Varallisuuden korostaminen naimakaupoissa tekee paluun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan lihavat päivät ovat lopullisesti takana. Siitä kertoo mm. seksityön lisääntyminen, mutta myös tradwife-hörhöily, vaikka se toistaiseksi on ollut pelkkää mediapeliä. Silti ne, joilla ei ole varallisuutta eikä hyvän toimeentulon varmistavaa ammattia, varmasti seuraavan 10 vuoden aikana alkavat miettiä avioliittoa myös varallisuuden kannalta. Naimisiin ei kannata mennä köyhän miehen/naisen kanssa eikä tehdä lapsia.
 
Aapeella on mustavalkoinen ajatusmaailma.
Luen parhaillaan hengellistä kirjaa. Kirjasta on vielä lukematta puolet. Viimeksi lukemassani kappaleessa käsitellään pahuutta. Käsitys pahuudesta ui juutalaisuuteen ja kristinuskoon idän uskonnoista. Paratiisikertomuksen käärmeeltä ei kysytty mitään totesi kirjan kirjoittaja kappaleen lopussa.
Miksi eriarvoisuus lisääntyy pohti pappi eilen saarnassaan kirkossa, jossa en ole aiemmin vieraillut pk-seudulla. Hän kritisoi puheessaan vahvasti presidentti Trumpin ja suosijoidensa rikastumisia. Suuni sananmukaisesti loksahti auki miespapin umpirehellisestä puheesta. Mietin mitä Stubb sanoisi saarnasta Amerikan ”vävypoikana”.
Päivän saarnan aiheena oli mammonan kerääminen. Päivän tekstissä kerrotaan maanomistajasta, joka aikoi rakennuttaa suuremman aitan satoa varten huijatakseen lisää omaisuutta itselleen palkollisiltaan väärillä viljan mitoilla.
Vaikea uskoa, että joku täyspäinen nainen avioituu vapaaehtoisesti rikkaan puolison kanssa. Rikas puoliso voi sairastua, kuolla tai köyhtyä jostain syytä varattomaksi. Yksinhuoltajuus Suomessa on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Suomen ei pidä luopua vaikeuksien keskellä hyvinvointiyhteiskunnasta. Perhekoot pienenevät, ja låhes kaikkien on jossain elämänsä vaiheessa turvauduttava yhteiskunnan huolenpitoon.
Katsoin videon ja luin ip-lehden tekstin, jossa RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kertoo miksi ei enää asetu seuraaviin vaaleihin ehdokkaksi. Hän luettelee syyt miksi puolueensa teki ison virheen lähtiessään nykyiseen hallituskokoonpanoon.
Nostan virtaalihattuani Evalle. Hänen kaltaisia naisia Suomi tarvitsee eikä toisten siivillä eläjiä ja itsensä sivistämisen laiminlyöjiä.
 
Katsoin videon ja luin ip-lehden tekstin, jossa RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kertoo miksi ei enää asetu seuraaviin vaaleihin ehdokkaaksi. Hän luettelee syyt miksi puolueensa teki ison virheen lähtiessään nykyiseen hallituskokoonpanoon.
Nostan virtaalihattuani Evalle. Hänen kaltaisia naisia Suomi tarvitsee eikä toisten siivillä eläjiä ja itsensä sivistämisen laiminlyöjiä./korjaus
 
