5 asiaa, joita media ei halua sinun tietävän kannabiksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Whistler
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

Whistler

Vieras
Tuoreimmat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kannabis ei tuhoa aivojasi, eikä se aiheuta keuhkovaurioita tupakan tavoin – mutta näitä faktoja et kuule perinteisistä uutisista.

Tiedelehti Science julkaisi lähes neljä vuosikymmentä sitten New Yorkin yliopiston sosiologi Erich Gooden artikkelin, jossa kerrottiin median osallisuudesta kannabiksen kieltolain ylläpitämiseen.

Hänen mukaansa “Testit ja kokeet, joissa keskitytään esittelemään kannabiksen käytön tuhoisaa vaikutusta, saavat valtaisan huomion mediassa ja niiden johtopäätökset hyväksytään valtaväestössä faktoina. Mutta sitten kun nämä tutkimukset kumotaan huolellisesti, tai jos myöhemmät löydökset ovat ristiriidassa alkuperäisväitteiden kanssa, sitä ei huomioida lainkaan.”

Katsaus nykypäivän valtavirtamediaan osoittaa, että vain vähän on muuttunut. Uutiskanavat antavat yhä vain vähän painoarvoa tieteellisille tutkimuksille, jotka horjuttavat Yhdysvaltain hallituksen pitkäaikaista huumepropagandaa. Pahimmissa tapauksissa ne jätetään täysin vaille huomiota.

Seuraavaksi esittelemme viisi viimeaikaista tarinaa, jota nykypäivän media ei halua sinun tietävän kannabiksesta:

schizophrenia_258785

1. Kannabiksen käytöllä ei ole yhteyttä skitsofreniaan

Parin viime vuoden aikana kansainvälinen media on kernaasti julkaissut tutkimustietoa, jonka mukaan kannabiksen käytöllä on yhteys mielenterveyden ongelmiin.

Kenties kaikista näkyvimmin kerrottiin vuoden 2007 raportista, jonka mukaan kannabis “voi lisätä riskiä psykoosihäiriöihin myöhemmin elämässä 40 prosentilla”. Tätä korostivat etenkin Yhdysvaltain huumevastaiset virastot.

Onko siinä siis perää, että kannabiksen käyttö lisää mielisairauksia? Ei laisinkaan, kertoo heinäkuinen tutkimusartikkeli Schizophrenia Research -lehdessä.

Brittiläisen Keelen yliopiston lääketieteellisen koulukunnan tutkijat vertasivat kannabiksen käytön ja skitsofreniatapausten suhdelukua Briteissä vuosien 1996 ja 2005 välillä. Tutkijoiden mukaan “skitsofrenian ja psykoosien esiintyvyys ja yleisyys olivat joko vakaita tai laskusuunnassa” kyseisen ajanjakson aikana, vaikka kannabiksen käyttö kansalaisten keskuudessa oli noususuhdanteessa.

“Skitsofreniadiagnoosien ja psykoosien odotettu nousu ei toteutunut yli 10 vuoden ajanjaksolla”, tutkijat päättelivät. “Tämä tutkimus ei siten tue erityistä syy-yhteyttä kannabiksen käytön ja psykoottisten häiriöiden välillä. – – Tämä tukee aiempia olettamuksia, joiden mukaan kannabiksen käyttäjien määrän kasvu ei aiheuta mielenterveysongelmien lisääntymistä”.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä muutama kansainvälinen uutistoimisto on raportoinut tutkimuksesta. Sen sijaan yksikään yhdysvaltalainen (tai suomalainen -toim.huom.) uutiskanava ei ole julkaissut tutkimusta.

keuhkot

2. Kannabiksen savu ei vaurioita keuhkoja kuten tupakka

Kaikki tietävät, että pilvenpoltto on ainakin yhtä vaarallista, ellei jopa vaarallisempaa keuhkoille kuin tupakointi. Vai mitä?

