Meillä on ihan sama juttu. Ensi viikolla tulee 1v. täyteen myös.Tänään heräsi puoli kahdeksalta ja tossa kymmenen jälkeen nukahti. Illalla kans mennään nukkumaan kahdeksan maissa eli on ihan sama rytmi meillä kun teilläkin.Tänään siis mennään kaksilla päikkäreillä, mutta tällä viikolla muuten on menty yksillä. Meillä ainakin riippuu paljon siitä, moneltako aamulla herää. Joskus meinaan nukahtaa vielä aamulla uudestaan tissin päälle. Meillä siis vielä kuvioissa ilta- ja aamutissi. Iltatissistä ajattelin nyt viikonlopun aikana yrittää eroon. Saa nähdä kuinka käy. Toisaalta yhdet päikkärit on olleet helpommat kun illalla nukahtaa aikas helposti, kun on jo niin väsynyt, mutta poikkeus iltojakin on. Meillä on ollut ihmeellisiä kiukkukohtauksia joinakin iltoina. Eilenkin huusi kuin syötävä melkein puoli tuntia, kun laitoin sänkyyn. Silloin ei ole mikään hyvä. Haluaa syliin, mutta kiemurtelee sitten pois. Sitten rauhoittuu ihan ykskaks. Ajattelin, että mahaan sattuu, kun on kokeiltu tav. maitoa, mutta sitten toisaalta tuntuu ettei johdu siitäkään. Vinkkejä tähän?
Tohon nukkumiseen siis ei ole vinkkejä mullakaan. Ilmeisesti tää välivaihe on tälläistä, toivottavasti ei kestä kauaa.