Aapeella on mustavalkoinen ajatusmaailma.
Luen parhaillaan hengellistä kirjaa. Kirjasta on vielä lukematta puolet. Viimeksi lukemassani kappaleessa käsitellään pahuutta. Käsitys pahuudesta ui juutalaisuuteen ja kristinuskoon idän uskonnoista. Paratiisikertomuksen käärmeeltä ei kysytty mitään totesi kirjan kirjoittaja kappaleen lopussa.
Miksi eriarvoisuus lisääntyy pohti pappi eilen saarnassaan kirkossa, jossa en ole aiemmin vieraillut pk-seudulla. Hän kritisoi puheessaan vahvasti presidentti Trumpin ja suosijoidensa rikastumisia. Suuni sananmukaisesti loksahti auki miespapin umpirehellisestä puheesta. Mietin mitä Stubb sanoisi saarnasta Amerikan ”vävypoikana”.
Päivän saarnan aiheena oli mammonan kerääminen. Päivän tekstissä kerrotaan maanomistajasta, joka aikoi rakennuttaa suuremman aitan satoa varten huijatakseen lisää omaisuutta itselleen palkollisiltaan väärillä viljan mitoilla.
Vaikea uskoa, että joku täyspäinen nainen avioituu vapaaehtoisesti rikkaan puolison kanssa. Rikas puoliso voi sairastua, kuolla tai köyhtyä jostain syytä varattomaksi. Yksinhuoltajuus Suomessa on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Suomen ei pidä luopua vaikeuksien keskellä hyvinvointiyhteiskunnasta. Perhekoot pienenevät, ja låhes kaikkien on jossain elämänsä vaiheessa turvauduttava yhteiskunnan huolenpitoon.
Katsoin videon ja luin ip-lehden tekstin, jossa RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kertoo miksi ei enää asetu seuraaviin vaaleihin ehdokkaksi. Hän luettelee syyt miksi puolueensa teki ison virheen lähtiessään nykyiseen hallituskokoonpanoon.
Nostan virtaalihattuani Evalle. Hänen kaltaisia naisia Suomi tarvitsee eikä toisten siivillä eläjiä ja itsensä sivistämisen laiminlyöjiä.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun (entinen vähemmistövaltuutettu) kelpoisuusvaatimukset on määritelty Laissa yhdenvertaisuusvaltuutetusta. Virkaan vaaditaan:Ylempi korkeakoulututkinto
Hyvä perehtyneisyys perus- ja ihmisoikeuksiin sekä viran tehtäväalaan
Käytännössä osoitettu johtamistaito.

Eva Biaudet on koulutukseltaan ylioppilas ja opiskellut oikeustiedettä. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1980 ja suoritti myöhemmin oikeustieteen opintoja Helsingin yliopistossa valmistumatta edes kandiksi.
 
RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kertoo miksi ei enää asetu seuraaviin vaaleihin ehdokkaksi. Hän luettelee syyt miksi puolueensa teki ison virheen lähtiessään nykyiseen hallituskokoonpanoon.
Nostan virtaalihattuani Evalle. Hänen kaltaisia naisia Suomi tarvitsee eikä toisten siivillä eläjiä ja itsensä sivistämisen laiminlyöjiä.
Bideen kaltaisia naisia Suomi ei tarvitse ainuttakaan.

Rkp:n on pakko istua hallituksessa vahtimassa pakkoruåtsia ja siksi opetus- ja/tai oikeusministeri on rantahurri.
 
Yhdenvertaisuusvaltuutetun (entinen vähemmistövaltuutettu) kelpoisuusvaatimukset on määritelty Laissa yhdenvertaisuusvaltuutetusta. Virkaan vaaditaan:Ylempi korkeakoulututkinto
Hyvä perehtyneisyys perus- ja ihmisoikeuksiin sekä viran tehtäväalaan
Käytännössä osoitettu johtamistaito.

Eva Biaudet on koulutukseltaan ylioppilas ja opiskellut oikeustiedettä. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1980 ja suoritti myöhemmin oikeustieteen opintoja Helsingin yliopistossa valmistumatta edes kandiksi.
Huvittavaa että juuri yhdenvertaisuusvaltuutetuksi valitaan jonon ohi epäpätevä henkilö.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Ei kiinnostaisi rahoillaan leveilevä eikä toisaalta resupekka.

Onneksi siltä väliltä löytyy ihan tavallisia, mukavia miehiä.
Harvemmin se rahoillaan leveilevä varakas onkaan. Varakkaissa ihmisissä ne tavalliset ja mukavat juuri ovat. Eivät resupekoissa eivätkä leveilijöissä. (Näin sivuhuomautuksena.)

Ennen järjestetyssä avioliitossa katsottiin, että vanhemmat katsovat nuorempien perään valinnoissa niin että leveilijät ja resupekat eivät voisi vedota liikaa romantiikkaan käytännöllisen katsannon sijasta. Eli ymmärrettiin, että taloudellisesti vakavarainen on useimmiten vakaa ja hyvä puoliso muissakin asioissa. On harkintakykyä, älyä ja pitkäjänteisyyttä. Ja koska perimä vaikuttaa noihinkin asioihin, saa jälkikasvu hyvät geenit.

