13 vuotiaalla masennusta ?

["nimetön"]

Hei, minulla on ongelma johon tarvittisin apua mutta olen todella ujo puhumaan ( varsinkin netissä ) ongelmistani joten tarvitsin paljon rohkeutta kirjoittaakseni tämän ja tunnen tekeväni väärin... Mutta siis olen 13 vuotias tyttö ja mulla on kaikki ihan hyvin... Mulla on ihana perhe ja ystäviä mut nyt minusta on alkanu tuntua et kaikki menee pieleen... Mulla on kamala olo ja tulen surulliseksi pienistäkin asioista... Olen jännittävää tyyppiä joten alan jännittämään erittäin helposti.... Olen itkenyt paljon lähiaikoina ja en ole todellakaan tyytyväinen itseeni... Oli noin kaksi viikkoa sitten tosi ahdistava olo yhen jutun takia ( ongelmia ystävien kanssa ) ja otin sitten veitsen käteeni... Vasemmassa kädessä nyt haavoja... En pelkää näyttää koulussa viiltelyn tuloksia koska tiedän että ketään ei kiinnosta siellä minun asiani .... Mietin vain että voisiko minulla olla merkkejä masennuksesta ? En tiedä onko tämä sopiva paikka kirjoittaa 13 vuotiaan ongelmia mutta ajattelin että täältä voisi saada kunnon kommentteja eikä pelkkiä pilkkoja... kiitos....

 

["vieras"]

Kyllähän tuo siltä vaikuttaa, kannattaa ottaa yhteyttä joko kouluterkkariin tai sitten ihan alueesi mielenterveystoimistoon että saat pian apua. Kannattaa muistaa että sulla ei ole mitään menetettävää kun haet apua. tsemppiä!

 

[ansarikukka]

Ajattelisin, että vaikka kyseessä ei olisikaan varsinainen masennus, niin kannattaa jutella esim. kouluterveydenhoitajan kanssa. Yksin ei kannata jäädä noiden ajatusten kanssa. Kun sanot, että sinulla on ihana perhe, niin olisiko vaikkapa toinen vanhemmista sellainen, jonka kanssa voisit puhua? Älä ainakaan jatka viiltelyä!

 

["Vieras"]

Mua kans ahdisti sun ikäisenä, tuntui jotta kaikki menee pieleen ja en ole minkään arvoinen. Oireilin rajusti ja myös tuli viilleltyäkin. Kunpa joku olisi minulle tuolloin kertonut ihan vittuilematta jotta tunnekuohuni ja pahaoloni johtuu murrosiästä. Se oli rankkaa aikaa. Hormoonit voi tosiaan saada kaiken tuon paskan aikaan. Et ole kumminkaan yksin. veikkaan jotta tosi monet ikäisesi kokevat asiat samallalailla. Olen myöhemmin ajatellut jotta kuinka paljon olisi ollut helpompaa jos olisin ymmärtänyt silloin jotta pahaoloni ja epävarmuuteni on ikään kuuluvaa. Korjatkaa toki jos oon väärässä. Nuota myllerryksen vuosia en kyllä kaipaa vaikka nuori haluaisinkin tavallaan vielä olla. Silti tuoreessa muistissa se hirveä olo vaikka kaikki olikin hyvin. Mutta älä silti pois sulje masennuksen mahdollisuutta. Tuosta kyllä selviää varmasti, tarvitset vain aikaa totutella tilanteeseen sekä paljon miellyttävää tekemistä ja hemmotteluja elämääsi <3 Tänään justiin mietin jotta kumpa osaisin joskus auttaa omaa murrosikäistäni joka tosin on vielä pieni vauva. Kumpa muistaisin kymmenen vuodenkin päästä kertoa omalleni jotta ei ole hätää se kuuluu todennäköisesti ikään. Kaikkea hyvää sun elämääsi!

 

["vieras"]

Ensimmäiseksi, mene juttelemaan kouluterveydenhoitajalle jos et perheellesi voi puhua asiasta! Toiseksi, sinussa ei ole varmaan mitään vikaa eikä ehkä masennustakaan. Tiedän, että tämä kuulostaa ihan jonkin tädin tai mummelin saarnalta mutta minä olen kaukana noista edellä mainituista

Sinä olet nyt murrosikäinen ja se tarkoittaa juuri sitä että hormonit jyllää ja mielialat käyvät kierroksilla noiden hormonien vuoksi! Minua harmittaa että nuorille murrosikäisille ei ehkä puhuta noista mielialan normaaleista, vaikkakin rajuista muutoksista. Moni, niinkuin sinäkin luulet ehkä että sinussa on jotain vikaa, että olet menettämässä järkesi, ahdistaa, itkettää jne. Se kuuluu sinun ikään vielä pitkään, mutta olisi varmaan helpompaa käydä tuota elämänvaihetta läpi kun tiedostat ettei siinä ole mitään epänormaalia. Sinun kuuluukin tuntea noin, jotta sinusta kasvaisi aikuinen!

Lopeta itsesi vahingoittaminen, siitä on tehtävä ihan tietoinen päätös! Joka kerta kun vi....aa ja tunnistat että taas mieliala poukkoilee ihan miten sattuu, niin mene ulos ja huuda vaikka perkele täysillä ja potki puita. Lupaat että itseäsi et ala viiltelemään! Muistuta itseäsi ettet ole tulossa hulluksi vaan elät normaalin murrosikäisen arkea!

Itse olen käynyt hyvin vaikean murrosiän aikanaan läpi ja tiedän mistä puhun. Tervetuloa naisten maailmaan, jossa mielialat poukkoilevat miten sattuu! Samanlaisia tuntemuksia tulet kohtaamaan raskausaikana joskus sitten aikanaan jne. Silloinkin olo on kuin murrosikäisenä, tekisi mieli riidellä, itkeä ja nauraa samaan aikaan Sitä se elämä on. Mutta loppujen lopuksi minustakin on kasvanut kaikkien vaikeiden vuosien jälkeen ihan tasapainoinen ihminen, niin minä uskon että sinullekin käy Puhu tuosta olostasi jollekin, se helpottaa, usko pois!

Ihanaa murrosiän jatkoa sinulle!

 

["Äiti minäkin"]

Kuuluu ikään, valitettavasti :-/ Ajoittainen selittämätön paha olo kuuluu niihin kasvukipuihin ja jatkossa myös siihen aikuisen elämään. Sen kanssa täytyy vaan oppia elämään. Helpottaa, jos voit jonkun kanssa jutella, kokeile omaa äitiä tai isää, viit yllättyä

Itse aina lohdutan omaa murkkua, että usko pois, se menee ohi, jos ei ennemmin, niin myöhemmin. Kannustan myös aina miettimään niitä kivoja ja iloisia asioita, joita elämässä on, siitäkin saa voimaa.

Kaikkea hyvää sinulle!