No ei ole, kertoo uusiseelantilainen tutkimus elokuulta European Respiratory Journalissa.

Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat vertasivat kannabiksen ja tupakan polttamisen vaikutuksia keuhkojen toimintaan yli 1000 aikuisella.

He raportoivat: “Kumulatiivinen kannabiksen käyttö assosioitui suurempaan vitaalikapasiteettiin (se määrä ilmaa, joka voidaan voimakkaasti puhaltaa ulos täysistä keuhkoista), keuhkojen kokonaistilavuuteen, toiminnalliseen loppukapasiteettiin (keuhkoissa oleva ilmamäärä passiivisen uloshengityksen lopussa) sekä jäljelle jäävään tilavuuteen.”

“Kannabiksella todettiin yhteys myös suurempaan hengitysteiden vastustuskykyyn, mutta ei uloshengityksen tilavuuteen sekunnin mittauksella (maksimimäärä ilmaa, joka voidaan puhaltaa ulos ensimmäisen sekunnin aikana vitaalikapasiteettitestissä), nopeutetun uloshengityksen suhdelukuun tai siirtokertoimeen. Sitä vastoin tupakan käyttöön liitettiin alempi uloshengityksen tilavuus (sekunnin mittaus), alempi nopeutetun uloshengityksen suhdeluku, alempi siirtokerroin sekä suurempi staattinen keuhkotilavuus, mutta ei hengitysteiden vastustuskyky.”

Heidän loppupäätelmänsä oli, että “Kannabiksella näyttäisi olevan tupakkaan verrattuna erilaiset vaikutukset keuhkoihin”.

Kuten ennustaa voi, tiedemiesten “epämiellyttävä totuus” ei saanut palstatilaa yhdessäkään mediassa.

brains

3. Kannabiksen käyttö ei vahingoita, vaan voi jopa suojata aivoja

Tuhoaako pilvenpoltto aivosoluja? Alkoholi varmasti tuhoaa, ja monet kannabislainsäädännön muuttamista vastustavat tahot väittävät, että kannabiksen tuhoisat vaikutukset aivoihin olisivat jopa pahemmat. Ovatko he oikeassa?

Eivät, ainakaan tänä kesänä ilmestyneen Neurotoxicology and Teratology -julkaisun artikkelin mukaan.

Kalifornian yliopiston tutkijat San Diegossa tutkivat valkoisen aineen eheyttä nuorilla, joilla on historiaa ylenpalttisen juopottelun tai kannabiksen käytön osalta. Raportin mukaan alkoholin suurkuluttajilla (pojat jotka joivat yli viisi annosta, tytöt jotka joivat yli neljä annosta kerralla) näkyi vaurioita valkoisessa aineessa kahdeksalla aivojen osa-alueella.

Sen sijaan alkoholin suurkuluttajilla, jotka käyttivät myös kannabista, näkyi vähemmän vaurioita seitsemällä alueella kahdeksasta.

“Juopottelijat, jotka käyttivät myös kannabista, eivät näyttäneet yhtä yhdenmukaisia poikkeamia verrattuna raittiisiin, kuten pelkkien juopottelijoiden ryhmässä oli”, tutkijat päättelivät. “On mahdollista, että kannabiksella saattaa olla joitakin hermoja suojelevia ominaisuuksia, kun kyse on alkoholiin liittyvän hapettavan stressin tai glutamaatin tai vastaavien aineiden aiheuttamien hermosolukuolemien vähentämisistä”.

Tähän päivään mennessä, ainoastaan kourallinen Yhdysvaltojen uutiskanavista (eikä yksikään suomalainen -toim. huom.) on raportoinut tutkimuksesta.

gate

4. Kannabis on päätepysäkki, ei niinkään portti koviin huumeisiin

Hälyttävät väitteet siitä, että kannabiskokeilut väistämättä johtavat muiden laittomien huumeiden käyttöön jatkuvat yhä mediassa, vaikka tilastotiedot osoittavat, että valtaenemmistö kannabiksen kokeilijoista ei koskaan siirry esim. kokaiinin tai heroiinin käyttäjiksi.

