3 kuollutta lasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja npr
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Naapuri kuuli itkua ja huutoa aamuyöllä
7.8.2007 18:08

Asumisoikeustalo Suvelassa, eräässä Espoon ongelmalähiössä tiistaina iltapäivällä. Poliisi on vuorokautta aiemmin löytänyt neljännen kerroksen asunnosta kolme lasta kuolleena ja epäilee äitiä murhista. Naapureista moni kuulee asiasta ensimmäisen kerran rapussa kuhisevilta toimittajilta.

- Kuulin aikuisen huutoa ja lapsen itkua joskus kolmen ja neljän välillä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kertoo Mariaksi esittäytyvä yläkerran naapuri.

- Mutta se oli tavallista, lapset olivat kovaäänisiä, enkä siksi kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Seuraavat poikkeukselliset äänet olivat sireenit puolenpäivän aikaan, hän jatkaa.

Maria tunsi murhista epäillyn äidin; he keskustelivat silloin tällöin. Hänen mukaansa murhista epäilty äiti on etniseltä taustaltaan aasialainen.

- Hän oli hyvä äiti, olen nähnyt hänen leikkivän lastensa kanssa. Ehkä hän on antanut lapsille vahingossa jotain myrkyllistä. Ei hän ollut sellainen, joka pystyisi lapset noin vain tappamaan.

Äiti valitti väsymystä

Murhista epäilty äiti oli valittanut toiselle naapurilleen noin kaksi viikkoa aikaisemmin, että oli väsynyt lasten hoitamiseen.

- Silloin hississä hän tuli suomeksi juttelemaan ja valitteli väsymystä lastenhoitoon. Tavallisesti hän ei puhunut paljon, ehkä se oli kielitaidosta kiinni, sanoo nimettömänä pysyttelevä naapuri.

Samassa rapussa asuvat äiti ja tytär, Oksana ja Simona Iivarinen, pitivät naapureitaan aivan tavallisena perheenä.

- He olivat asuneet talossa jo kauan. Tyttöjä ei kyllä usein näkynyt leikkipuistossa, Simona miettii.

Oksanan mukaan perheen äiti hoiti lapsia yksin, mutta Simona sanoo nähneensä asunnossa vierailevan silloin tällöin aasialaistaustaisen miehen. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että talo on rauhaton.

- Asukkaat vaihtuvat tiheään, ja moni on vuokrannut asumisoikeutensa eteenpäin, Oksana sanoo.
STT-IS

hyvä äiti?? SEKÄ TULEE SIITÄ JOS LEIKKII LASTENSA KANSSA? tuota kirjoitusta luen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saara:
hyvä äiti?? SEKÄ TULEE SIITÄ JOS LEIKKII LASTENSA KANSSA? tuota kirjoitusta luen...

Ei nettilehtijuttuihin kaikkia sivulauseita kirjoiteta. Minä luin tuon niin, että naapurin käsityksen mukaan hän oli hyvä äiti. Voinee tarkoittaa huolenpidon astetta ja välittämistä jne, joka on käynyt ilmi silloin, kun äiti on lastensa kanssa ollut leikkipaikalla naapurin kanssa.

Todella valitettava tapaus. Etenkin, kun äiti on jo uupumustaan valittanut, eikä siis ilmeisesti ole osannut apua oikeasta paikasta hakea tai sitä ei ole ollut hänelle tarjolla.

Surullista, niin surullista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Liinuska74:
Tälläisiä otsikoita mä aina pelkään, kun täälläkin joku valittaa, ettei jaksa yksin lasten kanssa...
Sitten vielä saa vastauksia, että itseppä olet lapset hankkinut, on sun jaksettava.
Todella surullista.

Sama täällä ja jotenkin joka kerta tulee miettineeksi että oiskohan se ollut joku täältä. Surullista :'( :'(

 
Vaikka henkilö olisi kuinka masentunut niin lapsiaan ei saa tappaa. OIkeudessa kyseinen nainen todetaan syyntakeettomaksi ja pääsee takaisin kotiin, kun on niin kova masennus. Ei j*lauta!!! Hän olis voinu viedä ne lapset vaikka ostariin ja lähteä itse pois paikalta. Kai 8v olis jo osannu soittaa isälleen että äidin kanssa on onglemia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä:
Vaikka henkilö olisi kuinka masentunut niin lapsiaan ei saa tappaa. OIkeudessa kyseinen nainen todetaan syyntakeettomaksi ja pääsee takaisin kotiin, kun on niin kova masennus. Ei j*lauta!!! Hän olis voinu viedä ne lapset vaikka ostariin ja lähteä itse pois paikalta. Kai 8v olis jo osannu soittaa isälleen että äidin kanssa on onglemia...

