaa ajaa"...

Minä en ole politisoitunut. Minä pystyn haukkumaan ja kehumaan taustasta riippumatta. Siksi sanon, että Marin oli (ja ehkä on yhä) tässä pinnallisessa maailmassa loistava pääministeri. Tykkäisin kun oikeesti asiat ratkaisisivat, mutta kun ei ratkaise. Ja se ei ole Marinista kiinni. Hänen kaltaiset nousee valtaan, koska kansa on... no tyhmää, pinnallista tai kenties vain ei tarpeeksi kiinnostunutta.
Näin se on, ja noin se on ollu ennen Mariniakin. Kohistaan. Supatetaan. Kauhistellaan. Uhriudutaan ja hyvistellään.
En jaksanut häikäistyä Stubbin shortseista enkä hyvistellä Trumpin peruukkia.

Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan asiapolitiikka. Somessa heitä ei kiinnosta edes se politiikka. Se, mikä kiinnostaa, on olla parempi muita. Rökittää vastustajat hienoilla kommenteilla. Jos se ei ole politiikkaa, se on "saako lähteä ulos legginsseissä, jos on rehevä takamus".

Ota voimakas kanta, pysy siinä. Kaikilla on voimakas kanta, kaikki ovat jollain puolella ja jos he eivät ole sinun puolella, he ovat sinua vastaan.
Eikä siinä oikeastaan tarvittaisi edes niitä legginssejä, mutta pakkohan siinä on olla jokin aihe.
 
Yhteistyössä