Tämän lisäksi, on valmistumassa uusi tutkimus, jonka mukaan kannabis saattaa myös hillitä käyttäjän halua siirtyä ns. koviin huumausaineisiin.

Neuropsychopharmacologyn kesäkuun numerossa pariisilaiset tutkijat päättelivät, että suullisesti nautittu THC eläimillä hillitsi taipumusta opiaattiriippuvuuteen.

Lisäksi tänä kesänä, New Yorkin osavaltion Psykiatrisen instituutin tutkijat raportoivat American Journal on Addictions -julkaisussa, että vieroitushoitopotilaat, jotka käyttivät kannabista ajoittain, pysyivät todennäköisemmin mukana opiaattihoidossa loppuun saakka.

Vaikka lehdistötiedote ensinmainitusta tutkimuksesta julkaistiin physorg.comissa heinäkuun seitsemäntenä, kumpikaan näistä tutkimuksista ei saanut huomiota valtamediassa.

hasispiikki

5. Hallituksen kannabiksenvastaiset mainokset eivät hillitse, vaan ennemminkin kannustavat kannabiksen käyttöön

Tokihan monet meistä tietävät, että Yhdysvaltain hallituksen 2 miljardin dollarin mainoskampanja kannabista vastaan epäonnistui vakuuttamaan katsojat kannabiksen haitallisuudesta, mutta kukapa olisi arvannut, että tulokset olivat näinkin huonoja?

Health Communication -julkaisun verkkoartikkelin mukaan Pennsylvanian yliopiston Annenbergin tiedonvälityksen laitoksen kyselytutkimus osoittaa, että hallituksen yleisötiedotteet vain kannustivat kannabiksen käyttöön.

Tutkijat mittasivat yli kuudensadan 12–18-vuotiaan nuoren asenteita sen jälkeen, kun he olivat katsoneet 60 hallituksen rahoittamaa kannabisvastaista mainosta televisiosta.

He kiinnittivät huomiota erityisesti siihen, oliko kannabisaiheisen kuvaston käyttäminen (marihuanasavukkeiden käsittely, kannabiksen polttamisen kuvaaminen) yhteydessä katsojien kannabiksen käytön rohkaisemiseen.

Viestit, joissa kuvattiin teinejä yhdistettynä kannabikseen, olivat “selvästi vähemmän tehokkaita kuin muut”, tutkijat kertovat.

“Mainosten kannabiskohtausten negatiivinen vaikutus ei poistu, vaikka mukana olisikin voimakkaita kannabiksenvastaisia argumentteja, ja vaikutus koskee etenkin nuorisoryhmiä, jotka usein ovat tällaisten kannabisvastaisten mainosten kohderyhmää (varsinkin korkean riskin nuoret)”, tutkijat päättelivät. “Näille nuorille kannabisvastaiset mainokset eivät välttämättä ole hyvä strategia”.

Lienee tarpeetonta sanoa, että yksikään valtamedian uutiskanava – varsinkaan ne, jotka lahjoittivat mainosaikaa useille näistä ahdistavista mainoksista – ei ole julkaissut tätä tutkimusta.

Lähde:

5 Things the Corporate Media Don't Want You to Know About Cannabis | Alternet

Nyt vaan sitten odottelemaan taas mojovia aivopieruja.. :D
 
  • Tykkää
Reactions: Rosalyn
Mihin yhtään mitään tarvitaan? Kyllähän ihminen elää vaikka kaurapuurolla ja vitamiinipillereillä. Kyse on siitä, ettei kenelläkään pitäisi olla valtaa päättää siitä, millä keinoin joku toinen elämästään nauttii. Niin kauan kuin se ei vahingoita muita, tietysti.

