Lapsettomuushoidoissa olevat

[Zelina]

Ja aina pitää muistaa, että yksityiset klinikat mielellään ottavat ihmisten rahat vastaan, ei ne muuten olisi pystyssä. Jos suositellaan yksityisellä mieluummin huokeaa Prednisolon-kuuria kuin kalliita kohdun tutkimuksia, on kuuri järkevin valinta. Lyhyestä kortisonikuurista kun ei ole haittaa. Jos heti oltaisiin pistämässä kaikkien laitteiden läpi ja tonnitolkulla pitäisi laittaa rahaa kaikken mahdollisen tutkimiseen, alkaisi itseä mietityttämään. Maalaisjärki tässäkin asiassa on kullan arvoinen.

Mitä tuohon ferritiiniin tulee, se on monitahoinen juttu, mitä harva lääkärikään täysin ymmärtää. Raskautua voi aivan hyvin tyhjilläkin rautavarastoilla ja toiset taas eivät raskaudu millään, vaikka ferrit olisi pitkälle päälle 100. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon. Täydet rautavarastotkaan eivät siis auta, jos ongelma on aivan toisaalla. Toki täysillä rautavarastoilla on todettu, että keskenmenojen riski pienenee (tästä oli tuossa luennolla myös puhetta ja suositti ferrit minimin olevan 60) ja vauva epätodennäköisemmin syntyy valmiiksi raudanpuutteisena. Todennäköisesti myös äidin olo on läpi odotuksen ja synnytyksen mielekkäämpi, mutta joka tapauksessa raskaus ja synnytys syövät rautavarastot, teki mitä teki. Toiset eivät myöskään oireile alhaisista varastoista ja osalla oireet ovat valtavat, vaikkei varastot vielä olisi ihan tyhjillään. Itsellä ainoa isoin oire ferrit ollessa 29 oli hiustenlähtö, joka alkoi olla häiritsevän runsasta.

 

[sara3]

Tervetuloa kaikille uusille! Ihana päästä kuulemaan kokemuksianne ja tsemppaamaan tässä tunteiden suossa! (Vaikka siis olen samalla pahoillani kun joudutte tähän porukkaan liittymään)

Minä olen jännän äärellä: tällä viikolla kävin klinikalla ja sovimme IVF-hoidosta. Tänään otan vikan Primolutin, jota aloin viime viikolla siis käyttää kun ovulaatiota ei letroista huolimatta taas ollut tulossa ja koska Terolut ei onnistu saamaan minulla vuotoa aikaan.

Kunhan sitten muutamien päivien päästä minulla alkaa vuoto, niin soitan klinikalle ja pistelyt alkaa. Sain reseptin Menopuriin ja tänään pääsen maksamaan itseni kipeäksi siitä apteekissa.

Heti kun tämä IVF-suunnitelma saatiin nyt käyntiin, oloni rauhoittui. Olen sättinyt vartaloani koko vuoden ja vihannut sen toimimattomutta ovulaation suhteen. Jännittänyt saako letrot/annoksen suurentaminen/metformiini jotain aikaan. Pelännyt ovulaation osumista viikonloppuun/arkilomapäiville ja sitten kuitenkin pettynyt lopulta joka kuukausi kun kroppa ei ole reagoinut mihinkään.


Helpottaa, että nyt asia ei ole enää käsissäni ja voin vaan elää normaalia ja mahdollisimman fiksun terveellistä elämää samalla kun munasarjojeni sielunelämän miettiminen on ulkoistettu lääkärille.

Näillä näkymin piikittely alkaa ensi viikon tiistai-torstai-akselilla.

Jatkuvan kroppapettymyksen takia minua toki pelottaa, että follikkeleita ei saada kasvamaan tai jotain huonoa kuitenkin tapahtuu, mutta toisaalta Letrozoleilla jatkaminen ei ole minulle enää vaihtoehto eli paremmat mahdollisuudet tässä on.

 

[Ovum93]

Ihania uutisia @sara3 ! Samaistun niin hyvin tuohon ”ulkoistamis” helpotuksen ja vartaloinhoon. Toivottavasti IVF on sen puolesta henkisesti helpompaa, kerrothan sitten

Ja tervetuloa uusille, toivottavasti pääsette kaikki uudet ja vanhat jäsenet pian haikaraosioon onneksi täällä tapahtuu nyt kaikkea lupaavaa ja jännittävää

ÄLÄ LUE ETEENPÄIN JOS ET HALUA POHTIA RASKAUTTA JA RASKAUS ONNEA!!

En tiedä onko tämä asiallista kysyä täällä, mutta toivon että ymmärrätte ja kun täällä kuitenkin ainakin melkein kaikilla on jo ainakin yksi lapsi ja raskauden olette kokeneet, osa hoidoilla ja osa ilman. Mutta miten te koitte hoitojen jälkeisen raskauden? Ja jos on kokemusta spontaani raskautumisesta myös, oliko tämä erilaista?

