E
ei jaksa
Vieras
Ihan vasta on vieroitettu rinnalta 13 kk:n ikäinen poika. Itse vieroittaminen ei ollut edes kovin ihmeellistä, vähennettiin yhteen kertaan (iltasyöttö), jonka jälkeen se kiinnostus siihen yhteenkin syöttöön alkoi hiipua (imi nopeasti vähän ja sitten jätti itse rinnan).
Mutta tuo ei nuku nyt. Rinnalle se aikoinaan sammahti ja tosi väsyneenä nukahtaa tietysti esim. vaunuihin. Mutta ei ala nukkumaan pinnasänkyyn tai edes meidän parisänkyyn, eikä oikeastaan syliinkään. Tuntitolkulla ollaan tässä muutama viikko nukutettu sekä päikkäreille että yöunille ja alkaa olemaan puhti loppu.
Poika raivoaa ja huutaa. Pinnasängyssä on hiljaa sen aikaa kun lukee sadun ja pesee hampaat, sitten alkaa huuto, kirkuna ja kiipeäminen. Parisängyllä huutaa ja kirkuu, jos lopettaa huutamisen niin se vaan tarkoittaa sitä, että koittaa kiivetä alas. Sylissä välillä rauhoittuu hetkeksi, mutta alkaa pian huutamaan ja sätkimään. Varsinkin jos meinaa nukahtaa, niin sitten nopeasti havahtuu saamaan raivokohtauksen.
On yritetty tosiaan nukuttaa siinä sylissä, mikä ei toimi. Koitettu välissä, mikä ei toimi. Pinnasängyssä ei tosiaan ole sekuntiaakaan paikallaan, että voisi siinä silitellä ja laulaa. Koitettu jättää sänkyyn niin että ollaan vieressä, koitettu jättää sänkyyn yksin. Jätkä jaksa huutaa ja kirkua ja raivota tuntikaupalla. Pitääkö antaa raivota jotain 5 tuntia että nukahtaa vai mitä?
Isosisko aikanaan piti toki meteliä tästä, mutta ei se raivonnut tuntitolkulla. Pari päivää kun jaksoi jämäkästi nukuttaa niin se oli siinä. Olen menossa syksyllä kouluun ja lapset päiväkotiin. Siihen tarvittaisiin vaan myös yöunia. Vinkit kelpaisi.