Mutta entäs jos äidillä olikin psykoosi, ei pelkkä masennus...
 
Olkoon psykoosi, olis hän voinu laittaa ne lapset ovesta pihalle. Mulle on aivan sama onko nainen ollut psykoosissa vai ei mutta vapaaksi hän pääsee ja ihmiset surkuttelee... Suoraan sanottuna perseestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä:
Olkoon psykoosi, olis hän voinu laittaa ne lapset ovesta pihalle. Mulle on aivan sama onko nainen ollut psykoosissa vai ei mutta vapaaksi hän pääsee ja ihmiset surkuttelee... Suoraan sanottuna perseestä.

Et näköjään tiedä, mikä on psykoosi? Googletapa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä:
Olkoon psykoosi, olis hän voinu laittaa ne lapset ovesta pihalle. Mulle on aivan sama onko nainen ollut psykoosissa vai ei mutta vapaaksi hän pääsee ja ihmiset surkuttelee... Suoraan sanottuna perseestä.


Sinä et näköjään tiedä psykoosista yhtään mitään!
Kun siinä ei itse tajua omaa tilaansa niin aika mahdotonta on ennakoida tulevaa.

Sinä olet nyt itse niin vihainen ja järkyttynyt tästä asiasta että et ajattele asiaa järkevästi.

Kyllähän ihmiset surkuttelee sitäkin jos joku sairastuu vaikka syöpään,miksei sitten voisi surkutella sitä jos sairastuu psyykeltään.
 
Huvittavaa: Muistakaa nyt, että jos teille pamahtaa psykoosi päälle, niin laittakaa ne lapset ulos ;0) Ei mutta todella. Ei siinä enää ymmärrä laittaa niitä lapsia ulos, jos tilanne on noin paha. Jos nyt kuvitellaan, että se olisi psykoosissa tehty.
 
"Lapset näyttivät nukkuvan rauhallisesti"

8.8.2007 07:04, päivitetty 08.08. 09:57

Löydettäessä lapset näyttivät nukkuvan rauhallisesti. Heissä ei näkynyt minkäänlaisia ulkoisia väkivallan merkkejä. Lapsia ei ollut myöskään hukutettu tai tukehdutettu, vakuutettiin Ilta-Sanomille Espoon kolmoissurman paljastumisen surullisista ensivaiheista.

Kun maanantaina puoliltapäivin rikospaikalle hälytetyt poliisit pääsivät sisään kerrostalohuoneistoon Espoon Suvelassa, heitä kohtasi outo näky: lapset makasivat hiljaa tahoillaan ja huoneistosta löytyi myös 40-vuotias äiti.

Minkäänlaista surma-asetta ei huoneistosta löydetty.

Espoon poliisi löysi kahdeksanvuotiaat kaksostytöt ja heidän vajaa kaksivuotiaan pikkuveljensä jo maanantaina kello 12.30 kerrostaloasunnosta, mutta tiedotti asiasta vasta vuorokautta myöhemmin tiistaina.

Lasten neljäkymmentävuotias äiti on pidätettynä. Hänet esitettäneen lähiaikoina vangittavaksi.

Eilen tehtiin lapsille oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. IS:n tietojen mukaan myrkytystä epäillään kolmoissurman syyksi ja äitiä surmaajaksi. Mikäli näin on, myrkytyksen laatu selviää lopullisesti vasta oikeuskemiallisissa tutkimuksissa ja tekotapa mahdollisesti kuulusteluissa.

IS
 
8.8.2007 3:09

Lapset saivat surmansa juuri ennen isän vierailua.