Mulla on melkein 10 kollegaa paljastunut raskaiksi tässä lähiaikoina, ovat viikoilla 10-35 ja kaksi hyvää ystävää raskaina myöskin. Ei hoitoalkuisia raskauksia yksikään oman tietoni mukaan. Mutta mua ihmetyttää kun kuulen heiltä lähinnä valitusta raskaudesta, ovat sairaslomilla jne. Tai jos eivät valitakkaan, niin eivät todella hehkuta. Yksikin kaipasi ”kehorauhaa” kun itse innoissani puhuin miten ihanaa tuntea liikkeitä. Tätä on vaikea ymmärtää ja välillä olen tuntenut katkeruutta, että miten ”tuommoiset” raskautuvat, jotka ottavat sen niin itsestäänselvyytenä kun itse olisin voinut luovuttaa vaikka munuaiseni saadakseni oman lapsen.

Mulla on nyt siis H22+, ensimmäinen raskaus ja en muista olisinko koskaan ollut näin onnellinen aikaisemmin. Tietysti on ollut ihania onnellisia jaksoja, mutta tälläistä pitkäkestoista, jatkuvaa, tasaista ja syvää aitoa onnellisuutta en muista. Ja tietysti vuosien lapsettomuuden ajan elämä oli usein synkkää joten kontrasti tähän on selkeämpi. Elämässä on tapahtunut viime viikkoina muutama hyvin surullinen asiakin, mm perheenjäsenen menetys ja vaikka olin rikki, toivuin siitä henkisesti ennätysajassa, melkein syyllisyyttä tuntien kun pompahdin takaisin onnellisuuteen. Etenkin n h16 alkaen kun liikkeet lähtivät tuntumaan, koko raskaus on tuntunut melkein maagiselta. Ihan käsittämätöntä että mahassa kasvaa uusi elämä jota niin monina synkkinä hetkinä en uskonut koskaan kokevani.

Onko hoitoraskaudet eri vai olenko vain hormoonihöyryissäni hulluksi tullut? tietysti koen samoja ei-niin ihania puolia kuin muut, väsymystä, unettomuutta, pahoinvointia, kipuiluja jne muttei niille mahdu hirveästi ajatuksissani tilaa tän onnen ja syvän kiitollisuuden kanssa.

Lisäys: tosin alkuraskauden koin rankempana ainakin kuin ystäväni menetyksen pelon vuoksi. Tämä ainakin omalla kohdalla liittyi juuri hoitoihin ja ahdistukseen jos niihin pitäisi palata ja onnistuuko enää, jääkö lapsettomaksi, miten jaksan jne.

 

[Zelina]

Ihana kuulla @Ovum93 että sulla menee noin ihanasti! Voisi ajatella, että hoitoalkuiset raskaudet ovat niin kallisarvoisia, ettei silloin paremmin tee mieli marmattaa niistä raskauden kääntöpuolista. Itse en ole seurannut vierestä kuin luomumenetelmin onnistuneiden raskauksia ja kyllähän noista jokainen on jaksanut valittaa menemään. Pahin oli ehkä isän sisko, jolla ei tuntunut olevan mikään asia hyvin ja joka paikkaa kolotti 24/7. Hankala siis ottaa kantaa, onko tuo valittaminen sitten yleisempää niillä, jotka raskautuvat luomusti vai onko se sitten vaan luonteenpiirre tai jotakin muuta. Varmasti sitä itsekin jotakin marmatettavaa keksii raskaana ollessa, mutta yritän itse kyllä keskittyä positiivisiin asioihin, koska raskaus ja lapsi on niin kauan toivottu haave. Olen myös huomannut, että omassa lähipiirissä ne, jotka ovat kokeneet menetyksen (km) eivät hirveästi valita. Kaikki ovat vaan tyytyväisiä, jos raskaus jatkuu normaalisti.

 

[Annika88]

Tervetuloa @Annika88 , meillähän onkin paljon yhteistä kun ollaan melkein samanikäisiä ja ensimmäistä yritetään Felicitaksella! Niin ja siis mäkin olen itsellinen. Missä kohtaa ivf-prosessia olet?

Kiitos! Neljä tuloksetonta inssiä on takana ja yksi ivf-yritettiin lyhyellä kaavalla ja Pergoveriksella. Yhtään follikkelia ei kuitenkaan kasvanut kunnolla, joten punktiota ei päästy tekemään Seuraavaksi yritetään pitkällä kaavalla, mutta menee loka-marraskuulle, kun pitää odottaa menkkoja ja vasta seuraavan kierron lopulla pääsen aloittamaan lääkkeet.

Oletko itse missä vaiheessa?

 

[Mollama]

Mitä eroa on lyhyellä ja pitkänkaavan ivf:llä? Hieman pihalla vielä näissä hommissa kun järeämmät hoidot vasta alussa.

