Lähistöllä asuu ekaluokkalainen tyttö, kutsuttakoon häntä vaikka Essiksi, joka ei ole suoranaisesti mun lasteni ystävä (eivät esim. hae toisiaan ulos leikkimään, tai vieraile toistensa luona), mutta pihalla ovat leikkineet samoissa porukoissa ja joskus kahdestaankin.
Meidän tyttö on jo aika kauan sanonut, että se tyttö on vähän omituinen. Syyttelee, valehtelee ja suuttuu tyhjästä, ja äiti saapuu paikalle rähisemään muille lapsille. Olen suhtautunut asiaan tyyliin "ahaa, selvä", ottamatta kantaa mihinkään, koska en ole tiennyt varmasti millaisia tilanteita siellä on ollut.
Jokin aika sitten ko. tyttö oli kiivennyt rappusiin, joissa leikkiminen on kielletty, ja tippunut sieltä, loukaten itsensä oikein kunnolla. Eräs naapuri oli nähnyt kaiken, ja soitti tytön vanhemmat paikalle. Kuulin asiasta omalta lapseltani, joka oli ollut samaan aikaan pihassa kaverinsa (olkoon vaikka Tiina) kanssa. Meni pari päivää, ja kuulin tyttäreltäni että Essi ei saa enää leikkiä Tiinan kanssa: sen vanhemmat kielsi, koska Tiina oli tönäissyt Essin alas rappusista. Tosiasiassa Tiina ei ollut tehnyt mitään, sen todistavat mm. pihassa olleet aikuiset.
Pari päivää sitten poikani meni ulos pelaamaan sählyä, minä vein roskia samalla. Kuulin, miten Essi soitti äidilleen heti poikani nähtyään: "Äiti, XXX kiusaa, se hakkaa mua sählymailalla!". Vaikka näki, että minä seison vieressä, niin silti jatkoi valehteluaan puhelimessa. 4½ v poikani rääkyi vieressä että ei ole tehnyt mitään, mutta uskooko Essin äiti...ei tietenkään.
Tänään lapset veivät roskat, ja saivat roskiksen läheisellä pihalla olleen Essin kimppuunsa: "miksi te vakoilette ja seuraatte mua koko ajan?". Eivät olleet edes huomanneet Essiä, ja kävelivät siis kotiovelta roskikselle ja sitten takaisin sisään.
Tänään illalla meidän tyttö meni kävelylle Liisan ja hänen äitinsä kanssa. Kävelivät viereisen pihan ohi, missä Essi oli parin kaverinsa kanssa leikkimässä. Samantien Essi soitti taas äidilleen ja ruikutti että "Liisa ja ZZZ kiusaa!". Essin äiti tuli nopeasti paikalle ja alkoi tivaamaan tytöiltä että miksi kiusaatte. Liisan äiti totesi siihen, että "me vain kävelimme pihan ohi, ja hän soitti heti sinulle valittaen että häntä kiusataan". Oli kuulemma sanonut vielä tyttärelleen ja meidän tytölle, että hän ei luota kyseiseen Essiin lainkaan, ja olisi hyvä jos tytöt eivät viettäisi Essin kanssa aikaa.
Mä olen hämmentynyt ja mun mittani on täynnä. Miksi 7 v lapsi on tuollainen? Mitä sille voi tehdä; sanonko omille lapsilleni että kiertäkää hänet kaukaa, vai saadaanko me sitten Essi äiteineen kimppuun syrjimissyytösten takia?