H
halpaa kuin saippua
Vieras
eikä sekään tule riittämään. Seuraavina jonossa Portugali, Espanja, Irlanti, Italia...
Suomen tuki Kreikalle nousemassa 1,7 miljardiin euroon
1.5.2010 11:42
A A Jaakko Hautamäki
Kreikkalaiset ovat kerääntyneet lukuisia kertoja kaduille osoittamaan mieltään hallituksen kaavailemia säästöjä vastaan.
Suomen tuki Kreikalle on nousemassa jopa 1,7 miljardiin euroon. Helsingin Sanomien tietojen mukaan tuki jakautuu kolmelle vuodelle siten, että kunakin vuonna lainaa annetaan yli puoli miljardia euroa. Tukisumma on yksinkertaisesti sanottuna valtava.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) on tarkoitus lähteä huomenna iltapäivällä neuvottelemaan yksityiskohdista Brysseliin.
Jo nyt on varma asia, että tuki tulee aiheuttamaan Suomessa valtavan määrän keskustelua. Jokainen voi halutessaan suhteuttaa summan vaikkapa Suomen omaan budjettiin.
Velalla on Suomelle sekä taloudellisia että poliittisia seurauksia. Kreikka itse on jo valmistautumassa oleellisiin muutoksiin. Muun muassa eläkeikää nostetaan 14 vuodella. Kreikan valtio alistui leikkauksiin pakon edessä.
Viime viikolla paljastui, että Kreikan budjetin vaje oli jopa 14 prosenttia bruttokansantuotteesta.