Joku haluaa elämäänsä nautintoa leivonnaisista (niitäkään ei tarvita mihinkään, niitäkään ei kannata käyttää, nekään eivät tuo mitään positiivista ihmisen elämään), joku teatteriesityksistä ja musiikista (niitäkään ei tarvita mihinkään, niitäkään ei kannata käyttää, nekään eivät tuo mitään positiivista ihmisen elämään), joku toinen kannabiksesta. Se, ettei joku ole välttämättä tarpeellista ei kai kuitenkaan ole peruste kieltää sitä?
 
  • Tykkää
Reactions: Rosalyn
[QUOTE="vieras";28674339]Mihin kannabista tarvitaan?
Miksi sitä kannattaa käyttää?
Mitä positiivista sen käyttö tuo ihmisen elämään?[/QUOTE]
jo sen kiistattomien lääkinnällisten efektien vuoksi.
Sama vastaus pätee jokaiseen kysymykseesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miksi pitäisi kieltää;28674374:
Mihin yhtään mitään tarvitaan? Kyllähän ihminen elää vaikka kaurapuurolla ja vitamiinipillereillä. Kyse on siitä, ettei kenelläkään pitäisi olla valtaa päättää siitä, millä keinoin joku toinen elämästään nauttii. Niin kauan kuin se ei vahingoita muita, tietysti.

Joku haluaa elämäänsä nautintoa leivonnaisista (niitäkään ei tarvita mihinkään, niitäkään ei kannata käyttää, nekään eivät tuo mitään positiivista ihmisen elämään), joku teatteriesityksistä ja musiikista (niitäkään ei tarvita mihinkään, niitäkään ei kannata käyttää, nekään eivät tuo mitään positiivista ihmisen elämään), joku toinen kannabiksesta. Se, ettei joku ole välttämättä tarpeellista ei kai kuitenkaan ole peruste kieltää sitä?

Tuo on ehkä se ongelma, miksi sitä kannabista ei saada lailliseksi.
Se on joskus määrätty laittomaksi, ja siihen tarvitaan perusteltu syy miksi se pitäisi sallia?
Sellaista ei taida olla, kun aineesta ei mitään hyötyä ole?

Itse en keksi yhtään hyvää syytä, enkä ole yhdenkään laillistamista kannattavankaan suustakaan sellaista kuullut.

Mä en näe mitään hyötyä siitä prosessista että aletaan uudelleen määritellä huumeita, mikä kielletään, mikä sallitaan,mihin raja vedetään jne.

En koe mitään huonoa nykyisessä linjauksessa, minusta se on täysin toimiva. :)
 
[QUOTE="vieras";28674339]Mihin kannabista tarvitaan?
Miksi sitä kannattaa käyttää?
Mitä positiivista sen käyttö tuo ihmisen elämään?[/QUOTE]

Päihteitä ei varsinaisesti tarvita mihinkään, mutta suuri osa ihmisistä pitää päihtymisestä ainakin jossain määrin.

Mitään päihteitä tuskin kannattaa käyttää, mutta hakutessaan päihtyä kannattaa käyttää matalan riskin päihteitä vastuullisesti ja rajansa tuntien.

Kannabiksen käyttö voi todella tuoda positiivisia asioita ihmisen elämään. Kannabis on mieto psykedeeli, se saa ihmisen usein ajattelemaan asioita eri perspektiivistä ja avaa uusia näkökulmia. Kannabis on tehokas mietiskelyn väline edellämainittujen vaikutustensa vuoksi. Monien kannabista kokeilleiden tuntema rakkaus maailmaa kohtaan tuskin on negatiivista. Toki kannabiksella on myös haittoja, ja jokainen voi punnita käytön mielekkyyttä omalla kohdallaan. On hyvä myös muistaa että minkä tahansa päihteen käyttäminen runsain mitoin aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia.
 
jo sen kiistattomien lääkinnällisten efektien vuoksi.
Sama vastaus pätee jokaiseen kysymykseesi.

