No huh. Kuulostaapa mun edelliseltä miesystävältäni.
Mäkin tein kaiken väärin, kun en mennyt yhdeksältä hänen kanssaan nukkumaan. Viina maistui tyypille päivästä toiseen, silti jaksoi vittuilla mulle, että kylläpä sitä ollaan kaljan perässä, kun joskus norkoilin, josko tarjoaisi mullekin pari.
Sitten kun ostin itselle, niin syytti minua, että hänen putkensa jatkuu, koska hänen on pakko ostaa myös lisää.
Ihan jatkuvaa riitaa oli vuosia, tosin pidin kuukausien taukoa hänen tapaamisessaan, mutta jotenkin kai aina lepyin.
Välillä kyllä pelkäsin lähinnä itse tappavani hänet, koska hän osasi kyllä ärsyttää.
Viimeiset viikot joita vietin hänen kanssaan olivat yhtä haukkumista 24/7. Mä olin usein nukkumassa jo hyvissä ajoin, hän itse mellasti ylhäällä, löi puita kamiinaan, niin että aina sai pelätä mitä tapahtuu. (olin aiemminkin joutunut lähtemään autoon nukkumaan, kun mökki oli täynnä savua)
Kyselin että etkö sä yhtään piittaa, jos tapat mut häkämyrkytykseen tms. kun ne puut piti jättää nukkumaan mennessä palamaan, vastaus oli, että en.
Valitti että istun aina vaan sohvalla tympeän näköisenä.
Valitti että mun jututkin on ihan tyhmiä, että ihan fb:stä jauhoin monta tuntia edellisiltana. No, silloin oli kyllä keskustellut mun kanssani näistä huomioistani fb:ssä...
Siis aivan kaikesta se keksi aukoa päätään, milloin mulla oli suonikohjuja, ja milloin "makaan vaan paskat housussa".
Ruokaa laittaessa se alkoi syödä aina leipää, ja sitten häntä ei saanut häiritä, esim. pyytää hakemaan kellarista tarpeita, tai vaihtamaan tv:stä kanavaa, tai siitä seurasi valitusta.
Enhän mä aina osannut tarkistaa mitä se oli tekemässä, etten vaan avaa suuta väärään aikaan.
Mutta mulle oli karmein yllätys, että lähdettyäni hän taas käyttäytyi, kuin mitään ei olisi vialla, ja kun syytin häntä näistä haukkumisista, kielsi kaiken, ihan kuin ei olisi muistanut.
Siis se oli musta jo pelottavaa, vaikka en väkivaltaa olekaan hänen kanssaan pelännyt, mutta että jos ihmiseltä tuntuu muisti katoavan kokonaan... Eikä siis niin humalassa nyt koko aikaa voinut olla.
Mä tiedän kyllä, että hänellä on joku persoonallisuushäiriö, ja itse olen tuon kaavamaisuuden vuoksi epäillyt jotain aspergerin tapaista.
Hän alkaa ilmeisesti viesteistä päätellen nyt kuukausia myöhemmin tajuta, etten halua olla hänen kanssaan tekemisissä, ja ihmettelee sitä suuresti, että mikä meni vikaan.
Mäkään en ole mikään hissukka, ja olen varmasti huutanut hänelle pää punaisena, että hän on sietämätön ja hankala, koettanut selittää nätisti ja ties mitä, mutta kaikki menee kuin toisesta korvasta ulos. Ihan kuin se ajattelisi, että minkään ei tarvitse muuttua, kunhan antaa tuon nyt huutaa vähän aikaa.
Mä niin toivon, että jotenkin pysyisin vastedeskin näin tiukkana, etten erehdy tapaamaan.