 

[MyMa]

*Vastaus raskausajan onneen*

@Ovum93 mulla siis molemmat lapset syntyneet hoidoilla, tiesin jo kun lapsia ekan kerran alettiin haluamaan, että ei todennäköisesti saada luomuna, kun PCOS oli sattumalöydöksenä löytynyt 25 veenä.
Kyllä mullakin raskaudet oli aivan ihanaa aikaa. Juuri tuo mitä kuvailet, se perustavanlaatuinen onnellisuuden tunne, jonka toivottu raskaus tuo, se on ihan uskomaton voimavara. Jotenkin vaikka olisi kaikkea muuta shaibaa niin sitten voi illalla sängyssä silittää mahaa ja ajatella että "mutta onneksi on tämä vauva". ❤ Asiaan toki vaikutti itsellä se, että fyysinen vointi oli molemmissa raskauksissa tosi hyvä. Kävin viimeksikin esikoisen kanssa polkupyörälenkillä vielä 2 päivää ennen nuoremman syntymää, ei ollut mitään liitoskipuja jne. yhtään.
Toisaalta sitten mulla ei kyllä kauheasti ole ollut tuollaisia raskausajan valittaja-kavereitakaan sattumaa ehkä?
*Raskaushehkutus päättyy*

Olen tosi pahoillani Ovum93 läheisesti menetyksestä Ne on raskaita juttuja. Mulla on valitettavasti myös ollut elämässä viime aikoina kaikkea tuon kaltaista isoa, p*skaa, surua, menetyksiä, omat vaikeat mielenterveysongelmat. Ja nyt tämä hiton keskenmenokin vielä. Alkaa vähän riepomaan kun nyt on jo neljäs vuosi joka tulee päättymään isosti "miinuksella".

Ferritiinistä vielä: joo tämä tietyissä fb-ryhmissä valloillaan oleva ferritiiniuskovaisuuskin menee kyllä todella isosti yli joillain ihmisillä. Ei mikään yksittäinen asia voi olla sellainen, joka ratkaisee taikaiskusta KAIKKI maailman vaivat, siis oikeasti välillä ajattelen että valoja päälle. Ei ihmiskehossa ole mitään taikanappulaa jota ferritiinillä hivelemällä parannetaan takuuvarmasti kaikki oireet. Sori kriittisyys

Oma mutusteltu mielipide tän lapsettomuuden ja raudan suhteen on se, että kun ei olisi ihan umpisurkeat arvot niin en stressaa liikoja. Toisaalta kuten me kaikki tiedetään niin haluaahan sitä optimoida kaikki asiat, joihin ylipäätään pystyy jotenkin vaikuttamaan, ja näihin ravintolisiin nyt pystyy onneksi helposti, ja harvemmin niistö haittaakaan on kunhan ei mitään norsun annoksia vetele. Ittellä nyt ferrit siis 45 ja koitan nyt jos saisi tässä lähikuukausina edes vähän vielä ylöspäin. Mutta @tasaraha sulla kun on aivan pohjamudissa arvot, niin tuntuuko jo yleisvoinnissa? Toivotaan että ne nousisikin sit nopeasti

Mä oon kans kuullut @Karhurouvanen noista verilätyistä että ne toimisi tosi hyvin, ja tossa joku aika sitten ostinkin niitä. En vaan saa niitä syötyä mua ei siis mitenkään ällötä ajatus verestä, ei siinä mitään, mutta ne vaan maistuu pahalta. Ja rakenne on sellainen ällön jauhomainen. Täällä Tampereellahan mustamakkara olis kansallisruoka, mutta en saa sitäkään alas kun se ryynimäinen rakenne ällöttää. Oon sihtikurkku vissiin

 

[MyMa]

Vielä piti lisätä @haaveillen että joo oon aivan samaa mieltä, että kyllä kun alkaa se puolen vuoden odotus lähestyä, niin siinä saa sit jo jonossa olevat alkaa hakeutua terapiaan, koska onhan toi ihan kohtuuton aika odottaa erityisesti tällaista asiaa, jossa ikääntymiselläkin on todella paljon merkitystä. Mutta eipä noita jonotusaikoja/hoitotakuuta potilaan näkökulmasta pääasiassa luodakaan, vaan järjestelmän näkökulmasta.

Tää lapsettomuushoitojen saatavuus olis kyllä sellainen, millä oikeesti varmaan saataisiin syntyvyyttä nousuun, kun laitettais vähän lisää resurssia tähän. Yhden uuden kansalaisen nettotuottavuus elämän aikana on mahdollista laskea. Veikkaan että se olis aika paljon enemmän kuin pari kierrosta IVF:ää maksaa yhteiskunnalle.

 

[Keltainenkukka92]

Ovum93 minä olen taas aivan päinvastainen Esikoinen helposti luomuna ja hitsi miten nautin raskaudesta kaikin puolin (ja synnytyksestä ja vauva-ajasta). Olin erittäin onnellinen ja vahva fiilis että mä rokkaan Mulla oli siis helppo raskaus mitä varmasti vaikuttaa asiaan.

Nyt taas (vaikka onhan tämäkin luomu mutta kuitenkin hoitotausta) niin olen jotenkin niin kauan ollut pettynyt omaan kehoon että odotan vain pahinta ja silloin on hankalaa leijua onnellisuuspilvillä. Tuntuu että on niiiin paljon pelissä. Toivon että tämä muuttuu nt-ultran jälkeen.

 

[näännä]

Kiitos! Neljä tuloksetonta inssiä on takana ja yksi ivf-yritettiin lyhyellä kaavalla ja Pergoveriksella. Yhtään follikkelia ei kuitenkaan kasvanut kunnolla, joten punktiota ei päästy tekemään Seuraavaksi yritetään pitkällä kaavalla, mutta menee loka-marraskuulle, kun pitää odottaa menkkoja ja vasta seuraavan kierron lopulla pääsen aloittamaan lääkkeet.