Poliisi löysi 8-vuotiaat kaksostytöt ja 1-vuotiaan pojan kuolleina äidin kerrostaloasunnosta Espoon Suvelasta maanantaipäivällä. (JANI HAKALA)






Maanantain oli tarkoitus olla iloinen päivä Oulussa asuvalle kolmen lapsen isälle.

8-vuotiaiden kaksostyttöjen ja 1-vuotiaan pojan isä oli tulossa hakemaan tyttönsä takaisin kotiinsa Ouluun äitinsä luota Espoosta, jossa he olivat vierailulla tapaamisoikeuden perusteella. Perheen nuorimmaisen oli määrä jäädä äitinsä hoiviin.

Isä ehti päästä miltei pääkaupunkiseudulle asti ennen kuin poliisin suruviesti tavoitti hänet.

Perheenisälle kerrottiin, että hänen kaikki kolme lastaan olivat löytyneet surmattuina Espoon Suvelassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta aikaisemmin maanantaipäivällä.

Surmista epäiltynä oli otettu kiinni hänen entinen aviopuolisonsa, 40-vuotias nainen.

- Häntä pyydettiin tulemaan Espoon poliisiasemalle, jossa kerroimme hänelle asiasta, tutkinnanjohtaja, Espoon poliisin rikoskomisario Jukka Kaski toteaa.

Poliisi vaitonainen

Kaski ei halua ottaa kantaa siihen, oliko isän suunnitelmalla hakea kaksoset takaisin kotiinsa Ouluun yhteyttä henkirikosten motiiviin.

- Motiivista en puhu mitään ennen kuin ihmisiä on kuulusteltu, mutta pitää paikkansa, että isä oli tulossa hakemaan kaksoset pois, Kaski sanoo.

Poliisi on erittäin vaitonainen Espoon perhetragedian yksityiskohdista.

Se tiedetään, että lapset löydettiin kuolleina kerrostaloasunnosta puoli yhden aikaan maanantaipäivällä. Poliisi sai ilmoituksen tapauksesta Kasken mukaan kolmannen henkilön kautta. Ilmoittaja ei ollut naisen lähiomainen.

Lasten kuolinajaksi on arvioitu maanantain vastaista yötä, mutta henkirikokset ovat saattaneet tapahtua jo aiemmin. Poliisin mukaan surma-ajankohta sijoittuu vuorokauden sisään löytöhetkestä.

Poliisi ei myöskään paljasta henkirikosten tekotapaa, eikä sitä, että näkyykö uhreissa merkkejä fyysisestä väkivallasta.

Uhreille on tehty jo oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minä:
Vaikka henkilö olisi kuinka masentunut niin lapsiaan ei saa tappaa. OIkeudessa kyseinen nainen todetaan syyntakeettomaksi ja pääsee takaisin kotiin, kun on niin kova masennus. Ei j*lauta!!! Hän olis voinu viedä ne lapset vaikka ostariin ja lähteä itse pois paikalta. Kai 8v olis jo osannu soittaa isälleen että äidin kanssa on onglemia...

KUn masennus on pahana, nii ei toivoakaan että jaksais lähtä jonnekkin ostarille :o Sanoo äiti, jolle jo hengittäminenkin oli täyttä työtä.
Ja jos äiti todetaan syyntakeettomaksi, niin hän kärsii tuomionsa vankimielisairaalassa. Ja kun pääsee tilaan jossa ymmärtää tekonsa..
Muuten, mun lähipiiri ei tehnyt MITÄÄN mun masennuksen takia, mieskin kysyi vain mikä sulla on kun makasin lattialla jaksamatta mitään..

Mutta me ei tiedetä mitkä tilanteet johti tähän, oliko tämä nainen sairas ja millä tavalla.. miten mies/suku/ympäristö kohteli perhettä? Tunsiko nainen että lapsille on parempi kuolla kuin kärsiä tässä mailmassa?

Tuntuu että moni täällä on alknut mässäileen tällä surullisella tapauksella. Miljoona aloitusta samasta asiasta, eikä juuri mtn uutta sanottavaa kenelläkään. Tilanne ei parane eikä lapset herää henkiin vaikka kuinka me täällä päiviteltäisiin.
Ja yritetään tukea toisiamme ja kanssaeläjiämme että näin surullisiin tilanteisiin ei päädyttäisi
 

Yhteistyössä