Joopajoo.

Sen vuoksihan sitä kannabista yritetään laillistaa. :D

Lääkekannabishan on sallittua tietyissä maissa, pakkaa matkalaukkusi ja lähde sinne. :)

Miksiköhän maailman liberaaleimman kannabispolitiikan omaava maakin näki tarpeelliseksi kieltää sen myynnin turisteille?
Koska sitä ei osata käyttää fiksusti ja se toi mukanaan ikäviä lieveilmiöitä.

Ihmiset ovat urpoja päihteiden vaikutuksen alaisina, sille universaalille totuudelle ei edelleenkään ole löydetty parannusta.
 
Joo, kyllä on munkin tuntemat kannabiksen käyttäjät todella saaneet elämäänsä uutta ajatusta ja rakkautta...
Voi ###mitä soopaa.
Käyttäkää vaan ihan vapaasti mun puolesta, mutta ihan turha selittää sen positiivisia vaikutuksia.
 
[QUOTE="vieras";28674405]Tuo on ehkä se ongelma, miksi sitä kannabista ei saada lailliseksi.
Se on joskus määrätty laittomaksi, ja siihen tarvitaan perusteltu syy miksi se pitäisi sallia?
Sellaista ei taida olla, kun aineesta ei mitään hyötyä ole?

Itse en keksi yhtään hyvää syytä, enkä ole yhdenkään laillistamista kannattavankaan suustakaan sellaista kuullut.

Mä en näe mitään hyötyä siitä prosessista että aletaan uudelleen määritellä huumeita, mikä kielletään, mikä sallitaan,mihin raja vedetään jne.

En koe mitään huonoa nykyisessä linjauksessa, minusta se on täysin toimiva. :)[/QUOTE]
Kelpaako se syyksi, että nykyinen kieltolaki aiheuttaa paljon enemmän haittaa kuin hyötyjä? Haittoja ovat esimerkiksi kulut yhteiskunnalle (poliisi, oikeuslaitos jne), käyttäjien hoitoon hakeutumisen viivästyminen (kun pelätään seurauksia) ja henkilökohtaiset ongelmat kun muuten kunnollinen ihminen jää kiinni hampun käytöstä. Puhumattakaan siitä että kieltolaki altistaa huonolle laadulle (esim. hasiksessa voi olla ties mitä myrkkyjä jatkeena) ja porttiteorialle (kun myyjältä saa myös kovia huumeita). Hyötyjä on hyvin hankala taas löytää, koska kieltolaki ei vähennä käyttöä.

Eli miksi kannatat lakia joka aiheuttaa enemmän hankaluuksia kuin hyötyä?

Toinen asia sitten on se, että lakia pitää korjata jos sille ei ole perusteita. Pelkkä "no näin on nyt joskus päätetty joten olkoon niin" on todella huono peruste laille. Myös homoseksuaalisuus on ollut rikollista, pitäisikö sen vieläkin olla? Tai avioliitossa tapahtunut raiskaus - sehän oli vielä 20 vuotta sitten ihan laillista, onko väärin kun se kriminalisoitiin koska sitä ennenhän "oli vain päätetty" että se on ok?

Kyllä lain pitää olla itseään korjaava, eli jos/kun huomataan että joku laki on virheellisesti muodostettu, sitä täytyy muuttaa.

Ps: itse tarvitsen hamppua selkäkipuihin. Polttelu parin viikon välein pitää selän kivuttomana - vaikutus, jota en saanut edes opiaateilla (jotka ovat huom ERITTÄIN paljon haitallisempia kuin hamppu). Mieluummin olen rikollinen kuin työkyvytön, mutta onko siinä mitään järkeä että itsehoitoni tekee minusta rikollisen?
 