Oletko itse missä vaiheessa?

Kylläpä sulla meni harmillisesti eka ivf! Voimia tokan odotteluun. Mulla oli kolme tuloksetonta inssiä keväällä. Sitten oli tarkoitus heti elokuussa tehdä ivf mutta mulla alkoi ensinnäkin menkat muutama päivä aiemmin kuin oli ajateltu, ja suunnittelukäynnillä, jonka olisi pitänyt olla ivf_ää edeltävän kierron lopulla, mutta joka olikin sitten kp2, huomattiin että kaksi follia oli jo karannut paljon isommiksi kuin muut, joten ei olisi ollut ihanteellista lähteä stimulaatioon siinä tilanteessa varsinkaan kun olin lähdössä seuraavaksi viikoksi reissuun. Sitten mulla oli tulossa vielä toinenkin reissu joten lääkäri päätti että syön Microgynonia sen reissun loppuun asti, jolloin follien kasvu estyy ja stimulaatio päästään aloittamaan heti reissun jälkeen ilman että tarvitsee odottaa luonnonkierron seuraavia menkkoja. K.o. seuraava reissu alkaa ylihuomenna ja loppuu viikon päästä eli lähellä tositoimia ollaan jo vihdoin jee.

Tämänhetken ON: Tänään oli ne ystävän vauvakutsut joita olen ahdistellut etukäteen. Kivastipa alkoi kun toinen vieras jonka kyydillä menin sinne kertoi heti alkuun että hänkin on muuten raskaana. No mutta muuten ei ollut mikään kauhea kokemus ja joka tapauksessa se on nyt ohi!
Eilen alkoi verinen vuoto vessapaperiin. Olen nyt tokaa Mikcrogynon-liuskaa syönyt 8 päivää, ja siis putkeen ekan jälkeen, joten ei liene tavatonta että vuotokontrolli ei enää ole 100%. Silti niistä mun viime menkoista ei ole kuin tyyliin 29 päivää ja yleensä mulla on ollut erinomainen vuotokontrolli, sitä Primolutiakin pystyin käyttämään 2 viikkoa 30% pienemmällä annoksella kuin lääkäri oli määrännyt ilman minkäänlaista tiputtelua, niin sikäli olen vähän pettynyt kehooni. Ja sinne reissuunhan olisi paljon kivempi lähteä jos ei olisi minkäänlaista vuotoa.

 

[tasaraha]

@MyMa
Olo on ihan normaali. Tai normaali siltä kantilta kuin ennen km. Hemppa laski km jälkeen 26 yksikköä (132->106), mikä kuulostaa maalaiselle ihan loogiselta, mutta ferritiiniä ei ole ennen mitattu, niin en tiedä mikä oli ennen ja kuinka paljon km sitä saattaa laskea. Ehkä esikoisen syntymä neljä vuotta sitten ja vuoteen kaksi km on vetänyt varaston tyhjäksi. Mutta tyydyn vastaukseen pelkästä rautalisästä ja kontrolloidaan se sitten marraskuussa, niin näkee kuinka paljon ferritiini parani. Muistelin, että sisarukset olivat joskus kanssa käyneet ferritiiniä mittauttamassa, niin heillä arvot olivat 20 ja 7...

Verilettuja voin kokeilla paketin verran, aikaisemmin mainittu mustamakkara uppoaisi tosin paremmin

Itsellä synnytykseen johtanut raskaus esikoisen kohdalla oli helppo. En voinut pahoin, lenkkeilin paljon, hiihdin, mitattavat arvot pysyi hyvänä, kävelin jopa kotiin seuraavana päivänä sairaalasta synnytyksen jälkeen. Muistan ihmetelleeni joitain samaan aikaan raskaana olevia, etteivät voi enää vaikkapa pyöräillä, ettei sattuisi jotain. Voihan sitä rappusissakin kaatua. Itse en ajatellut elämää pelkkien riskien näkökulmasta ja jättänyt tekemättä itselle ominaista peruselämää, kuten vaikkapa sitä pyöräilyä. Summa summarum, en koe/muista itse valittaneeni raskauden harmeja, tosin kuten sanottu, raskaus oli helppoa aikaa.

 

[Ovum93]

Tuosta Hb ferritiini asiasta. Itsellä ollut aina Hb tasoa 120, ferritiinit alle 10. En ole enää hirveästi viitsinyt välittää kun rautalisästä tulee vatsavaivaa eikä ole edes auttanut ja ei ole itseä vaivannut. Joskus joku hematologi lopulta sanoi että olisi oma ominaistasoni kun selviteltiin matalia valkosoluarvoja. Hoitojen aikana sitten taas patistettiin syömään rautalisää, ja heti raskauduttuani katsottiin arvot uudelleen, ferrit oli 9 ja Hb tuota 120 tasoa eli lisät ei ollut imeytyneet tai jossain soluissa kummittelee piilossa kaikki varastorauta. Eli ei todellakaan ole pakko olla kaikki arvot kunnossa vaikka ei siitä haittaakaan olisi.

