4-vuotias poika ei toivu henkisesti sairastamisesta..?

[Huolestunut äiti]

Sairastimme mahataudin, ja poika samaan aikaan myös flunssan, mihin liittyi kurkkukipua ja yskää. Poika oli siis kipeimmillään ihan tosi kipeä, ja aivan reppana! Tätä pahinta vaihetta ei tokikaan ja onneksi kestänyt kuin vajaan vuorokauden. Lisäksi pojalle tuli korvatulehdus mihin hän sai antibiootit. Itse vatsatauti meillä kaikilla oli kuitenkin aika lievä, poika oksensi kaksi kertaa, that's all.

Sairastamisen jälkeen poika ei näytä toipuneen henkisesti... ensimmäisen oksennuksen tullessa pojalla oli yllään lyhythihainen t-paita, ja tämän jälkeen hän ei ole suostunut pukemaan ylleen lyhythihaista paitaa. On toki koitettu selittää, ettei oksennusta tule uudestaan vain siksi, että pukee ylleen samankaltaisen tai jopa saman vaatteen, mikä silloin oli päällä. Mutta ei, poika ei halua, eikä olla tohdittu painostaa. Muutoinkin kun on tässä perheessä nämä oksennusasiat niin iso juttu, kun äiti kärsii vakavasta emetofobiasta eli oksennuskammosta. Niin vahvasta, että se ajaa jopa äidinrakkauden edelle, mikä on tunteista vahvin!! Poikaa pystyin kuitenkin hänen sairastaessa hoitamaan parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä olin itse sairastanut ennen häntä, enkä enää pelännyt saavani tartuntaa tai oksentavani, eli siinä mielessä pojalla ei pitäisi olla asian suhteen hätää, hänen tukenaan ja turvanaan oltiin kun tauti oli päällä.

Lisäksi sairastamisen jälkeen poika ei ole syönyt kunnolla, vaikka taudista on jo parisen viikkoa. Lämpimät ruoat menee ok, mutta aamupala ja iltapala on tuskien taival... Syö vain puoli leipää ja sitten "ei enää jaksa", "ei ole nälkä", "en halua syödä", mutta miksi? "En tiedä, en halua puhua". ????? Hyvin ymmällään ollaan! Ja kun aiemmin ja aina poika on ollut "hyvä syömään". Plus että poika on ollut sairastamisesta asti hyvin väsynyt; iltaisin jo seitsemän aikaan hän alkaa suorastaan itkeä ja ilmaisee tahtovansa nukkumaan, ja nukahtaakin heti, vaikka ennen nukkumaan mentiin n. puoli 9 maissa, ja nukahtaminen oli toisinaan melkoisen rallin takana!

Lisäksi perheessä on sattunut surullinen menetys, lasten isomummo kuoli kolmisen viikkoa sitten. Poika ei sitä ehkä vielä ymmärrä, eikä osaa surra tai kaivata, vaikka isomummosta pitikin. Ehkä kuitenkin vanhempien alakulo ja suru vaikuttavat häneenkin..?

Onko kukaan muu kokenut mitään vastaavaa, miten tästä on toivuttu jne...
Oman toivoni laitan tarhaan menolle, ensi viikolla poika menee taas hoitoon, ehkä normaaliin arkeen kiinni pääsy auttaa..?

 

[maissihiiri]

No mun korviin tuo kuulostaa kyllä ihan normaalilta väsymykseltä sairastelun jälkeen.

 

[Aamuäree]

Mä en pienenä suostunut kovin äkkiä syömään jotain mitä olin oksentanut. Se maku ja tunne muistutti liikaa ja tuli etova olo.

Toisekseen minä ja mun tyttäreni ollaan samanlaisia siinä suhteessa, että mahan kestää hetken rauhoittua ennekuin alkaa mikään maistua, tulee herkästi maha kipeäksi, etenkin aamuisin, viikon tai kaksi kestää tointua täysin.