  • Tykkää
Reactions: Rosalyn
[QUOTE="vieras";28674435]

Miksiköhän maailman liberaaleimman kannabispolitiikan omaava maakin näki tarpeelliseksi kieltää sen myynnin turisteille?
Koska sitä ei osata käyttää fiksusti ja se toi mukanaan ikäviä lieveilmiöitä.

Ihmiset ovat urpoja päihteiden vaikutuksen alaisina, sille universaalille totuudelle ei edelleenkään ole löydetty parannusta.[/QUOTE]

Ainakin Amsterdamissa myytiin kannabista turisteille n. viikko sitten. Ikäviä lieveilmiöitä ei havaittu.
 
Koska ihmisellä on ilmeinen tarve päihtyä ja päihteiden täydellinen kieltäminen ei todistetusti toimi, väestö kannattaa ohjata mahdollisimman turvallisen päihteen pariin. Tällainen päihde ei ole alkoholi. Kannabis on käytetyin laiton päihde ja sen välittäminen on järjestäytyneelle rikollisuudelle merkittävä tulonlähde. Nykytilanne hyödyttää vain järjestäytynyttä rikollisuutta, ei yhteiskuntaa. Näistä syistä kannabis lailliseksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Rosalyn
[QUOTE="vieras";28674435]
Lääkekannabishan on sallittua tietyissä maissa, pakkaa matkalaukkusi ja lähde sinne. :)
[/QUOTE]

Ei kai ole kovin kehittävää, että aina jos yhteiskunnassa on jotain pielessä niin ihmiset vain häipyisivät jonnekin muualle? Kai aikuisempi vaihtoehto on yrittää muuttaa oman maan tilannetta?
 
Perustelisitko?

Mielestäni ei ole mitään tarvetta laillistaa yhtäkään nykyään laittomaksi luokiteltua päihdettä.
Suomalaiset eivät osaa käyttää laillisiakaan, miksi valikoimaa tulisi lisätä?

Kuten aiemminkin mainitsin, en tiedä yhtään hyvää syytä miksi se pitäisi sallia?
Kumpa joku asiaan perehtyneempi osaisi niitä hyviä puolia kertoa.

Ainoa henkilökohtainen kokemukseni kannabiksesta liittyy tapaukseen jossa lievä tunari teki itsestään polttelulla entistä saamattomamman, syrjäytyneemmän ja laiskemman tunarin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miksi pitäisi kieltää;28674474:
Ei kai ole kovin kehittävää, että aina jos yhteiskunnassa on jotain pielessä niin ihmiset vain häipyisivät jonnekin muualle? Kai aikuisempi vaihtoehto on yrittää muuttaa oman maan tilannetta?

Mikä on pielessä?
Mun mielestä mikään ei ole pielessä, henkilökohtaisesti olen kurkkuani myöten täynnä narkkareita, surullisia huumeiden pilaamia ihmiskohtaloita, on se alamäki sitten syntynyt mistä syystä tahansa.
Niitä näen aivan liikaa.

Kumpa kaikki huumeet vain katoaisivat pallolta.
 
[QUOTE="vieras";28674477]Mielestäni ei ole mitään tarvetta laillistaa yhtäkään nykyään laittomaksi luokiteltua päihdettä.
Suomalaiset eivät osaa käyttää laillisiakaan, miksi valikoimaa tulisi lisätä?

Kuten aiemminkin mainitsin, en tiedä yhtään hyvää syytä miksi se pitäisi sallia?
Kumpa joku asiaan perehtyneempi osaisi niitä hyviä puolia kertoa.

Ainoa henkilökohtainen kokemukseni kannabiksesta liittyy tapaukseen jossa lievä tunari teki itsestään polttelulla entistä saamattomamman, syrjäytyneemmän ja laiskemman tunarin.[/QUOTE]

Kuten sanottiin, niin hyvä syy laillistaa olisi se että nykyinen laki aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos vielä enemmän väännän rautalankaa, niin lallistaminen vähentäisi valtion kustannuksia sekä ongelmakäyttöä. Laillistaminen ei lisäisi käyttöä, ei ole lisännyt muissakaan maissa eikä ole mitään syytä miksi suomi olisi räikeä poikkeus.