Kiitos pohdinnoista @Zelina @MyMa @Keltainenkukka92 ja @tasaraha. Ihana kuulla että teidänkin raskaudet ovat olleet onnellisia ja helppoja Jännä kun kaikki koemme raskauksien olleen helppoja, ehkä se oma asenne ja kiitollisuus onnistumisesta vaikuttaa vahvasti ettei ”pikku” asiat tunnu juuri miltään ja pystyy keskittymään positiivisiin asioihin ja täten koko 40 viikkoa tuntuu helpolta. Juuri tuo myman kuvailema iltainen vatsan taputtelu resonoi vahvasti, muistuttaa aina oleellisesta. Etenkin jos kuulee muitakin lapsettomuustarinoita, niin miten raskauteen voisikaan suhtautua muuta kuin yhtenä maailman suurimpana ihmeenä? Niin monen monta palasta pitää loksahtaa kohdilleen, uskomatonta että niin monilla se vain onnistuu ilman apuja! Uskon myös Zelina että km kohdanneet suhtautuvat eri tavoin raskauteen kuin ne, joilla ei kokemusta siitä tai hoidoista. Varmasti myös enemmän jännitystä ja huolta pelissä mukana niin kuin meilläkin. Ja keltainenkukka: uskon kyllä että pelkosi hellittää NT jälkeen viimeistään ja pääset samanlaisiin fiiliksiin kuin edellisessä raskaudessa itse sain pääni kasaan siinä viikolla 8-9, sitä ennen olin melkein työkyvytön, tai jouduinkin pariksi päiväksi saikulle, TTH lääkäri olisi pistänyt pidemmäksikin aikaa. En vaan pystynyt km pelko ahdistuksessa nukkumaan. Ja NT jälkeen ahdistus katosi käytännössä kokonaan. Isot tsempit, itseäni auttoi myös toi miscarriage calculator netissä, oli ihana nähdä miten prosentit pieneni ja nopeasti.

Ja kiitos osanotosta myma ja olen myös todella pahoillani sinun haasteistasi, en voi edes kuvitella. Ja juuri niin kuin sanoit, kaiken tuon päälle vielä se km ja kuitenkin jo kunnon viikoilla mielenterveys on aivan varmasti koetuksella, tuntuu että jo Hoidot ja hormonivuoristoradat koettelevat, ei sitä enää lisää kaipaisi. Tämä on vaan niin perkeleen epäreilua… mitä kaikkea joutuukaan uhraamaan infertiliteettimatkalla. Sitä ei voi ulkopuoliset millään käsittää, ei ole vain raha ja pistelyt ja käynnit ja jännitykset ja pettymykset, vaan se kokonaisvaltainen ote elämästä mikä tällä touhulla on.

 

[näännä]

Ihanaa @Ovum93 että sun raskausaika on ollut noin onnellista ja osanotto menetyksestä!
Joo se mun ystäväkin jonka vauvakutsuilla olin eilen ei ole mulle valittanut ensimmäistäkään raskausvaivaa koko raskausaikanaan. Nyt seuraavana päivänä tarkastellen tuntuu että nuo vauvakutsut olikin mulle myös aika inspiroiva kokemus ja motivoi jatkamaan hoitoja.

Ja nehän jatkuukin jo mahdollisesti ensi viikolla ja huomenna on lääkäriaika, wuhuu! Mietin nyt kuitenkin sitäkin, kannattaisiko stimulaatio kuitenkin aloittaa jo tyyliin reissun viimeisenä päivänä eli perjantaina, että parantaisiko se mahdollisuutta että punktio olisi 29.9., joka olisi mulle mieluisin punktiopäivä. Toisaalta eka ivf ja sen kesto on kyllä niin suuri kysymysmerkki että ehkä yhden päivän aikaistuksen vuoksi olisi vähän turhaa kuljettaa pistoslääkettä mukaan lennolle ja reissuun. Toisaalta jos sen pistosajankohdan kanssa on tarkkaa niin joudun joka tapauksessa hankkimaan lääkkeelle jonkun kylmäsäilytysratkaisun, kun en ole aina jääkaapin ääressä kun se pitäisi pistää. Ja tosiaan ei tämä Microgynon-tiputtelukaan nyt täysin vaivatonta ole niin pääsisin tästä mieluusti eroon niin pian kuin mahdollista. No kuulostelen huomenna mitä mieltä lääkäri on ja tiesti muutenkin että miltä tilanne näyttää.
Se eilinen toinen vauvakutsuvieras joka on raskaana sanoi menevänsä ensi viikolla yksityiselle varhaisultraan. Olen pessimistisen varma että törmään häneen huomenna Felicitaksen odotushuoneessa. XD

Mikä tilanne @pienitoiveemme , oletko testannut?