Emetofobia minullakin :x En tiedä mikä omaani on syynä, mutta lapsesta asti nämä oksennusjutut on olleet vaikeita ja juuri tuo muistelu että tähän oksensin- olkoon se paita tai vaikka pehmolelu- se ällötti ja sitä piti haistella pesujenkin jälkeen että vieläkö se haisee.

 

[vieras]

Meillä pojalta leikattiin kitarisat 5v. Viikon sitä sairasti, sitten alkoi syömään kun oli jo pakko (meinasivat sairaalaan ottaa, mut käskivät ensin puoli väkisin yrittää kotona, koska väkisin he sielläkin olisivat juottaneet/syöttäneet). Koskaan ei toipunut siitä ihan ennalleen, pieni osa avoimuudesta, reippaudesta, aloitekyvystä, uteliaisuudesta, jäi sinne sairaalan odotushuoneen legolaatikkoon :'(

Nyt ihan reipas koululainen, mutta tietynlainen muutos tapahtui tuossa, oliko se kuolemanpelko (nukutettiin maskilla) vai mikä sen säikäytti pysyvästi.

 

[alma]

Ruokahalu voi vatsataudin jälkeen olla pitkään kateissa. En olisi siitä huolissaan.

Meillä poika ottaa normaalit sairastelut aina hyvin vakavasti ja toipuminen kestää. Muistaisin, että juuri 4-vuotiaana oli vaikeinta. Nyt esikouluiässä pelkää tavallisessa flunssassa saavansa tappavan taudin ja muutenkin kuolemaa. ) : Vaikka muuten henkinen toipuminen on nopeampaa kuin pienenä, kun kuitenkin on huomannut niistä selviävänsä. Pelkäsin joskus pojan olevan masentunut, kun oli niin pitkään alamaissa juuri jonkun vatsataudin jälkeen.
Mitään neuvoja en oikeastaan osaa antaa, meillä aiona kuitenkin aikanaan on toivuttu, vaikka joskus toivottamalta on tuntunutkin. Teillä varmaan vanhemman pelko vielä pahentaa tilannetta.

 

[Aamuäree]

Ja yks neuvo- älä tuputa äläkä koko ajan kysele ja tivaa. Sekin ahdistaa.

 

[juu]

Kuulostaa vaan siltä et äidillä ei oo kaikki muumit laaksossa :/ ton jutun perusteella.

 

Meidän 13v. ei vieläkään suostu syömään kerroskiisseliä, sillä sairasti pienempänä rajun vatsataudin (ainut kerta) ja se alkoi melkein heti kerroskiisselin syömisen jälkeen. Kiisselissä ei ollut mitään vikaa, sillä muille ei oireita tullut vaan sattumalta söi juuri sitä ennen sairastumistaan.

 

[Puupään Justiina]

Ihan normaalilta väsymykseltä sairastelun jälkeen tuo minunkin mielestä kuulostaa. Ruokahalu voi olla parikin viikkoa pois tuollasten tautien jälkeen, mutta usko vaan, että pian alkaa taas maistumaan kun et itse tee siitä numeroa. Eihän aikuisetkaan aina syö moneen päivään paljoakaan sairastelun jälkeen. Tuosta t-paita-asiasta sen verran, että jos ei tunnu menevän ohi tuo "inho" lyhythihaisia kohtaan niin kokeile sellaista, että menet pojan kanssa vaateostoksille ja annat hänen valita vaikka uuden t-paidan missä on esim. jonkun suosikkihahmon kuva joka saattaa innostaa pitämään paitaa. En tiedä olisiko apua, mutta kannattaa ainakin kokeilla. Välttämättä poikasi ei pelkää sitä, että t-paita päällä oksennus tulee uudelleen vaan hän voi ainoastaan muistaa t-paidasta tuon kokemuksen etenkin jos on ensimmäinen oksennustauti sen jälkeen kun on alkanut jo paremmin muistamaan asioita.

