Mä en halua tätä lasta, sittenkään.

["vieras"]

8. En oikeasti voi enää hakea siihen kouluun josta oli haave, se koulu vie lapsettomankin ihmisen kaiken ajan, saati sitten perheellisen.

Mikä ihmeen koulu on vain lapsettomille? Useissa kouluissa voi olla poissa jopa kaksi vuotta ja jatkaa sitten. Nykyisin on paljon perheellisiä aikuisopiskelijoita. Varmasti ajan käyttö on paljon haastavampaa perheellisenä, mutta vaikea uskoa että se olisi kuitenkaan mahdotonta.

Tsemppiä!

 

["minä"]

ihminen saa juuri sellaisen todellisuuden kuin hän ajattelee. jos ajattelet ikävää tulevaisuutta, sellaisen saat. universumi toimii vain näin. sinulla on siis valta. voit muuttaa asteittain ajatteluasi sinun hyvinvointiasi tukevaan suuntaan. näin tulet olemaan onnellinen ja tunnet itsesi elämäsi ohjaajaksi.

 

[Myös raskaana]

Voin vain kuvitella fiiliksesi, oikeastaan pelottavankin hyvin vaikken olekaan koskaan kokenut vastaavaa.

Odotan itse "iltatähteä" monen mielestä mahdottomassa elämäntilanteessa, eli valtaosa ympäristöstä (lähinnä sukulaiset, ei onneksi kaverit niinkään) pitävät tätä lasta mahdottomana virheenä Itselleni ja vanhemmille lapsilleni tämä tulokas on suunnattoman toivottu ja jo valmiiksi "rakas" mutta muita rakastavia ihmisiä tälle vauvalle tuskin tuleekaan olemaan.

En todellakaan nauti raskaudesta, tämä odottaminen käy hermoilleni joka ainoa päivä. Vauva-aika ja jaksaminen pelottaa jonkinverran kun hoitoapua ei tule olemaan saatavilla omia lapsia lukuunottamatta enkä tietenkään halua heille sälyttää hommia liikaa. Pelkään väsyväni totaalisesti jos vauva valvottaa paljon jne.

Jos en ennestään tietäisi mitä on tulossa ja millaisia aarteita omat lapset ovat ajattelisin 100% varmasti odotuksestani ja tulevasta äitiydestäni aivan samoin kuin sinäkin vaikka tätä harkitsin kauan ja joka kantilta. Nyt kun tiedän että raskaus menee ohi jälkikäteen ajatellen hetkessä pystyn kestämään tämän kurjan ajan ja jopa välillä ehkä nauttimaankin jostakin. Samoin tiedän karvaasta kokemuksesta että vauva-aika on hetkessä ohi, samoin pikkulapsivaihe joten siitäkin selviää; tavalla tai toisella, todennäköisesti tulen nauttimaan siitä ajasta taas valtavasti.

Tähänastisen elämäni parasta aikaa oli se, kun nuo jo maailmassa olevat lapseni olivat pieniä vaikka arki ei aina naurattanutkaan. Toki rakastan heitä myös teineinä ja esiteineinä, tulevaisuudessa aikuisina.

En voi sanoin kuvailla kuinka upeita ihmisiä lapseni ovat, miten paljon rakastan heitä ja miten onnellinen olen siitä että saan jakaa elämäni heidän kanssaan. Kun ajattelen että saan vielä yhden yhtä upean ihmisen elämääni... se ajatus auttaa jaksamaan surkeimmankin päivän läpi.

 

[miten kävi ?]

Ja kaikki provon huutelijat voitte siirtyä toisiin ketjuihin, haluan sanoa tämän harmaana ihan syystäkin.

Mä olen nyt raskauden puolessa välissä, enkä mä ole tuntenut tästä iloa vielä kertaakaan. Mulla on tukala olo, hemolobiini on alhaalla eikä nouse ja olen väsynyt ihan koko ajan. Hiuksia lähtee, naama kukkii eikä mikään vaate enää sovi. Mahani on kipeä rautalääkkeistä harva se päivä, ja en todellakaan jaksa tehdä yhtään mitään.

Ajattelen synntystä inholla, olen varma että saan pahoja repeämiä enkä kävele kuukausiin kunnolla. Olen varma että vauva on vaikea hoidettava enkä jaksaisi sitä. En halua luovuttaa omaa aikaani sille, sillä tämä raskaus ja tuleva äitiys vei unelmani kankkulan kaivoon. Ei opiskelua ulkomailla, ei edes Suomessa sillä ala on vaativa, vie aikani 100%. Se siitä sitten siis.

En ole edes mikään bilettäjä, siitä ei ole kysymys. En vain ole kokenut mitään hyvää raskauden aikana. Muut odottavat äidit ovat kammottavia jättimäisine mahoineen, eikä yksikään vauva ole herättänyt minussa mitään hyviä tunteita.

En vain tiedä miten jaksan vielä neljä kuukautta, saati sitten miten jaksan lapsen kanssa yhtään päivää. En halua että minuuteni katoaa jonnekin paskavaippojen ja vaunukokoontumisien maailmaan.

Ja jos aiot kommentoida että mieleni muuttuu kyllä kunhan vauva hymyilee tai muuta vastaavaa, niin vaihda ketjua. Minua ei lohduta sellainen yhtään. Ei pätkääkään.

Nyt on kolme vuotta kulunut. Miten meni ja miten on sujunut lapsen kanssa ? Mielenkiinnosta kysyn. Voimia kuitenkin !

 

[Beatra]

Minusta vaikuttaa sille, että ap voisi olla masentunut. Raskaus ei ollutkaan sitä mitä ehkä kuvittelit, vaan esille tuli jotain aivan muuta kuin hehkuva naisellisuus. Depressiivinen ajattelumalli saa kaiken näyttämään ja tuntumaan aivan kamalalta. Ap on herkässä tilanteessa omaa itseään ja syntyvää vauvaa ajatellen. Kehottaisin ottamaan nämä vaikeat ajatukset neuvolassa puheeksi. Terveydenhoitajalla tulisi olla valmius ja keinot auttaa sinua ap.

 

["Heh"]

No miksi sitten piti hankkiutua raskaaksi? Anna vauva adoptioon, Suomessa on paljon lapsia haluvia.

Harva on siis AINA ollut yhtä ihana ja empaattinen! Viestihän on kolme vuotta vanha!!

 

[vierailija]

Mua kiinnostaisi tosi paljon kuulla aloitttajasta näin 15 vuoden jälkeen, mitkä tuntemukset nyt. Olen nimittäin samassa tilanteessa, raskaana 7.kuulla ja ihan samanlaisia fiiliksiä, pelkään että tämä oli elämäni suurin virhe..

 

[vierailija]

Mua kiinnostaisi tosi paljon kuulla aloitttajasta näin 15 vuoden jälkeen, mitkä tuntemukset nyt. Olen nimittäin samassa tilanteessa, raskaana 7.kuulla ja ihan samanlaisia fiiliksiä, pelkään että tämä oli elämäni suurin virhe..

Miten sulla menee nykyään? Oon ite samassa tilanteessa..

 

[vierailija]

Miten menee ap? selvisikö vauva synnytyksestä hengissä? selvisikö ekat kuukaudet vai veikö kätkytkuolema?
lapsesi on jo 17-vuotias? miten menee?
saitko lisää lapsia vai jäikö hän ainokaiseksi? Miten kävi opiskelusi? valmistuitko? oletko vielä miehesi kanssa yhdessä?