"Sisäministeri Rantanen: rajoitustoimia itärajalle aletaan valmistella"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Milloin?

"Rantanen ei vielä eilen Ylen haastattelussa ottanut kantaa siihen, mikä tai mitkä rajavartiolain toimet voisivat tulla kyseeseen.

Orpon mukaan Kaakkois-Suomen rajalla on toistumassa sama ilmiö kuin Sallassa ja Raja-Joosepissa 2015–2016.
Tuolloin Suomen rajalle päästettiin henkilöitä, joiden matkustusasiakirjat eivät olleet kunnossa ja jotka tulivat hakemaan turvapaikkaa.

Orpon mukaan turvapaikanhakijoiden kasvanut määrä Kaakkois-Suomen rajalla vaikuttaa "tietoiselta ratkaisulta".
Orpo toimi sisäministerinä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa, kun Sallaan ja Raja-Jooseppiin tuli runsaasti turvapaikanhakijoita."

 
No niin..

"Rajavartiolaitos on joutunut vuokramaan busseja, joilla itärajalle tulleita turvapaikanhakijoita on kuljetettu vastaanottokeskukseen.

– On sen verran paljonkin tätä porukkaa tullut välillä, että oma ajoneuvokalusto on ollut vähän kortilla ja on ihmisiä tarvittu muihin hommiin, sanoo Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jukka Lukkari.

Lisääkin on tulossa. Jukka Lukkari kertoo, että rajan ylittää päivittäin noin 3 000 henkilöä. Heiltä saatujen tietojen mukaan Venäjän puolella on näkynyt ryhmiä, joiden voi olettaa olevan turvapaikanhakijoita ja tulossa kohti raja-tarkastusasemaa."

 
Voisiko joku kertoa!?

Olen ollut venäjällä muutamaan otteeseen ja sieltä ei aivan varmasti pääse pois kulkematta kuulustelun ja vankilan kautta jos sinulla ei ole passia, saapumisleimaa passissa, viisumia ja viisumissa leimaa.

Miten siis venäjän rajavartiolaitos tai mikä lie onkaan päästävät nuo rajan yli ?? tämä on tahallista terrorismia ja pääsy maahan tulee kieltää. Jokainen hakija olisi voinut hakea turvapaikkaa venäjältä taikka edeltävistä maista. Suomen työntekijöiden ei kuulu maksaa tämmösiä
 
Voisiko joku kertoa!?

Olen ollut venäjällä muutamaan otteeseen ja sieltä ei aivan varmasti pääse pois kulkematta kuulustelun ja vankilan kautta jos sinulla ei ole passia, saapumisleimaa passissa, viisumia ja viisumissa leimaa.

Miten siis venäjän rajavartiolaitos tai mikä lie onkaan päästävät nuo rajan yli ?? tämä on tahallista terrorismia ja pääsy maahan tulee kieltää. Jokainen hakija olisi voinut hakea turvapaikkaa venäjältä taikka edeltävistä maista. Suomen työntekijöiden ei kuulu maksaa tämmösiä

Tahallaan lähettävät ja tämä oli ennakoitavissa. Ties vaikka hakisivat näitä ihmisiä jostakin toisesta maasta ja tuovat rajalle.
 
Etnistä profilointia. Hui kauheeta!

"Itärajalle saapuneita turvapaikanhakijoita yhdistää pääpiirteittäin se, että he ovat lähtöisin Lähi-idästä tai Afrikasta ja että heidän matkustusasiakirjansa ovat puutteelliset. Lisäksi moni turvapaikanhakija saapuu rajatarkastukseen polkupyörällä.

– Useimmiten näissä tapauksissa lähes sataprosenttisesti henkilö hakee kansainvälistä suojelua, jolloin rajavartioviranomaisena otamme hänen turvapaikkahakemuksensa vastaan."
 
Marinin hallituksen esitys oli, että turvapaikkahakemukset voitaisiin keskittää vaikka yhdelle raja-asemalle. Persut vaativat hakemusten käsittelyn keskeytystä kokonaan, mikä ei ole mahdollista.
Ei vaan perussuomalaisten esitys oli mahdollisuus keskittää turvapaikkahakemukset niin, että niitä ei tarvitsisi ottaa joka paikassa vastaan. Vihreät tietenkin harasivat vastaan koska ihmisoikeudet, mutta yllättäen se ei sitten ollutkaan ihmisoikeussopimusten vastaista.
 

Kuumimmat

Yhteistyössä