2-vuotiaan kiukku!

[*huokaus*]

Tuntuu että itsellä menee kohta järki tuon 2v neidin huutoon ja kiljumiseen. Ei puhu kuin muutamia sanoja, joten suurin osa kiukusta ilmeisesti johtuu kun ei osaa vielä kertoa mitä tahtoo. Omatahto on niin kova, että tuntuu päivän hereilläolosta 90% menevän kiljumiseen ja huutoon. Mun korvat hajoaa, ihan todella niihin sattuu! Muita lapsiakin on, jotka jäävät valtavasti paitsi huomiosta, kun tämä juniori vaatii huomion itselleen. On yritetty nyt antaa huutaa itsekseen, mutta ei meidän talossa kukaan kuule missään mitään kun pikkuneiti vähän tahtoo! Tämä on ollut todellista shokkihoitoa koko perheelle. Tätä on nyt kestänyt vajaa puolivuotta.

Onko muilla vastaavaa kokemusta, onko tilanne rauhoittunut, kun oppii puhumaan paremmin. Itken itsekin nykyään tosi usein vessassa yksin päivän aikana ja kerään voimia jatkaa kunnes mies tulee kotiin ja saan hetken hengähtää. Mies usein ihmetteleekin kuinka jaksan sitä huutoa koko päivän ja kertoo ettei voisi kuvitellakaan olevansa nyt koti- isänä. Mulla alkaa pinna todella loppua, vaikka olen normaalisti rauhallinen tyyppi. Nyt karjun välillä niin että talo raikuu. Ja mielessäni olen jo monta kertaa heittänyt tämän räkyjän niska- p* rse otteella ulos huutamaan. Että sellaista!

 

["Jopas"]

No meillä osaa jo puhuakin, mutta ei se siihen kiukkuun ihan hirveästi vaikuta. Meillä on auttanut aika (vuosi sitten "aloitti", nyt 2,5v) ja käääärsivällinen ohjaaminen kohti ei-huutavaa käytöstä. Periaate on, että tunteet saa näkyä ja kuulua, mutta sellainen pitkittynyt ja jatkuva kiukkuaminen jätetään huomioitta ja kerrotaan lapselle että kuunnellaan/tehdään/mennään/tullaan sitten kun lapsi rauhoittuu ja lopettaa kiukkuamisen. Ja aina, kun huuto loppuu, kerrotaan että nyt on paljon mukavampi touhuta/jutella/mitä ikinä, ja kehutaan sopivasti parantuneesta käytöksestä. Ja huh, en tiedä onko se ikä vai tämä "opetus" mutta lapsi on vähentänyt huomattavasti ns. turhaa huutamista.

 

["vieras"]

Tutulta kuulostaa. Ihan kamalaa ollut nyt 2,5-vuotiaan poikamme kanssa, suoraan sanottuna. Jonkin verran on onneksi helpottanut kun puhetta alkanut tulla enemmän, pikkuhiljaa on muutosta tapahtunut. Mutta edelleen niitä raivareita saattaa tulla mitä kummallisimmista asioista, esim. siitä että kengät on väärissä jaloissa (vaikka ovat oikeissa jaloissa) tai niin kuin tänään siitä kun "rupi on hävinnyt" (pojalla oli haava joka on nyt parantunut, olisi ilm. halunnut sitä rupea repiä). Ja siis alkaa aivan järkyttävä kiljuminen ja huuto selkä kaarella lattialla potkien. Luulen että minulla on jo ihan kuulo jonkin verran heikentynyt tämän myötä, ja tuntuu että nykyisin koko perhe puhuu normaalistikin huutamalla kun olemme siihen tottuneet että kuulemme toisemme lapsen kiljumisen yli...

Samaan meilläkin pyritään kuin nimimerkillä "Jopas", eli pyritään ohjaamaan käytöstä niin, ettei pitkään jatkuvaa "turhaa" kiukkua huomioida, ja kehutaan kun kiukku loppuu. Ikä kai tätä tasoittaa, mutta on tosiaan syntymästään asti ollut hyvin voimakas(ja hyvin kuuluva!) temperamentti tällä meidän pojalla.

 

[huutajan äiti]

Pitkää pinnaa on vaatinut meilläkin. Mä laitan nykyään myös tyynesti kuulosuojaimet, sellaset kunnon Peltorit, jos huuto vaan jatkuu. Mulla on toisessa korvassa alentunut kuulo ja tinnitusta, joten en halua, että loputkin menee tai tinnitus pahenee. Huomaan myös, että on helpompi pysyä itse rauhallisena, kun huuto vähän vaimenee. Tietysti hieman hankalaa, jos lapsia on enemmän kuin yks...

 

[*huokaus*]

Johdonmukaista linjaa mekin on yritetty, mutta tulokset eivät vielä näy. Meillä myös äänekäs ja tuittusa tapaus ollut alusta asti. Peltoreita täälläkin on kaivettu esiin isommille lapsille. Jotkut vaimentavat tulpat itsellekin pitäisi varmaan hommata. Todella tällä hetkellä odotan töihinpääsyä puolen vuoden päästä. Että tulee vähän taukoa päivään neidin kanssa. Huh!

 

[Jccx]

Suosittelen paljon ulkoilua. Itsellä se auttaa, ulkona se huuto ei tunnu niin pahalta.