En kannata järjestettyjä avioliittoja, mutta kyllähän sen huomaa, että monet katuvat romanttisia valintojaan vanhempina. Ei siitä puolisosta kehkeytynytkään vastuullista vanhempaa, vaan säilyi lapsellisena hörhönä jne.
 
No jaa.. olen kyllä elämäni aikana törmännyt todella k-päisiin varakkaisiin niin, etten sen suhteen yleistäisi.

Tuntuisi kamalalta ajatus, että vanhemmat valitsisivat puolison, siis nykypäivänä.
 
Aapeella on mustavalkoinen ajatusmaailma.
Luen parhaillaan hengellistä kirjaa. Kirjasta on vielä lukematta puolet. Viimeksi lukemassani kappaleessa käsitellään pahuutta. Käsitys pahuudesta ui juutalaisuuteen ja kristinuskoon idän uskonnoista. Paratiisikertomuksen käärmeeltä ei kysytty mitään totesi kirjan kirjoittaja kappaleen lopussa.
Miksi eriarvoisuus lisääntyy pohti pappi eilen saarnassaan kirkossa, jossa en ole aiemmin vieraillut pk-seudulla. Hän kritisoi puheessaan vahvasti presidentti Trumpin ja suosijoidensa rikastumisia. Suuni sananmukaisesti loksahti auki miespapin umpirehellisestä puheesta. Mietin mitä Stubb sanoisi saarnasta Amerikan ”vävypoikana”.
Päivän saarnan aiheena oli mammonan kerääminen. Päivän tekstissä kerrotaan maanomistajasta, joka aikoi rakennuttaa suuremman aitan satoa varten huijatakseen lisää omaisuutta itselleen palkollisiltaan väärillä viljan mitoilla.
Vaikea uskoa, että joku täyspäinen nainen avioituu vapaaehtoisesti rikkaan puolison kanssa. Rikas puoliso voi sairastua, kuolla tai köyhtyä jostain syytä varattomaksi. Yksinhuoltajuus Suomessa on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Suomen ei pidä luopua vaikeuksien keskellä hyvinvointiyhteiskunnasta. Perhekoot pienenevät, ja låhes kaikkien on jossain elämänsä vaiheessa turvauduttava yhteiskunnan huolenpitoon.
Katsoin videon ja luin ip-lehden tekstin, jossa RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kertoo miksi ei enää asetu seuraaviin vaaleihin ehdokkaksi. Hän luettelee syyt miksi puolueensa teki ison virheen lähtiessään nykyiseen hallituskokoonpanoon.
Nostan virtaalihattuani Evalle. Hänen kaltaisia naisia Suomi tarvitsee eikä toisten siivillä eläjiä ja itsensä sivistämisen laiminlyöjiä.
En ymmärtänyt mihin viittaat kun kirjoitat ajatteluni mustavalkoisuudesta? Eikö oma ajattelusi ole sitä, kun tunnut pitävän varakkaita ihmisiä huonoina ihmisinä, jotka huijaavat muita.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Harvemmin se rahoillaan leveilevä varakas onkaan. Varakkaissa ihmisissä ne tavalliset ja mukavat juuri ovat. Eivät resupekoissa eivätkä leveilijöissä. (Näin sivuhuomautuksena.)

Ennen järjestetyssä avioliitossa katsottiin, että vanhemmat katsovat nuorempien perään valinnoissa niin että leveilijät ja resupekat eivät voisi vedota liikaa romantiikkaan käytännöllisen katsannon sijasta. Eli ymmärrettiin, että taloudellisesti vakavarainen on useimmiten vakaa ja hyvä puoliso muissakin asioissa. On harkintakykyä, älyä ja pitkäjänteisyyttä. Ja koska perimä vaikuttaa noihinkin asioihin, saa jälkikasvu hyvät geenit.

En kannata järjestettyjä avioliittoja, mutta kyllähän sen huomaa, että monet katuvat romanttisia valintojaan vanhempina. Ei siitä puolisosta kehkeytynytkään vastuullista vanhempaa, vaan säilyi lapsellisena hörhönä jne.
👍
 
Similar threads

Yhteistyössä