 

[pienitoiveemme]

Testasin eilen DPO9 ihan kaupan herkällä testillä, ei mitään merkkiäkään siitä, että voisi olla positiivinen. Luultavasti testaan vasta virallisena testipäivänä uudestaan (Ellei menkat ala ensin)
En nimittäin jaksa nyt pettyä useampaan kertaan tähän samaan kiertoon

Eiköhän me tästä päädytä IVF jonoon odottelemaan..^

Mikä tilanne @pienitoiveemme , oletko testannut?
[/QUOTE]

 

[Ovum93]

Kiitos @näännä ja ihanaa että olet saanut uutta voimaa hoitoihin en osaa ottaa kantaa aloitusajankohtaan yhtään mutta vinkkinä että pyydä lääkäriltä joku lausunto että saat lentää pistoslääkkeen kanssa! Jouduin itsekin siis lentämään gonal f kanssa (ei onneksi vaatinut kylmäsäilytystä) ja sain lääkäriltä lapun että tarvitsen sitä matkan aikana.

Toivottavasti tulisi vielä positiivinen tulos @pienitoiveemme ! mulla oli ovis kp 10 tai 11 ja kp 22 oli vielä raskaustesti selkeä nega ja haamu pos vasta kp 23.

 

[sara3]

Sori negasta @pienitoiveemme. Toivottavasti kääntyisi positiiviseksi virallisena testauspäivänä, mutta ymmärrän tuon pettymyksen ja sen, että ei halua edes testejä tehdä enää kun ei halua ottaa riskiä katsoa negatiivista raskaustestiä. Niitä on itsekin tullut tehtyä niin monta, etten edes uskalla arvata paljonko vuosien aikana niihin on kulunut rahaa.


Mulla tunteet sen kun heittelee: olin useamman päivän rento ja helpottunut. Eilen kun yritin metsästää Menopuria ja tajusin, että sitä oli vain yhdessä asuinpaikkani apteekissa, huomasin paineiden kasvavan. Jo se, että meinasi olla riski etten ehdi saada Menopuria ennen kun vuoroni alkaa, nosti stressitasoa.
Tänä aamuna huomasin, että ääneni on hieman möreä ja olenkin viettänyt päivän sisätiloissa lepäillen ja mehuja juoden. Vointi on hyvä, eikä flunssan oireita ole (todennäköisesti ääni kärsi kun eilen menimme mieheni kanssa metsälenkille, eksyimme ja rämmimme pusikoituneiden metsien keskellä hirvikärpäsiä tukat täynnä. Puhuin kovaa koko matkan ajan kun en halunnut törmätä hirviin).

Tämä päivä on ollut kuitenkin tosi ahdistava siinä suhteessa, että pessimistinen luonteeni kuvitteli minulle jo jonkun vuosisadan flunssan, joka estäisi IVF:n aloituksen.
Tänään minua korpeaa normaaliakin enemmän se, että miksi joutuu olemaan tässä tilanteessa, jossa on kokenut niin paljon pettymyksiä, että pelkää niitä automaattisesti tosi paljon. Kun tarpeeksi monta kertaa on kakka osunut tuulettimeen, niin ei osaa edes muuta odottaa.
Minulla on nyt siis kädet kyynärpäitä myöten ristissä, jotta pysyisin terveenä ja IVF saataisiin alkuun. En vaan millään jaksaisi enää odottaa.

 

[Mollama]

@pienitoiveemme Älä vielä menetä toivoa. Mulla ollut dpo 11 aivan plankko negatiivinen, joka muuttui sit dpo13 postitiiviseksi. Tsemppiä piinapäiviin.

 

[MyMa]

QUOTE="pienitoiveemme, post: 35155461, member: 156352"]
Testasin eilen DPO9 ihan kaupan herkällä testillä, ei mitään merkkiäkään siitä, että voisi olla positiivinen. Luultavasti testaan vasta virallisena testipäivänä uudestaan (Ellei menkat ala ensin)
En nimittäin jaksa nyt pettyä useampaan kertaan tähän samaan kiertoon

Eiköhän me tästä päädytä IVF jonoon odottelemaan..^

Mikä tilanne @pienitoiveemme , oletko testannut?
[/QUOTE]


@pienitoiveemme Mä tiedän että tossa kohtaa lohdun sanat ei juuri auta, mutta sanon silti, että ihan aikuisten oikeastikin dpo9 on vielä tosi aikaisin. Mä käytin viime siirrossa tätä sivua ja musta tää oli kiva: tän mukaan dpo9 vielä puolet niistä, jotka oikeasti on raskaana, sai negan testiin. Tää perustuu siis oikeaan dataan eikä pelkkää mallinnukseen. https://www.countdowntopregnancy.com/pregnancy-test/dpo-chart.php?dpo=9 (dpo päivän voi vaihtaa sivun alareunasta).

@sara3 mä niin fiilaan tota, että ei meinaa enää kestää sitä pettymysten määrää. Aina uudesta pettymyksestä toiseen eikä mikään tunnu enää muulta ku :lta. On niin raskasta olla aina se jota potkitaan, vaikka oot maassa maannu jo hyvän aikaa. Ja se odottavan aika on niin hitsin pitkä tuntuu että elämä lipuu ohi kun AINA vaan odotat jotain. Tsemppiä sinnekin

Ittellä nyt vähän sama fiilis kuin Saralla, meinaan tikahtua tähän katkeruuteeni tosta keskenmenosta. En vaan pääse yli siitä miten epäreilulta se tuntuu, että meillä oli jo vauva tulossa, syke lyötyi, ei mitään ongelmia, ja sitten se otettiin pois kuin tikkari lapsen suusta pelkkä negakin olis ollut helpompi kestää, tuntuu vaan että universumi haluaa hakata maan rakoon ja nauraa vielä päälle.