Ps: kuinka mielestäsi kieltolaki auttoi tuon tunarituttavasi tapauksessa? 40% nuorista miehistä on kokeillut kannabista, kuinka kieltolaki on siis siinä toiminut?
 
[QUOTE="vieras";28674500]Mikä on pielessä?
Mun mielestä mikään ei ole pielessä, henkilökohtaisesti olen kurkkuani myöten täynnä narkkareita, surullisia huumeiden pilaamia ihmiskohtaloita, on se alamäki sitten syntynyt mistä syystä tahansa.
Niitä näen aivan liikaa.

Kumpa kaikki huumeet vain katoaisivat pallolta.[/QUOTE]

Jos oikein oikein kovasti toivot... niin yhtään mitään ei tapahdu ihmisten päihteidenkäytölle. On lapsellinen reagointitapa vain työntää päänsä pensaaseen. Ihmiskunta on AINA käyttänyt päihteitä ja tulee AINA käyttämään. Tämä on todellisuus. Sen kieltämisen sijaan pitäisi siis pyrkiä haittojen pienentämiseen.

Kieltolaki lisää haittoja, ei vähennä niitä. Kuten sanoit, nytkin niin moni pilaa elämänsä päihteillä, kieltolaista huolimatta. Laki vain ajaa heidän piiloon, kovien huumeiden kauppiaiden pariin, pelottaa pois hoidon piiristä ja aiheuttaa sen ettei käyttäjä ikinä tiedä mitä hänen aineisiinsa on sekoitettu.

Nykylaki on pielessä, sitä vastaan taistelen, enkä näe aikuisena keinona vain muuttaa jonnekin missä tämä asia on järkevämmin päätetty (kuten joku kehoitti).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miksi pitäisi kieltää;28674541:
Kuten sanottiin, niin hyvä syy laillistaa olisi se että nykyinen laki aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos vielä enemmän väännän rautalankaa, niin lallistaminen vähentäisi valtion kustannuksia sekä ongelmakäyttöä. Laillistaminen ei lisäisi käyttöä, ei ole lisännyt muissakaan maissa eikä ole mitään syytä miksi suomi olisi räikeä poikkeus.

Ps: kuinka mielestäsi kieltolaki auttoi tuon tunarituttavasi tapauksessa? 40% nuorista miehistä on kokeillut kannabista, kuinka kieltolaki on siis siinä toiminut?

Ei se kieltolain kumoaminen ole mikään auvoinen tie onneen.
Viinaa ei osata vieläkään käyttää, vaikka sallittua on ollut ties kuinka kauan.

Eihän kukaan tiedä mitä seurauksia tulee jos kannabis vapautetaan, voi olla että meno menee vain huonommaksi?

Suomalaisille ei vain päihteet sovi, olemme väärinkäytön luvattu kansa, ei meille voi antaa lisää laillisia päihteitä.

Ei me pärjätä nykyistenkään aineiden kanssa, niin mikä järki laillistaa lisää?

Mulla ei kannabis aidosti väräytä tunteita pahemmin mihinkään suuntaan, en vain näe siinä laillistamisessa mitään hyötyä itselleni, lähipiirilleni, yhteiskunnallisesti.
 
[QUOTE="vieras";28674580] Ei se kieltolain kumoaminen ole mikään auvoinen tie onneen.
Viinaa ei osata vieläkään käyttää, vaikka sallittua on ollut ties kuinka kauan.
[/QUOTE]
Ei kukaan ole väittänyt että olisi auvoinen tie onneen. Mutta parempi tie. Tutkipa historiaa viinan suhteen: senkin kanssa kokeiltiin kieltolakia. Ei auttanut, lisäsi kulutusta hurjasti.