 

[juu]

Kuulostaa vaan siltä et äidillä ei oo kaikki muumit laaksossa :/ ton jutun perusteella.

Peesi.. Ikävä kyllä kannattaa miettiä, johtuuko pojan reagointi ihan äidin reagoinnista.

 

[ap]

Kuulostaa vaan siltä et äidillä ei oo kaikki muumit laaksossa :/ ton jutun perusteella.

Peesi.. Ikävä kyllä kannattaa miettiä, johtuuko pojan reagointi ihan äidin reagoinnista.

Eipä vähiten oma huoli ole juurikin se, että olen tämän oman kammoni siirtänyt tai siirtämässä pojalle, mitä en missään nimessä halua!! :/

 

[järki käteen]

:O Hei ei se ole ap:n vika että sairastaa tätä fobiaa!! Voi jumalauta ihmiset, miksi teidän tavisten on niin vaikea tajuta sitä ettei kukaan VALITSE että "sairastampa nyt oksennuskammoa enkä pääse siitä millään yli vaikka muuten järkevä ihminen olenkin"?? Minulla on ollut emetofobia ihan pienestä lapsesta saakka ja voin kertoa ettei paljoa naurata..!

Ap, meidän pojalla oli mahatauti+korvatulehdus vuosi sitten ja lapsi kieltäytyi syömästi juuri mitään melkein viikkoon. Oli vaisu pitkään tuon jälkeenkin- ja minä en ollut mitenkään paniikkia lietsomassa siinä sillä kun oli oksenteluvaihe (kesti 2 päivää), olin sopivasti työmatkalla. Myöhemminkään en puhunut julkisesti "kamalasta" taudista vaikka itsekseni hirvittelin koko juttua.

 

[Aamuäree]

Peesi tähän 'järki käteen' kirjoittajan kirjoitukseen.

Ja jos lapsi tämän saman kammon saa niin turhaa siitä on äitiä syyllistää, ei se välttämättä 'tartu' mutta tosiaan stressiä lisää, jos sen oikein näkyvästi lapselle näyttää/hokee/kyselle jne.

 

[LisaMarie]

Ja yks neuvo- älä tuputa äläkä koko ajan kysele ja tivaa. Sekin ahdistaa.

Mä yhdyn tähän neuvoon.
Jos on kunnolla kipeä, mahaan ei mahdu ruokaa samaan malliin kuin ennen ja vie tovin, ennen kuin sitä taas mahtuu. Elimistö myöls tarvitsee toipumisaikaa, ja ruuan käsittely rasittaa elimistöä ja se on pois muulta toipumiselta. Siksi sairasta/toipilasta ei ylipäänsä pitäis niin kauheasti patistaa syömään.

 

[Kata-76]

Mä en pienenä suostunut kovin äkkiä syömään jotain mitä olin oksentanut. Se maku ja tunne muistutti liikaa ja tuli etova olo.

Minä en syö aikuisenakaan niitä ruokia, mitkä muistan pienenä oksentaneeni... Joten en yhtään siinä mielessä ihmettele ap:n lapsen t-paita-hommaa. Se ei selittämällä parane. Kyseisen t-paidan voi vaikkaa heittää pojan kanssa roskiin, jos se siitä hieman helpottuisi. Varmasti 4 v ymmärtää jo isomummon kuoleman ja vanhempien surun ja on siitä itsekin suruissaan. (kannattaa jutella lapsen kanssa siitä ). Itse pohtisin tässä myös sitä, että ajatteleeko lapsi, että mahataudilla ja isomummon kuolemalla on yhteyttä. (Lasten syy-seuraussuhteet kun on vähän monimutkaisemmat). Juttelemalla tuokin selviää.
Ja ruokaa ei kannata ikinä tuputtaa. Siitä tulee vaan lisää ongelmia.