Tänään jätän estrogeenin pois, provera keltarauhashormoni 10 pvä alkaa ja siitä sit tulee vuoto, joka onkin hoitokierron alku. Oon niin tatti otsalla nyt että en jaksa edes innostua.

 

[sara3]

@MyMa

Toivon, että sullakin menisi kaikki nyt hyvin ja pääsisitte hoitokiertoon. Itselläni oli aivan samat katkerat fiilikset kun mitä sulla nyt. Osittain vieläkin olen erittäin katkera edellisestä keskenmenostani. Muistan kun se alkoi ja pää ei oikeasti meinannut kyetä ymmärtämään miten epäreilua elämä on. Että kun on jo vaikea raskautua, hoitojen avulla sen sai alulle, varhaisultrassa kaikki oli hyvin ja juuri 12. viikolla kaikki loppui. Juuri kun piti olla turvallisemmassa vaiheessa. Elämä on vaan niin epäreilua.

Ja voi luoja miten pahalta keskenmenon jälkeen odottaminen on tuntunut. Ja epäonnistumiset. Itsekin olen ajatellut, että minä olen jo niin maahan isketty ja pessimisti, miksi vielä pitää ottaa iskuja vastaan. Ihan kun en jo olisi oppinut nöyräksi

 

[sara3]

Pitää vielä @MyMa kertoa, että mulla siis tosiaan on sen verran katkera mieli välillä, että kesällä mua ärsytti jopa uutinen siitä, että p_ipsa p_ossun äiti oli raskaana ja odotti kolmatta porsastaan.

Siis animaatiohahmon raskaus ärsytti.

Animaatiohahmon(!?!)

Samalla kun voin nauraa itselleni, niin kyllähän tuo aika karua kieltä kertoo minun tunteistani tämän teeman kanssa tällä hetkellä. Syvällä tunteiden suossa rämmin


PS. Pakko oli kirjoittaa tuolla tavalla oudosti tuon sarjan nimi, kun muuten tämä herjasi viestiäni asiattomaksi.

 

[Keltainenkukka92]

Minuakin suorastaan itketti Pipsan pikkusisaruutinen siis tää palsta on paras, en kehtaisi myöntää tätä kenelläkään, missään muualla kuin täällä. Tuntui että universumi yritti näyttää keskaria mulle. Ihanaa että myös sulle @MyMa, tunnen suurta henkistä yhteyttä juuri nyt (voidaanko jo nauraa tälle ja toivottaa possuperheelle kaikkea hyvää vai onko too soon? )

Kivaa, alkavaa viikkoa ja toivottavasti se tuo vain ja ainoastaan hyviä uutisia mukanaan

Taidan varata uuden varhaisultran parin viikon päähän teidän kokemuksien "innostamana".

 

[Karhurouvanen]

Minuakin suorastaan itketti Pipsan pikkusisaruutinen siis tää palsta on paras, en kehtaisi myöntää tätä kenelläkään, missään muualla kuin täällä. Tuntui että universumi yritti näyttää keskaria mulle. Ihanaa että myös sulle @MyMa, tunnen suurta henkistä yhteyttä juuri nyt (voidaanko jo nauraa tälle ja toivottaa possuperheelle kaikkea hyvää vai onko too soon? )

Kivaa, alkavaa viikkoa ja toivottavasti se tuo vain ja ainoastaan hyviä uutisia mukanaan

Taidan varata uuden varhaisultran parin viikon päähän teidän kokemuksien "innostamana".

Kiire on, oon käyny lukemassa mutta ei kerkee kirjottaa mutta tuohon pakko nopsaa kommentoida

Haha joo siis ihan kauheita noi tollaset kaikenmaailman raskaana olevat possutkin joka kadun kulmassa Siis mulla on viimeiset 10 vuotta, mitä tää elämä nyt on pyörinyt lapsen yrittämisen ympärillä, ollu lähes pakonomainen tarve nähdessäni jonkun perheen jossa on sisaruksia, niin laskea että paljonko niillä on ikäeroa (ja muutenkin jos tiedän vaikka että millon pariskunta on tavannu tms niin laskeskelen että kuinka nopeesti sitä nyt on raskaaksi tultu) ja katkerana mietin aina että No niin jaahas noilla taas se 1 v 10 kk ikäeroa että heti on tietty tultu paksuksi kun on vaan haluttu toivoa Kyttäilen ja laskeskelen kaikkien ikäeroja ja musta tuntuu ihan kuin se olisi joku kilpailu, että ”taas häviän”, (vaikka en ole edes yhtään kilpailuhenkinen)

Ja siis aivan sietämätöntä, just eilen näin ohimennen yhen puolitutun äidin jonka tiedän asukaspuistosta, mun esikoinen on samanikäinen kuin sen 3. tai 4. lapsi ja sitten seuraavatkin on suht saman ikäisiä ja kas nyt sillä olikin taas uus, ehkä noin 8 kk ikäinen vauva jo taas, siis tosta noin vaan vaikka edellinenkin on nyt vajaa kolme ja siitä edellinen 5 v.