[QUOTE="vieras";28674580]
Eihän kukaan tiedä mitä seurauksia tulee jos kannabis vapautetaan, voi olla että meno menee vain huonommaksi? [/QUOTE]
Missään muualla lain löysentäminen ei ole lisännyt käyttöä. Olisi hyvin epätodennäköistä että näin kävisi Suomessakaan. Lisäksi muut positiiviset seuraukset kompensoisivat mahdollisen käyttäjämäärän kasvun. Lisäksi on hyvä muistaa, että käyttäjämäärän kasvu ei tarkoita automaattisesti lisää ongelmia - ongelmat kun johtuvat lähes kokonaan kieltolaista.

[QUOTE="vieras";28674580] Suomalaisille ei vain päihteet sovi, olemme väärinkäytön luvattu kansa, ei meille voi antaa lisää laillisia päihteitä.[/QUOTE]

Miksi laillinen kannabis olisi haitallisempaa kuin laiton? Jo nyt 40% nuorista miehistä on kokeillut hamppua. Se on siis lähes kaikkien saatavilla jo nyt. Mitään ei siis olla lisäämässä.

[QUOTE="vieras";28674580] Ei me pärjätä nykyistenkään aineiden kanssa, niin mikä järki laillistaa lisää?[/QUOTE]
Laillistaminen ei lisäisi yhtään mitään.

[QUOTE="vieras";28674580] Mulla ei kannabis aidosti väräytä tunteita pahemmin mihinkään suuntaan, en vain näe siinä laillistamisessa mitään hyötyä itselleni, lähipiirilleni, yhteiskunnallisesti. [/QUOTE]
Eikö se, että yhteiskunnan menot pienenisivät huomattavasti ole sinulle merkityksellistä? Etkö maksa veroja?

Toinen asia on sitten ihan eettinen kysymys: ei minunkaan elämääni vaikuttaisi pätkän vertaa jos homoseksuaalisuus olisi yhä rikos. Silti en kannata sitä, että se yhä olisi - onhan täysin väärin määrätä mitä aikuiset ihmiset keskenään tekevät. Samoin on täysin väärin määrätä, millä keinoin aikuinen ihminen hankkii itselleen mielihyvää (kunhan muita ei vahingoiteta).
 
  • Tykkää
Reactions: Rosalyn
[QUOTE="vieras";28674405]Tuo on ehkä se ongelma, miksi sitä kannabista ei saada lailliseksi.
Se on joskus määrätty laittomaksi, ja siihen tarvitaan perusteltu syy miksi se pitäisi sallia?
Sellaista ei taida olla, kun aineesta ei mitään hyötyä ole?

Itse en keksi yhtään hyvää syytä, enkä ole yhdenkään laillistamista kannattavankaan suustakaan sellaista kuullut.

Mä en näe mitään hyötyä siitä prosessista että aletaan uudelleen määritellä huumeita, mikä kielletään, mikä sallitaan,mihin raja vedetään jne.

En koe mitään huonoa nykyisessä linjauksessa, minusta se on täysin toimiva. :)[/QUOTE]
pitäisi olla perusteita sen kiellon tekemiselle saati ylläpidolle.
Alunperinhän kieltolain perusteet on nojanneet lähinnä tiettyjen tahojen taloudellisiin intresseihin sekä rasismiin.

Itse en keksi yhtäkään hyvää syytä pitää kannabista kiellettynä, sen enempää kuin mitään muutakaan todistettavasti jopa haitallisempaa asiaa ei perustella laittomaksi vedoten samoihin seikkoihin kuin kannabiksen kohdalla.

Miksi ihmeessä rajat on kannabiksen kohdalla eri kuin vaikkapa alkoholin ja urheilun kanssa, en näe tällaiselle mitään perustetta, enkä ole koskaan sitä vastustajilta kuullutkaan.
 

Yhteistyössä