 

[haaveillen]

Ihana @sara3 ja @Keltainenkukka92 nuo teidän possutriggerit

Kyllähän muiden raskaudet ärsyttää vaikka itsellä ei vielä pipsapossu tasolle olekaan vielä mennyt, voi johtua kylläkin siitä että lapsettomana ei hirveästi tule lastenohjelmia kulutettua (paitsi muumit best)

Mutta siis joo, toi karhurouvasen kuvaus uppoaa myös.. vaikkakin vähän eri vinkkelistä. En laske ikäeroja mutta ärsyynnyn jokaisesta vaunuja työntävästä vanhemmasta, bongaan ne pakonomaisesti, ja sisällä oikein kiehuu, että taas tuossa menee joku joka on onnistunut, ja mun päässä ne kaikki on raskautunut tosta noin vaan ja puolivahingossa. Tekis mieli huudella jokaiselle, että te ette varmaan tajuakkaan kuinka onnekkaita ootte kun saatte työntää lastenvaunuja. Ja just toi tunne, että oon maailman ainoa epäonnistuja ja häviäjä siinä hetkessä, kun aina vaan kulkee kaduilla tyyliin pelkän koiran kanssa ja muille ilmaantuu pyöreitä vatsoja ja lastenvaunuja…

On tää lapsettomuudesta kärsivän elämä vaan tämmöstä, pskaa pskan perään missään ei voi olla rauhassa tähän teemaan liittyviltä ajatuksilta kun ihan ihme jutuista joku muistuttaa sua sun lapsettomuudesta.

 

[Zelina]

Oon kuullut tosta possuasiasta muualta myös, että se ärsyttää ihan satasella! Kuulun sellaiseen pienempään ryhmään, missä on keskenmenon tai useamman kokeneita, jotka yrittävät uudelleen raskautua ja siellä tuon on todettu ärsyttävän perheellisiä toden teolla. Itsellä sama, mitä @haaveillen tuumasi, että kun ei ole vielä omia lapsia, on tällaiselta turvassa. Raskaana olevilta kanssasisarilta ei sitten turvassa olekaan, mutta pitää yrittää pärjätä asian kanssa, vaikka itsekin huomaan miettiväni, että "tuo se varmaan raskautui kertalaakista". Yksikin työkaveri on nyt viimeisillään raskaana (ei kovin läheinen) ja ahdisti kyllä hitooseen, kun tuli turhan lähelle mahansa kanssa ja muut kollegat tunnustelivat vauvan liikkeitä siinä ja ihastelivat asiaa ääneen. Halusin ampua itseni kuuhun siinä hetkessä!

Voin allekirjoittaa tuon katkeruuden tunteen keskenmenosta vielä pitkän ajankin jälkeen. Omani siis tapahtui vuodenvaihteessa ja samaan syssyyn sattui vielä muitakin henkisesti kuormittavia asioita. Ei oikein tiedä, että mistä niistä asioista on toipunut ja mistä ei vai mikä homma. Km jättää isot arvet ja kamppailen vieläkin asian kanssa ajoittain, vaikka siitä pystyykin puhumaan ja oon sen kanssa tietyllä tavalla sinut. Tässä lasketun ajan ollessa läsnä, jos raskaus olisi jatkunut, huomaan itsestäni kyllä sen, että asia vaivaa normaalia enemmän. Onneksi on nyt toivottavasti tällä viikolla tuo PAS, niin saisi mukavaa ajateltavaa tai jännitettävää ehkä enemmän. Nyt vaan pari päivää tässä pidätän hengitystä ja toivon, että edes yksi alkio kestäisi jatkoviljelyn. Pelottaa ja odottelee vaan puhelinsoittoa alkioiden kuukahtamisesta.

 

[näännä]

Noniin nyt taas pitkästä aikaa lääkärin pakeilla käyty. Viimeisen Microgynonin otan keskiviikkona, siis ylihuomenna, aamulla ja kp 2 saan aloittaa Menopurin. Tulee kyllä mahdollisesti olemaan vaikea omantunnonkysymys tulkita, milloin tämä tuhruttelu muuttuu menkoiksi. Haluaisin siis aloittaa sen Menopurin heti lentokentältä perjantaina kotiuduttuani, ja iltaisin mulle näemmä aina tulee pari menkkakramppia ja vähän runsaampi tuhru, joten lienen torstaina kyllä taipuvainen päättämään että joo menkathan nää. No mutta siinähän on vielä vuorokausi aikaa seurata tilannetta. Ja muutenkin luulisi että ne menkat alkaisi suht nopeasti kun vuotokontrolli jo nyt prakaa.
Follit oli pieniä kuten oli toivottukin ja limakalvo 10mm eli varmaan paksumpi kuin mulla koskaan.

Fiilikset on tietenkin hyvät mutta kun tässä on tää matka vielä välissä niin en vieläkään osaa oikein mieltää, että ivf on jo ihan lähellä. Se nyt tietysti konkretisoi lähestymistä että tarvitsee ottaa enää kaksi Microgynonia.